Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

taustojen ja koulutuksen merkitys suhteessa

surullinentyttö

Pohdin taustojen merkitystä koska seurustelen miehen kanssa jonka tausta on hyvin erilainen kuin omani.

Itselläni on korkeakoulututkinto, mies on hädintuskin saanut peruskoulun käytyä.
Vanhempieni mielestä suhteemme ei tule onnistumaan, pohdin kieltämättä asiaa itsekin paljon, mutta toistaiseksi kaikki välillämme on ok.
Pitääkö kuitenkin tosiaan paikkaansa että tällaiset suhteet kariutuvat yleensä?
Olemme yhdessä jo noin 8kk, seurustelu on vakava ja yhteistä tulevaisuuttakin harkitaan. Nyt kaikki välillämme on hyvin, mutta mietin, että olenko vain ihastunut ja rakastunut ja näiden tunteiden muututtua ajan myötä suhdekin lopahtaa?

Mies on kotoisin maalta, ei ole kouluja käynyt, ns. tavallinen duunari. Ei ole matkustellut eikä oikein saanut sellaista kasvatusta kuin minä. Itse olen ns. stadilainen, akateeminen koulutus, urheilusta ja kulttuurista kiinnostunut. (mies ei oikein näistä jutuista ole kiinnostunut).
Itseäni ei nämä jutut haita, vaikka toivoisin miehen kuntoilevan kanssani, tms. Jotain yhteistä kuitenkin löytyy, ja uskoisin että miehen harrastuksia, matkustamisenintoa, tms rajoittaa enemmin rahanpuute kuin pelkkä kielteinen suhtautuminen asiaan.
Mies ei ole myöskään oikein kiinnostunut jatkamaan opintoja millään lailla, joten hänen elämäntilanteeseensa tuskin olisi tulossa muutoksia tulevaisuudessa.

En todellakaan pidä itseäni mitenkään parempana, mutta mietin välillä mahtaako olla niin että kokeneemmat ihmiset tietää paremmin? Vanhempani ovat sitä mieltä että elämä duunarin kanssa alkaa tuntumaan minusta ennen pitkää uuvuttavalta ja tylsältä. Vanhempani vastustavat suhdettamme jyrkästi ja tämä tuntuu minusta erittäin surulliselta.

Miten on? Onko kokemuksia, onnistuuko suhde siitäkin huolimatta että kumppanit ovat erilaisia taustoiltaan eivätkä kiinnostuksen kohteetkaan ole samansuuntaisia?
Välillä kuulee, että akateeminen nainen duunarimies liitot eivät toimi, eivätkä akateeminen mies-duunarinainen liitotkaan. Pitääkö paikkaansa?

20

2412

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • et oo tosissas

      Jos se sinua haittaa niin lopeta suhde.
      Minua ei moinen pikku seikka oo koskaan haitannut.
      Oma mieheni oli aikoinaan työtön, kouluttamaton(ei edes ammattikoulua), maalta kotoisin oleva perus juntti.
      Mutta niin äärettömän ihana mies ettei minua haitannut se millään maailman lailla...suhteen alussa minä hoidin omat ja miehen laskut jne. muutettuamme yhteen mieheni heräsi ja tajusi että hänenhän se on perhe elätettävä ja tänä päivänä mieheni on erittäin hyvässä työssä ja asemassa ja minä olen se elätettävä, heh. Vaikkakin käyn itsekkin töissä muttei tuloni ole lähimainkaan samat kuin mieheni.

      Eli ei se koulutus, kokemus tai taustat vaan se ihminen ja persoona!!!

    • MissDuunari

      että tämä on sellainen asia, joka tulee valkenemaan sinulle ajan kanssa. 8 kuukautta on vielä lyhyt aika, siinä ajassa ei opi tuntemaan toista vielä kokonaan. Kun opit tuntemaan miehesi vielä paremmin, sinulle selviää, ovatko eroavaisuutenne niin isoja, että kannattaa laittaa kantapäät vastakkain. Suhteen alkuhuumassa toisen oudot suhtautumistavat/teot eivät tunnu yleensä ylitsepääsemättömiltä, mutta tilanne saattaa muuttua kun yhteistä polkua on tallattu jo muutama vuosi.

      Tietysti voisi ajatella, että jos asia häiritsee jo tässä vaiheessa kovastikin, niin suhteen jatko voi olla epävarma. kehottaisin sinua kumminkin nauttimaan tästä hetkestä, jos mikään ei varsinaisesti ole pielessä. Älä ajattele liikaa :)

      Ja ai niin, unohda vanhempiesi painostus. Heillä ei ole mitään tekemistä sinun elämänkumppanisi valinnassa.

    • oli täälläkin

      Eli itse olen korkeakoulutettu ja uraputkessa, mies duunari. Ekan puolen vuoden aikana mietin noita ihan samoja juttuja. Hiljalleen koko asia on unohtunut mielestä, eihän tässä kenenkään työn tai koulutuksen kanssa seurustella, vaan ihmisen. Meillä tosin perhetaustat on aika samanlaiset, joten se helpotti sopeutumista.

      Kirjoitit, ettei mies ole kiinnostunut esim. urheilusta tai kulttuurista kuten sinä. Mistä hän sitten on kiinnostunut? Kuitenkin nämä asiat ratkaisevat sen, onnistuuko suhde. Edes jollain tasolla yhteiset kiinnostuksen kohteet, samat arvot jne. Ylipäätään se, että "synkkaa".

    • sairasta...

      Ensinnäkään.. vanhempasi ei voi sanoa sinulle kenen kanssa voit seurustella tai mikä tulee toimimaan ja mikä ei.
      Jos toimit vanhempiesi tahdon mukaan, niin etpä ole kovin itsenäinen "uranainen"..

      Eipähän tuota voi tietää, että kaatuuko suhde.. olette kuitenkin olleet yhdessä reilut puoli vuotta vasta. Ei varmaan kannata miettiä vielä yhteistä tulevaisuutta.

      Jos poikaystäväsi on maalta jossa luodaan paskaa ja kasvatetaan lehmiä, niin aivan varmana hänkin miettii, että onpas neiti, kun itkee pienestä sontakasasta kynsien alla ja jos kynsi katkeaa, niin mökötetään päivä.

      Kukaan ei voi tietää kestääkö suhde alkuhuuman jälkeen.. samalla tavalla alkuhuuman jälkeen voi laantua tunteet sen teidän työpaikan isokullisen bodarin kanssa. Kokeilemalla selviää.

      Kyllä se mies viimeistään sitten kanssasi innoissaan lenkille lähtee, kun vuosien päästä sulla on perse levinny ja et enää viiti huolehtia ulkonäöstä.. niin että hävettää kauppaan lähteä.
      Ja siinäkin on hyötyä maalaiskasvatuksesta.. on se ennenki hoitanu paskasia lehmiä. Homma hallussa.

      Jos sinua häiritsee, että mies ei lähde makustamaan kanssasi, niin maksa toki hänen matkat jos olet niin paljon parempi ja uit rahoissa. Siltä tuo teksti kuulostaa.
      Tuskin kukaan panee pahakseen jos muutaman tonnin vippaat.

      Kyllä kokeneemmat tietää paremmin. Toki. Riippuu tietty asiasta.

      Kiinnostuksen kohteet tulis olla aika samanlaisia jos meinaa pidemmän päälle selvitä.
      Hyötypä sellasen kanssa seurustella jolle ei ole mitään puhuttavaa.
      Erinlaiset taustat ei estä mitään.. vain se mitä toinen toisesta ajattelee.. sinä ainakin halveksit miesystävääsi. Ei tule toimimaan sanon mie.

      Tuo pisti silmään:

      "Mies on kotoisin maalta, ei ole kouluja käynyt, ns. tavallinen duunari."

      -Aivan samalla tavalla olet sinäkin tavallinen työntekijä.. korkeakoulututkinto on niiiin helppo saada. Että en lähtisi leuhkimaan =)

      Onnea parisuhteelle.

    • nainen .

      Se riippuu täysin siitä miehestäsi - jos hänelle on ongelma korkeampi koulutuksesi, niin sitten se ei tule onnnistumaan (ja päinvaston: JOS sinä häpeät hänen taustaansa... niin ole hyvä, ja katkaise suhteenne).

      Itselläni on kokemus, että mies "ei kestänyt" korkeampaa koulutustani, vaan kyseenalaisti koko ajan työtäni ja koulutustani, pottuili mennen tullen. Turha kai sanoa, että ei se noin onnistunut.

    • Akat mies

      Kokemusta ei asiasta ole, mutta ainakin vanhempiesi käytös vaikuttaa epäasialliselta. Vaikka heillä epäilemättä on elämänkokemusta, niin viisautta näyttää puuttuvan. Muutoin he eivät lapsensa elämään tuolla tavalla sotkeutuisi - mielipide voi olla asiaan kuin asiaan, mutta toisinaan se kannattaa pitää omanaan. Ja tyhmien neuvojahan ei kannata noudattaa.

      Varsinki tuo on itsensä toteuttava profetia. Aina kun on joku ongelma suhteessa, voi keksiä erot taustoissa tekosyyksi - alitajuisesti tai tietoisesti.

    • niin taitaa olla....

      että erilaiset taustat ja koulutus vaikuttavat loppupeleissä aika paljon.
      Itsekin yritin aikoinani seurustella vain peruskoulun käyneen miehen kanssa,itse kuitenkin korkeasti koulutettu olen.Persoonana hän oli aivan ihana mutta huomasin aikaa myöten että hän on oikeasti tyhmä,mikä ei ole sinänsä hänen vikansa, vaan sivistyksen puutteen.
      Huomasin että aloin pitää häntä itseäni alempiarvoisena ja arvostelevani häntä omassa mielessäni tyyliin "eihän toi tallukka osaa kieliäkään..just ja just jees ja nou taitaa löytyä", "eihän toi osaa edes kirjottaakaan"...niin ja loppujen lopuksin ajattelin että hän on niiiiiin juntti etten kestänyt enää.
      Pistin poikki,hyvä niin.Nyt hän on Alepan kassan kanssa kimpassa ja sopivat ilmeisen hyvin toisilleen.Ja minun rinnallani on yhtä fiksu mies kuin mitä itse olen.
      Niin,että aikansa voi haihatella toisen
      ihanuudella,mutta valitettavan usein vene karahtaa karille tällaisissa tapauksissa.
      Ja on totta ,ettei puolison valinta kuulu vanhemmillesi,mutta muista kuitenkin että he puhuvat ihan asiaa.Eivät he sinulle mitään pahaa halua.

      • ....

        no en mä sanoisi että koulutus ja tausta vaikuttaa, mutta kyllä kiinnostuksen kohteet ja keskustelun taso ja älykkyys olisi hyvä olla samaa luokkaa.. itse omaan kaksi akateemista loppututkintoa ja mieheni puolestaan ei ole käynyt lukiotakaan. tosin hän on sitten saavuttanut muuta elämässään ja maksanut talomme muusikkona.

        ja täytyypä myöntää että mieheni taitaa olla hieman fiksumpikin kuin minä, mutta ei se sitä tunnu häiritsevän ollenkaan. ehkä arvostaa minun jotain muita avuja..;)

        ja ei kannata kuunnella mitä vanhemmat sanovat, he kun eivät aina ole oikeassa. pääasia miltä Susta tuntuu. jos Sulla on semmonen olo että asia häiritsee niin luultavasti se sitten häiritsee. itse en edes muista näitä mieheni ja mun koulutuseroja ellen sitten satu sattumoisin lukemaan tällaisia palstoja. =) hyvää jatkoa!

    • tyttö kaupungista

      Kappas vaan :)
      Olin aikaisemmin duunari, joka seurusteli akateemisen hyvin menestyneen miehen kanssa. Ei annettu koulutuksien haitata elämää. Ero tuli muista syistä myöhemmin.

      Minä olen tällä hetkellä akateeminen ja minusta tulikin uranainen... Minä voisin ihan yhtä hyvin seurustella sekä duunarin että koulujakäyneen miehen kanssa.

      Neuvoisin sinua, että kuuntele sydäntäsi. Sinä itse tiedät ratkaisun, ei suinkaan vanhempasi. Sinä itse elämäsi rakennat :)

    • tyttötyttö

      itse en ajatellut koulutuksen vaikutuksia parisuhteeseen ollenkaan, ennen kuin äitini tokaisi puolen vuoden seurustelun jälkeen että "enpä olisi koskaan uskonut että meidän tytär seurustelee amiksen kanssa!". olin tyrmistynyt! enkä ymmärrä miten he voivat ajatella näin! nyt vajaa kolme vuotta yhdessä ja avoliitossa kaksi. onnellisia olemme ja haaveilemme yhteisestä perheestä. vanhempani alkavat hyväksymään avokkini, vaikka vielä välillä puhuvatkin hänestä alentuvasti minulle.

      vähän taustaa, että vanhempani ovat kumpikin akateemisesti koulutettuja, itse opiskelen yliopistossa. avopuolisoni valmistuu kohta toiseen ammattiinsa, amiksesta siis. mies on muuten niin ihana ja huomioon ottava, luotettava ja fiksu. edellytyksiä hänellä olisi älynkin puolesta vaikka mihin, mutta häntäpä ei pitkät opiskelut kiinnostaneet. enkä minä tyhmän miehen kanssa viihtyisikään.''

      tiedän että vanhempien mielipide voi tuntua pahalta, mutta kuten aikaisemmat kommentoijatkin sanoivat, sinä itse valitset puolisosi. ja aika näyttää. sitten lopulta..

      onnea teille !! :)

    • Anonyymi

      Jos mies istuu vaate ostoksilla mukana koko ajan, psykiatri vaate mies,myy naisen valkoisen takia

    • Anonyymi

      Joillekin on tittelillä ja asemalla merkitystä, samoin tutkinnolla vaikka nehän eivät sinällään kerro ihmisestä mitään.

      Itselläni on akateeminen tutkinto ja teen vaativaa asiantuntijatyötä. Puolisoni taas on kansalaiskoulun suorittanut ammattimies. Meilä molemmilla on vahvuuksia eri asioissa. Ei ole menoa, eikä parisuhdetta tuo eroavaisuus haitannut, toki joskus on yhteenottoja, mutta ne eivät suinkaan johdu koulutustaustasta tai tasosta.

      Esim. vuorovaikutustaidot tai parisuhdetaidot eivät ole mitenkään riippuvaisia siitä, kuinka pitkälle olet opiskellut.

    • Anonyymi

      Nähnyt kyllä suhteita joilla noilla asioilla ei ole merkitystä. Eniten tuossa häiritsee tuo vanhempiesi asenne. Se etteivät hyväksy kumppaniasi sellaisenaan olisi itselleni asia miyä en suvaitse. Oma isäni akateemisesti koulutettu äitini ei. Kohta 50 naimissa. Sekä että on perus duunari merkkaa vielä mitään. Nähnyt ihmisiä jotka nousee urallaan johtoasemiin perus duunareista. Sekä korkeasti koulutettuja jotka tekevät ihan perus duunari hommia. Jotkut käyvät hienot koulutukset sukulainen kävi 7 vuotta Sibelius akatemiaa. Valmistui. Eikä päivääkään tehnyt niitä hommia. Toki jos teillä ei yhteisiä kiinnostuksen kohteita niin joko ne tulevat esteeksi. Tai niihin täytyy löytää joku kompromissi kuinka ne toteuttaa niin että molemmat nauttii.

      • Anonyymi

        Eiköhän aloittajalle ole selvinnyt miten suhde toimii, aloitus tehty 2008 eli hyvin pitkä aika sitten.
        Itse ole ehdottomasti sitämieltäettä sama taso tulee olla koskee koulutusta kuin muutakin. Korkeakoulutettu nainen voi aina riitatilanteissa nälviä miestä tämän tausyasta ja matalasta koulutuksesta ja toki toisinpäin, mies nälvii naista. Ja vedota eritasoisuuteen monissa asioissa.
        Itse en voisi kuvitella seurustelevani yliopistomiehen kanssa , poikkeus voisi olla jos kummallakin on samanlainen kotitausta ja lapsuuden ympäristö vanhempineen. Silloin voisi molemminpuolista ymmärrystä löytyä , mutta jos sosiaalinen taustakin poikkeaa, ei suhde tule todennäköisesti toimimaan.
        Kumppanin ystäväpiirikin muodostuu saman tasoisista, sekä sukulaisista joden seurassa tuntisi vain alemmuuden tunteita eikä osaisi edes keskustella näiden kanssa.
        Seksi ei välttämättä toimi yhdistävänä tekijänä kovin montaa vuotta, joten suhteen sen puolen väljähdyttyä, lakattua olemasta olemassa tai tasaannuttua, ei löydy välttämättä enää mitään yhteistä.
        Duunaritausta ei ole huono juttu, käyttäytyminen merkitsee enemmän. Duunareitakin on monenlaisia,täysiä juntteja ja niitä muuunlaisia. Päihdeongelmaista en katsoisi enkä väkivaltaa harrastavaa,oli tausta tai koulutus mikä tahansa. Poissuljettuja ovat myös narskut, sosiopaatit, persoonallisuushäiriöiset jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin huomasin. Halusin vain vastata. Se nyt on sinun kantasi. Minä nähnyt niin monenlaista tallaajaa. Korkeakoulutettuja jotka ovat ihan dorkia. Ja sivistyneitä duunareita. Lähipiirissä lähes jokainen omasta perheestä on johtavassa asemassa tai yrittäjä koulutuksesta riippumatta. Ja menee tällöä hetkellä hyvin. Elämö kuljettaa.
        Omakin mies on korkeasti koulutettu. Se on asia mikä ei millään tavalla vaikuta meidön suhteeseen.
        Näissä perheissä joissa on pakotettu lapsia opiskelemaan. Niin huomannut että ei hyvin mene. On mt-ongelmia ja työttömyyttä. Ei se ole rakkautta jos tuollainen asia vaikuttaa.

        Sekä pahoittelut kirjoitusvirheistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän aloittajalle ole selvinnyt miten suhde toimii, aloitus tehty 2008 eli hyvin pitkä aika sitten.
        Itse ole ehdottomasti sitämieltäettä sama taso tulee olla koskee koulutusta kuin muutakin. Korkeakoulutettu nainen voi aina riitatilanteissa nälviä miestä tämän tausyasta ja matalasta koulutuksesta ja toki toisinpäin, mies nälvii naista. Ja vedota eritasoisuuteen monissa asioissa.
        Itse en voisi kuvitella seurustelevani yliopistomiehen kanssa , poikkeus voisi olla jos kummallakin on samanlainen kotitausta ja lapsuuden ympäristö vanhempineen. Silloin voisi molemminpuolista ymmärrystä löytyä , mutta jos sosiaalinen taustakin poikkeaa, ei suhde tule todennäköisesti toimimaan.
        Kumppanin ystäväpiirikin muodostuu saman tasoisista, sekä sukulaisista joden seurassa tuntisi vain alemmuuden tunteita eikä osaisi edes keskustella näiden kanssa.
        Seksi ei välttämättä toimi yhdistävänä tekijänä kovin montaa vuotta, joten suhteen sen puolen väljähdyttyä, lakattua olemasta olemassa tai tasaannuttua, ei löydy välttämättä enää mitään yhteistä.
        Duunaritausta ei ole huono juttu, käyttäytyminen merkitsee enemmän. Duunareitakin on monenlaisia,täysiä juntteja ja niitä muuunlaisia. Päihdeongelmaista en katsoisi enkä väkivaltaa harrastavaa,oli tausta tai koulutus mikä tahansa. Poissuljettuja ovat myös narskut, sosiopaatit, persoonallisuushäiriöiset jne.

        Kirjoituksessasi oli useampi mielenkiintoinen väite, jonka mielelläni kumoan, kokemukseeni perustuen:
        "Korkeakoulutettu nainen voi aina riitatilanteissa nälviä miestä tämän tausyasta ja matalasta koulutuksesta ja toki toisinpäin, mies nälvii naista." Voi ja voi mutta tallainen nälviminen katsoo enemmänkin ihmisen luonnetta kuin koulutustaustaa; en voisi kuvitellakaan briljeeraavani paremmalla koulutuksellani miehelleni eikä hänkään ole koskaan keljuillut minulle siitä, että olen tumpelo hyvin monessa käytännön asiassa, hänestä se on vain hellyttävää (huom. olemme olleet yhdessä yli 40 vuotta)

        "poikkeus voisi olla jos kummallakin on samanlainen kotitausta ja lapsuuden ympäristö vanhempineen. Silloin voisi molemminpuolista ymmärrystä löytyä , mutta jos sosiaalinen taustakin poikkeaa, ei suhde tule todennäköisesti toimimaan." Siis mitä? Tarkoitatko sosiaalisella taustalla varakkuutta ja sen määrää? Ei se, että on rikas tarkoita hyvää kotiympäristöä tai se, että on köyhä sen kummemmin mitään esim. ihmissuhteista perheessä. Oma perheeni oli hyvin varakas, jossa isä oli tuurijuoppo ja äiti tunnevammainen, puolisoni perhe taas on ollut vähävaraisempi, jossa rakkautta ja kannustusta on riittänyt

        "Seksi ei välttämättä toimi yhdistävänä tekijänä kovin montaa vuotta" Ei välttämättä, mutta kyll kuitenkin voi toimia hyvinkin yhdistävänä tekijänä, ainakin meillä toimii vieläkin, siis yhtenä yhdistävänä tekijänä

        Toki olen kanssasi samaa mieltä, se nälvitäänkö riippuu luonteesta.
        Hienoa että olette olleet noinkin pitkään yhdessä, aika harvinaista se kuitenkin on.
        Toki osaavaa ammattimiestä arvostetaan, teki hän mitä tahansa. Itse arvostan duunarimiehiä, eikä kynnyskysymykseksi ole koskaan noussut tutkintojen määrä.

        Tarkoitan sosiaalisella taustalla perheen koulutustasoa, sosiaaliluokkaa, kuuluuko työväenluokkaan vai parempituloisiin ja sitä minkälainen on koti ollut, suhde vanhempiin, onko päihdetaustaa, raskaita kokemuksia perheväkivallasta vai onko koti ollut kaikesta taloudelisesta puutteistaan huolimatta tasapainoinen, tukeva,kannustava ja arvostava riippumatta siitä mikä on lapsen mahdollisuudet koulumenestykseen.
        Toki jos perhe on kovin materiaalisia arvoja arvostava,koulumenestystä painottava on siinä lapsilla ollut kestämistä jos ei sitten kaikki eivät ole odotuksia ja vaatimuksia ole täyttänyt , joka sinällään jo luo yhteistä ymmärrystä siitä mitä virheitä omassa kodissa ei haluta toistaa. Muutoinkin yhteisymmärrystä voi löytyä tai olla myös löytymättä samankaltaisesta taustasta johtuen. Ymmärtää monia sellaisia asioita mikä toisenlaisessa oloissa kasvaneelle ovat täysin vieraita ja tuntemattomia. Joskus se voi olla toki myös ongelma. Esim.jos on kovin päihdetaustainen ja rikkonainen koti, se luo omia paineitaan ja rasitteita parisuhteeseen.
        Seksiin en ota kantaa, valitettavan moni liitto päätyy miehen kyllästyä ikääntyvään vaimoonsa teki tämä mitä hyvänsä. Toisaalta jos hellyyttä osoitetaan muutoinkin kuin vain vuoteessa, suhde voi toimia hyvin pitkään.

    • Anonyymi

      Taustoilleen kukaan ei mahda mitään joten niiden vaikutus riippuu muista tekijöistä kuten luonteesta ja koulutuksellakin on oma osuutensa.
      Molemmat köyhistä työläisperheistä.
      Vaimoni kouluttautuminen estettiin perusteella, että se menee hukkaan naisen avioituessa. Näin ollen meille jäi 3:n asteen tasoero koulutukseen.
      Ennen avioitumista seurustelimme pai vuotta jona aikana totesimme kaikkien elämänarjomme oevan yhtäläisiä. Käytännön asioista harrastuksiin ja mielenkiinnon kohteisiin.
      Koulutuserosta johtuen oli selvää, että vaimoni jäi kotiin heti ensimmäisen lapsemme ilmaantuessa 70-lvun alussa. Vaimoni on älykäs, loogisesti ajatteleva ja sopivan vanhanaikainen ajatellen yhteiselämää.
      Syyskuussa tulee 55 vuotta täyteen.

      • Anonyymi

        Ihanaa lukea parisuhteista jotka ovat kestäneet vuosikymmenestä toiseen. Onnellisina toivon mukaan, kumpikin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2077
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1788
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1654
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1480
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      65
      1413
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1344
    7. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1338
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1292
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1245
    Aihe