Lordin aukiolla tänään klo.13.00

Lordin aukio on niin räkäinen paikka, ettei siitä tahdo iletä läpi kävellä.

Joskus on pakko asioida sielläkin ja hyi hirveä, millaisia sikoja siellä näkee istuksivan.
Vejetään tietysti röökiä ja koko ajan räkää roiskitaan joka imaisun jälkeen.

Minä en kuulkaa ymmärrä tälläistä sikailukulttuuria. Onko muitakin, jotka eivät ymmärrä.
Kuka tekisi eduskuntaan lakialoitteen ympäristön sotkemisesta.
Miksei kaupungilla ole järjestyssääntöä, joka kieltäisi räkimisen ja tupakin natsojen heittelyn yleisillä paikoilla.
Nyt ei sellaista lakia ole ja tupakoijat ssavat kenenkään häiritsemättä sotkea. Mikään järjestyssääntö ei ulotu sampoaukiolla sitä sätkää käärivään tyyppiin, joka heittelee roskat ja natsat maahan samalla sylkien koko ajan.
Kuinka voi olla näin sivistymätöntä porukkaa olemassa. Minä kuulun siihen ylevään luokkaan, joka ei sotke ja roiski räkiä.

Hautausmailla pitää kävellä, sillä siellä ei sentään räkijöitä esiinny.

Minua kuvotti katsoa, miten nuoriso on omaksunut sellaisen tapakulttuurin, että pitää koko ajan tupakoidessaan sylkeä ja tumppi tietysti heittää katuun.
Ja tuo lyseonpuiston lukion valintatalon edusta.
Siellä sitä sivistymättömyyttä vasta näkee. Ollaan muka lukiossa ja silti pitää olla noin sivistymättömiä.
Miten sitä kehtaa sitten talloa niitä omia ja toisten räkiä.
Seuraappa vaan sampoaukiolla, niin näet, kuinka nuoriso syljeskelee ja räkii.
Kuvottaa aivan hirveästi ja koko paikka on niin vastenmielinen, etten sinne kyllä mene kuin pakon edessä.
Ja nuo koskikadun kapakat ja ulkoilmaterassit.
Minä en ikinä viitsisi istua kaljamuki toisessa ja tupakki toisessa käjesä.

Hautausmailla minä viihdyn, siellä ei tarvitse katsella juopuneita ja tupakkaa vetäviä ja syljeskeleviä jengejä.

En varmasti ole mielipiteitteni kanssa yksin.
On vaan niin kummaa kulttuuria täällä pohjolasa. Sitä kuvitellaan oltavan niin trendikkäitä tupakki suussa ja kun samalla syljeskellään ja se sama tupakki kulkee vuoronperään monessa ryhmän suussa, niinkuin teki tänäänkin.

Uudelle Rovaniemelle toivomus mennä katsastamaan sampoaukiota ja muitakin paikkoja, missä nuoriso räkii oikein olan takaa.
Tämä on niin sivistymätöntä, että miksi siitä ei kerrota lehdissä ja opeteta kouluissa.
Tupakointi kulttuuri on niin hyväksyttävä ja pyhä asia, ettei siitä uskalleta edes lehdissä kirjoittaa. Sitä pidetään hyväksyttävänä tapana, joka on luonnollista.
Rovakatu on niin roskitettu tupakinnatsoilla ja räkäsyljillä, että on suoranainen ihme, ettei mikään järjestyssääntö tai valvonta puutu tälläiseen.
Puhutaan kyllä kovasti ympäristön suojelusta, mutta tupakan kanssa sotkemisesta on tyystin vaijettu.
Sakkoa 50 € jokaisesta syljestä ja tumpista.
Milloin tässä asiassa pannaan isoratas pyörimään ja roskaajat laittamaan kovalla kädellä järjestykseen.
292044
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Mitäs jos kuljeksisit vain hautausmailla. Kautta aikojen on tupakoitu ja syljetty, tukkijätkät sun muut! Mitä ihmeen marttyyreitä täällä oikein elää ja jeesustelee! Hanki elämä!

  • Kuljen vain kun on asiallista asiaa liikkeissä.
    On sietämätöntä, kun pitää varoa askeleitaan, ettei astu tuoreeseen räkäsylkiin.
    Sinusta tämä on normaalia. Sinusta oikea elämä on vain , että sopeutuu sotkemisnormeihin.
    Ei minusta tule sellaista normaalia, joka voisi itse alkaa samalla lailla elämään.
    Minulle on täysin selvää, etten heitä kadulle roskaa, enkä sylje. Ei minua syletäkkään, sillä en tupakoi. Ja miksi pitäisi tupakoida. Kissanpaskan makuhan siitä tulee suuhun ja hampaat kellastuu, iho kalpenee, sormenpäät kellastuu, hyi helvetti, mikä saastainen tapa tupakoiminen on

    Äänestä

  • asiollla täytyy käydä kirjoitti:

    Kuljen vain kun on asiallista asiaa liikkeissä.
    On sietämätöntä, kun pitää varoa askeleitaan, ettei astu tuoreeseen räkäsylkiin.
    Sinusta tämä on normaalia. Sinusta oikea elämä on vain , että sopeutuu sotkemisnormeihin.
    Ei minusta tule sellaista normaalia, joka voisi itse alkaa samalla lailla elämään.
    Minulle on täysin selvää, etten heitä kadulle roskaa, enkä sylje. Ei minua syletäkkään, sillä en tupakoi. Ja miksi pitäisi tupakoida. Kissanpaskan makuhan siitä tulee suuhun ja hampaat kellastuu, iho kalpenee, sormenpäät kellastuu, hyi helvetti, mikä saastainen tapa tupakoiminen on

    Näin elämme sopusoinnussa kaksi tapojemme vankia.
    Jos tuntuu siltä että käy ylivoimaiseksi tämä täällä eläminen niin kohtuullisen helppoa nykyaikana on vaihtaa maisemia. Tulet kuitenkin aina pettymään ja se tekee sinun elämästäsi lopulta yhtä helvettiä...jos se ei jo nyt ole sitä.
    Minä en ole räkijätyyppi, en polta enkä juo viinaa. Olen kuitenkin elämääni täällä Rovaniemellä erittäin tyytyväinen, pyri sinäkin samaan.
    Minulla on tukuttain hyviä ystäviä. Osa heistä polttaa, osa juo viinaa ja olenpa nähnyt että joky syljeskeleekin aina silloin tällöin. Ei se minua kuitenkaan häiritse. Minä olen vain onnellinen heistä kun tiedän että minulla on ystäviä.
    En tiedä...jotenkin minusta tuntuu että sinä olet karkottanut omasi tuolla nipotuksellasi.

    Äänestä

..viihdyn. Eikö tehdä tärskyt vaikkapa viirinkankaan hautausmaalle ja päivitellään siellä yhdessä tätä sivistymättömyyttä. Kaupungilla nykyisin on niin räkäistä että useimmat liikkuu jo senkin vuoksi kävelysauvojen kanssa. Kuinkahan moni on jo liukastunut peräti sairaalaan niiden räkien ja tumppien takia.
Mihin tämä maailma on menossa...niin sivistymätöntä, niin sivistymätöntä! Hävetkää räkijät ja sätkän pyörittäjät!

Äänestä

Siellä et voi rutista ihmisille sen jälkeen kun olet alkanut viihtymään oikein kunnon lepoasennossa!

Äänestä
  • Itse kans tykkään kävellä hautuumaalla, koska se on rauhoittavaa. Tiedän myös muita ihmisiä, jotka ovat samaa mieltä.

    Äänestä

  • Haudassa kerkiää olemaan, ei sinne ole tarvista kiirehtiä. Tupakoimalla ja juopottelemalla sinä joudutat sinne menoa. Suomessa sairastaa maksan vajaatoimintaa jo huomattava osa väestöstä johtuen mm. viinan käytöstä.
    Miksi ei voi elää terveellisesti ja sivistyneesti.
    Miksi on niin muotia olla renttu, joka kallistaa lasia koskikadun terassilla tiuhaan tahtiin ja siinä ohessa sytyttää nortteja nortin perään.

    Miksi on niin vaikeaa olla siisti ja sivistynyt?

    Olen iloinen ja onnellinen siitä, että olen sivistynyt, joka en sotek rovakatua ja lordin aukiota, vaan näkisin, ettei kukaan muukaan käyttäytyisi noin sikamisesti.
    Mutta sikailu onkin tätä kulttuuria.
    Tupakointia on rajoitettu ja nyt saa olla sisätiloissa savulta ja räkijöiltä rauhassa, mutta aukiot ja torit ovatkin oikeita sikailupaikkoja.

    Miksi halutaan olla sikoja, se on suuri kysymysmerkki.
    Tupakoijat ovat olleet sikoja kautta aikojen vielä enemmän kuin nykyään.

    Ennen tupakoijat sikailivat myös sisätiloissa ja valtasivat työpaikoilla taukopaikat, jotka olivat niin ikään sikamaisia.
    Hautausmaa on hyvä rentoutumispaikka kesäaikaan. Siellä on kaunista ja siellä ei sikailijat viihdy, mitä nyt joskus saatanan palvojat riehuu öiseen aikaan. Ei edes hautausmaiden anneta olla rauhassa, saati laavuja, jotka poltetaan ja sotketaan.
    Uimarannat sotketaan niin ikään tupakin tumpeilla.

    Olette tupakoijat maailman viheliäisintä sotkijaporukkaa.
    Koirankakat ei ärsytä ollenkaan, mutta nämä tupakan sotkut.

    Äänestä

Ei met ennen "kovin" paljoa sotkettu sampoaukiota ja annettiin tyhjät pullot keräilijöille. Sätkän tumpit heitettiin roskiin (ei tieten palavana) ja jos sitä räkää nyt nii kerty nii vaikka kukka ruukun multiin. Että on se nykynuoriso menny vähän yli näis joka päivän tekosissa mut kun ei niitä kasvateta samanlailla kun meidät!?? Ei meilla kotona saanu nakella tumppeja pitkin pihoja jos poltti/sai polttaa,et minun mielestä asia tekstiä.Yritämmä olla ainakin esimerkkinä jos näiden nuorten vanhemmat eivät osaa olla!

Äänestä
  • Olenpa ollut hautausmaalla kesätöissä, joten onneksi olet sattunut sopivaan aikaan käymään, jos et räkijöitä/tupakoitsevia ole nähnyt.
    Tupakka poltetaan ennen hautausmaalle menoa, ja se on kätevä polkaista sinne parkkipaikalle. Niitä on sitten kiva sadoittain kerätä sieltä. Olen kyllä nähnyt räkimistä sielläki hautausmaan puolellakin ja tupakka suussa on kukkaistutuksia kasteltu.
    Nämä ei ole nuoria ihmisiä, keski-ikäisiä ihmisiä. Joten hekin osaavat, joten ei vain nuoret.

    Äänestä

  • Kokemuksen sana kirjoitti:

    Olenpa ollut hautausmaalla kesätöissä, joten onneksi olet sattunut sopivaan aikaan käymään, jos et räkijöitä/tupakoitsevia ole nähnyt.
    Tupakka poltetaan ennen hautausmaalle menoa, ja se on kätevä polkaista sinne parkkipaikalle. Niitä on sitten kiva sadoittain kerätä sieltä. Olen kyllä nähnyt räkimistä sielläki hautausmaan puolellakin ja tupakka suussa on kukkaistutuksia kasteltu.
    Nämä ei ole nuoria ihmisiä, keski-ikäisiä ihmisiä. Joten hekin osaavat, joten ei vain nuoret.

    Kyllä tapoja voisi parantaa aikuisetkin, sillä heiltä tämä siivoton oppi on tullut.

    Mutta että siisteyshän pitäisi olla kaikkien mieleen. Se on se asennevamma, joka riivaa. Muiden paikat voin sotkea, omani pihani pidän kuitenkin puhtaana.
    Tupakan natsoista oli kirjoitusta tämän päivän lapin kansassa otsikolla Savuttomuus on yhteinen ilo.
    Siinä todettiin, etä tulevaisuudessa tupakointi kielletään kokonaan.
    Tupakantumppi on maailman yleisin roska. Niitä kylvetään ympäristöön vuosittain 5,3 triljoonaa kappaletta, mikä tekee jätevuoresta 35 miljoonaa tonnia painavan.
    Jossain päöin maailmaa saa tuntuvat sakot kadulle sylkemisestä ja roskien heittelystä.
    Täällä saa vielä vapaasti sotkea sampoaukiota.

    Lordin aukiosta pitäisi ehdottomasti tehdä tupakka vapaa alue. Pois sieltä kaikki räkijät ja tupakin vetäjät sekä viinan litkijät.

    Ei luulisi olevan kovin kummonen homma järjestää pari jäntevää jätkää valvomaan roskaamista ja samalla kyyditsemään poliisilaitokselle sakkolappua kirjoittamaan nämä räkijät.

    Nyt lordin aukio on sotkuinen räkimispaikka.
    Tehkää jotakin, ei tuyommoinen sotkeminen saa tulla kysymykseen.

    Äänestä

  • siisti ja tupakoimaton kirjoitti:

    muutama sätkäntumppi ja syljetkin mahtuu sekä mausteeksi vielä koiranpaskatkin. Ei se muuta paikkaa sen kummoisemmaksi. Itse en tupakoi mutta minulla alkaa jo vituttamaan teidänlaisenne hienohipiät. Niinhän tuo näyttää olevan että kun pirulle antaa pikkusormen niin sehän vie koko käden.
    Tuo helvetin tupakkalaki on saanut teidät tekopyhät paskat intoilemaan ja kiusaamaan ihmisiä koko ajan. Te toivotte näköjään ihan poliisivaltion meininkiä tänne tuon lain varjolla. Ihanko tässä pitää lähteä vääntämään oikein kyykkypaskaa Lordinaukiolle teidän silmienne iloksi. Suksikaa suolle sieltä jos ette viihdy! Sehän on teille se paras ratkaisu.

    Äänestä

  • ..hiekan keskelle.. kirjoitti:

    "muutama sätkäntumppi ja syljetkin mahtuu sekä mausteeksi vielä koiranpaskatkin."

    ? Ehkä muutat mieltäsi kun kävelet kaiken räkäklimppien yli ja koiranpaskojen. Olen 100% varma ettet ainakaan pidä siitä.
    Mut, hei turistit tykkää alkukantaisesta menosta.

    Aika merkillistä että puolustat tupakoitsijoita.
    Ilmeisesti olet vasta lopettanut joten viha on luonnollinen reaktio.

    Voisitko ilmoittaa koska paskannat että saan senkin lähetettyä NYtimesiin. Tietysti kasvosi peitetään ja myös jätöksesi (retu)..

    Laitan jutun NY timesiin ja katsotaan mitä tapahtuu.

    Kuten sanoit...
    "muutama sätkäntumppi ja syljetkin mahtuu sekä mausteeksi vielä koiranpaskatkin. Ei se muuta paikkaa sen kummoisemmaksi."

    Kysytäänpä sitä turisteilta ja kaikilta jotka vierailevat Rovaniemellä.

    ps. Sinuna en sanoisi enää yhtään mitään.
    Suolla on puhtaampaa kuin Lordiaukiolla.

    Äänestä

En voi ymmärtää räkimistä ja rääsäämistä.
Ja sitä pois sylettyjen purukumien määrää vaikkapa markettien sisäänkäynnin edessä.

Kyllä on siivotonta porukkaa.

Täysin samaa mieltä kanssasi tässä asiassa.

Äänestä
  • Turistit ihmettelee että tämäkö on euroviisuvoittajan kunniaksi nimetty lordiaukio.
    Oikeasti kyseessä juopporäkimisaukio.

    Voisin tietysti tehdä jotain asialle.
    Miltä kuulostaisi pikku mainos ja kuvat usaan sille toimittajalle joka mielellään haukkuu Suomalaisia.
    Onnistuisi vielä tämän päivän aikana.

    Sattuuko kukaan muistamaan sen toimittajan nimeä?

    Äänestä

  • toinen siisti mies kirjoitti:

    Turistit ihmettelee että tämäkö on euroviisuvoittajan kunniaksi nimetty lordiaukio.
    Oikeasti kyseessä juopporäkimisaukio.

    Voisin tietysti tehdä jotain asialle.
    Miltä kuulostaisi pikku mainos ja kuvat usaan sille toimittajalle joka mielellään haukkuu Suomalaisia.
    Onnistuisi vielä tämän päivän aikana.

    Sattuuko kukaan muistamaan sen toimittajan nimeä?

    Roger Boyes varmaan kiinnostuisi aiheesta.

    Äänestä

Tallennin viestit jo ja käännän ne englanniksi.
Suomen media ei reagoi mihinkään mutta britit ja usa on nykyään erittäin kiinnostunut Suomesta.

Laitetaan vähän mainostusta :)
Räkätumppikoiranpaskakaupunkiin ei kukaan halua tulla.
Mikäli kuulostan epähienolta se korjaantuu kun käännän tekstin englanniksi.
Sain erittäin hyvän kameran haltuuni joten voimme nähdä sen myös timesilla ja youtubessa.
Sorry Roi mutta minä asun täällä ja haluan lordiaukion puhtaaksi.

Äänestä
  • ...logiikkaa!
    Olet varmaan alle kaksikmppinen pumpulissa kasvanut nuori jolla ei ole vielä hajuakaan raadollisesta ja totuudenmukaisesta elämästä. Mistä olet saanut tällaisen puhtaan kaupungin mallin?
    No oli miten oli, tuntemani kaupungit ulkomailla toimii aivan toisella tavalla kuin Rovaniemellä. Melkein kaikissa kaupungeissa valtaa kadut aikaisin aamulla komppania lakaisinkoneita jotka käyttävät vettä apunaan.
    Kuinka usein olet nähnyt Rovaniemellä sellaista. Niinpä, vain pari kertaa kesässä.
    Kyllä sinun pitäisi osoittaa syyttävä sormesi kaupungin puhtaudesta huolta pitävälle taholle eikä sen asukkaille.
    Kyllä kuule Pariisinkin kaduilla nuoriso räkii kadulle ihan samalla tavalla kuten myös heittelevät tumppeja sinne tänne. Kaiken lisäksi siellä niitä on lukumääräisesti paljonkin enemmän. Mutta kas kummaa, aamulla et löydäkään tumppeja kadulta.
    Tulin juuri puolitoista kuukautta sitten pariisista ja todella tiedän mistä puhun.

    Kyllä sinä nyt sahaat omaa istumaoksaasi typeryyksissäsi!

    Äänestä

  • Nykyään on olemassa niin hyviä kännykkäkameroita, joilla pystyy salaa vaivihkaa kuvaamaan.
    Varmasti tänä iltana siellä taas roiskitaan räkää ja kaljotellaan tupakki suussa.
    Nyt tänään kuvaajat sinne ja maailmalle kuvia ja tietoa, millainen lordin aukio oikeasti on.
    Nuoriso juhlii tänään koulujen päättymistä viinan ja tupakin voimalla
    Kuvatkaa, kuvatkaa...

    Äänestä

  • Voi tuota sinun... kirjoitti:

    ...logiikkaa!

    En ymmärrä, minkä takia pitää puollustella sikamisia käytöstapoja ikäänkuin ne olisivat täysin luonnollisia ja hyväksyttäviä ilman muuta.

    Roskaajanko pitää ajatella, että minä sotken, kyllä muut siivoaa.
    Ei meidän tarvitse katsoa mallia maailmalta ja ottaa se ohjenuoraksi.
    Miksi ei sitten oteta sellaisista maailmankolkista mallia, joissa rsokaamisesta ja räkimisestä sakotetaan.
    MIksi valita aina se paha malli, eikä hyvä.

    Opettakaa lapsillenne hyviä käytöstapoja, niin se on jo askel parempaan maailmaan, mutta jos itse sotkette sen tupakkinne kanssa samalla kun pukkaatte lasta rattaissa, se oppi juurtuu syvälle sisimpään.
    En todellakaan ymmärrä näitä sotkijoita, jotka perustelee sotkemistaan ykskantaan vaan: näin on sotkettu ennenkin, tämä on normaalia elämää.
    JOs en sotke ja syljeskele, jengi ei hyväksy minua tai olen epänormaali valittaja, jolla on ruuvi löysällä.
    Tässä päivänä muutamana huomautin tupakoivalle tyttöporukalle kadun kulmassa, että onko pakko räkiä ja heittää ne tumpit siihen katuun.
    Ensin ne katsoi ihmeissään ja kun eivät muuta keksineet, alkoivat nauramaan.
    Minä nauroin takaisin, heko heko, heh, hee

    Äänestä

  • siisti kaveri kirjoitti:

    mitä helvetiä me niille voimme? Miksi pitää niitä räkäklimppejä oikein etsiskellä että saa valittaa. Niitä räkijöitä ja tupakoitsijoita vain yksinkertaisesti on ja sille sinä et voi mitään. Hulluksihan tässä helevetissä lopulta tulisi jos noita noin mielipuolisesti alkaa kyttäämään.
    Olkaa onnellisia että saamme vapaasti kulkea rovaniemen kaduilla ja elää muutenkin vapaasti. Kyllä ne roskat ja räät sieltä aikanaan katoaa, kyllähän niitä katuja joskus siivotaan.
    Jos käy ylivoimaiseksi niin mene helvetissä silloin sanomaan nokakkain näille törkimyksille jos uskallat.

    Äänestä

  • Voi tuota sinun... kirjoitti:

    ...logiikkaa!
    Olet varmaan alle kaksikmppinen pumpulissa kasvanut nuori jolla ei ole vielä hajuakaan raadollisesta ja totuudenmukaisesta elämästä. Mistä olet saanut tällaisen puhtaan kaupungin mallin?
    No oli miten oli, tuntemani kaupungit ulkomailla toimii aivan toisella tavalla kuin Rovaniemellä. Melkein kaikissa kaupungeissa valtaa kadut aikaisin aamulla komppania lakaisinkoneita jotka käyttävät vettä apunaan.
    Kuinka usein olet nähnyt Rovaniemellä sellaista. Niinpä, vain pari kertaa kesässä.
    Kyllä sinun pitäisi osoittaa syyttävä sormesi kaupungin puhtaudesta huolta pitävälle taholle eikä sen asukkaille.
    Kyllä kuule Pariisinkin kaduilla nuoriso räkii kadulle ihan samalla tavalla kuten myös heittelevät tumppeja sinne tänne. Kaiken lisäksi siellä niitä on lukumääräisesti paljonkin enemmän. Mutta kas kummaa, aamulla et löydäkään tumppeja kadulta.
    Tulin juuri puolitoista kuukautta sitten pariisista ja todella tiedän mistä puhun.

    Kyllä sinä nyt sahaat omaa istumaoksaasi typeryyksissäsi!

    En todellakaan kasvanut pumpulissa mutta käytöstavat hallitsen.

    Et ilmeisesti ole tapeeksi käynyt ulkomailla koska useimmissa paikoissa tulee heti sakot sylkemisestä ja roskaamisesta.

    Asiaa kuitenkin puhut ettei katuja siivota tarpeeksi. Työntekijöitä riittäisi mutta köyhä kaupunki ei pysty maksamaan palkkaa.
    Aika merkillistä kun roi ja mlk yhdistyi niin kaikki asiat on mennyt perseelleen.
    Kenen syy, no kaupungin tietysti. Olisi pitänyt olla erillään mutta kaupungin velat ja muut sopimukset (joista satun tietämään työntekijänä tsto:lla) ja asiat yhdistivät Rovaniemen ja mlk:n.
    VAIN RAHAN TAKIA. Joten älä sinä sälli tule arvostelemaan minun logiikkaa!

    Itse olen käynyt myös Pariisissa ja siistimpää paikkaa ei ihan heti löydy. Ei todellakaan räitä tai roskata (ihan sama niille kulmakujille).

    Rovaniemellä on kyse Lordiaukiosta joka mielestäni on kaupungin keskusta.
    On helvetin hauskaa neuvoa turisteja että seuraa räkävanaa, tumppien ja jopa paskan reittiä.

    Oliko tämä tarpeeksi sinun logiikallesi?
    ps. edelleen aion kirjoittaa tästä ulkomaan lehtiin mutta vain Nytimesiin toistaiseksi.

    psps. niin sahaan mutta jostain syystä ulkomaiden lehdet vaikuttavat Suomeen enemmän kuin kotimaan seiska. Ulkomaat haukkuu niin Suomi reagoi, kotimaa haukkuu niin suomi haukottelee.

    Äänestä

  • Lordin aukion puolesta kirjoitti:

    Nykyään on olemassa niin hyviä kännykkäkameroita, joilla pystyy salaa vaivihkaa kuvaamaan.
    Varmasti tänä iltana siellä taas roiskitaan räkää ja kaljotellaan tupakki suussa.
    Nyt tänään kuvaajat sinne ja maailmalle kuvia ja tietoa, millainen lordin aukio oikeasti on.
    Nuoriso juhlii tänään koulujen päättymistä viinan ja tupakin voimalla
    Kuvatkaa, kuvatkaa...

    Itse ottaisin mielelläni vastaan kuvia Lordiaukiosta.
    Omistan kameran mutta asiaan saadaan voimaa jos kuvia on toisiltakin.
    (henkilöllisyyksiä ei paljasteta)
    [email protected]

    Varmuudeksi käytän luukkua ja sinne voi ottaa yhteyttä (on feikkiosoite).
    Oikea osoite tulee kun varmistun ettei lähettäjä ole häirikkö.

    Kiitos sinulle "Lordin aukion puolesta".

    Kuvista poistetaan kasvot. Ei mitään henkilöllisyyksiä.
    Voin myös hakea poliisilta kuvausluvan.

    Tässä on ero minun ja eräiden toisten välillä.
    Minä en valita vaan minä toimin.

    Äänestä

  • ...tuollaista, mutta... kirjoitti:

    mitä helvetiä me niille voimme? Miksi pitää niitä räkäklimppejä oikein etsiskellä että saa valittaa. Niitä räkijöitä ja tupakoitsijoita vain yksinkertaisesti on ja sille sinä et voi mitään. Hulluksihan tässä helevetissä lopulta tulisi jos noita noin mielipuolisesti alkaa kyttäämään.
    Olkaa onnellisia että saamme vapaasti kulkea rovaniemen kaduilla ja elää muutenkin vapaasti. Kyllä ne roskat ja räät sieltä aikanaan katoaa, kyllähän niitä katuja joskus siivotaan.
    Jos käy ylivoimaiseksi niin mene helvetissä silloin sanomaan nokakkain näille törkimyksille jos uskallat.

    Joillekkin uskaltaa, joillekkin ei.
    Pitää olla valmis lähtemään karkuun, jos se törkimys meinaa tulla päälle.
    Mutta ei voida niin kauvaa mitään, kun se ei ole laitonta, vaan saat sotkea mielin määrin.

    Kuseskelijoille nyt rapsua tulee, mutta se ei riitä vaan kaikenlainen roskaaminen tulisi säätää rikolliseksi toiminnaksi.
    Kävin tässä helsingissä ja muuta ei jäänyt mieleen, kuin haiseva aemanseutu roskineen ja tupakin tumppeineen, joita oli ihan joka paikassa.

    Rovaniemen sampoaukio ja ne porraskäytävät haisee juuri sen takia, kun sinne kuseskellaan ja syljetään.
    Maailmaa on koitettava tehdä paremmaksi ja siksihän osoitetllaan mieltä ja marssitaan banderollit hulmuten.

    Nuoriso osaa kyllä tehdä talonvaltauksia ja päästellä kettutarhojen elukat vapaaksi, poltella autoja ja mellakoida saadakseen asialleen huomiota.
    Tupakointi on niin sottainen ympäristörikos, että siitäkin pitäisi jonkun ryhmän alkaa rotestoimaan.

    Ei semmoista paikkaa löydy, missä ei tupakin tumppeja näkyisi. Onhan niitä kerrostalokyttääjiäkin.
    Sitä pidetään normaalina, kun kerrostalossa metelöipi ja häiritsee muiden rauhaa, mutta jos nämä rauhaa rakastavat ihmiset alkaa valittaa, niin heitä pidetään epänormaaleina kyttääjinä.

    Kun koiran ulkoiluttajat paskottaa koiraansa mihin sattuu, niin se on ihan normaalia, mutta autappa armias, kun menet sanomaan, niin jäkäti jäkäti, jäk, mitä se sulle kuuluu...

    Tämä meidän yhteiskuntamme vaan on niin alkoholi myönteinen ja sotkemiseen myönteinen, ettei olla hoksattu laittaa poliisille valtuutta rangaista kadulla sotkijaa.
    Sotkemisen vapaus ei saa olla normaalia, vaan se tulisi säätää rangaistavaksi rötökseksi.

    Että kyllähän monille asioille voisi, mutta ei tietenkään yksi ihminen, siis minä.

    Koetan herätellä kaupungin päättäjiä, että kirjaisivat järjestyssääntöihin tupakin ja muidenkin roskien heittelyn kaupungin kaduille laittomaksi, josta poliisi vastaisi valvomalla.
    Kaadetaanhan alaikäisten viinatkin maahan poliisin toimesta, niin samalla vois nekin tupakit napsia/takavarikoida alaikäisten hallusta ja 50 € sakkoa tupakin tumpin heittämisetä kadulle.

    Äänestä

Hänelläkin varmaan mielipiteensä miten Lordiaukio "kukoistaa".

Äänestä
  • ulostetta ja suolenpätkiä

    eiköhän aukio ole just siinä kunnossa että itse Mr. Päällikkö hirviökin tuntee olonsa kotoisaksi siellä oksennusten ja törkyn keskellä

    Äänestä

LALALALLALALLLALALAAAAAAAAA mikä teitä vaivaa? :D ettekö oo ote olleet koskaan nuoria? miettikääpä mitä nuoret teki joskus tos -80 luvulla veti huumeita sielunsa edestä. joka kaupungissa poltetaan ja syljetään ympäriinsä,enkä mie ainakaan ole huomannut että kenkäni haisisivat syljelle :o mitä väliä?!?!?! itse juu tupakoin mutta laitan tumpit sinne minne ne kuuluu enkä heitä maahan. lordi aukiollakin on jo 3 paikkaa minne tumpata. ohjatkaa mieluummin nuoria tumppaamaan oikeaan paikkaan kun että siitä sakotettaisiin. rovaniemi on paikka josta välitän, eikä sille voi mitään että keskusta on niin pieni että kaikki viettävät aikaa samassa kohdassa! ja sitä paitsi... mie en ees koskaan ole nähnyt (jos turisti aikaa ei lasketa) koko keskutassa hirveää määrää ihmisiä.. ajattele jos rovaniemellä asuisi sama määrä väkeä kuin oulussa ja ne tekis tuhojaan siel ??? oo vallankumouksellisen ihanaaa. niin ja vielä se, mietippä olisko helpompi muuttaa vaikka jonnekki pieneen kylään ? kun et kestä kaupungin nuorisoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Olipa sikailevaa porukkaa kirjoitti:

Lordin aukio on niin räkäinen paikka, ettei siitä tahdo iletä läpi kävellä.

Joskus on pakko asioida sielläkin ja hyi hirveä, millaisia sikoja siellä näkee istuksivan.
Vejetään tietysti röökiä ja koko ajan räkää roiskitaan joka imaisun jälkeen.

Minä en kuulkaa ymmärrä tälläistä sikailukulttuuria. Onko muitakin, jotka eivät ymmärrä.
Kuka tekisi eduskuntaan lakialoitteen ympäristön sotkemisesta.
Miksei kaupungilla ole järjestyssääntöä, joka kieltäisi räkimisen ja tupakin natsojen heittelyn yleisillä paikoilla.
Nyt ei sellaista lakia ole ja tupakoijat ssavat kenenkään häiritsemättä sotkea. Mikään järjestyssääntö ei ulotu sampoaukiolla sitä sätkää käärivään tyyppiin, joka heittelee roskat ja natsat maahan samalla sylkien koko ajan.
Kuinka voi olla näin sivistymätöntä porukkaa olemassa. Minä kuulun siihen ylevään luokkaan, joka ei sotke ja roiski räkiä.

Hautausmailla pitää kävellä, sillä siellä ei sentään räkijöitä esiinny.

Minua kuvotti katsoa, miten nuoriso on omaksunut sellaisen tapakulttuurin, että pitää koko ajan tupakoidessaan sylkeä ja tumppi tietysti heittää katuun.
Ja tuo lyseonpuiston lukion valintatalon edusta.
Siellä sitä sivistymättömyyttä vasta näkee. Ollaan muka lukiossa ja silti pitää olla noin sivistymättömiä.
Miten sitä kehtaa sitten talloa niitä omia ja toisten räkiä.
Seuraappa vaan sampoaukiolla, niin näet, kuinka nuoriso syljeskelee ja räkii.
Kuvottaa aivan hirveästi ja koko paikka on niin vastenmielinen, etten sinne kyllä mene kuin pakon edessä.
Ja nuo koskikadun kapakat ja ulkoilmaterassit.
Minä en ikinä viitsisi istua kaljamuki toisessa ja tupakki toisessa käjesä.

Hautausmailla minä viihdyn, siellä ei tarvitse katsella juopuneita ja tupakkaa vetäviä ja syljeskeleviä jengejä.

En varmasti ole mielipiteitteni kanssa yksin.
On vaan niin kummaa kulttuuria täällä pohjolasa. Sitä kuvitellaan oltavan niin trendikkäitä tupakki suussa ja kun samalla syljeskellään ja se sama tupakki kulkee vuoronperään monessa ryhmän suussa, niinkuin teki tänäänkin.

Uudelle Rovaniemelle toivomus mennä katsastamaan sampoaukiota ja muitakin paikkoja, missä nuoriso räkii oikein olan takaa.
Tämä on niin sivistymätöntä, että miksi siitä ei kerrota lehdissä ja opeteta kouluissa.
Tupakointi kulttuuri on niin hyväksyttävä ja pyhä asia, ettei siitä uskalleta edes lehdissä kirjoittaa. Sitä pidetään hyväksyttävänä tapana, joka on luonnollista.
Rovakatu on niin roskitettu tupakinnatsoilla ja räkäsyljillä, että on suoranainen ihme, ettei mikään järjestyssääntö tai valvonta puutu tälläiseen.
Puhutaan kyllä kovasti ympäristön suojelusta, mutta tupakan kanssa sotkemisesta on tyystin vaijettu.
Sakkoa 50 € jokaisesta syljestä ja tumpista.
Milloin tässä asiassa pannaan isoratas pyörimään ja roskaajat laittamaan kovalla kädellä järjestykseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu