Olisikohan joku

Kiinnostunut valmistamaan tosi maukasta uutuutta suomessa. Tarkoitan tällä vanhaa tapaa valmistaa kebapia, eli kyseessä on Cag-kebabi. Erona döneriin on vartaan vaakasuora asento. Erikoisuutena on lihan kypsentäminen avotulella ja sen tarjoilu suoraan pienestä vartaasta, johon liha leikataan isosta vartaasta. Todellinen uutuus, tarttukaa ideaan.
Tietääkseni ei vielä kukaan valmista tätä herkkua meillä. Jos joku tietää, laittakoon paikkakunnan ja paikan nimen tiedoksi.
4476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä vaan, mutta ite oon ihmetellyt kun suomesta ei saa vieläkään mistään kunnollista dönerkebua niin kun muista euroopan maista. Puolikkaan leivän sisään laitettuja isoja lihaisia(rasvaisia) juuri veistettyjä paloja lihasta, tulinen kastike ja hitunen salaattia ja pinnalle jauhettua kuivattua vahvaa chiliä. On nimittäin aivan eri eväs kun nämä teollisuus lastuista tehdyt pitat jota täällä jurgutti soossin kanssa syötetään. Vanhassa kauppahalissa on sentään kebupaikoilla mainoskylteissä kuvat noista oikeista dönereistä mutta annokset onkii sitte sitä perusjyystöä. Kumma vaan että kukaan ei ole alkanut noita myymään kun tuntuu olevan yleisin pikaruoka keskieuroopassa melkeen maassa kun maassa..

Äänestä
  • kauan ihmetellyt ihan samaa!

    Äänestä

kuitenkin käytettävä lihalaatu ja mausteet ole se oleellisin lopputuloksen makuun vaikuttava asia eikä vartaan asento (avotuli toki vaikuttaa!), joten voitko vihjaista jotakin siitä?

Äänestä
  • Käy myös avotulella, itse asiassa tulevana juhannuksena valmistan sitä nimenomaa avotuligrillillä, vierailleni joita tavan mukaan kerääntyy tanhuvilleni 20-30 ihmistä. Kummallisen
    sitkeästi elää suomalaisilla virheellinen käsitys, että döner kebapin pitää olla, ollakseen aito, ehdottomasti lammasta ja kokolihaa. Ei se pidä lainkaan paikkaansa. Yleisin tapa rakentaa varras on käyttää jauhelihaa leivottuina "limppuina" ja kokolihaa ohuina siivuina niiden välissä, jolloin saadaan melko tukeva rakenne vartaalle. Huomatkaa, että jauhelihaan ei lisätä mitään jatkeaineita, vaan sitko otetaan lihasta itsestään sitä vaivaamalla. Mausteet lisätään jauhelihaan leivonta vaiheessa. Eräs tärkeä mauste on sipulimehu, joka suomalaisissa kebapeissa usein unohdetaan. Muina mausteina
    tavallisesti suola ja mustapippuri. Lihana voi mainiosti olla lammas tai nauta, tai niiden sekoitus. Edelleen kebap on yhtä aito. Sillä näin se tehdään myös turkissa.
    Cag-kebapi eroaa döner kebapista, paitsi paistoasentonsa takia, myös siinä että käytetään ainoastaan kokolihaa ja sentin parin paksuisina siivuina. (Cag-kebapia on miltei mahdoton saada onnistumaan, jos siihen yritetään laittaa jauhelihaa. En ole vielä koskaan sitä niissä nähnyt). Nämä lihat pujotellaan nelikulmaiseen vartaaseen ja puristetaan tiukkaan molemmissa päissä olevien levyjen avulla. Cag-kebapia leikataan vaakasuoraan ja yleisimmin siten, että tuohon liharullaan pistetään ohut teräinen pikkuvarras, vaakasuoraan, eli rullan pintaa noudattaen,sen jälkeen pikkuvartaan alapuolelta leikataan lihaa ohuena viipaleena. Cag-kebapia tehdään usein pic-nickeillä, koska se ei tarvitse erillistä grilliä, vaan nuotio ja pari oksaa, joiden päässä on y-haara varrasta varten. Toistaiseksi cag-kebapi on meillä tuntematon turkkilainen herkku, jonka soisi leviävän, kuten döner kebapinkin kävi. Cag- kebapia syödään joskus ihan vain sellaisenaan, tai sitten dönerin tapaan.
    Olenkin usein ihmetellyt, miksi eivät nämä meidän maahanmuuttajamme ole aloittaneet sen valmistusta, sillä laiteinvestoinnit eivät voi olla esteenä, sillä noita grillejä saa turkista myös kaasukäyttöisinä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vanha kokki kirjoitti:

Kiinnostunut valmistamaan tosi maukasta uutuutta suomessa. Tarkoitan tällä vanhaa tapaa valmistaa kebapia, eli kyseessä on Cag-kebabi. Erona döneriin on vartaan vaakasuora asento. Erikoisuutena on lihan kypsentäminen avotulella ja sen tarjoilu suoraan pienestä vartaasta, johon liha leikataan isosta vartaasta. Todellinen uutuus, tarttukaa ideaan.
Tietääkseni ei vielä kukaan valmista tätä herkkua meillä. Jos joku tietää, laittakoon paikkakunnan ja paikan nimen tiedoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu