psykiatrien ym. mielenterveysalalla työskentelevien sekä alalle aikovien tulevaisuuden näkymät; millaiset ne ovat?
Ja toisaalta; miksi Suomessa ei tehdä ennalta ehkäisevää mielenterveystyötä?
Ja toisaalta; miksi Suomessa ei tehdä ennalta ehkäisevää mielenterveystyötä?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hyvä keskustelu vuuodelta 2005.
http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000034&posting=22000000012337269
Huomatkaa tämä kohta:
"Kaverini opiskelee psykologiaa, ja heille kuulemma tervetuliaispuheen pitänyt proffa sanoi ekana päivänä, että puolet teistä on täällä opiskelemassa psykologiaa ja toinen puoli hoitamassa itseään, päättäkää kumpaan kuulutte."
Toiset todella lähtevät opintielle hakiessaan vastauksia itselleen. Oli aika jolloin psykologia oli jopa muotia opinnoida, tai sanotaan että se oli "in".
Psykologi voi oppiarvonsa nojalla tehdä töitä monella eri sektorilla mutta mikä saa ihmisen jäämään hoitoyöhön koko elämäkseen, jatkamaan opintoja, erikoistumaan ja olemaan vielä hyvä ammatissaan? Mikä tekee hoitotyötä tekevän hyväksi ammatissaan, kuuluukin toinen kysymys.
(kaksi aihetta saman otsakkeen alla)
Olisi kai se että ihminen joka tulee vastaanotolle, hänet otettaisiin tosissaan. Terkkarin/työpaikan -lääkärit tarvitsisivat enemmän vuorovaikutustaitoja. Yksi rastiruutuun-kaavake ei periaatteessa eikä periaatteessa ollenkaan kerro mitään henkilön tilasta ja siitä onko hän on the edge tai jotain muuta. Ihmisen habituskaan alkuvaiheessa ei periaatteessa kerro mitään siitä millaisessa elämäntilanteessa hän saattaa olla nyt tai parin kuukauden kuluttua.
Tavoittelen siis lääkäreiden vuorovaikutustaitoja.
Löytyy myös ihmisiä joita pelottaa mennä psykiatrille. Kun aikaa kuluu tullaan netin palstoille ja sanotaan etten mennyt psykiatrille mutta noin muuten voin huonosti. Voisiko joku auttaa.
eräs tuntemani "sielunseriffi" tokaisi muinoin että tämä on ala josta ei koskaan joudu työttömäksi. Siinä tulevaisuuden näkymät. ;-)
usein vaatii jotain henkilökohtaista otetta tai kiinnostusta. On mahdollista kiinnostua niin ulkopuolisista kuin itselleen henkilökohtaisista asioista. Mutta väittäisin, että todellinen palo asioihin lähtee sisältä. Ja mikä sen parempi potku asiaan perehtymiselle kuin, että pystyy samalla ymmärtämään myös itseään ja mahdollisia lähimmäisiään paremmin. En pidä tätä mitenkään pahana. Maailmamme ei ole täydellinen. Jos vain täydellisistä lähtökohdista omaavat ihmiset lukisivat itsensä psykologeiksi, luulen, etteivät he ymmärtäisi täysin ihmisiä, joilla on ongelmia. Tiettyjä asioita on helpompi ymmärtää, jos niitä on myös itse kokenut.
psykologille meno pelottaa. Kaikilla ei välttämättä ole hyviä kokemuksia psykologian tunneista, kirjoista, huhuista tai kuulopuheista, mitä on muilta ihmisiltä, elokuvista löytänyt. Tai vanhan kansan asenteita tms.
Väittäisin myös, että hyvä lääkäri- ja psykologisuhde potilaan kanssa on paljon kiinni henkilöistä. Kaikki eivät pidä kaikista ihmisistä, eikä kaikkien ole helppo luottaa kaikkiin ihmisiin, avautua kaikista asioista kaikille ihmisille. Siis ei kaikille lääkäreille tai psykologeillekaan.
Minusta on toisaalta hienoa, että nykyään on olemassa nettipalstoja, jonne ihmiset voivat tulla anonyymisti puhumaan. Parempi sekin, kun ei mitään, uskon.
"Jos vain täydellisistä lähtökohdista omaavat ihmiset lukisivat itsensä psykologeiksi, luulen, etteivät he ymmärtäisi täysin ihmisiä, joilla on ongelmia."
Tai jos elämää paljon nähnyt täydentäisi itseään opinnoilla? Wau. Joskus elämää liikaa nähnyt voi täydentää asioita liikaa omalla asennoitumisella tai sitten ei. Tilaa kutsutaan vanhuuden viisaudeksi. Toisaalta vanha voi olla viisas mutta kykenemätön asennoitumaan toisen tilanteeseen objektiivisesti.
Ymmärrettävää ettei ihmisten kemia terapiassakaan aina toimi. Toisin kuin luullaan se ei aina ole paha asia. Jos toiveet kohtaavat se on hyvä molemminpuolin ja jos terapeutin vaihto on mahdollista sekin on hyvä. Pääasia on että toiveet kohtaavat ja syntyy jotain t u l o s t a. Enkä tässä puhu tuloksellisuudesta ekonomistin näkökulmasta vaikka tänäpäivänä hoito ja tavoitteet lähenee sitäkin priorisoinnin seurauksena. Puhun seikoista mitkä tässä edellä on myös otettava huomioon, seikat mitkä usein johtuvat alun tahmeudesta, tunteen siirrosta ja asioista joista ei ensin (tai myöhemmin) tunne kykenevänsä puhumaan.
Tuttavani josta kerroin ryhmäterapia -ketjussa, hän vaihtoi terapeuttia, jolla a.k. kävi, ja jatkoi toisella.
Tosin myöhemmin silmät lautasina kommentoi; "NAURATTEKO TE SIELLÄ?" - kun kerroin yhden episodin minkä aihe oli vakava mutta mikä ja mitä loppujen lopuksi käsiteltiin pienellä huumorilla ja aiheesta huolimatta vakavuudella. !
Tuttava ei uskonut että sen tyypin kanssa kykeni joku nauramaan. Tässä tulee eteen terapeutin ammattitaito ja se miten hän osaa asennoitua, vähän kuin näyttelijä, kunkin asiakkaan tilanteeseen. Sellaiseen tasoon missä parhaiten pääsee kommunikaatioon toisen kanssa.
a.k.
että joskus paljon elämää ja maailmaa nähnyt, voi tuntea itsensä liian pieneksi. Liian pieneksi vaikuttamaan asioihin tai muuttamaan niitä. Tai esimerkiksi kehitysmaissa pitkään työskennellyt väsynyt siitä liikaa. Kurjat olot vaikuttaneet omaan mielentilaan paljon.
Tai kuten toisilla, omat sairaudet vaikuttavat sen verran, että höpisemään vaivattomia pystyy, mutta keskittyminen on vaikeaa tai mahdotonta.
Olisi niin niin tärkeää, mielestäni, että opiskeluun olisi hyvä ympäristö, missä siihen pystyisi. Ja kukin omalla tavallaan tietenkin.
Ja pieneksi vähäiseksi kuvaileva saattaa pyrkiä myös manipulaatioon. Ei aina -joskus.
Löytyy myös paljon maailman hätää nähneitä jotka eivät kertakaikkiaan jaksa tai halua ottaa kantaa sen enempää. He ovat nähneet, he tietävät mutteivät näkemänsä perusteella tahdo ottaa viisauden kiveä käteensä koska sellaista ei ole, ja he tietävät sen.
näkemänsä /*kokemansa*
Mutta loppuosan kanssa olen samaa mieltä. Aivan juuri tätä tarkoitinkin. Hyvin sanoiksi puit.