Mitä 4 ½ vuotias lapsi keskimäärin osaa, laskemisen ja lukemisen saralla?
4 ½ vuotias
Nainen
263443
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Arvelisin että keskimäärin nelivuotias osaa ilmoittaa lukumäärän, jos kyseessä on 3-4 esinettä.
Numerot 1-10 monet osaavat luetella kuin lorun ymmärtämättä sen kummemmin lukujen ideaa.
Ehkä joitakin kirjaimia tunnistetaan.
Se, onko lapsi edellä tai jäljessä keskiarvoa, ei mielestäni anna aihetta sen kummempaan riemuun kuin pettymykseenkään.
Kehutaan sitten vielä itseä: opin lukemaan 3½ vuotiaana ja samoihin aikoihin luettelin luvut yhdestä tuhanteen ja takaperin tuhannesta yhteen. Tytär oppi myös aikaisin lukemaan, ja luki samantien kaikkia tekstityyppejä ja yhtä hyvin myös ylösalaisin. Tarhan tädit tietysti ryntäsivät kääntämään kädessä olevaa kirjaa oikenpäin, että "voivoi pikkuinen, ei kirjaa noin päin voi lukea".
sinusta sitten tuli paskapää-eläkeläinen? Ja miten voi siskosi nykyään?
Minusta tuli paskapää-eläkeläinen 18-vuotiaana 17 vuotta sitten, kun olin koko ikäni kuunnellut sukulaisten ja koulukaverien ainaista vittuilua ja haukkumista.
elämässäsi tuona lapsuus- ja nuoruusaikana ollut ketään ns. pelastavaa henkilöä, johon olisit aidosti kiintynyt? Sisaresi?
Kunhan kyselen. Älä vastaa jollet halua.
lukemaan. Entä vanhempasi? Keksitkö itse miten luvut koostuu yhdestä tuhanteen, vai auttoiko joku hahmottamaan asian kertomalla sen sinulle? Kyselitkö itse vai "tyrkytettiinkö" neuvoja ja tietoa? Jos "tyrkytettiin" niin kuka? Kokemukseni mukaan päiväkodeissa tuota tiedon "tyrkytystä" vältetään viimeiseen asti. Miksi.
Olisitko selvinnyt lapsena ympäristössä, jossa kukaan ei olisi ymmärtänyt tiedonhaluasi ja vastaillut kysymyksiisi?
Näin televisiosta ohjelman lapsesta ja hänen sijaisvanhemmistaan, jotka olivat toimittamassa uutta sijaislastaan psykiatrille, kun hän ajatteli sellaisia asioita, joita kuusivuotiaan ei heidän mielestään kuulu ajatella. Syynä näihin ajatuksiin oli heidän mukaansa aikaisemmat huonot kotiolot. Myös ilmeisen tyhmä sosiaalivirkailija kuunteli ymmärtäväisesti sijaisvanhempia. Voi vain toivoa, että viimeistään psykiatri huomasi, ettei lapsessa ollut "vikaa", hyvin älykäs lapsi oli raukka joutunut vähemmän älykkäille sijaisvanhemmille vähemmän älykkään sosiaalivirkailijan kautta.
Ps. En tajua sitä vittuilua, mutta loppujen lopuksi kaikkia ihmisiä kiusataan.
Ei tyrkytetty tietoa ei. Opin numerosysteemin kirjojen sivunumeroista, joita kävin itsekseni läpi. Lukemaan myös opettelin itsekseni, eikä tytärtäkään tarvinut opettaa. Tietenkin sen verran, että kun kirjaimista kysytään mikä tuo on, niin sanotaan "aa".
Vanhemmat olivat aika yksinkertaisia maalaisia, joilla vastaukset eivät riittäneet kovin pitkälle, kun kysymyksiäkään ei aina tajuttu.
Tietysti jos poikkeaa muista, niin se on tätä... ei tässä nyt... mutta lapsi on pienenä aika avuton ja isompien armoilla.
kaikki ympäristöään älykkäämmät lapset, se että he joutuvat jo lapsena selviytymään ihan ypöyksin, siinä joutuu psyyke liian koville. Ja harva lapsi edes saa tietää lapsuutensa aikana, mikä siihen on syynä, että maailma näyttäytyy hänelle niin erilaisena kuin muille.
Poikani joskus 4-6-vuotiaana, en muista tarkalleen, auton takapenkillä istuessaan yks´kaks keksi negatiiviset luvut ja kysyi onko ne totta. Sanoin ilahtuneena, että ovat ja ne selvennetään laittamalla miinusmerkki merkiksi eteen. Kouluja käymätön autoa ajanut isä kauhistui typeryyttä ja sanoi, ettei sellaisia ole olemassa, pitää laskea 1 2 3 jne. Vaikka kasvatusoppaiden mukaan vanhempien pitäisi olla johdonmukaisesti samaa mieltä lapsen edessä, päätin siitä alkaen olla johdonmukaisesti ja rehellisesti eri mieltä.
Äitini halusi päästä minusta, aina kyselemisellä häntä häiritsevästä lapsesta, eroon ja laittoi 6-vuotiaana kouluun, mutta vaadittiin testit. Testaajatäti mielestäni kyseli tyhmällä tavalla lapselta ja ryhtyi lopuksi ilkeäksikin. Testin loputtua "kilttiä esittävä" testaajatäti kiukusta punaisena tunnusti äidilleni, että osa testeistä meni kymmenvuotiaan tasolle, osa kahdeksanvuotiaan, mutta ei voinut olla sanomatta: LAPSELLANNE ON LUONNEVIKA. Siitä sitten sisarukseni pilkkasivat minua loppulapsuuteni. Tässä olen sitten elänyt elämäni luonnevikaiseksi määriteltynä. Vieläkin alkaa itkettää, jos sitä muistelee.
Lasteni älykkyyttä suhteessa omaani olen arvioinut sen mukaan, missä iässä he sanovat masentuneena:
Äiiitii! Mä tiedän jo. Mä arvaan sanasta sanaan etukäteen mitä sä olet sanomassa. Ei sun tarvitse avata suutas ollenkaan. Sä et oo vuosiin sanonut mitään mitä mä en jo tietäis.
Ja sen mukaan missä iässä he alkavat yhä enenevässä määrin kysellä kysymyksiä, joihin en tiedä vastausta. Vain sen negatiivisten lukujen keksijän kohdalla huomasin, etten aina ymmärtänyt kysymystä ja lopulta hän ei enää siitä syystä kysellytkään. Hän näki aikuisten tähtitiedekirjan mainoksen 7-8-vuotiaana, sanoin sen olevan liian kallis ostettava, johon hän sanoi, ettei anna koskaan anteeksi minulle, jos ei sitä saa. Ostin sen ja pieni kun oli halusi, että luen sitä hänelle iltasaduksi. En kestänyt niin tylsää ja käsittämätöntä tekstiä ja niin hän luki iltasatunsa itse.
Jotenkin tuntuu, että kasvatus oikein tähtää lasten älyn typistämiseen.
Tämä meni nyt tällaiseksi tarinoinniksi. Sorry.
Hyvä että sinun lapsesi saavat toteuttaa itseään ja edes toinen vanhemmista huomaa, että "tyhmät" kysymykset ovatkin merkki älykkyydestä. =) Toivottavasti näin olisi heillä koulussakin?
Itselläni oli kannustava ympäristö kotona mutta koulussa taas - ensimmäiset vuodet olivat aivan hukkaanheitettyjä. Enkä edes ole "erityisen" älykäs - negatiivisia lukuja en ymmärtänyt kunnolla koulussakaan, sitten kun niitä alettiin opettaan. =)
Nelivuotias sukulaistyttö osaa kirjoittaa oman nimensä mallista, yksi toinen taas osaa kirjoittaa oman nimensä kun hänelle luetellaan kirjaimet. Tämän ikäiset osaavat yleensä myös kertoa kuinka vanhoja he ovat - ainakin sormilla näyttämällä...
Joku voi osata lukea neljä-puolivuotiaana mutta laskemaan oppii vasta koulussa... no, liian vaikea kysymys. Aloin miettimään mikä oikein onkaan "keskiverto". =)
Ai laskemaan oppii vasta koulussa? Ei suinkaan, ei. Ainakaan minun kohdallani niin ei ollut.
Laskin kaksinumeroisten lukujen tuloja ja vielä suurempien summia jo kolmivuotiaana - se taito (siis päässälasku) on kuitenkin, jollei nyt aivan kadonnut, niin ei ainakaan parantunut.
Vai laskitko oma-aloitteisesti ja yksinäsi. Kuka tarkisti "tulokset" vai oliko ne aina oikein vai oliko se edes tärkeää? Salasitko taitosi jossain, esim. päiväkodissa? Kumpi oli hauskempaa laskeminen vai barbeilla leikkiminen?
Kun huomattiin, että osaan laskea, tehtiin siitä jonkinlainen hupinumero - eli siis kehotettiin laskemaan. Tietenkin silloin ylpeänä ja mielelläni esittelin taitojani, kun ymmärsin, että se oli vähän erikoista.
"Kuka tarkisti 'tulokset'?"
No eikös se tainnut isäukko olla laskukoneineen.
"Salasitko taitosi?"
En ymmärrä - miksi ihmeessä olisin salannut? Tosin päiväkodissa en ole ikuna viettänyt päivääkään, joten en ole täysin varma, onko ilmapiiri siellä sitten sellainen, että se olisi johtanut siihen. Vaikea kuvitella.
"Kumpi oli hauskempaa laskeminen vai barbeilla leikkiminen?"
No ihan _niin_ tyttömäinen poikalapsi en ollut, ettäkö barbeilla olisin leikkinyt... Eivät minua mitkään He-Man nuketkaan kyllä säväyttäneet... Tiedä häntä sitten. Laskeminen oli tietenkin sikäli kivaa, että osasin sitä ja saavutin sen avulla kunnioituksen sekaista ihmettelyä. Yksikseni en ollut innostunut kertolaskuja laskemaan - silkkaa showta se vain oli.
...Enhän väittänytkään että laskemaan oppii vain ja ainoastaan koulussa. Esimerkkinä sanoin että joku voi osata lukea neljä-puolivuotiaana mutta laskemaan hän voi oppia vasta koulussa. Voi tietysti käydä myös päinvastoin. Jos osaa jo laskea, ei kuitenkaan välttämättä osaa vielä lukea. Tai voi osata jo vaikka molemmatkin ennen kouluun menoa. Tämän takia on aika vaikea sanoa mikä on keskiverto, lapsia kun on monenlaisia. =)
Jos osasit laskea noin pienenä niin minkä ikäisenä sitten opit lukemaan? Ihan vain uteliaisuudesta kysyn... =)
Olisi pitänyt barbien sijaan keksiä joku poikien vastaava leikki, mutta ei sellaista taida olla. Ellei sitten Nintendo. Mutta ei se ihan vastaa. Onkohan tutkittu paljonko ja miten älykkäiden lasten leikkiaiheet ja harrastukset poikkeaa keskivertolapsista.
Taitojen salaamisesta olen kuullut, että ainakin peruskoulussa sellaista tapahtuu.
Eli en mitenkään poikkeuksellisen aikaisin. Mutta kirjaimet osasin nimetä ennen, kuin olin täyttänyt kaksi!
Luulin ensin mystiikaksi sitä, kun 1-vuotias tyttäreni osasi näyttää lintukirjasta AINA oikean linnun, kun kysyin vaikka "mikä on helmipöllö". Kirjaa ei ollut hänelle luettu ja siinä on varmaan satoja lintuja, sivulla aina jotain neljä.
Jälkeenpäin tajusin, että hänen on täytynyt lukea nimet ja tunnistaa niistä linnut. Hän tunsi kirjaimet 1-vuotiaana.
että jos vaikka huomasitkin ko. ällistyttävän seikan vasta kun tyttäresi oli yksivuotias? Ehkä hän osasi lukea ihan syntymästään asti - kukaan ei vain älynnyt testata häntä?
Tuosta ei kyllä kukaan voi panna paremmaksi.
Mietin yön yli voisiko olla mahdollista.
Olisin halunnut nähdä sen vauvan.
Tuntuuhan sekin uskomattomalta, että jo yksivuotiaana lapsella on laaja sanavarasto opittuna, vaikka alkaa vasta itse sanoja muodostamaan äänellään.
...monet lemmikitkin voivat osata lukea, mutta se ei vaan koskaan käy ilmi.
...päässälasku oli sellainen asia, jonka opin melko aikaisin, mutta eipä se siitä ole hirveästi parantunut.
Arvatkaapa ärsyttikö, kun ala-asteen opettajani pakotti minut laskemaan kaiken paperilla allekkain. Siis kaikki plus-, miinus-, kerto- ja jakolaskut, mikäli tekijät olivat yli yksinumeroisia.
Yritin aluksi väittää vastaan, mutta opettajani kanta oli, etten osannut laskea ko. laskuja päässä. Ja hänellähän oli oikeus päättää asiasta, joten mitäpä saatoin tehdä? Oppilailla kun ei ole minkäänlaista oikeusturvaa tai valitusmahdollisuutta, niin oikeudenmukaisessa maailmassa me elämme.
Tuon jälkeen olenkin inhonnut kouluja ja auktoriteetteja ylipäätään. Eikä tuo opettaja suinkaan ollut ainut kaheli opettajani.
Muistan myös, kuinka tuhlasin satoja tunteja kotona harjoittelemalla kyseisiä triviaaleja tehtäviä, ja vieläpä allekkain laskien. Vasta yläasteella pystyin lopettamaan läksyjen tekemisen.
Opettajat ovat oman kokemukseni mukaan kaikista ihmisistä rajoittuneimpia, kaavoihin kangistuneita, oman ajattelunsa kapeutta tajuamattomia, katteetonta auktoriteettiasennetta varjelevia, mukaymmärtäväisiä ja mukaystävällisiä pikkupiruja, joille itse asiassa mikään ei tuota suurempaa tyydytystä kuin lytätä jollakin mukahyväksyttävällä tavalla jokainen vähänkin älykkäämpi oppilas.
En tiedä millä perusteella opettajat valikoituvat tai valitaan ammattiuralleen, mutta kyllä he kaikki ovat samalla tavalla jonkinlaisia ihmisenpuolikkaita.
Psyykkinen kieroutuneisuus opettajien joukossa on varmasti pikemminkin säääntö kuin poikkeus. Miesopettajilla on usein taipumusta sadismiin, varsinkin matematiikanopettajilla, ja naisopet ovat terhakoita ja ylipirteitä mutta äärimmäisen epäluovia, tunteellisia huudahtelijoita!!!
Voisin melkein lyödä vetoa, ettei älykkäillä ihmisillä, olivatpa sitten poikia tai tyttöjä, ole kovin kivoja muistoja koulusta ja opettajista. Ihan lonkalta veikkaisin, että elämän varrella vastaan tulleita positiivisia opettajia on itsekunkin kohdalle sattunut alle yhden käden sormin laskettava määrä.
Tässä on jokin hirveä epäsuhta siihen nähden miten paljon koulussa julistetaan älykkäiden oppilaiden oikeuksia ja miten suitsutetaan luovuutta yms. hienoja asioita. Kuitenkin opettajat ovat toivottomia pesoonallisuuksia.
Onko muilla vastaava kokemus ja käsitys asiasta?
Minä taas istuin äidinkielentunneilla turhaan, sillä osasin sujuvasti lukea ja kirjoittaa kouluun mennessä. (laskea en osannut, joten aivan turhaa ei koulunkäynti ollut... =)
Mutta muistan hyvin vieläkin miten turhaa oli opetella kirjaimia ja niiden ääntämystä, kirjoittaa kirjaimia, yksitellen, viiva kerrallaan, kirjoittaa sitten jopa kaksi kirjainta peräkkäin ja muodostaa tavuja, lukea pitkiäkin tekstejä tavaamalla (miksi ihmeessä kun sen voi lukea oikeestikin...=) Mutta ei, tahti oli tämä... koo ii äs kis äs aa sa, kissa.
Olin usein ainoa joka luokassa tavasi, kun meillä oli sellaista "joukolla yhteen ääneen tavuittain lukemista". Sitten opettaja sanoi että sinun ei tarvitse kun osaat jo - ja siitä eteenpäin muut tavasivat ja itse istuin hiljaa tekemättä mitään.
Että jos puhutaan tylsästä koulunkäynnistä... =) Onneksi haastavuutta löytyi sentään muissa aineissa. =)
Itse en syyttäisi opettajaa tästä, että en saanut edetä omassa tahdissani, onhan hitaammin oppivatkin huomioitava...
Tulee mieleen tuossa meidän ala-asteen opettaja. Oltiinkohan me viidennellä luokalla kun minä kerroin opettajalle että aurinko kasvaa koko ajan. Opettaja alkoi inttämään vastaan että ei aurinko voi kasvaa kun se luovuttaa koko ajan energiaa. Hänen mielestä se pienenee. Onneksi olin/olen niin kovapäinen etten uskonut häntä.
...että oma opettajani oli vielä täysin luopunut maakeskeisestä maailmankuvasta ja raamatun luomiskertomuksesta.
On muuten aika omituista, että peruskoulun opetussuunnitelmaan kuulunee opettaa lapsille täytenä totena kahta niin ristiriitaista maailmankuvaa ja luomiskertomusta kuin tieteen ja uskonnon tarjoamajat ovat.
Mainitsemasi kaltaiset asiat osoittavat hyvin opettajien yleistiedon puutteen. Jotain paljon pahempaa kuitenkin osoittaa se, että he eivät voi uskoa oppilaan olevan oikeassa ja tarkistaa omia tietojaan...
Mutta pojat oppi 3-4 vuotiaina laskemaan päässä, yksin kertaisia - laskuja kun haastattelin, kysymällä jos on kymmenen ja otat pois 3 mitä jää.
Tuli kuin tykin suusta oikea vastaus muillakin yhdistelmilllä. Eikä ne mielestäni ole erikoisen teräviä kersoja.
Minusta sinun on ihan turha miettiä tällaista asiaa. Jokainen lapsi kehittyy ajallaan ja oppii tarvittavat asiat sitten, kun on kypsä siihen. Anna lapsen olla lapsi. Kyllä hän kohtaa tarpeeksi vaatimuksia sitten myöhemmin elämänsä aikana.