RKP, tankesmedjan ja säätiöt,

Trotjänare

Vähitellen on tullut esiin, miten ruotsinkieliset säätiöt ovat mukana RKP:n toiminnassa, lähinnä rahoittajina. On kuitenkin syytä muistaa, että säätiöillä on kiinnostusta myös suomenruotsalaiseen ideologiaan.

Ruotsinkieliset säätiöt suunnittelevat ideapajaa "tankesmedjan", jota säätiöt rahoittaisivat ja joka muokkaisi ajatuksia RKP:n ja Folktingetin käyttöön. Näin säätiöt saisivat paremman otteen ruotsinkielisten poliittisesta ajattelusta.

Säätiöt ovat yleensä saaneet olla julkisuudelta piilossa, mutta viime vuodenvaihteessa Trygve Söderling julkaisi kipakan kirjoituksen Hufvudstadsbladetissa:

http://www.hbl.fi/text/kultur/2007/12/31/d8805.php

Staffan Bruun vastasi kirjoitukseen:

http://hbl.fi//text/kultur/2008/1/2/w8821.php

Enää ei säätiöiden kohdalla olla vaiti, mikä on myönteinen asia, sillä vain avoimuus ja julkisuus voi torjua ajatuksen, että RKP:n ministerit Vanhasen hallituksessa toimisivat ulkopuolisten rahoittajien mandaatilla.

154

2561

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vikaa, ei vääryyttä

      kuin sekopääfennojen mielestä se että niissä on heidän mielestään ihan liikaa fyffeä!

      Nettifennot Talan johdolla ovat kaunaisia ja katkeria sekä yrittävät syyttää aivan asiallisesti ja lainmukaisesti hoidettuja säätiöitä ja rahastoja kuvitelluista väärinkäytöksistä.

      Täyttä puppua Talan ja parin kaverinsa sekoilu. Niitä vaan vituttaa kun ruotsinkielisillä on monin verroin enemmän rahaa kuin jollakin SuoLilla.

      SuoLilla jolta demokraattisesti valittu eduskuntamme on poistanut valtionavut, ja aivan aiheellisesti!!!

      • Trotjänare

        Kaikki on ihan lain mutta ei demokratian sääntöjen mukaista. Suurilla rahastoilla on pelottavan paljon vaikutusvaltaa henkilövalintoihin ja henkilöiden käyttäytymiseen. Olisi naiivia väittää, ettei rahan jakajilla olisi ohjausvoimaa, ja sen vuoksi valta on vaarassa luisua puoluelimiltä pois salaperäisille kummisedille. Kummisedät ovat monessa mukana ja haluavat myös ideapajan välityksellä vaikuttaa suomenruotsalaiseen ajatteluun.

        Kaikki tämä tapahtuu lain ja hyvän tavan puitteissa, mutta kulkee vaarallisen lähellä riskirajaa. Sisäistä kontrollia ei pääse syntymään, kun päätöksentekijöitä ei ole kuin pieni joukko, ja valtaa on paljon. Kysymys on demokratiasta. Suomenkielisiä tämä kiinnostaa, koska meillä nytkin on kaksi RKP:n edustajaa hallituksessa.

        Säätiöihin kohdistettu kritiikki on aikaisemmin pystytty ruotsinkielisellä taholla tukahduttamaan röyhkeydellä ja puolisivistyneellä käytöksellä, kuten hyvin tiedät. Internetkeskusteluja ei kuitenkaan pystytä hillitsemään, ja niinpä mediankin on otettava asia esiin, ehkä vielä joskus jopa HS:nkin

    • .. mutta se meneekin päinvastoin.
      Svenska Kulturfonden on suurin niistä kuuluisista 'rahastoista' ja sitä hallinnoi Svenska Litteratursällskapet (per. 1885), mutta... (read and weep)

      RKP:n perustettiin 1906 ja perustamisen yhteydessä järjestettiin kansalaiskeräyksiä ruotsinkielisen kulttuurityön hyväksi.
      Vuosisadan alku oli poliittisesti levotonta aikaa ja RKP halusi saada rahansa turvaan ja lahjoitti kerätysvarat Svenska Litteratursällskapetille perustamalla v. 1908 Svenska Kulturfondenin saatesanoin:
      "af Sällskapet ägas och förvaltas såsom en Svensk Kulturfond för främjandet af den svenska kulturen och andra allmänna svenska kulturuppgifter i Finland".
      Lahjoituksen yhteydessä RKP kuitenkin säilytti itsellään vallan päättää siitä miten varat jaetaan ja käytetään. Niin syntyi siis Svenska Kulturfonden eli RKP'n omilla rahoilla.

      Tänä päivänä Kulturfondenin miljardiomaisuuden omistaa ja sitä hallinnoi Svenska Litteratursällskapet mutta RKP:llä on käytännössä säätiössä täysi päätäntävalta omaisuuden tuoton käytöstä.
      RKP siis 'omistaa siis Kulturfonden'in' eikä päin vastoin.

      Viime vuonna sitä jaettavaa riitti 12 miljoonaa euroa joten siitä riittää jaettavaksi muillekin.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Svenska_kulturfonden

      Sorry guys, mut rikkaus ei ole rikos, ja yks pikku juttu, säätiöiden ideologia on suomenruotsalaisuuden ja suomenruotsalaisen kulttuurin tukeminen ja ylläpitäminen!

      • rahaa ei ole ei tule

        sellaisen sekoilunatsismin tueksi. SL oli henkilöyhteyksien kautta ja kai järjestönäkin aikoinaan Suomen kulttuurirahaston perustamisessa mukana. Samoin kuin liitto oli arvostettu toimija muiden suomalaiskansallisten 'fondien' hallinnon silmissä.

        Mutta miten on nyt? Jos SuoLin puheenjohtaja soittaa sellaiseksi esittäytyen esim. Suomen kulttuurirahastoon niin puhelunsa yhdistäminen päättyy rahaston puhelinkeskukseen. Pidemmälle Tala ei siellä pääse.

        Demokraattisesti valittu eduskunta on poistanut SuoLin valtionavut.

        Olisikohan lopultakin vedettävä oikeita johtopäätöksiä siitä, että SuoLin nykyinen kielinatsistinen linja on kuoliaaksi tuomittu ja vaiettu erittäin hyvin tunnetuista syistä!

      • nimimerkki

        Kulturfonden tukee ruotsinkielistä kulttuuria ja taiteilijoita apurahoin ja palkinnoin.

        Puolue kontrolloi säätiön toimintaa, säätiö rahoittaa puoluetta, säätiö päättää apurahojen ja palkintojen myöntämisestä. Tämä hillitsee varmasti ruotsinkielisen kulttuuriväen julkista kritiikkiä puolueen kielipolittisia linjauksia kohtaan. Toisin sanoin, ruotsinkielinen kulttuuriväki on RKP:n taskussa puoluekannasta riippumatta.

      • Trotjänare
        nimimerkki kirjoitti:

        Jolla on kassakaapin avaimet, sillä on valta. Etäinen kontrolli on OK, mutta valta on niillä jotka käytännössä toimivat, keitä he sitten ovatkin. Stefan Wallin ei tiennyt mistä rahat tulevat, joten hän ei kuulu sisäpiiriin.

      • Trotjänare kirjoitti:

        Jolla on kassakaapin avaimet, sillä on valta. Etäinen kontrolli on OK, mutta valta on niillä jotka käytännössä toimivat, keitä he sitten ovatkin. Stefan Wallin ei tiennyt mistä rahat tulevat, joten hän ei kuulu sisäpiiriin.

        " Stefan Wallin ei tiennyt mistä rahat tulevat, joten hän ei kuulu sisäpiiriin. "

        Onko Stefu joskus tiennyt jotain?

      • kusettava_kirkko kirjoitti:

        Ei se tietämättömyys mistään sisäpiiriläisyyden puutteesta johdu. Hyvä vaan ettei tiennyt, miksi olisikaan pitänyt tietää?

        Pj ja puolue saa säätiön kautta lahjoitetut rahat käyttöönsä muttei korvamerkitysti tiedä kuka on lahjoittanut ja miten paljon.
        Eikö tapa muka ole hyvä, koska niin ettei synny suoria kiitollisuuden velkoja tai riippuvuussuhteita?
        En ymmärrä mikä teitä fennoja tässä lahjoitusvarojen anonymiteetissä jankututtaa.
        Pitäisiko puolueen tietää tarkalleen keneltä se on saanut rahaa jotta se voisi palkita henkilön/tahon? Sellainen saattaisi johtaa lahjontsyytteisiin, lahomanottoon ja antoon.

        Nykysysteemi että lahjoitukset kiertävät säätiön kautta on minusta tarkoituksenmukainen ja erinomainen!

      • Ankdam kirjoitti:

        "Nykysysteemi että lahjoitukset kiertävät säätiön kautta on minusta tarkoituksenmukainen ja erinomainen! "

        Toki pitää olla politruukki :-)

        ”Toki pitää olla politruukki :-)”

        Tarkoittaa mitä? 🤨

      • lölölölölölölö
        Ankdam kirjoitti:

        Ei se tietämättömyys mistään sisäpiiriläisyyden puutteesta johdu. Hyvä vaan ettei tiennyt, miksi olisikaan pitänyt tietää?

        Pj ja puolue saa säätiön kautta lahjoitetut rahat käyttöönsä muttei korvamerkitysti tiedä kuka on lahjoittanut ja miten paljon.
        Eikö tapa muka ole hyvä, koska niin ettei synny suoria kiitollisuuden velkoja tai riippuvuussuhteita?
        En ymmärrä mikä teitä fennoja tässä lahjoitusvarojen anonymiteetissä jankututtaa.
        Pitäisiko puolueen tietää tarkalleen keneltä se on saanut rahaa jotta se voisi palkita henkilön/tahon? Sellainen saattaisi johtaa lahjontsyytteisiin, lahomanottoon ja antoon.

        Nykysysteemi että lahjoitukset kiertävät säätiön kautta on minusta tarkoituksenmukainen ja erinomainen!

        Lahjoitettu raha on aina jollain tavalla ehdollista.
        Äänestäjänä haluan tietää politiikan taustavaikuttajat.

      • lölölölölölölö kirjoitti:

        Puolueelle lahjoitettu raha menee puolueelle ja sen toiminnan rahoittamiseksi. Ei kai kenellekään liene epäselvää mitä puolue tekee ja minkälaisen politiikan tukemiseen ne rahat käytetään. Kaipa sitä itse kukin kahjoittaja tietää mihin rahansa panee.

        Nythän me kuitenin puhumme siitä, tulisiko yksittäisten politikkojen tietää ketkä heitä ja puoluetta rahallisesti tukee? Minusta ei.
        Mitä hyötyä siitä tiedosta itse politiikalle olisi? Tieto saattaisi synnyttää riippuvuussuhteita ja kiitollisuudenvelkaa, kun ei tiedä mistä raha on tullut niin sellaisia sidonnaisuuksia ei synny.

        Tietenkin puolueiden ja yksittäisten poliitikkojen rahoitus pitää olla avointa.
        Kaikki piilottelu johtaa korruptioon.

      • lölölölölölölö kirjoitti:

        Tietenkin puolueiden ja yksittäisten poliitikkojen rahoitus pitää olla avointa.
        Kaikki piilottelu johtaa korruptioon.

        Yksittäisten politikoiden tukemisenhan pitääkin olla avointa! Niinhän se lakikin vaatii. Vaalituen vastaanottajan on ilmoitettava tukijansa, ja julkaistava lähteet oikeusministeriön sitä varten perustamalla sivustolla.

        Keskustelu kuitenkin lähti siitä ettei Wallin tai puolueessa kukaan muukaan aktiivipolitikko tiedä ketkä puoluelle (!) säätiön kautta lahjoittavat. Miksi pitäisikään?

        Luottamus hyvä, kontrolli paras.

      • lölölölölölölö kirjoitti:

        Luottamus hyvä, kontrolli paras.

        Tarkoittaa tässä yhteydessä mitä?

      • lölölölölölölö
        Ankdam kirjoitti:

        Tarkoittaa tässä yhteydessä mitä?

        Täyttä avoimuutta politiikan rahavirroissa.

      • lölölölölölölö kirjoitti:

        Täyttä avoimuutta politiikan rahavirroissa.

        Tarkoittaa käytännössä mitä?

        Nykylainsäädännön mukaan tuen saajan velvollisuus on julkaista keneltä on saanut rahaa ja kuinka paljon. Eikö se vielä riitä?

      • Tässä säännöistä ja laista joka säätelee vaalirahoitusta. Onko laki mielestäsi vielä jotenkin puutteellinen?

        https://vaalit.fi/vaalirahoitus

        Vaikka varsinainen keskusteluhan koski sitä että jos joku lahjoittaa rahaa puoluetta tukevalle ja ylläpitävälle säätiölle niin tulisiko puolueen politikkojen, nimiä myöten, tietää ketkä heitä ja heidän puolueensa toimintaa tukee?
        Minusta ei
        Minusta nykysysteemi on hyvä mutta sinä taisit väittää ettei Walliin kuulu puolueen sisäpiiriin koska ei tiedä ketkä säätiölle lahjoittavat. Miksi Wallinin pitäisi tietää alkuperäiset lahjoittajat ja mitä hyötyä siitä olisi?

    • Trotjänare

      Aloitus on kymmenen vuoden takaa, ja asiat ovat muuttuneet yksityiskohdiltaan. Puolueiden rahoitus on aina ajankohtainen kysymys, ja nykyisin siihen kiinnitetään huomiota paljon enemmän kuin vuosikymmeniä sitten Ruotsinkielisten säätiöiden ja Rkp:n työnjakoa ja riippuvuussuhdetta on pyritty selkeyttämään.

    • skrattande

      Paavo Lipponen oli pahin demari, joka käännytettiin vannomaan valansa rkp:lle

      • otta

        Lipponen ei päätä asioita Suomessa, vaan me suomenkieliset suomalaiset. Koita kestää vapaan maan demokratia.

      • epätäydellistä

        Äänestäjä ei päätä mitään vaan vain äänestäjiä kosiskelevat edustajat. Koeta kestää edustuksellisen demokratian epätäydellisyys ja siihen kohdistuva kritiikki. Älä jää kuplaasi.

      • älä.kyynisty
        epätäydellistä kirjoitti:

        Äänestäjä ei päätä mitään vaan vain äänestäjiä kosiskelevat edustajat. Koeta kestää edustuksellisen demokratian epätäydellisyys ja siihen kohdistuva kritiikki. Älä jää kuplaasi.

        Kosiskelevat? Väität siis toisinsanoen suomalaisia hieman tyhmiksi, kun eivät huomaa mitään? No, ei mikään ole koskaan täydellistä, ja kyynikko tietää kaiken hinnan, mut ei minkään arvoa.

    • Anneli.Anmääli

      Kuinka monella miljoonalla stifftelset rahoittvat Suomen keinotekoista kaksikielisyyttä lahjomalla

      • suomenkielinen

        Lahjotaanko suomenkielisiä? Kova väite, todisteita ei taida löytyä? Vieläkään?

      • nbbnhjtghuhjjhkl
        suomenkielinen kirjoitti:

        Lahjotaanko suomenkielisiä? Kova väite, todisteita ei taida löytyä? Vieläkään?

        Taisi olla Kontula joka kirjoitti että vaaleissa pärjää jos on Wahlroos rahoittamassa.
        Tämä toki sitoo kannan pakkoruotsiin maan pääväestölle haitalliseksi.

      • Anneli.Anmääli
        suomenkielinen kirjoitti:

        Lahjotaanko suomenkielisiä? Kova väite, todisteita ei taida löytyä? Vieläkään?

        Miksi Bo Carpelan sai toisen finlandian, Paavo Lipposen avustuksella, sitä ihmetellään edelleen.

      • uudetvaatteet

        Taisiko? Aha. Huhut, kuulemma, ja mustatuntuu-jutut ei kelpaa todisteiksi vieläkään. Lapsellisia aikuisia olette vääristelyinenne.

      • wpoeioiwie
        Anneli.Anmääli kirjoitti:

        Miksi Bo Carpelan sai toisen finlandian, Paavo Lipposen avustuksella, sitä ihmetellään edelleen.

        Bo Carpelan on hieno kirjailija, ja hienoja kirjailijoita löytyy myös ruotsinkieliseltä puolelta. Tämä on kahden kansalliskielen maa.

      • eikommunismille

        Pietarin trollitehdas ilmoittaa .

      • eiRKPlle
        eikommunismille kirjoitti:

        Pietarin trollitehdas ilmoittaa .

        Simonkadun röllitehtaan renki käy epätoivoiseksi, kun ei löydä pätevää vasta-argumenttia. Jokainen voi kuvitella suomenkielisten kirjailijoiden reaktion, jos pelkästään heidän tukemisekseen olisi olemassa yli 15 miljardia pääomaa.

      • emosc
        eiRKPlle kirjoitti:

        Epäpäteviin argumentteihin vastataan samalla mitalla, koita kestää.

      • suomenkielihukassa
        emosc kirjoitti:

        Epäpäteviin argumentteihin vastataan samalla mitalla, koita kestää.

        "Koita"

        Pieni neuvo Simonsgatanin röllirengille: Opettele suomen kieli kunnolla.

      • emosc.suomenkielinen
        suomenkielihukassa kirjoitti:

        "Koita"

        Pieni neuvo Simonsgatanin röllirengille: Opettele suomen kieli kunnolla.

        Osaan suomen hyvin, "koita" on ihan selvää suomea, sensijaan "argumentti"sana ei ole suomea. Ota opiksi.

      • suomenkielinen
        emosc.suomenkielinen kirjoitti:

        Osaan suomen hyvin, "koita" on ihan selvää suomea, sensijaan "argumentti"sana ei ole suomea. Ota opiksi.

        Vain tilanteet koittavat eli alkavat. Henkilöt koettavat eli testaavat. "Koita" on puhekielinen ilmaus, ei kirjakieltä. Argumentti on vakiintunut suomen kielen sana, trolli korkeintaan myöhäistä nettislangia. RKP:n äänitorvi on nukkunut suomen tuntinsa. Yritä kovemmin.

      • suomenkielinen
        suomenkielinen kirjoitti:

        Vain tilanteet koittavat eli alkavat. Henkilöt koettavat eli testaavat. "Koita" on puhekielinen ilmaus, ei kirjakieltä. Argumentti on vakiintunut suomen kielen sana, trolli korkeintaan myöhäistä nettislangia. RKP:n äänitorvi on nukkunut suomen tuntinsa. Yritä kovemmin.

        Arvaa onko "saivartelu" suomea? Sitä harrastat ihan torvena.

      • opitavoille
        suomenkielinen kirjoitti:

        Arvaa onko "saivartelu" suomea? Sitä harrastat ihan torvena.

        Olenko minä sinulle perusteettomia pietarintrollisyytöksiäsi täällä jatkuvasti tehtailevalle törkymöykylle saivartelemattomuuden velkaa? Opettele käytöstavat niin tulen ehkä vastaan suurpiirteisyydellä kieliopissa.

      • Valeuutisista
        eiRKPlle kirjoitti:

        Simonkadun röllitehtaan renki käy epätoivoiseksi, kun ei löydä pätevää vasta-argumenttia. Jokainen voi kuvitella suomenkielisten kirjailijoiden reaktion, jos pelkästään heidän tukemisekseen olisi olemassa yli 15 miljardia pääomaa.

        "Jokainen voi kuvitella suomenkielisten kirjailijoiden reaktion, jos pelkästään heidän tukemisekseen olisi olemassa yli 15 miljardia pääomaa."

        Voi hyvät hyssykät näiden itse keksittyjen uutisten määrää!

        Jos nämä 'kieliaktiivit' käyttäisivät edes 10% energiastaan muuhun kuin tällaiseen, pakollinen ruotsikin olisi jo ehkä muutettu vaapaaehtoiseksi.

      • Epämiellyttäviätotuuksia
        Valeuutisista kirjoitti:

        Jos olisit lukenut alkuperäisen viestin, tietäisit että tuon ei ollut tarkoituskaan olla mikään uutinen, vaan puhtaasti väestösuhteisiin perustuva yksinkertainen ja pätevä havainnollistus. Jos puhumme pakkoruotsista, haukut fanaatikoiksi. Kun vaihdamme puheenaihetta, vaadit keskittymään taas kielipolitiikkaan. Rkplainen vaihtaa aina mielipidettään tilanteen mukaan ja keksii uusia tapoja mustamaalata toisinajattelijoita. Milloin oikein olet tyytyväinen?

        Rkplainen on taas itkenyt ylläpidolle kun joku uskaltaa puhua ääneen vaikeista tosiasioista kieliryhmien varallisuuseroissa. Saanen kysyä mitä lakia tai sääntöä poistettu viesti rikkoi? Se ei loukannut ketään henkilökohtaisesti eikä Suomen lain määritelmien mukaisesti loukannut, panetellut tai uhannut laittomasti mitään väestöryhmää vaan ehdotti mahdollisimman pikaisia parlamentaarisia toimia asian korjaamiseksi.

      • huomautus-
        Epämiellyttäviätotuuksia kirjoitti:

        Tämä on vapaa markkinatalousmaa, ei kenenkään laillista omaisuutta voi alkaa sosialisoimaan kateuden tähden. Varallisuuseroja on kaikkialla, jokaisessa massa, eikä erot johdu puhutusta kielestä.
        Kyllä palstalla "mustamaalaa" ihmisiä aivan muut kuin RKP:n jäsenet tai kannattajat.

      • Epämiellyttäviätotuuksia
        huomautus- kirjoitti:

        Voidaan, jos se katsotaan perustuslain nimissä hyvin perusteltuna väestöryhmien tasa-arvon mukaiseksi, eikä perustuslakikaan ole lopullinen ja muuttumaton, kunhan poliittista tahtoa löytyy sen muuttamiseksi. Ruotsinkielinen säätiöomaisuus perustuu vanhaan rahaan ajalta kun ruotsin kieli oli ylempiarvoisessa asemassa. Svekomaaniset tahot myös hidastivat vuosikymmeniä tahallisesti tasa-arvoistumiskehitystä. Ei ole moraalisesti kestävää perustelua sille miksi ruotsinkielisten tulisi hyötyä taloudellisesti nykypäivänä enemmistön kaltoinkohtelulla luodusta etulyöntiasemastaan.

      • Epämiellyttäviätotuuksia kirjoitti:

        ”Ruotsinkielinen säätiöomaisuus perustuu vanhaan rahaan ajalta kun ruotsin kieli oli ylempiarvoisessa asemassa. ”

        Ruotsinkielinen säätiöomaisuus koostuu yli sadan vuoden aikana säätiöille ja erilaisille rahastoille testamentatuista tai lahjoitetuista pienistä ja suurista omaisuuksista.
        Kulturfonden, se suurin ja kaunein, se jonka RKP on perustanut yli sata vuotta sitten ja jossaa RKP:llä on hallinnossa viimeinen sana. Kulturfonden koostuu lähes 500 erillisestä rahastosta joita kaikkia hoidetaan testamentin jättäjän tai lahjoituksen antajan määräysten mukaan.

        Ei ne yksittäiset lahjoitukset välttämättä alunperin mitään suuria olleet, päin vastoin, mutta taitavalla omaisuudenhoidolla moni pienikin lahjoitus on vuosien saatossa kasvanut ja alkuperäinen pääoma moninkertaistunut. Vastaavasti on myös lahjoituksia joiden säännöt estävät niiden järkevän hoitamisen ja omaisuuden kasvattamisen, myös näitä sääntöjä kunnioitetaan.

        Tulee mieleen vain yksi ”säätiö” joka perustuu yhden ainoan henkilön omaisuuteen, eli Konstsamfundet.
        Konstsamfundet pohjautuu Amos Andersonin testamenttiin, eikä sekään omaisuus juonna mistään Ruotsin vallan ajalta ja ruotsinkielisten etuoikeuksista, vaan AA kuoli 1961 ja oli taitavana liikemiehenä luonut koko omaisuutensa ihan itse.
        Taitavalla omaisuudenhoidolla sekin omaisuus kasvaa edelleen koko ajan ja vaikka AA testamentissaan erityisesti kantoi huolta ruotsinkielisestä kulttuurista ja sen säilymisestä niin nykyään Amoksen rahoista pääsevät nauttimaan myös suomenkieliset.

        Suosittelen sinulle käyntiä Amos Rex-museossa niin pääset ihan itse nauttimaan Amos Andersonin ”sosialisoiduista” rahoista.

        https://amosrex.fi/meista/amos-anderson/

        Kuka puhui vain Ruotsin vallan ajasta kun yksistään 1800-luku ja silloin Euroopassa käynnissä oleva teollistuminen oli väestön vaurastumisen kannalta ehkä tärkeämpää kuin kaikki edelliset vuosisadat. Muodollinen tasa-arvo saavutettiin lopulta 1900-luvun alussa kieliasetuksella. Jonkinlainen de facto-tasa-arvo sitten itsenäistymisen kynnyksellä. Ruotsin vallan ajan politiikan kerrannaisvaikutuksia nykyisyyteen ei pidä silti tietenkään väheksyä.

        Olen käynyt syntyperäisenä helsinkiläisenä ja Kampissakin asuneena entisessä taidemuseossa, mutta minun muutaman tunnin kulttuurinautintoni ei ole ratkaisu suureen sosiaalipoliittiseen ongelmaan. Henkilökohtaiset ansiot tulee ehdottomasti ottaa huomioon, mutta kylmä totuus on että Amos Andersonillakin oli mahdollisuus opiskella omalla kielellään 1800-luvun lopusta alkaen kauppakoulussa Turussa. Kuinka monella suomenkielisellä turkulaisella tai suomenkielisellä ylipäätään oli tämä valttikortti käytössään tuohon aikaan, kun kansakoulutkin puuttuivat vielä suuresta osasta Suomea?

        Nykyiset moninkertaiset erot säätiövarallisuudessa eivät perustu ruotsinkielisten neuvokkuuteen ja taitavuuteen, ellet pysty jotenkin osoittamaan ruotsinkielisten moninkertaista ylivertaisuutta liiketoiminnassa. Suomenruotsalaiset ovat lahjoittaneet omiensa tueksi suhteellisen suuria alkupääomia suhteellisen sankoin joukoin aikaisessa vaiheessa yksinkertaisesti siitä syystä että heillä oli siihen vanhastaan etuoikeutettuna väestöryhmänä varaa. Isot joet muodostuvat pienistä puroista ja ne purot ovat olleet ruotsinkielisten kohdalla sekä lukuisia että leveitä historiasta johtuen.

        Viisiprosenttinen, valtaväestöä jo ennestään paremmin toimeentuleva ja kansalliskielistatusta nauttiva ruotsinkielisten vähemmistö ei kerta kaikkiaan tarvitse näin hirvittäviä summia pelkästään kulttuurielämänsä tueksi. Näille rahoille olisi kipeästi käyttöä esimerkiksi käynnissä olevassa suurista leikkauksista kärsineiden korkeakoulujen parin sadan miljoonan euron kokoluokan pääomituksessa. Koska historiaan perustuvaa räikeää varallisuuseroa ei ole koskaan ratkaistu, se loukkaa perustuslain määrittelemää väestöryhmien yhdenvertaisuutta ja on vääristänyt myös politiikkaa ylläpidettyään RKP:n vaa'ankieliasemaa hallitusneuvotteluissa vuosikymmeniä. Säätiöihin kohdistuva varainsiirto olisi myös suhteellisen kivuton toimenpide koska se ei vaikuta suoraan ruotsinkielisten henkilökohtaiseen kulutukseen ja investointeihin.

        Epämiellyttävää on vain sinun historiattomuutesi ja anakronistinen ajattelusi.
        Ei se ruotsinkielisen duunarilapsen tai maalaispojan opintie ollut yhtään sen siloisempi kuin suomenkielisenkään.

        ”Henkilökohtaiset ansiot tulee ehdottomasti ottaa huomioon, mutta kylmä totuus on että Amos Andersonillakin oli mahdollisuus opiskella omalla kielellään 1800-luvun lopusta alkaen kauppakoulussa Turussa. Kuinka monella suomenkielisellä turkulaisella tai suomenkielisellä ylipäätään oli tämä valttikortti käytössään tuohon aikaan, kun kansakoulutkin puuttuivat vielä suuresta osasta Suomea?”

        Wiki:
        ”Vuonna 1968 Turun kauppaopistolle valmistunut rakennus, jossa nykyään opetetaan liiketaloutta ja tieto- ja viestintätekniikkaa Turun ammatti-instituutin toimesta.
        Turun kauppaopisto oli vuosina 1839–1983 Turussa toiminut kauppaoppilaitos. Vuonna 1983 se yhdistyi Turun kaupungin kauppakoulun kanssa Turun Kauppaoppilaitos - Handelsläroverket i Åboksi, joka vuonna 1998 yhdistettiin silloisen Turun ammatti-instituutin, Turun teknillisen ammattioppilaitoksen ja Turun terveydenhuolto-oppilaitoksen kanssa Turun ammatti-instituutiksi.
        Kauppaopiston perustamisen muistolaatta osoitteessa Humalistonkatu 7.

        Opisto sai alkunsa vuonna 1837, kun Turun Kauppaseura ja Turun suomalainen porvaristo asettivat toimikunnan kauppakoulun perustamiseksi. Toimikuntaan kuuluivat kauppaneuvos A. Kingelin, sekä kauppiaat N. P. Cajander, C.U. Grönberg ja J.E. Humelin. Koulun ensimmäiset oppilaat aloittivat 7. lokakuuta 1839. Vuonna 1870 opistoon alettiin ottaa myös naisoppilaita ja 1884 opistossa alettiin antaa myös suomenkielistä opetusta. Ensimmäinen suomenkielinen opisto-osasto perustettiin vasta 1905 Turun kaupunginvaltuuston aloitteesta. Asiaa oli aiemmin ajettu tuloksetta myös yksityisten tahojen toimesta. ”

        "Ei se ruotsinkielisen duunarilapsen tai maalaispojan opintie ollut yhtään sen siloisempi kuin suomenkielisenkään."

        Totta kai oli ainakin jossain määrin, jos opiskelumahdollisuuksiakin oli tarjolla huomattavasti enemmän suhteessa väestöön. Ruotsi oli hallinnon, talouselämän, koulutuksen ja kulttuurin käytännön pääkieli ja suomea syrjittiin pitkälle 1900-luvun puolelle saakka, tämä on kova totuus eikä mitään anakronismia. Kaksi kolmesta Suomen vanhimmasta korkeakoulusta on säilynyt ruotsinkielisenä tähän päivään saakka. Helsingin yliopistonkin opetus oli enimmäkseen ruotsinkielistä toiseen maailmansotaan asti, vaikka helsinkiläisiä suomenkielisiä oli yhtä paljon kuin ruotsinkielisiä jo 1900-luvun alussa.

        Wikipedia:

        "Vuoden 1924 statuuteissa virallisiksi opetuskieliksi säädettiin suomi ja ruotsi. Opetus säilyi kuitenkin edelleen pitkälti ruotsinkielisenä, ja aitosuomalaisuusliike sekä suomalaiset ylioppilaat alkoivat vaatia yliopiston suomalaistamista. Pitkän poliittisen kädenväännön jälkeen hyväksyttiin vuonna 1937 laki Helsingin yliopiston kielisuhteista. Siinä määrättiin, että kaikissa aineissa on annettava opetusta suomen kielellä"

        Älä argumentoi nostamalla esiin yksittäistapauksia. Väistelet tahallasi tärkeintä kysymystä: Oletko aidosti sitä mieltä että nykyiset säätiöiden varallisuuserot johtuvat vain ja ainoastaan ruotsinkielisten moninkertaisesta ansioituneisuudesta ja anteliaisuudesta suhteessa valtaväestöön?

      • Epämiellyttäviätotuuksia kirjoitti:

        Kuka puhui vain Ruotsin vallan ajasta kun yksistään 1800-luku ja silloin Euroopassa käynnissä oleva teollistuminen oli väestön vaurastumisen kannalta ehkä tärkeämpää kuin kaikki edelliset vuosisadat. Muodollinen tasa-arvo saavutettiin lopulta 1900-luvun alussa kieliasetuksella. Jonkinlainen de facto-tasa-arvo sitten itsenäistymisen kynnyksellä. Ruotsin vallan ajan politiikan kerrannaisvaikutuksia nykyisyyteen ei pidä silti tietenkään väheksyä.

        Olen käynyt syntyperäisenä helsinkiläisenä ja Kampissakin asuneena entisessä taidemuseossa, mutta minun muutaman tunnin kulttuurinautintoni ei ole ratkaisu suureen sosiaalipoliittiseen ongelmaan. Henkilökohtaiset ansiot tulee ehdottomasti ottaa huomioon, mutta kylmä totuus on että Amos Andersonillakin oli mahdollisuus opiskella omalla kielellään 1800-luvun lopusta alkaen kauppakoulussa Turussa. Kuinka monella suomenkielisellä turkulaisella tai suomenkielisellä ylipäätään oli tämä valttikortti käytössään tuohon aikaan, kun kansakoulutkin puuttuivat vielä suuresta osasta Suomea?

        Nykyiset moninkertaiset erot säätiövarallisuudessa eivät perustu ruotsinkielisten neuvokkuuteen ja taitavuuteen, ellet pysty jotenkin osoittamaan ruotsinkielisten moninkertaista ylivertaisuutta liiketoiminnassa. Suomenruotsalaiset ovat lahjoittaneet omiensa tueksi suhteellisen suuria alkupääomia suhteellisen sankoin joukoin aikaisessa vaiheessa yksinkertaisesti siitä syystä että heillä oli siihen vanhastaan etuoikeutettuna väestöryhmänä varaa. Isot joet muodostuvat pienistä puroista ja ne purot ovat olleet ruotsinkielisten kohdalla sekä lukuisia että leveitä historiasta johtuen.

        Viisiprosenttinen, valtaväestöä jo ennestään paremmin toimeentuleva ja kansalliskielistatusta nauttiva ruotsinkielisten vähemmistö ei kerta kaikkiaan tarvitse näin hirvittäviä summia pelkästään kulttuurielämänsä tueksi. Näille rahoille olisi kipeästi käyttöä esimerkiksi käynnissä olevassa suurista leikkauksista kärsineiden korkeakoulujen parin sadan miljoonan euron kokoluokan pääomituksessa. Koska historiaan perustuvaa räikeää varallisuuseroa ei ole koskaan ratkaistu, se loukkaa perustuslain määrittelemää väestöryhmien yhdenvertaisuutta ja on vääristänyt myös politiikkaa ylläpidettyään RKP:n vaa'ankieliasemaa hallitusneuvotteluissa vuosikymmeniä. Säätiöihin kohdistuva varainsiirto olisi myös suhteellisen kivuton toimenpide koska se ei vaikuta suoraan ruotsinkielisten henkilökohtaiseen kulutukseen ja investointeihin.

        Mitä taas noihin säätiöiden pohjalla oleviin testamentteihin ja lahjoituksiin tulee niin kannattaa perehtyä ihmisiin niiden taustalla. Kuvitelma siitä että lahjoittajat ovat olleet jotain aikansa rikkaita jotka ovat repineet omaisuutensa jonkun selkänahasta on kaukana totuudesta. Suuri osa lahjoittajista on ollut ihan tavallisia perheettömiä tai lapsettomia ihmisiä jotka ovat halunneet jättää omaisuutensa poikimaan hyvää asialle jota itse pitää tärkeänä.

        Litteratursällskapet on koonnut kotisivulleen rahastojen lahjoittajien tarinoita. Sopii tutustua tarinoihin ja niihin ihmisiin jotka ovat nykyisen rahastoryppään miljoonaomaisuuden koonneet.

        http://www.sls.fi/sv/sls-fonder

        Sinä et kuuntele. Vallitsevat yhteiskunnalliset olot vaikuttavat meihin kaikkiin ja meidän kaikkien mahdollisuuksiin taustasta ja kyvyistä riippumatta ja ympäristö oli muokattu pitkäksi aikaa palvelemaan yksipuolisesti ruotsinkielisten etua suomenkielisen enemmistön kustannuksella. Kuten sanoin: Isot joet muodostuvat pienistä puroista ja ne purot ovat olleet ruotsinkielisten kohdalla sekä leveitä että lukuisia historiasta johtuen.

        Kysytään vielä kerran:
        Onko suomenruotsalaisten moninkertainen säätiöpääoma suhteessa suomenkielisiin mielestäsi pelkän älykkyyden, kovan työn ja anteliaisuuden lopputulos? Miksi varallisuuserot ylipäätään ovat näin suuria ellei edellinen pidä paikkansa? Jos uskot että pitää, niin säälin rasistista ajatusmaailmaasi.

      • Mistä_Puhut

        "ympäristö oli muokattu pitkäksi aikaa palvelemaan yksipuolisesti ruotsinkielisten etua suomenkielisen enemmistön kustannuksella"

        Puhut jostakin kaukaisesta menneisyydestä, johon nykyihmisellä ei kosketuspintaa. Minä, keski-ikäinen suomenkielinen suomalainen esimerkiksi en ole koskaan elänyt maailmassa, jossa ympäristöni olisi muokattu palvelemaan pelkästään ruotsinkielisten etuja. Päinvastoin, vietin lapsuutenikin alueella, jossa oli kaikkien yhteiskuntaluokkien sekä suomen- että ruotsinkielisiä perheitä.

      • suomenkielinen

        Jotkut kaivaa vaikka mistä syitä perusteettomalle vihalle ja syrjimiselle, jopa satojen vuosien takaa. Kuka tahansa voisi etsiä tuolla tavalla jostain historiasta vahvistuksia motivaatiolleen nykypäivänä hyökätä ihmisten kimppuun, sivistynyttä se ei ole, vaan asenteellista ja pikkusieluista vainoamista. Ihmetellä täytyy, et vieläkin on tuollaista touhua Suomessa.

      • Epämiellyttäviätotuuksia
        Mistä_Puhut kirjoitti:

        Olet väärässä. Kosketuspinta nykyisyyteen nimenomaan on olemassa ja nähtävinä monina sosioekonomisina ilmiöinä. Ruotsinkielisten moninkertainen omien tueksi valjastettu säätiöpääoma on räikein esimerkki. Media paasaa paljon suomenruotsalaisten valtaväestöä paremmasta hyvinvoinnista ja yhteisöllisyydestä mutta historiallisista juurisyistä vaietaan kuoliaaksi.

      • qpoiepoioi

        Media tuskin paasaa jatkuvasti ruotsinkielisten paremmasta hyvinvoinnista. Tutkimuksia on tehty, ja varmasti niiden yhteydessä on todettu useita eri syitä hyvinvointiin. Totta kai sosioekonominen tilanne vaikuttaa, mutta se ei selitä kaikkea kaikkialla. Ruotsinkielisiä ei voi niputtaa yhteen homogeeniseen ryhmään Suomessa.

        Suomalaiset on valittu maailman onnellisimmaksi kansaksi viimeaikaisissa tutkimuksissa. Etkö syytä mediaa siitä, että se levittää tätäkin tietoa?

      • Epämiellyttäviätotuuksia
        suomenkielinen kirjoitti:

        Jotkut kaivaa vaikka mistä syitä perusteettomalle vihalle ja syrjimiselle, jopa satojen vuosien takaa. Kuka tahansa voisi etsiä tuolla tavalla jostain historiasta vahvistuksia motivaatiolleen nykypäivänä hyökätä ihmisten kimppuun, sivistynyttä se ei ole, vaan asenteellista ja pikkusieluista vainoamista. Ihmetellä täytyy, et vieläkin on tuollaista touhua Suomessa.

        Ei ole kyse mistään vihasta ja syrjimisestä vaan vain oikeudenmukaisuudesta ja ansioihin perustuvan yhdenvertaisuuden toteutumisesta, kuten olen kirjoittanut ylhäällä. Haluan rehellisesti lopullista kompromissia asiassa. Kun ongelma on kerran käsitelty poliittisesti, niin se on siinä ja vastaavanlaisilta vaateilta jatkossa on pudonnut pohja.

        Mitä sinä olet valmis tekemään oikeuden toteutumiseksi? Vai haukutko, "suomenkielinen", vastedeskin ongelman myöntäviä ja siihen ratkaisua tarjoavia RKP:ta kritisoivia kielitovereitasi kateellisiksi ja asenteellisiksi pikkusieluiksi palstalla?

      • Mikäkompromissi

        "Haluan rehellisesti lopullista kompromissia asiassa."

        Minkä kompromissin haluat tarjota meille suomenkielisille?

      • Epämiellyttäviätotuuksia
        qpoiepoioi kirjoitti:

        Media tuskin paasaa jatkuvasti ruotsinkielisten paremmasta hyvinvoinnista. Tutkimuksia on tehty, ja varmasti niiden yhteydessä on todettu useita eri syitä hyvinvointiin. Totta kai sosioekonominen tilanne vaikuttaa, mutta se ei selitä kaikkea kaikkialla. Ruotsinkielisiä ei voi niputtaa yhteen homogeeniseen ryhmään Suomessa.

        Suomalaiset on valittu maailman onnellisimmaksi kansaksi viimeaikaisissa tutkimuksissa. Etkö syytä mediaa siitä, että se levittää tätäkin tietoa?

        "Totta kai sosioekonominen tilanne vaikuttaa, mutta se ei selitä kaikkea kaikkialla. Ruotsinkielisiä ei voi niputtaa yhteen homogeeniseen ryhmään Suomessa. "

        Ei tietenkään molempiin. Olenko ikinä väittänyt päinvastaista?

        "Suomalaiset on valittu maailman onnellisimmaksi kansaksi viimeaikaisissa tutkimuksissa. Etkö syytä mediaa siitä, että se levittää tätäkin tietoa? "

        Syytän toki, koska tutkimuksen tulos on mielestäni kyseenalainen, eikä tuo lainkaan poissulje mahdollisuutta että suomenkieliset olisivat ruotsinkielisiä onnettomampia tiettyyn pisteeseen asti ilman omaa syytään.

      • suomenkielinen
        Epämiellyttäviätotuuksia kirjoitti:

        Ei ole kyse mistään vihasta ja syrjimisestä vaan vain oikeudenmukaisuudesta ja ansioihin perustuvan yhdenvertaisuuden toteutumisesta, kuten olen kirjoittanut ylhäällä. Haluan rehellisesti lopullista kompromissia asiassa. Kun ongelma on kerran käsitelty poliittisesti, niin se on siinä ja vastaavanlaisilta vaateilta jatkossa on pudonnut pohja.

        Mitä sinä olet valmis tekemään oikeuden toteutumiseksi? Vai haukutko, "suomenkielinen", vastedeskin ongelman myöntäviä ja siihen ratkaisua tarjoavia RKP:ta kritisoivia kielitovereitasi kateellisiksi ja asenteellisiksi pikkusieluiksi palstalla?

        Teksteistäsi näkyy aika selvästi halusi kummalliseen revanssiin onnettomin, kaukaa haetuin, vääristellyin perustein. Koita oppia hyväksymään tosiasiat, (eli jos jotkut ovat historiassa pärjänneet innovaatioissaan ja tekemisissään paremmin, kuin toiset) toiset ovat AINA pärjänneet joissain asioissa paremmin, kuin toiset, niin on tänäkin päivänä.
        Haluat jotain ihmeellistä "kompromissia", mut taustalla haisee perisuomalainen kateus.

      • Epämiellyttäviätotuuksia
        Mikäkompromissi kirjoitti:

        "Haluan rehellisesti lopullista kompromissia asiassa."

        Minkä kompromissin haluat tarjota meille suomenkielisille?

        Enemmän pääomaa suomenkieliselle kulttuuri- ja koulutuselämälle. Etkö osaa lukea?

        Ruotsinkielinen valittaa toisessa avauksessa palstan hiljaisuudesta. Syyn voi todeta tästäkin aliketjusta. RKP:n kannattajien vyörytys, mustamaalaus ja asian vierestä kirjoittelu vastapuolen väsyttämiseksi on kerta kaikkiaan häkellyttävän järjestelmällistä.

      • suomenkielinen
        Epämiellyttäviätotuuksia kirjoitti:

        Enemmän pääomaa suomenkieliselle kulttuuri- ja koulutuselämälle. Etkö osaa lukea?

        Ruotsinkielinen valittaa toisessa avauksessa palstan hiljaisuudesta. Syyn voi todeta tästäkin aliketjusta. RKP:n kannattajien vyörytys, mustamaalaus ja asian vierestä kirjoittelu vastapuolen väsyttämiseksi on kerta kaikkiaan häkellyttävän järjestelmällistä.

        Tyypillistä vain yhden asian ja totuuden omaavan taktiikkaa; syytät muita siitä mitä itse teet, mustamaalaat, vääristelet ja jankutat kuviteltujen perusteittesi varassa kaikenkarvaista soopaa.

      • Epämiellyttäviätotuuksia kirjoitti:

        Sinä et kuuntele. Vallitsevat yhteiskunnalliset olot vaikuttavat meihin kaikkiin ja meidän kaikkien mahdollisuuksiin taustasta ja kyvyistä riippumatta ja ympäristö oli muokattu pitkäksi aikaa palvelemaan yksipuolisesti ruotsinkielisten etua suomenkielisen enemmistön kustannuksella. Kuten sanoin: Isot joet muodostuvat pienistä puroista ja ne purot ovat olleet ruotsinkielisten kohdalla sekä leveitä että lukuisia historiasta johtuen.

        Kysytään vielä kerran:
        Onko suomenruotsalaisten moninkertainen säätiöpääoma suhteessa suomenkielisiin mielestäsi pelkän älykkyyden, kovan työn ja anteliaisuuden lopputulos? Miksi varallisuuserot ylipäätään ovat näin suuria ellei edellinen pidä paikkansa? Jos uskot että pitää, niin säälin rasistista ajatusmaailmaasi.

        ”Oletko aidosti sitä mieltä että nykyiset säätiöiden varallisuuserot johtuvat vain ja ainoastaan ruotsinkielisten moninkertaisesta ansioituneisuudesta ja anteliaisuudesta suhteessa valtaväestöön?”

        Olen! Meillä suruilla elää edelleen täysin erilainen auttamisen, välittämisen ja yhteisöllisyyden kulttuuri. Tietysti vähemmistönä olo tiivistää yhteenkuuluvuutta mutta kyse on myös perinteestä.
        Jopa yleiset keräykset tuottavat todistetusti eniten Svenksfinlandissa.

        Kulturfonden kerää lahjoituksia jatkuvasti. Meidän säätiöomaisuudet kasvavat koko ajan taitavan omaisuuden hoidon sekä uusien lahjoitusten ansiosta. Kyse ei ole mistään kerääntyneestä ylivuotavasta rikkaiden varallisuudesta vaan ihan tavallisten ihmisten halusta jättää rahansa yhteisölle jossain muodossa, nykyisten sekä sata vuotta sitten eläneiden.

        Suomenkielisillä on nykyään ihan yhtä paljon rahaa kuin meillä, jos ei suhteessa enemmänkin mutta samanlainen vahva hyväntekeväisyyden ja säätiöille lahjoittamisen perinne puuttuu.

        Jos viitsit kurkata sitä Litteratursällskapetin linkkiä jonka annoin, niin sieltä käy ilmi etteivät ne rahastojen alkupääomat mitään miljoonaomaisuuksia ole olleet, vaan ihan tavallisten ihmisten perintöjä ja lahjoituksia. Taatusti jäi suomenkielisiltäkin viime vuosisadan alussa runsaasti samansuuruisia perintöjä mutta niitä ei ehkä ole kohdennettu samalla tavalla.

      • Mistärahat
        Epämiellyttäviätotuuksia kirjoitti:

        Enemmän pääomaa suomenkieliselle kulttuuri- ja koulutuselämälle. Etkö osaa lukea?

        Ruotsinkielinen valittaa toisessa avauksessa palstan hiljaisuudesta. Syyn voi todeta tästäkin aliketjusta. RKP:n kannattajien vyörytys, mustamaalaus ja asian vierestä kirjoittelu vastapuolen väsyttämiseksi on kerta kaikkiaan häkellyttävän järjestelmällistä.

        "Enemmän pääomaa suomenkieliselle kulttuuri- ja koulutuselämälle"

        Mistä rahat tähän?

      • Epämiellyttäviätotuuksia
        Ankdam kirjoitti:

        ”Oletko aidosti sitä mieltä että nykyiset säätiöiden varallisuuserot johtuvat vain ja ainoastaan ruotsinkielisten moninkertaisesta ansioituneisuudesta ja anteliaisuudesta suhteessa valtaväestöön?”

        Olen! Meillä suruilla elää edelleen täysin erilainen auttamisen, välittämisen ja yhteisöllisyyden kulttuuri. Tietysti vähemmistönä olo tiivistää yhteenkuuluvuutta mutta kyse on myös perinteestä.
        Jopa yleiset keräykset tuottavat todistetusti eniten Svenksfinlandissa.

        Kulturfonden kerää lahjoituksia jatkuvasti. Meidän säätiöomaisuudet kasvavat koko ajan taitavan omaisuuden hoidon sekä uusien lahjoitusten ansiosta. Kyse ei ole mistään kerääntyneestä ylivuotavasta rikkaiden varallisuudesta vaan ihan tavallisten ihmisten halusta jättää rahansa yhteisölle jossain muodossa, nykyisten sekä sata vuotta sitten eläneiden.

        Suomenkielisillä on nykyään ihan yhtä paljon rahaa kuin meillä, jos ei suhteessa enemmänkin mutta samanlainen vahva hyväntekeväisyyden ja säätiöille lahjoittamisen perinne puuttuu.

        Jos viitsit kurkata sitä Litteratursällskapetin linkkiä jonka annoin, niin sieltä käy ilmi etteivät ne rahastojen alkupääomat mitään miljoonaomaisuuksia ole olleet, vaan ihan tavallisten ihmisten perintöjä ja lahjoituksia. Taatusti jäi suomenkielisiltäkin viime vuosisadan alussa runsaasti samansuuruisia perintöjä mutta niitä ei ehkä ole kohdennettu samalla tavalla.

        "Olen! Meillä suruilla elää edelleen täysin erilainen auttamisen, välittämisen ja yhteisöllisyyden kulttuuri. "

        Okei, ymmärrän nyt. Olet rasisti.

        "Kyse ei ole mistään kerääntyneestä ylivuotavasta rikkaiden varallisuudesta vaan ihan tavallisten ihmisten halusta jättää rahansa yhteisölle jossain muodossa"

        En kiistänytkään tätä. Jos viitsisit lukea mitä kirjoitin yllä useampaan otteeseen, et jankuttaisi samaa tarinaa uudelleen ja uudelleen.

        "Suomenkielisillä on nykyään ihan yhtä paljon rahaa kuin meillä, jos ei suhteessa enemmänkin"

        Hölynpölyä. Miksi valehtelet silmät kirkkaina? Jopa Magma myöntää varallisuuserot ja myös vanhan rahan merkityksen viimeaikaisessa säätiövarallisuuden kasvussa, tosin omalla puolueellisella tulkinnallaan. Ruotsinkielisten verotukseen ilmoittama omaisuus oli vuonna 2001 keskimäärin 60 prosenttia suurempi kuin suomenkielisillä. Ruotsinkielisistä huomattavasti suurempi osa on osakkeenomistajia ja ruotsinkielisillä osakkeenomistajilla on keskimäärin yli kolme kertaa enemmän osakevarallisuutta kuin suomenkielisillä osakkeenomistajilla, eli ruotsinkieliset omistavat yli viidenneksen kaikesta osakevarallisuudesta. Pääkaupunkiseudun ruotsinkielisten miesten tulotaso on 17 prosenttia korkeampi kuin suomenkielisten, eikä suomenkielisten keskipalkka ole ainakaan suurempi Kehä 3:n ulkopuolella jo työehtosopimusten takia.

        http://magma.fi/post/2010/8/9/suomenruotsalaisten-vauraus-ei-ole-sattumaa

        Siis sekin on nyt rasismia, kun katsoo historiaa ja huomaa et ruotsinkieliset ovat tehneet enemmän keksintöjä yms. kuin suomenkieliset, eli takoneet omaisuutta itselleen jne. Tämän historiallisen tosiasian toteaminen on rasismia. Kyllä kaikkea sitä saakin lukea tältä palstalta!

      • Epämiellyttäviätotuuksia
        suomenkielinen kirjoitti:

        Siis sekin on nyt rasismia, kun katsoo historiaa ja huomaa et ruotsinkieliset ovat tehneet enemmän keksintöjä yms. kuin suomenkieliset, eli takoneet omaisuutta itselleen jne. Tämän historiallisen tosiasian toteaminen on rasismia. Kyllä kaikkea sitä saakin lukea tältä palstalta!

        Kyllä, jos katsoo ja huomaa näin mutta sulkee samalla silmänsä suomenkielisiin kohdistuneelta järjestelmälliseltä historialliselta syrjinnältä ja sen vaikutukselta nykypäivään niin silloin todellakin on rasisti. Ei eroa mitenkään Yhdysvaltojen mustien haukkumisesta saamattomiksi valkoisiin verrattuna.

      • Entiset33
        Epämiellyttäviätotuuksia kirjoitti:

        Kyllä, jos katsoo ja huomaa näin mutta sulkee samalla silmänsä suomenkielisiin kohdistuneelta järjestelmälliseltä historialliselta syrjinnältä ja sen vaikutukselta nykypäivään niin silloin todellakin on rasisti. Ei eroa mitenkään Yhdysvaltojen mustien haukkumisesta saamattomiksi valkoisiin verrattuna.

        Kuka haukkuu suomalaisia saamattomiksi ja missä?!

        Jos joku yksittäinen henkilö onkin joskus ennen muinoin haukkunut ja hänen vanavedessään muutama muu, niin ei tällaiseen kannata jäädä roikkumaan. Ei siitä kukaan hyödy mitään. Haluat itse jumittua rasismiin ihan selvästi. Suomessa kuten muuallakin Euroopassa oli vaiheita, jolloin rasistiset ideat olivat 'muotia'. Tästä ajasta on monia esimerkkejä, pahimmillaan tämän johdosta kuoli miljoonia ihmisiä.

      • Epämiellyttäviätotuuksia kirjoitti:

        "Olen! Meillä suruilla elää edelleen täysin erilainen auttamisen, välittämisen ja yhteisöllisyyden kulttuuri. "

        Okei, ymmärrän nyt. Olet rasisti.

        "Kyse ei ole mistään kerääntyneestä ylivuotavasta rikkaiden varallisuudesta vaan ihan tavallisten ihmisten halusta jättää rahansa yhteisölle jossain muodossa"

        En kiistänytkään tätä. Jos viitsisit lukea mitä kirjoitin yllä useampaan otteeseen, et jankuttaisi samaa tarinaa uudelleen ja uudelleen.

        "Suomenkielisillä on nykyään ihan yhtä paljon rahaa kuin meillä, jos ei suhteessa enemmänkin"

        Hölynpölyä. Miksi valehtelet silmät kirkkaina? Jopa Magma myöntää varallisuuserot ja myös vanhan rahan merkityksen viimeaikaisessa säätiövarallisuuden kasvussa, tosin omalla puolueellisella tulkinnallaan. Ruotsinkielisten verotukseen ilmoittama omaisuus oli vuonna 2001 keskimäärin 60 prosenttia suurempi kuin suomenkielisillä. Ruotsinkielisistä huomattavasti suurempi osa on osakkeenomistajia ja ruotsinkielisillä osakkeenomistajilla on keskimäärin yli kolme kertaa enemmän osakevarallisuutta kuin suomenkielisillä osakkeenomistajilla, eli ruotsinkieliset omistavat yli viidenneksen kaikesta osakevarallisuudesta. Pääkaupunkiseudun ruotsinkielisten miesten tulotaso on 17 prosenttia korkeampi kuin suomenkielisten, eikä suomenkielisten keskipalkka ole ainakaan suurempi Kehä 3:n ulkopuolella jo työehtosopimusten takia.

        http://magma.fi/post/2010/8/9/suomenruotsalaisten-vauraus-ei-ole-sattumaa

        ”Hölynpölyä. Miksi valehtelet silmät kirkkaina? Jopa Magma myöntää varallisuuserot ja myös vanhan rahan merkityksen viimeaikaisessa säätiövarallisuuden kasvussa, tosin omalla puolueellisella tulkinnallaan. ”

        Missä Magma muka myöntää jotain sellaista?
        Linkittämäsi juttu on Erkki Pihkalan, Suomalaisuuden Liiton ex puheenjohtajan, fanaattisen fennomaanin erittäin asenteellinen mielipidekirjoitus Hesarissa.

        Kandeis osata ruotsia edes vähän ettei suolla sammakoita! Linkittämäsi jutun alkusanat:
        ’Emeritusprofessorn Erkki Pihkala hävdar i Helsingin Sanomats artikelserie Me puhumme ruotsia 9/10 att finlandssvenskarnas välstånd inte är ett sammanträffande.”

        Magma ei millään tavalla ota juttuun kantaa, ei puolesta eikä vastaan, vaan juttu löytyy Magman sivustolta ja kuuluu ruotsin kieltä koskevaan lehtileikearkistoon. Melin on Magman tiedottaja.

        HUTI!

        No hupsista, niinpäs onkin, anteeksi huolimattomuuteni. Sinä tai Magma ette pysty kuitenkaan kumoamaan tekstissä esitettyjä faktatietoja mielenpahoituksellanne, jotka perustuvat mm. Liiketaloudellisen Aikakauskirjan tutkimuksiin. Myös Åbo Akademin tutkimuksessa ja Kauppalehdessä on kirjoitettu aiheesta, löytyy Wikipediastakin:

        "Kauppalehden julkaisemien tietojen mukaan suomenruotsalaiset omistavat keskimäärin 3,3 kertaa niin paljon yritysosakkeita kuin suomenkieliset. Suomessa asuvilla ruotsinkielisillä on keskimäärin enemmän varallisuutta kuin suomenkielisillä. "

        "Joillakin alueilla, kuten pääkaupunkiseudulla, ruotsinkieliset miehet ansaitsevat jopa 17 % enemmän kuin suomenkieliset miehet."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomenruotsalaiset#Vertailuja_suomenkielisiin

        Mistä siis johtuu oma sammakkosi, kun olet niin harhaluuloinen että väität suomenkielisiä vähintäänkin yhtä rikkaiksi tai rikkaammiksikin kieliryhmänä? Onko sinulla antaa mitään lähteitä väitteesi tueksi, kun on päivänselvää että sekä ruotsinkieliset säätiöt että yksityishenkilöt ovat kokonaisuudessaan suomenkielisiä vastineitaan huomattavasti varakkaampia?

        ”Mistä siis johtuu oma sammakkosi, kun olet niin harhaluuloinen että väität suomenkielisiä vähintäänkin yhtä rikkaiksi tai rikkaammiksikin kieliryhmänä? ”

        Mikä ihmeen sammakko? Ainakin lukumääräisesti teitä on paljon enemmän joten pitää sitä fyrkkaakin löytyä. Millä otoksella ne suomenkielisten rikkaudet pitäisi laskea? Meitä on vajaa 300 000 ja teitä yli 5 miljoonaa.

        Nyt on kuitenkin puhe siitä miksi meillä suruilla on näitä säätiöitä ja rahastoja suhteessa enemmän kuin teillä suomenkielisillä. Väitätkö että jos te suomenkieliset olisitte varakkaampia niin teilläkin olisi enemmän säätiöitä ja rahastoja?
        Minä taas väitän että ne varakkuuserot eivät enää ole sitä luokkaa että niissä olisi syy. Ja sitä paitsi, onhan niitä suomenkielistenkin perustamia säätiöitä ja rahastoja pilvin pimein, ne eivät vaan ole samalla tavalla arkipäivää kuin meidän säätiömme.

        Yksi tutkittu syy meidän keskimääräistä suurempaan varakkuuteen on että valtaosa meistä edelleen asuu synnyinseudullaan, emmekä pahemmin harrasta muuttamista maan sisällä. Paikoillaan pysyminen edistää varakkuuden kertymistä.

        15 vuotta vanha tutkimus, joten veikkaan että erot ovat kaventuneet. Ja vaikka ei olisikaan niin kyllä sitä varallisuutta teillä suomenkielisilläkin nykyään on sen verran että sitä pitäisi riittää testamentattavaksi ja lahjoitettavaksikin.

        Eläköön se pieni ero!

        https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1073963596/Ruotsinkieliset vauraampia kuin suomenkieliset

        ”Sinä tai Magma ette pysty kuitenkaan kumoamaan tekstissä esitettyjä faktatietoja mielenpahoituksellanne, jotka perustuvat mm. Liiketaloudellisen Aikakauskirjan tutkimuksiin. Myös Åbo Akademin tutkimuksessa ja Kauppalehdessä on kirjoitettu aiheesta, löytyy Wikipediastakin:”

        Mikä noissa tutkimustuloksissa muka meidän meidän mieltämme pahoittaisi, jos ollaan varakkaampia niin ihan kiva. Hauska kuulla!
        Sinä sen sijaan saat sen kuulostamaan jotenkin paheksuttavalta, mitä minä en taas ymmärrä lainkaan. Mitä hävettävää varallisuudessa on?
        Minäkin olen hyvin toimeentuleva ja minulla on varallisuutta, valtaosan ansainnut tai luonut itse ja osan perinyt, sekö nyt pitäisi tasapuolisuuden nimissä sosialisoida koska olen ruotsinkielinen ja koska yli sata vuotta sitten...... Niin mitä?

      • Epämiellyttäviätotuuksia
        Ankdam kirjoitti:

        ”Mistä siis johtuu oma sammakkosi, kun olet niin harhaluuloinen että väität suomenkielisiä vähintäänkin yhtä rikkaiksi tai rikkaammiksikin kieliryhmänä? ”

        Mikä ihmeen sammakko? Ainakin lukumääräisesti teitä on paljon enemmän joten pitää sitä fyrkkaakin löytyä. Millä otoksella ne suomenkielisten rikkaudet pitäisi laskea? Meitä on vajaa 300 000 ja teitä yli 5 miljoonaa.

        Nyt on kuitenkin puhe siitä miksi meillä suruilla on näitä säätiöitä ja rahastoja suhteessa enemmän kuin teillä suomenkielisillä. Väitätkö että jos te suomenkieliset olisitte varakkaampia niin teilläkin olisi enemmän säätiöitä ja rahastoja?
        Minä taas väitän että ne varakkuuserot eivät enää ole sitä luokkaa että niissä olisi syy. Ja sitä paitsi, onhan niitä suomenkielistenkin perustamia säätiöitä ja rahastoja pilvin pimein, ne eivät vaan ole samalla tavalla arkipäivää kuin meidän säätiömme.

        Yksi tutkittu syy meidän keskimääräistä suurempaan varakkuuteen on että valtaosa meistä edelleen asuu synnyinseudullaan, emmekä pahemmin harrasta muuttamista maan sisällä. Paikoillaan pysyminen edistää varakkuuden kertymistä.

        15 vuotta vanha tutkimus, joten veikkaan että erot ovat kaventuneet. Ja vaikka ei olisikaan niin kyllä sitä varallisuutta teillä suomenkielisilläkin nykyään on sen verran että sitä pitäisi riittää testamentattavaksi ja lahjoitettavaksikin.

        Eläköön se pieni ero!

        https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1073963596/Ruotsinkieliset vauraampia kuin suomenkieliset

        Lopeta turhanpäiväinen kiertely kiusaamistarkoituksessa. Tiedät hyvin tarkoittaneeni koko ajan suhteellista varakkuutta, mistä valehtelit räikeästi vaikka tiesit totuuden päinvastaiseksi ja nyt annat tekosyynä "ei sillä ole mitään väliä"- ja "veikkaan että erot ovat kaventuneet olemattomiin"-toiveajattelua. Kyllä, suomenruotsalaisten keskimääräistä suurempi varallisuus vaikuttaa olennaisesti lahjoitusmahdollisuuksiinne myös nykyisyydessä, vaikka erot yksityisomaisuudessa ovat tasoittuneet merkittävästi, siksi pelkkä taitavaan taloudenhoitoon ja "täysin erilaiseen antamisen ja välittämisen kulttuuriin" vetoaminen on huono rasistinen klisee. Jos suomen ja ruotsin kielten historialliset asemat olisivat olleet päinvastaisia niin samalla tavalla ruotsinkielistenkin olisi täytynyt ja täytyisi muuttaa useammin elinkeinon ja koulutuksen perässä suomenkielisten alueelle.

        Ei varallisuudessa ole lähtökohtaisesti mitään hävettävää. Ongelma on että sivuutit täysin aikaisemman valehtelusi väheksymällä tekstiä kirjoittajan henkilöön kohdistuvalla loukkauksella vaikka siinä kirjoitettiin paljon pelkkää asiaa. Koska suomen- ja ruotsinkielisten yksityishenkilöiden varallisuusero ei ole enää suhteellisesti moninkertainen, minua tyydyttää suomenruotsalaisten yksityisomaisuuden "sosialisoinnissa" nykyinen progressiivinen verotus. Pelkästään suomenruotsalaisten etua palvelevien, suhteessa väestöön moninkertaisesti suomenkielisiä vastineitaan rikkaampien "yleishyödyllisten" säätiöiden omaisuus on nykyisellään verottajan ulottumattomissa, mikä suomenruotsalaisten nykyinen elintaso ja historialliset tosiasiat huomioon ottaen rikkoo vakavasti yhdenvertaisuusperiaatetta ja on moraalisesti väärin.

      • paljastavaa

        Kateellinen riidanhaastaminen on selvästikin agendasi, voisit lopettaa, tuo on noloa käytöstä.

      • Epämiellyttäviätotuuksia
        paljastavaa kirjoitti:

        Kateellinen riidanhaastaminen on selvästikin agendasi, voisit lopettaa, tuo on noloa käytöstä.

        Palvelen suomenkielisenä suomalaisena enemmistön etua kaikissa asioissa ja haluan vain oikeutta. Ongelma on tunnistettava ja tunnustettava, jotta ratkaisujen löytäminen voidaan aloittaa. Noloa on vain herjailusi paremminvoivan vähemmistön edunvalvojan agendan hyväksi.

      • Epämiellyttäviätotuuksia kirjoitti:

        Lopeta turhanpäiväinen kiertely kiusaamistarkoituksessa. Tiedät hyvin tarkoittaneeni koko ajan suhteellista varakkuutta, mistä valehtelit räikeästi vaikka tiesit totuuden päinvastaiseksi ja nyt annat tekosyynä "ei sillä ole mitään väliä"- ja "veikkaan että erot ovat kaventuneet olemattomiin"-toiveajattelua. Kyllä, suomenruotsalaisten keskimääräistä suurempi varallisuus vaikuttaa olennaisesti lahjoitusmahdollisuuksiinne myös nykyisyydessä, vaikka erot yksityisomaisuudessa ovat tasoittuneet merkittävästi, siksi pelkkä taitavaan taloudenhoitoon ja "täysin erilaiseen antamisen ja välittämisen kulttuuriin" vetoaminen on huono rasistinen klisee. Jos suomen ja ruotsin kielten historialliset asemat olisivat olleet päinvastaisia niin samalla tavalla ruotsinkielistenkin olisi täytynyt ja täytyisi muuttaa useammin elinkeinon ja koulutuksen perässä suomenkielisten alueelle.

        Ei varallisuudessa ole lähtökohtaisesti mitään hävettävää. Ongelma on että sivuutit täysin aikaisemman valehtelusi väheksymällä tekstiä kirjoittajan henkilöön kohdistuvalla loukkauksella vaikka siinä kirjoitettiin paljon pelkkää asiaa. Koska suomen- ja ruotsinkielisten yksityishenkilöiden varallisuusero ei ole enää suhteellisesti moninkertainen, minua tyydyttää suomenruotsalaisten yksityisomaisuuden "sosialisoinnissa" nykyinen progressiivinen verotus. Pelkästään suomenruotsalaisten etua palvelevien, suhteessa väestöön moninkertaisesti suomenkielisiä vastineitaan rikkaampien "yleishyödyllisten" säätiöiden omaisuus on nykyisellään verottajan ulottumattomissa, mikä suomenruotsalaisten nykyinen elintaso ja historialliset tosiasiat huomioon ottaen rikkoo vakavasti yhdenvertaisuusperiaatetta ja on moraalisesti väärin.

        Hohoijaa!
        Koska väität minun kiusaavan niin todista sitten että olen väärässä.
        Miksei teillä ole vastaavaa säätiötoimintaa, edes suhteessa varallisuuteen. Vai onko sitä? Todista että perässä tulette!

      • Epämiellyttäviätotuuksia
        Ankdam kirjoitti:

        Hohoijaa!
        Koska väität minun kiusaavan niin todista sitten että olen väärässä.
        Miksei teillä ole vastaavaa säätiötoimintaa, edes suhteessa varallisuuteen. Vai onko sitä? Todista että perässä tulette!

        Vastaavan mittasuhteen toimintaa ei vielä ole, koska rahaakaan ei ole ollut annettavana naamaa kohden yhtä paljon, ei varsinkaan menneisyydessä eikä tilastojen valossa nykypäivänäkään. Säätiöidenkin varallisuuserot ovat luonnollisesti kaventuneet ja jatkavat kaventumistaan, mutta tuskallisen ja tarpeettoman hitaasti. Inhottaa ajatellakin kuinka monikymmenkertainen suomen- ja ruotsinkielisten yhteisöjen suhteellinen varallisuusero mahtoi olla ennen itsenäistymistä, kun hallinto ja kaupankäynti oli ruotsinkielisten käsissä. Myös aika ja sen mahdollistama alkupääomien kasvatus on ollut teille historian vuoksi suurempi liittolainen kuin suomenkielisille. Tämän takia ruotsalaistenkin keskimääräinen nettorahoitusvarallisuus on kolme kertaa suurempi kuin suomalaisten. Esimerkiksi Suomen Kulttuurirahasto perustettiin alunperin juuri suomenkielisen taide- ja tiede-elämän vastineeksi jo yli kolme vuosikymmentä toimineelle Svenska Kulturfondenille. Raha tulee rahan luo. Mikä tässä on niin epäselvää?

        Ihmelöpinää kateuden voimalla. Et todellakaan edusta enemmistöä suomalaisista, ainoastaan itseäsi voit tuollaisilla vääristelyillä ja muilla naurettavilla väitteillä edustaa.

      • xxxccc555bbbb
        Epämiellyttäviätotuuksia kirjoitti:

        Palvelen suomenkielisenä suomalaisena enemmistön etua kaikissa asioissa ja haluan vain oikeutta. Ongelma on tunnistettava ja tunnustettava, jotta ratkaisujen löytäminen voidaan aloittaa. Noloa on vain herjailusi paremminvoivan vähemmistön edunvalvojan agendan hyväksi.

        "Ongelma on tunnistettava ja tunnustettava, jotta ratkaisujen löytäminen voidaan aloittaa"

        No, nimenomaanhan ongelma nimettävä, jotta se voidaan ratkaista, tästä olen samaa mieltä.

        Mutta mitä aiot kyseiselle ongelmalle sitten tehdä, ja kuinka paljon kuvittelet saavasi ongelman ratkaisuun mukaan suomenkielisiä suomalaisia, jotka tunnustavat kys. asian ongelmaksi? Minä en tätä ongelmaa sellaiseksi miellä, että häiritsisi jollain tapaa jokapäiväistä elämääni.

      • Epämiellyttäviätotuuksia
        xxxccc555bbbb kirjoitti:

        "Ongelma on tunnistettava ja tunnustettava, jotta ratkaisujen löytäminen voidaan aloittaa"

        No, nimenomaanhan ongelma nimettävä, jotta se voidaan ratkaista, tästä olen samaa mieltä.

        Mutta mitä aiot kyseiselle ongelmalle sitten tehdä, ja kuinka paljon kuvittelet saavasi ongelman ratkaisuun mukaan suomenkielisiä suomalaisia, jotka tunnustavat kys. asian ongelmaksi? Minä en tätä ongelmaa sellaiseksi miellä, että häiritsisi jollain tapaa jokapäiväistä elämääni.

        Miksi asian pitäisi häiritä jokapäiväistä elämääni kritiikin oikeuttamiseksi? Ei kansalaisaktivismi toimi niin että ajetaan aina vain juuri itselleen hyödyllisiä asioita. Lyhytnäköinen henkilökohtaisen edun tavoitteluhan on politiikan suurin ongelma. Samanmielisiä suomalaisia löytyy paljon jo senkin takia että näin saataisiin heikennettyä RKP:n taustavoimia ja siten puolueen perinteistä vaa'ankieliasemaa. Viimeksi kun tarkistin niin suomenkieliset eivät ole RKP:n kannattajakunnan kantava voima.

      • eifanatismille

        Kirjoituksesi kuin suoraan talabaanin propagandasta; "saataisiin heikennettyä RKP:n taustavoimia". Aika fanaattista ajojahtia. Kaikkea se kateus teettää, toiset eivät saisi pärjätä paremmin.

      • oudot.väitteet
        Epämiellyttäviätotuuksia kirjoitti:

        Miksi asian pitäisi häiritä jokapäiväistä elämääni kritiikin oikeuttamiseksi? Ei kansalaisaktivismi toimi niin että ajetaan aina vain juuri itselleen hyödyllisiä asioita. Lyhytnäköinen henkilökohtaisen edun tavoitteluhan on politiikan suurin ongelma. Samanmielisiä suomalaisia löytyy paljon jo senkin takia että näin saataisiin heikennettyä RKP:n taustavoimia ja siten puolueen perinteistä vaa'ankieliasemaa. Viimeksi kun tarkistin niin suomenkieliset eivät ole RKP:n kannattajakunnan kantava voima.

        "Viimeksi kun tarkistin niin suomenkieliset eivät ole RKP:n kannattajakunnan kantava voima."

        Missä vaiheessa he olisivat olleet "kantava voima" RKP:ssä ??

    • Soliso

      Ei enää tarvitse edes olla tutkiva journalisti, vaan kaikki kerrotaan netissä. Kiitos siis sosiaaliselle medialle!

      Lipposen ja Sdp:n kytkennät Folktingetiin näkyvät netissä. Poliitikkojen saamat vaalirahoitukset ovat julkisia ja nähtävissä heille, jotka lupaavat säilyttää ruotsinkielisten etuoikeudet ja pitävät yllä tätä suomenkielisiä alistavaa "kaksi kansalliskieli" terminologiaa. Pakko ja virkamiesruotsin säilyttämisestä maksetaan korvausta, koska ei sitä saa, jos äänestää vapaan kielivalinnan puolesta.

      Rkp:n kannatus hupenee, eikä Sdp:nkään kannata julkisesti rehvastella Rkp:n rinnalla. Sdp:n on joka tapauksessa kerättävä tuki suomenkielisiltä äänestäjiltä ja he vastustavat pakollisia ruotsin kielen opintoja ja virkamiesruotsin vaatimusta aivan kuten Suomalaisuuden Liittokin.

      • hyväsuomi

        Kaikki on näkyvää, niinpä, ja silti sellaiset tyypit eivät saa äänestäjiä innostumaan, jotka jankuttaa koulujen kieltenopetuksesta, sellaisia ei eduskunnassa ole juuri ollenkaan koskaan ollut. Suomalaiset nyt eivät vaan ole mitään typeryksiä, vaan ymmärtävät tässä maassa olevan ongelmia ihan tarpeeksi, ei niitä tarvitse alkaa keksimään esim. kouluopetuksesta, meidän koulumme ovat parhaitten joukossa.
        Suomal. liitto on pilannut maineensa perusteettomilla hyökkäyksillä oman maan kansalaisia kohtaan kielen perusteella, se on epäsuomalaisuuden pulju.
        Myös kansalaisaloite ruotsinopetuksesta sai vain 20.000 nimeä, ei päässyt edes eduskunnan käsittelyyn.
        Kukaan kansanedustajaehdokas ei jankuta pakkoruotsista, sillä ei saa ääniä, se on varmaa.

      • jkjkjkjkjk
        hyväsuomi kirjoitti:

        "Kukaan kansanedustajaehdokas ei jankuta pakkoruotsista,"

        Tästä pitää huolen puoluekuri. Ei kannata lähteä ajamaan asiaa joka ei ota tulta niissä jotka asiasta oikeasti päättävät, vaikka kansan enemmistö ajatusta kannataakin.
        Äsken sivukorvalla kuulin ylen lähetyksessä kun oli tutkittu ruotsinkielisten asenteita ja samassa todettiin, että puolet suomenkielisitä ei ole missään kosketuksissa ruotsinkielisiin.
        Se siitä pakkoruotsin tarpeellisuudesta.

      • jggjgg6666
        jkjkjkjkjk kirjoitti:

        Jos haluaa jollekin asialle näkyvyyttä, niin siitä vaan osoittamaan mieltä asiasta. Tätä kutsutaan demokratiaksi.

        Kun pakkoruotsikeskustelu kävi v. 2012 kuumempana kuin koskaan, eduskuntatalon edustalle ilmaantui mielenosoittajia vain kourallinen, ja heistäkin aika iso osa oli varttuneempaa väkeä, jota asia ei edes koske.

      • cccbc55ooo
        jkjkjkjkjk kirjoitti:

        "Kukaan kansanedustajaehdokas ei jankuta pakkoruotsista,"

        Tästä pitää huolen puoluekuri. Ei kannata lähteä ajamaan asiaa joka ei ota tulta niissä jotka asiasta oikeasti päättävät, vaikka kansan enemmistö ajatusta kannataakin.
        Äsken sivukorvalla kuulin ylen lähetyksessä kun oli tutkittu ruotsinkielisten asenteita ja samassa todettiin, että puolet suomenkielisitä ei ole missään kosketuksissa ruotsinkielisiin.
        Se siitä pakkoruotsin tarpeellisuudesta.

        "Tästä pitää huolen puoluekuri. Ei kannata lähteä ajamaan asiaa joka ei ota tulta niissä jotka asiasta oikeasti päättävät, vaikka kansan enemmistö ajatusta kannataakin."

        Ei ole kyse puoluekurista, vaan siitä, että asiat ovat yleensä aika monimutkaisia ratkaista. Niin on pakollisen ruotsin vapaaehtoistaminenkin. Siihen liittyy paljon enemmän kysymyksiä, kuin tällä palstalla jatkuvasti pakkoruotsia pois vaativa ymmärtää.

        Sama tilanne esim. eutanasian kanssa: Toki valtaosa suomalaisista on eutanasian kannalla, mutta ei asiaa noin vain päätetä.

      • jkjkjkjkjk
        cccbc55ooo kirjoitti:

        "Ei ole kyse puoluekurista, vaan siitä, että asiat ovat yleensä aika monimutkaisia ratkaista. "

        Ongelmien keksiminen on yksi tapa vastustaa vapaatakielivalintaa.

      • mieti.sitä
        jkjkjkjkjk kirjoitti:

        "Ei ole kyse puoluekurista, vaan siitä, että asiat ovat yleensä aika monimutkaisia ratkaista. "

        Ongelmien keksiminen on yksi tapa vastustaa vapaatakielivalintaa.

        Ruotsi oli keväällä vapaaehtoinen, silti kaikki valitsivat sen.

      • osaaminen
        jkjkjkjkjk kirjoitti:

        "Ei ole kyse puoluekurista, vaan siitä, että asiat ovat yleensä aika monimutkaisia ratkaista. "

        Ongelmien keksiminen on yksi tapa vastustaa vapaatakielivalintaa.

        Vapaasta kielten valinnasta noin yleensä sanoisin, että kun meillä on helpotettu kielten opiskelua, esim. antamalla oppilaalle vapaus valita, kuinka paljon hän lukee nk. lyhyitä kieliä, niin lopputulos on ollut se, että kielten luku ei enää kiinnostakaan (luetaan kieltä kurssi tai pari, eli minimimäärä) ja yo-kirjoituksiin osallistujien määrät ovat vuosi vuodelta pienentyneet. Tämä ei lisää kielten osaamista, vaan vähentää sitä. Ja tavoitteena juuri on kielten osaamisen lisääntyminen.

      • jkjkjkjkjk
        osaaminen kirjoitti:

        Pakkoruotsi ei ole poistunut.

      • sisälukutaito
        jkjkjkjkjk kirjoitti:

        Pakkoruotsi ei ole poistunut.

        Opettele lukemaan viestejä ajatuksella:

        Kun pakkoruotsi vielä oli pakollinen yo:ssa, myös nk. lyhyitä kieliä kirjoitettiin riittävästi. 50% oppilaista luki jotakin lyhyttä kieltä JO yläkoulussa. Lukiossa lukivat käytännössä kaikki.

        Olemme ajautuneet kauas pois noista ajoista. Olemme helpottaneet koko ajan kielten opiskelua, mutta se on johtanut pelkästään huonompaan lopputulokseen.

      • jkjkjkjkjk
        sisälukutaito kirjoitti:

        Maailma on muuttunut, matematiikka jyrää tietotekniikan nousun myötä.
        Kielipainotus ei kiinnosta ja kaikkein vähiten pakkoruotsi.

      • Ei.vaikeaa
        jkjkjkjkjk kirjoitti:

        Maailma on muuttunut, matematiikka jyrää tietotekniikan nousun myötä.
        Kielipainotus ei kiinnosta ja kaikkein vähiten pakkoruotsi.

        Miellä ei ole mitään kielipainotusta, vaan erittäin kohtuullinen kieliohjelma kouluissa. Meillä on vain yksi pakollinen kieli ja yksi pakollinen valittava kieli. Kenellekään ei pitäisi olla ylivoimaisia vaikeuksia suoriutua tästä. Tukiopetusta saavat ne, jotka sitä tarvitsevat.

      • jkjkjkjkjk kirjoitti:

        "Kukaan kansanedustajaehdokas ei jankuta pakkoruotsista,"

        Tästä pitää huolen puoluekuri. Ei kannata lähteä ajamaan asiaa joka ei ota tulta niissä jotka asiasta oikeasti päättävät, vaikka kansan enemmistö ajatusta kannataakin.
        Äsken sivukorvalla kuulin ylen lähetyksessä kun oli tutkittu ruotsinkielisten asenteita ja samassa todettiin, että puolet suomenkielisitä ei ole missään kosketuksissa ruotsinkielisiin.
        Se siitä pakkoruotsin tarpeellisuudesta.

        ”Äsken sivukorvalla kuulin ylen lähetyksessä kun oli tutkittu ruotsinkielisten asenteita ja samassa todettiin, että puolet suomenkielisitä ei ole missään kosketuksissa ruotsinkielisiin.
        Se siitä pakkoruotsin tarpeellisuudesta.”

        Samalla sanottiin että puolet suomalaisista on kosketuksissa ruotsinkielisiin. Onneksi on pakkoruotsi!

        "Samalla sanottiin että puolet suomalaisista on kosketuksissa ruotsinkielisiin. Onneksi on pakkoruotsi!"

        Vähintään 99% niistä ruotsinkielisistä osaa sujuvaa suomea.

      • pah
        jkjkjkjkjk kirjoitti:

        "Samalla sanottiin että puolet suomalaisista on kosketuksissa ruotsinkielisiin. Onneksi on pakkoruotsi!"

        Vähintään 99% niistä ruotsinkielisistä osaa sujuvaa suomea.

        Nyt tuli valeuutinen, vai todistatko tuon?

      • pah kirjoitti:

        Kommentoin neffekollegasi radiosta, sivukorvallaan kuulemaa uutista. En tietenkään voi taata uutisen paikkansa pitävyyttä mutta pitäähän sitä välillä voida johonkin luottaa.

        Jos uutisessa sanotaan ettei puolet suomenkielisistä ole tekemisissä ruotsinkielisten kanssa niin siitä voi päätellä että toinen puolikas on. Eikö?

        Siis valeuutinen tuo 99% muka osaa sujuvaa suomea ruotsinkielisistä suomalaisista. Se on soopaa.

      • 50pros
        Ankdam kirjoitti:

        ”Äsken sivukorvalla kuulin ylen lähetyksessä kun oli tutkittu ruotsinkielisten asenteita ja samassa todettiin, että puolet suomenkielisitä ei ole missään kosketuksissa ruotsinkielisiin.
        Se siitä pakkoruotsin tarpeellisuudesta.”

        Samalla sanottiin että puolet suomalaisista on kosketuksissa ruotsinkielisiin. Onneksi on pakkoruotsi!

        Jos 50% on kuitenkin tekemisissä, niin sehän on valtavan suuri määrä.

      • pah kirjoitti:

        Siis valeuutinen tuo 99% muka osaa sujuvaa suomea ruotsinkielisistä suomalaisista. Se on soopaa.

        Se ei ole totta että 99% ruotsinkielisistä osaa sujuvaa suomea.
        Useampi ruotsinkielinen osaa suomea kuin suomenkielinen ruotsia mutta että kaikki ruotsinkieliset olisivat kaksikielisiä tai edes lähes kaksikielisiä niin se ei pidä paikkansa.

      • jkjkjkjkjk
        50pros kirjoitti:

        Jos 50% on kuitenkin tekemisissä, niin sehän on valtavan suuri määrä.

        Sehän ei tietenkään tarkoita kommunikaatiota ruotsiksi.

      • luontevakieli_
        jkjkjkjkjk kirjoitti:

        Sehän ei tietenkään tarkoita kommunikaatiota ruotsiksi.

        Kommunikointi tapahtuu sillä kielellä, joka kusssakin tilanteessa on luontevin. Kieli on usein suomi, koska se on maan pääkieli.

        Ethän sinä ranskaakaan opettele koulussa sen vuoksi, että kommunikoisit Suomessa ihmisten kanssa aina ranskaksi.

      • jkjkjkjkjk
        luontevakieli_ kirjoitti:

        Kommunikointi tapahtuu sillä kielellä, joka kusssakin tilanteessa on luontevin. Kieli on usein suomi, koska se on maan pääkieli.

        Ethän sinä ranskaakaan opettele koulussa sen vuoksi, että kommunikoisit Suomessa ihmisten kanssa aina ranskaksi.

        Niin, ilman pakkokielijärjestelmää ruotsi olisi Suomessa kotikieli.

      • Kaksi2kaksi
        jkjkjkjkjk kirjoitti:

        Niin, ilman pakkokielijärjestelmää ruotsi olisi Suomessa kotikieli.

        Ei olisi. Ruotsi ja suomi ovat Suomessa kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla käytetyt kielet maassamme.

      • ”Lipposen ja Sdp:n kytkennät Folktingetiin näkyvät netissä.”

        Kaikki tieto toki löytyy netistä mutta luetun ymmärtäminen mättää.

        Mitkä ihmeen ”kytkennät”??

        Folktinget on demokraattisilla vaaleilla valittu maan ruotsinkielisen vähemmistön vähemmistöparlamentti (vrt Saamediggi) jonka toimintaa säätelee laki.
        Parlamentissa on 75 edustajaa joista 11 on sosiaalidemokraatteja. Siinä sinulle kytkentä, mikä siinä muka on ihmeellistä?

        https://www.folktinget.fi/sv/folktinget/fortroendevalda/#LEDAMÖTER

        Lipposen kytkennöistä Folktingetiin on paha mennä sanomaan, eiköhän Paavo ole jo eläkkeellä, ainakaan Folktingetin edustajistoon hän ei kuulu, saattanut toki joskus kuulua. Edustajisto valitaan kunnallisvaalien yhteydessä.

      • oikeustasapuolisuus
        Ankdam kirjoitti:

        ”Lipposen ja Sdp:n kytkennät Folktingetiin näkyvät netissä.”

        Kaikki tieto toki löytyy netistä mutta luetun ymmärtäminen mättää.

        Mitkä ihmeen ”kytkennät”??

        Folktinget on demokraattisilla vaaleilla valittu maan ruotsinkielisen vähemmistön vähemmistöparlamentti (vrt Saamediggi) jonka toimintaa säätelee laki.
        Parlamentissa on 75 edustajaa joista 11 on sosiaalidemokraatteja. Siinä sinulle kytkentä, mikä siinä muka on ihmeellistä?

        https://www.folktinget.fi/sv/folktinget/fortroendevalda/#LEDAMÖTER

        Lipposen kytkennöistä Folktingetiin on paha mennä sanomaan, eiköhän Paavo ole jo eläkkeellä, ainakaan Folktingetin edustajistoon hän ei kuulu, saattanut toki joskus kuulua. Edustajisto valitaan kunnallisvaalien yhteydessä.

        Kieliaktiivin kenkä puristaa siitä, kun Paavo tykkää ruotsinkielisistä, ja -kielestä, niin ei saa tehdä vaan pitää haukkua ja syrjiä...

      • jkjkjkjkjk
        Kaksi2kaksi kirjoitti:

        Ei olisi. Ruotsi ja suomi ovat Suomessa kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla käytetyt kielet maassamme.

        Järjestelmä tekee tarpeen lainsäädännössä.
        Aitoa ihmisten välistä kohtaamista tapahtuu niin vähän, että pakkoruotsille ei ole tarvetta.

      • jkjkjkjkjk kirjoitti:

        Järjestelmä tekee tarpeen lainsäädännössä.
        Aitoa ihmisten välistä kohtaamista tapahtuu niin vähän, että pakkoruotsille ei ole tarvetta.

        ”Aitoa ihmisten välistä kohtaamista tapahtuu niin vähän, että pakkoruotsille ei ole tarvetta.”

        Onko kyseessä syy vai seuraus, sopii miettiä. Opettele ruotsia niin pääset mukaan iloisiin ruotsinkielisiinkin porukoihin. Omassa tuttavapiirissäni on paljon sekä että, eikä ole ongelmia kansskäymisessa kun kaikki vähintään ymmärtää molempaa kieltä. .

        Kun katsot kartasta missä iloiset ruotsinkieliset asuvat huomaat enemmistön suomenkielisistä olevan heidän tavoittamattomissa ja varsinkin pääkaupunkiseudulla ne osaavat ja käyttävät hyvää suomea.

      • jkjkjkjkjk kirjoitti:

        Kun katsot kartasta missä iloiset ruotsinkieliset asuvat huomaat enemmistön suomenkielisistä olevan heidän tavoittamattomissa ja varsinkin pääkaupunkiseudulla ne osaavat ja käyttävät hyvää suomea.

        Kyllä minä tiedän missä meikäläiset asuvat, elävät ja liikkuvat. Kyllä meidät tavoittaa jos haluaa, moni elää meidän kanssamme joka päivä.
        Minulle aivan sama mutta älä jankuta ja paasaa totuutena ettei meitä tapaa eikä meihin tutustu, se ei pidä paikkansa, se on ihan sinusta itsestäsi kiinni.

        Minä tunnen valtavan määrän suomenkielisiä!

        Totuus on; enemmistö suomenkielisistä ei tapaa eikä tutustu.
        Pakkoruotsille ei ole perustetta.

      • kokosuomi24
        jkjkjkjkjk kirjoitti:

        Kun katsot kartasta missä iloiset ruotsinkieliset asuvat huomaat enemmistön suomenkielisistä olevan heidän tavoittamattomissa ja varsinkin pääkaupunkiseudulla ne osaavat ja käyttävät hyvää suomea.

        Miten muka "tavoittamattomissa" ? Ei enää eletä 1800 luvulla, jolloin oli vain kärryteitä, herää jo.

      • jkjkjkjkjk kirjoitti:

        Totuus on; enemmistö suomenkielisistä ei tapaa eikä tutustu.
        Pakkoruotsille ei ole perustetta.

        Miten se ettei enemmistö suomenkielisistä tapaa eikä tutustu ruotsinkielisiin voisi olla peruste olla opiskelematta ruotsia. Enemmistö suomenkielisistä ei tapaa eikä tutstu mihinkään muunkielisiinkään mutta opiskelemalla kieliä syntyy mahdollisuus tutusta muunkielisiin.
        Kielten opiskelu on optio! Siinä vaiheessa kun huomaat tarvitsevasi kieltä sen opetteleminen on jo liian myöhäistä.
        Kannattaa opiskellä kieliä ja ryhtyä taitoa hyödyntämään, eikä odottaa että joku kadulla puhuttelee sinua ruotsiksi.

        Suomessa on eniten hyötyä englannin ja ruotsin osaamisesta, kuitenkaan mistään kielitaidosta ei ole haittaa.

        "Kielten opiskelu on optio! Siinä vaiheessa kun huomaat tarvitsevasi kieltä sen opetteleminen on jo liian myöhäistä. "

        Suomenkieliset ovat joutuneet tätä ruotsioptiota kokeilemaan jo kymmeniä vuosia.
        Tulokset ei ole olleet toivottavia.

      • kouluruotsiOK

        "Tulokset ei ole olleet toivottavia."

        Mielestäni tulokset ovat olleet varsin kohtuullisia. Minä esim. hakiessani aikoinaan ensimmäisiä töitäni, sai työn sen perusteella, että kouluruotsini oli vahva. Olin töissä yrityksessä, joka teki ruotsin kauppaa, ja yritys toivoi, että osaisin ruotsia sen verran että tarvittaessa pystyisin palvelemaan puhelimessa ruotsiksi asiakaspalvelutyyppisessä tilanteessa. Mitään kohtuuttomuuksia ei vaadittu, ja neuvottelut hoiti tietenkin äidinkielen puhuja.

        Tähän kielen tasoon pyritään ruotsin opinnoilla, ja mielestäni siinä on siis onnistuttu aika hyvin. Enemmänkin ruotsin opintoja toki voisi olla, mutta esim. pääkaupunkiseudulla, jossa valinnanmahdollisuudet kielissä ovat hyvät, moni lukeekin ruotsia pitkänä, A2-kielenä (tunnen A2-kielen lukijoita ja he mm. lukevat ruotsia täysin sujuvasti).

      • jkjkjkjkjk
        kouluruotsiOK kirjoitti:

        Pakkoruotsissa ei voi puhua yksilöistä vaan kaikista suomenkielisistä.

      • ruotsiaosataan
        jkjkjkjkjk kirjoitti:

        Pakkoruotsissa ei voi puhua yksilöistä vaan kaikista suomenkielisistä.

        Pakkoruotsin yhteydessä voi puhua sekä yksilöistä että isommista porukoista.

        Otetaanpa tähän hyvä esimerkki isommasta ryhmästä: Kun minä suoritin aikoinani yliopiston virkaruotsin kurssin, niin kurssin kuului esitelmän pito. Ymmärrät varmaan, että esitelmää ei pidetä vieraalla kielellä, ellei kieltä osata.

        Kaikki suoriutuivat tästä tehtävästä kunnialla. Eroja toki löytyi; parhaiten ruotsia puhuivat ne oppilaat, jotka olivat kotoisin pääkaupunkiseudulta tai rannikolla. Vähän heikommin ne, jotka olivat kotoisin sisämaasta. Mutta yhtä kaikki, esitelmästä selvittiin, koska osattiin ruotsia.

      • allekirj
        jkjkjkjkjk kirjoitti:

        Pakkoruotsissa ei voi puhua yksilöistä vaan kaikista suomenkielisistä.

        Muut, eli suuri enemmistö ei pidä kieltenopetusta Suomessa ongelmana, pakkoruotsialoite sai vain 20.000 nimeä. Jotkut voisivat pikkuhiljaa myös ottaa lusikan kauniiseen käteen ja vähentää lapsellista nillittämistään asiasta.

      • jkjkjkjkjk
        ruotsiaosataan kirjoitti:

        Pakkoruotsin yhteydessä voi puhua sekä yksilöistä että isommista porukoista.

        Otetaanpa tähän hyvä esimerkki isommasta ryhmästä: Kun minä suoritin aikoinani yliopiston virkaruotsin kurssin, niin kurssin kuului esitelmän pito. Ymmärrät varmaan, että esitelmää ei pidetä vieraalla kielellä, ellei kieltä osata.

        Kaikki suoriutuivat tästä tehtävästä kunnialla. Eroja toki löytyi; parhaiten ruotsia puhuivat ne oppilaat, jotka olivat kotoisin pääkaupunkiseudulta tai rannikolla. Vähän heikommin ne, jotka olivat kotoisin sisämaasta. Mutta yhtä kaikki, esitelmästä selvittiin, koska osattiin ruotsia.

        Elämänmittaisessa kaaressa enemmistö pakkoruotsitetuista ei tarvitse kieltä käytännössä koskaan.

      • pakkomielle
        jkjkjkjkjk kirjoitti:

        Elämänmittaisessa kaaressa enemmistö pakkoruotsitetuista ei tarvitse kieltä käytännössä koskaan.

        Taidat unissaski hokea tuota?

      • Hoenta
        pakkomielle kirjoitti:

        Taidat unissaski hokea tuota?

        Hän todellakin taitaa hokea sitä unissaankin, sillä nyt on menossa varmaan 100. kerta.

        Tältä hokijalta voisi kysyä, käyttääkö enemmistö suomalaisista esim. koulussa opiskelemaansa saksaa tai ranskaa käytännön elämässään? Jos hokija edes hetken miettisi tällaisia kysymyksiä, niin hän ymmärtäisi, mistä kielten opiskelussa on kouluissa kyse. Eikä vain meillä Suomessa, vaan kaikkialla maailmassa.

    • "Säätiöt ovat yleensä saaneet olla julkisuudelta piilossa"

      Nämä ovat nykyään ideologian pajoja.
      Ajattelu ei liity asiaan, mutta propaganda ja sievistely kyllä.
      Pätee toki muihinkin "ajatushaudottamoihin" kuin pelkästään ruotsinkieliset.

      En luota ainakaan Magmaan enkä e2 -ajatushautomoihin.

      • Ajatushautomot Magma ja e2 ovat varmasti pahoin järkyttyneitä ja syvästi pahoillaan siitä ettet sinä luota niihin.

      • joppejuu
        Ankdam kirjoitti:

        Ajatushautomot Magma ja e2 ovat varmasti pahoin järkyttyneitä ja syvästi pahoillaan siitä ettet sinä luota niihin.

        Huomenta Ankkis, kiva että olet täällä puolustamassa suomen kaksikielisyyttä. "KRAM"

      • joppejuu kirjoitti:

        Huomenta Ankkis, kiva että olet täällä puolustamassa suomen kaksikielisyyttä. "KRAM"

        Huomenta sinullekin, kiva kun noteeraat. ❤️ 😃

      • Ankdam kirjoitti:

        Ajatushautomot Magma ja e2 ovat varmasti pahoin järkyttyneitä ja syvästi pahoillaan siitä ettet sinä luota niihin.

        "Ajatushautomot Magma ja e2 ovat varmasti pahoin järkyttyneitä ja syvästi pahoillaan siitä ettet sinä luota niihin. "

        JaTwist

    • suurimuutos

      Juu, maailmanlaajuisesti englannin valta-asema on vahvistunut koko 2000-luvun entisestään. Ei sille vaan voi mitään. Tuulimyllyjä vastaan on huono taistella. Englantia on osattava, hyvin. Paljon paremmin kuin aikaisempien sukupolvien. Äidinkielestä johtuen suomenkielisen on työläämpää oppia englantia kuin ruotsinkielisen.

      Globalisaatio on vaikuttanut siten, että työelämän tarpeet ovat muuttuneet. Nykyään on monissa tehtävissä työkielenä englanti, mutta lisäksi on hyvä osata muita suuria kieliä, kuten kiinaa, espanjaa ja venäjää. Euroopassa toimivat tarvitsevat saksaa ja ranskaa. Japanin osaaminen on myös joissakin tehtävissä suuri etu. Ruotsia tarvitsevat ne, jotka työskentelevät kaksikielisillä alueilla tai tekevät pohjoismaista yhteistyötä. Kyllä heitäkin on, mutta ei paljon. Pitää hyväksyä muutos. Kaikki tai edes suurin osa suomalaisista ei koskaan tarvitse työssään ruotsia. On hyvä, että ruotsin opiskelu on kuitenkin mahdollista vapaaehtoisena, koska onhan ruotsinkielinen kulttuuri toki tärkeä osa suomalaista kulttuuria. Yksi tämän ajan ilmiö on myös se, että kulttuuria ei juurikaan enää arvosteta samalla tavalla kuin rahaa tuottavia aloja.

      Eihän tämä kehitys mukavaa ole. Ensin häviää suomenruotsi ja sitten häviää suomi. Helsingissä työskentelee asikaspalvelutehtävissä kahviloissa ja ravintoloissa jo paljon henkilöitä, jotka eivät puhu edes suomea. Englannilla mennään, koska sitä osaa kaikki.

      • suomfin

        Siinä tuli hyviä syitä lisätä kansalliskielten opetusta kouluissamme. Kuka pitää huolen kielistämme, jos emme itse?

      • Vaatimustasoa

        "Kaikki tai edes suurin osa suomalaisista ei koskaan tarvitse työssään ruotsia."

        Tähän on pakko todeta, että ylivoimaisesti suurin osa suomalaisista ei tarvitse työssään kiinaa tai espanjaa, jotka mainitset. Ruotsi sentään on suomen ja englannin ohella käytetyin työkieli.

        Eli kyse ei olekaan siitä, kuka tarvitsee jotakin kieltä kuka ei, vaan yleismaailmallisesta tarpeesta opiskella vieraita kieliä; ne ovat AINA olleet tärkeitä, ja ovat yhä. Meillä opiskeltiin kieliä vielä 1980-90-luvuilla enemmän ja tehokkaammin, nyt valitettavasti kiinnostus kieliin on laskenut, tai pitäisikö sania motivaatio lukea niitä tehokkaasti. Toki kieliä edelleen valitaan, mutta pitkäjänteinen sitoutuminen kielen opiskeluun on heikompaa kuin aiempina vuosikymmeninä.

        Emme voi siten hokea koululaisille, että opiskelkaa kiinaa. Meidän täytyy varmistua siitä, että kielten opinnot, kiina mukaan lukien, mahdollistetaan tarpeeksi pitkinä jaksoina eri kouluissa, eli että kieltä luetaan lukiossa enemmän kuin kurssi pari. Meidän täytyy valistaa koululaisia siitä, mitä kielten opiskelu ja oppiminen vaatii. Se vaatii kovaa työtä, ja koulun jälkeen on oltava valmis panostamaan kielten oppimiseen edelleen. Kieliä opiskellaan koko elämä!

    • Lukiolaislikka

      Tankesmedjan viimeisin keksintö. että estetään suomenruotsalaisten muutto Ruotsiin opiskelemaan oli tosi huono ajatus. Samalla meni myös suomalaisten mahdollisuus opiskella Ruotsissa.
      Suomenkieliset toki löysivät Viron.

      • wjb

        Aina vaan samaa valehtelua harrastat.

      • Så Sverige skulle inte i första ahnd ha rätt att se till att studieplatserna går till egna medborgare. Som det nu har varit så har det ibland varit enklare för utlänningar att ta sig in i högskola i Sverige än för landets egan invånare. Är rätten att bevaka egan intressen i utbildningen bara något som skall gälla bara för finnar, medan andra med öppna armar skall ta emot studerande från Finland?

    • Trotjänare

      En tiedä miksi vanha avaukseni on kymmenen vuoden jälkeen kaivettu esiin. Puolueiden rahoitus on aina ajankohtainen, mutta vuosien mittaan asiaan on kiinnitetty huomiota ja pyritty selventämään käytäntöjä. Myönteistä kehitystä on tapahtunut ja media on herännyt seuraamaan taloudellisia kytkentöjä. Tarvittaisiin uusi avaus, joka perustuu nykytilanteeseen.

      • ööööööööööööö

        "Tarvittaisiin uusi avaus, joka perustuu nykytilanteeseen."

        Yhteiskunnallisen vaikuttamisen rahavirrat?

      • mamutyttö

        Tämä on tällä palstalla enää harvoja suomenkielisiä avauksia, eli harvoja, joista ymmrtää mitään. En tiedä muista kirjoittajista, mutta itse en ainakaan voi kommentoida mitään noihin ruotsinkielisiin ketjuihin. Kyllä niihin varmaan suomeksikin saisi kirjoittaa, mutta kun en edes ymmärrä, mistä niissä on kyse, niin mitäpä noihin osaa sanoa.

        Tee ihmeessä uusi avaus, ja tee se suomeksi niin useampi pystyy osallistumaan keskusteluun.

        Itse siis en ole käynyt koulujani Suomessa, joten en oikeasti osaa ruotsia juuri yhtään. Toki olisi kiva joskus opetella ruotsia, mutta on ollut iso työ oppia suomea. Ensimmäinen kieleni on persia, osaan hyvin myös arabiaa, ranskaa ja tietysti englantia. Minua kiinnostaa Suomen politiikka ja vähemmistöt.

      • ehpb2
        mamutyttö kirjoitti:

        Suosittelen ruotsin opettelua, se on paljon hyödyllisempää osata, kuin ranska tms. täälläpäin maailmaa. Helppo kieli, varsinkin kun osaat jo enkkua.

      • siitä.vain
        ehpb2 kirjoitti:

        Samaa mieltä, ruotsia kannattaa opetella sen verran, että oppii ymmärtämän viestein sisältöjä. Voi aloittaa lyhyistä viesteistä ja käyttää google-kääntäjää apuna aluksi. Voit vastata suomeksi viesteihin - ja suomeahan osaatkin jo erinomaisesti! Koska osaat noin monia muitakin kieliä, niin ruotsi tuskin tuottaa vaikeuksia sinulle.

      • suomearuotsalaisille
        ehpb2 kirjoitti:

        Suosittelen ruotsin opettelua, se on paljon hyödyllisempää osata, kuin ranska tms. täälläpäin maailmaa. Helppo kieli, varsinkin kun osaat jo enkkua.

        Höperöitä nuo ruotsalaiset, kun opiskelevat näinkin paljon ranskaa ja espanjaa mutta eivät suomea. Suomi on sentään Ruotsin naapuri ja kolmanneksi suurin vientikumppani, tärkeämpi kuin Kiina. Kaikkien riikinruotsalaisten kannattaisi selvästi opiskella suomea koska se on selvästi heille tärkeimpiä kieliä.

      • wdvnko
        suomearuotsalaisille kirjoitti:

        Ehkä he tietävät et Suomen toinen kansalliskieli on ruotsi? Tekevät kauppaa ruotsiksi.

      • neronleimaus
        wdvnko kirjoitti:

        Ehkä he tietävät et Suomen toinen kansalliskieli on ruotsi? Tekevät kauppaa ruotsiksi.

        Tästäkin saadaan hyvä peruste surujen kauppakorkeakiintiöile. Svekomaani on keksinyt ikuisuuskoneen!

      • mekinsiis
        suomearuotsalaisille kirjoitti:

        Höperöitä nuo ruotsalaiset, kun opiskelevat näinkin paljon ranskaa ja espanjaa mutta eivät suomea. Suomi on sentään Ruotsin naapuri ja kolmanneksi suurin vientikumppani, tärkeämpi kuin Kiina. Kaikkien riikinruotsalaisten kannattaisi selvästi opiskella suomea koska se on selvästi heille tärkeimpiä kieliä.

        Suomessakin opiskellaan ranskaa, saksaa, espanjaa ja kiinaa ruotsin lisäksi - eli olemme siis yhtä höperöitä kuin naapurimme.

    • Camilla.Nylund

      Voisiko Ruotsissa olla pakkosuomea? Ei tietenkään, on loukkaus edes kysyä sellaista

      • itves

        Onko Ruotsi kaksikielinen? Oikea vastaus: ei.

      • sevti
        itves kirjoitti:

        Onko Ruotsi kaksikielinen? Oikea vastaus: ei.

        Onko Suomi kaksikielinen: oikea vastaus että ainoastaan paperilla.

        Sori siitä 🤷🏼‍♂️

      • suomfin

        Paperi-ihmisiä ei ole. Sori siitä.

    • Kung.Adolph

      Ei meidänkään tulisi olla, suomihan on käytännössä maan pääkieli, ruotsi pieni vähemmistökieli

      • pisapoika

        Jos on pakko valittaa, valita Suomessa olevista oikeista ongelmista, niitä löytyy. Kouluopetus on täällä maailmanhuippua.

      • jkjkjkjkjk
        pisapoika kirjoitti:

        Jos on pakko valittaa, valita Suomessa olevista oikeista ongelmista, niitä löytyy. Kouluopetus on täällä maailmanhuippua.

        "Kouluopetus on täällä maailmanhuippua."

        Ei pakkoruotsin osalta.

      • valitusvirret
        jkjkjkjkjk kirjoitti:

        "Kouluopetus on täällä maailmanhuippua."

        Ei pakkoruotsin osalta.

        Kyllä on. Kaikkien aineiden osalta, myös ruotsin. Meillä kielten opettajat ovat korkeakoulutettuja. Kaikilla on vähintään kaksi opetuskieltä.

        Joten turha valittaa tyhjistä.

      • jkjkjkjkjk
        valitusvirret kirjoitti:

        Kyllä on. Kaikkien aineiden osalta, myös ruotsin. Meillä kielten opettajat ovat korkeakoulutettuja. Kaikilla on vähintään kaksi opetuskieltä.

        Joten turha valittaa tyhjistä.

        "Meillä kielten opettajat ovat korkeakoulutettuja. Kaikilla on vähintään kaksi opetuskieltä."

        En minä opettajien ammattitaitoa epäile.
        Oppilasaineksen motivaatio on se juttu.

      • wwee
        jkjkjkjkjk kirjoitti:

        "Meillä kielten opettajat ovat korkeakoulutettuja. Kaikilla on vähintään kaksi opetuskieltä."

        En minä opettajien ammattitaitoa epäile.
        Oppilasaineksen motivaatio on se juttu.

        Jos oppilaat saisivat vapaasti päättää, ei kouluja olisi, yli puolet haahuilisi koko elämänsä ja yhteiskunta olis täynnä anarkiaa ja väkivaltaa. Oppivelvollisuus on sivistyksen ja järjestyksen äiti.

      • opetusopiskelu
        jkjkjkjkjk kirjoitti:

        "Meillä kielten opettajat ovat korkeakoulutettuja. Kaikilla on vähintään kaksi opetuskieltä."

        En minä opettajien ammattitaitoa epäile.
        Oppilasaineksen motivaatio on se juttu.

        Toteat tuolla ylempänä kyllä suunnilleen, että kouluopetus EI ole pakkoruotsin osalta 'maailmanhuippua'. Viittaat siis opettajiin.

        Oli niin tai näin, vapaaehtoisen yo-ruotsin kirjoittaa edelleen iso määrä oppilaita. Eli opetus ei ole voinut epäonnistua täysin, eikä oppilaidenkaan motivaatiossa ole välttämättä moittimista - etenkin kun vertaa muihin kieliin.

      • jkjkjkjkjk
        opetusopiskelu kirjoitti:

        Toteat tuolla ylempänä kyllä suunnilleen, että kouluopetus EI ole pakkoruotsin osalta 'maailmanhuippua'. Viittaat siis opettajiin.

        Oli niin tai näin, vapaaehtoisen yo-ruotsin kirjoittaa edelleen iso määrä oppilaita. Eli opetus ei ole voinut epäonnistua täysin, eikä oppilaidenkaan motivaatiossa ole välttämättä moittimista - etenkin kun vertaa muihin kieliin.

        "oppilaidenkaan motivaatiossa "

        Pakko vastaan omahalu.
        Kumpi tuottaa parempaa motivaatiota ja kielitaitoa?

      • sepieniero
        jkjkjkjkjk kirjoitti:

        "oppilaidenkaan motivaatiossa "

        Pakko vastaan omahalu.
        Kumpi tuottaa parempaa motivaatiota ja kielitaitoa?

        "Omahalua" on annettu oppilaalle valinnaisten kielten muodossa. "Omahalu" ei kuitenkaan riitä kirjoittamaan nk. lyhyitä kieliä yo:ssa, vaikka hyödyn ja kielitaidon kannalta se olisi erittäin tärkeää. Halua ja motivaatiota ei siis ole (ennen meillä ei ollut tätä ongelmaa). Ruotsia puolestaan kirjoitetaan yo:ssa yhtä kiitettävän paljon.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5540
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3537
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1662
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      206
      1636
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      78
      1092
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1088
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      808
    Aihe