Olen akateemisesti koulutettu ja olen toiminut johtotehtävissä aiemmin. Ryhdyin kunnon rehdiksi työtä tekeväksi suomalaiseksi ja meni työttömyyden jälkeen lyhyeen koulutukseen. Koulutuksen jälkeen oli työharjoittelujakso 3kk. Ajattelin, että sehän on hyvä tie työelämään teen työni mahdollisimman hyvin ja saan vakipaikan ja siinä se. Harjoittelu oli assistentin työtä omalta alaltani. No harjoittelu alkoi hyvi kaksi viikkoa oli uusia asioita. Vähän ihmettelin kun kolleegat alkoivat pikku hiljaa kyselemään neuvoja minulta(olenhan konkari alalta). Kahden viikon jälkeen tein työtä jo itsenäisesti hoitelin firman asioita eri maihin. Kun kuukausi oli mennyt alkoi turhautuminen vaivaamaan. Tätäkö se on tällaista helppoa ja yksinkertaista ei mitään haasteita. Ainoa tärkeä asia, että saan työt hoidettua oikein ja ajallaan firman toimintaprosessin mukaisesti. Tein työni loistavasti ja kiitostakin tuli. Esimiehet alusta alkaen pitivät etäisyyttä minuun niin kuin muihinkin harjoittelijoihin. Kolleegani kyselivät, että mitä ihmettä teen firmassa assistenttiharjoittelijana. Heidän mielestään minun olisi pitänyt toimia suoraan päällikkönä. Pari kuukautta oli kulunut ja uusi harjoittelija tuli minulle kolleegaksi ja turhautuminen vain yltyi. Tällaistako helppoa yksitoikkoista työtä minun pitää tehdä. Sinänsä arvokasta niin kuin kaikki työ mielestäni on. Harjoitteluni päättyi hyvin arvioinnein. Palkkaukseni ainoa este oli firman talouden huononeminen. Hiljattain firmaan on otettu taas uusi harjoittelija.
Kysymykseni on, että pitääkö vain siksi ottaa mikä tahansa työ vaikka ko. työ on alimitoitettua kykyihin ja koulutukseen nähden?? Vaikka riskinä on täydellinen turhautuminen ja motivaation puute?? Minä ainakin jaksan pari kuukautta teeskennellä motivoitunutta. Mut sen jälkeen ei enää onnistu.
Kannattaako minun mennä vaikka kaupan kassalle ja yrittää teeskennellä hymyssä suin, että voi kuinka kivaa kun olen töissä ja lapata asiakkaiden tavaroita eankoodilukijan läpi?? Kun samalla voisin luoda toimintaprosessin kuvauksen oikeaoppisesti ko. toiminnoista ja kouluttaa henkilökunnankin siihen.
Onko niin, että mikä tahansa työ pitää ottaa ei mitään väli motivoituuko siihen tai jaksaako sitä pidemmän päälle?? Eikö tämä ole työnantajankin huijaamista??
Kysymykseni on, että pitääkö vain siksi ottaa mikä tahansa työ vaikka ko. työ on alimitoitettua kykyihin ja koulutukseen nähden?? Vaikka riskinä on täydellinen turhautuminen ja motivaation puute?? Minä ainakin jaksan pari kuukautta teeskennellä motivoitunutta. Mut sen jälkeen ei enää onnistu.
Kannattaako minun mennä vaikka kaupan kassalle ja yrittää teeskennellä hymyssä suin, että voi kuinka kivaa kun olen töissä ja lapata asiakkaiden tavaroita eankoodilukijan läpi?? Kun samalla voisin luoda toimintaprosessin kuvauksen oikeaoppisesti ko. toiminnoista ja kouluttaa henkilökunnankin siihen.
Onko niin, että mikä tahansa työ pitää ottaa ei mitään väli motivoituuko siihen tai jaksaako sitä pidemmän päälle?? Eikö tämä ole työnantajankin huijaamista??
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen toiminut suurehkon teollisuusyrityksen ylemmässä keskijohdossa.
Samoin PK-yritysten tuotantopäällikkönä ja kertaalleen toimitusjihtajana.
Konkurssien seurauksena otin vastaan minulle tarjotun pienen teollisuusyrityksen tuotantopäällikön tehtävät.
Kyse oli lähinnä työhön osallistuvan työnjohtajan tasosta vaikka vastasinkin kaikista tuotantoon liittyvistä toiminnoista.
Palkka oli noin 1/3 aikaisemmasta.
Kohdallani katsoin sen järkeväksi ja ajaan vuoden jälkeen minulle tarjottiin minulle ehkä sopivampaa työtä.
Jos olisin kieltäytynyt tuosta vaatimattomasta niin kyselyt vaativampiin olisvat saattaneet olla harvemmassa.
Niin olen itsekin miettinyt. Tosin paikan pitää olla sellainen alemman tason paikka, että siitä voi edetä sellaisiin tehtäviin, jotka vastaavat osaamista. Ei esim. raksalla hanttihommat tai Sol:in siivoojan työt. Nämäkin työt ovat sinänsä hyviä ja arvokkaita, mutta niille on omat tekijänsä.
...ottaa vastaan mikä tahansa tarjottu työ, tai seuraa karenssi.
Tämähän on ihan selvä spämmikaalepillekin.
Jos itse hakee omatoimisesti työtä niin jos työ ei sovikkaan itselle niin silloin voi kieltäytyä ilman karenssia. Vain työvoimatoimiston kautta osoitetusta työstä tai kurssin harjoittelun kautta tarjotusta työstä kiltäytyessä tulee karenssi.
Mikäli silti työvoimatoimistossa saavat tietää kieltäytymisestä, niin karenssi miltei varma, vaikka kuinka oletkin itse hakenut sen työpaikan.
...Jos itse hakee omatoimisesti työtä niin jos työ ei sovikkaan itselle niin silloin voi kieltäytyä ilman karenssia. Vain työvoimatoimiston kautta osoitetusta työstä tai kurssin harjoittelun kautta tarjotusta työstä kiltäytyessä tulee karenssi...
Karenssin kannalta sillä ei ole merkitystä, että tarjotaanko työtä työkkärin kautta vai hakeeko itse itsenäisesti työtä, vaan sillä, mitä työkkäri tietää. Jos työkkäri saa tietää työtarjouksesta, olipa se sitten itse hankittua tai mitä tahansa, niin karenssi on kieltäytymistilanteessa varma.
Kyllä korvauksettoman määräajan määräämiselle eli ns. karenssille pitää joku ohjeistus olla koskien työn vastaanottamista. Kannattaa kysyä Työ- ja elinkeinoministeriöstä asiaan liittyvää ohjetta jos laista asia ei selviä. Nimittäin mielivaltaisesti ei kukaan viranomainen voi toimia. Jos toimii niin silloin kyseessä loukataan oikeusturvaa ja siihenkin on valitustiensä.
Nimittäin jos työttömällä on velvollisuus ottaa vastaan ihan kaikkea hakemaansa työtä, mikäli työ ei ole laitonta tai muuten kohtuutonta. Niin voisin hakea vaikka miesstripparin paikkaa. Työhän on ihan laillista. Kerron asian työvoimatoimistossa, että hain ko. paikkaa ja työtarjouksen jälkeen kieltäydyn siitä. Työvoimatoimiston on siinä tapauksessa annettava minulle korvaukseton määräaika. Eivät takuulla anna, koska joutuvat heti päivälehtien lööppeihin. Mikäli työvoimatoimisto ei anna korvauksetonta määräaikaa se rikkoo em. logiikan mukaan omia sääntöjään joten Työ- ja elinkeinoministeriön kuuluu antaa huomautus.
Toinen peruste. Työpaikkailmoitukset ovat aina viitteellisiä, ja niissä on kerrottu työsisältä vain pääpiirteittäin. Työhaastattelussa usein selviää työnsisältö ja vaativuus. Usein olen törmännyt siihen, että työ on sisällöltään jotain muuta kuin mitä ylimalkaisesta työpaikkailmoituksesta käy ilmi. Eli tästäkin syntyy kieltäytymisperuste. Työ ei vastaa sitä, mitä työpaikkailmoituksessa on ilmoitettu. Toinen asia työ voi olla liian vaativaa omiin kykyihin nähden. Työ voi olla myös liian miten sen voi sanoa helppoa tai yksinkertaista kykyihin nähden. Jos liian helposta työstä kieltäytyy tulee karenssi, mutta asian voi työnantajan kanssa hoitaa muutenkin. Itselleni kävi niin, että yhdessä totesimme työn liian yksinkertaiseksi etten tulisi viihtymään työssä. Ei ihminen voi mennä sellaiseen työhön jossa ei todellakaan tule viihtymään kukaan työnantaja ei halua sellaista työntekijää jos työvoimavirkailija pakottaa työnhakijan tällaiseen työhön on työvoimavirkailija ammattitaidoton ja asenteellinen.
Jos joutuisin työhön ja epämotivoituuneena toteaisin työvoimatoimiston pakottaneeni minut ko. työpaikkaan voi työnantaja riitauttaa ja kyseenalaistaan työvoimaviranomaisen työnvälitystoimintaa tässä yksittäistapauksessa.