EVOLUUTIO
UUSIKSI!
10944
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mikään uusi kvasitieteellinen näpertely ei pysty muuttamaan evoluutiontapaisen kehityksen kulkua.
Vielä vajaa 1 mrd vuotta sitten Aurinkokunnassamme yksinkertaiset alkubakteerit
edustivat elämän 'edistyneintä' tasoa.
Mitä iänkaikkisen väliä sillä on millä planeetallallamme elämä alkoi.
Wanhat prosaistit kertoivat olioiden syntyneen sellaisinaan, eri lajeina.
(aina Joulupukkia myöten)
Mutta ei se kyllä evoluutiota käsitteenä uusiksi pistä. Lähinnä vahvistaa sitä käsitystä, että elämä todellakin kehittyy kyseisen teorian mukaan. Taas yksi isku kreationistien vyön alle.
Hieno löytö todellakin. Ainakin jotkut evoluution tähän asti oletetut kehityslinjat pitäisi laittaa uusiksi. Löydössä ei ole mitään, mikä vahvistaisi nykyistä evoluutioteoriaa. Eipä kyllä mitään, mikä kumoaisikaan sitä. Kreationistit pääsevät lähinnä naureskelemaan evolutionistien hapuilulle. (Valitettavasti)
Miksi meidän muka pitäisi välittää kreationisteista, jotka eivät edes ymmärrä tieteen perusperiaatteita?
käsitteitä. Löytö on upea, koska se muuttaa osin käsityksiä selkärankaisten evoluutiohistoriasta, mutta ei millään lailla koske evoluutioteoriaa, joka on ihan toinen asia. Evoluutioteoria käsittelee mm. alleelifrekvenssien muutoksia populaatioissa, mikroevoluution kasaantumista makroevoluutioksi, lajiutumista, luonnonvalintaa, adaptaatiota jne. eli evoluution mekanismeja. Niitä ei voi lukea fossiiliaineistosta yleensä.
Jos osaisit lukea ja ymmärtäisit lukemasi, huomaisit, että käsitteiden sekoittuminen on tapahtunut sinun päässäsi. Olet nimittäin kertonut kirjoitukseni sisällön vain toisin sanoin.
Tämäkään fosiililöytö ei todellakaan vahvista eikä kumoa evoluutioteoriaa. (Tämä tuli nyt kerrottua kolmannen kerran. Ei varmaan jää kenellekään epäselväksi.)
olet tietenkin oikeassa - koska löydöllä ei ole mitään tekemistä evoluutioteorian kanssa. Älä yritä jallittaa evoluutiotutkimusken ammattilaista.
Olen pahoillani. En tiennyt teidän olevan ihan oikea ammattilainen. Tullakseni paremmin ymmärretyksi myös teidän taholtanne lupaan ensi kerralla käyttää tavuviivoja ja kirjoittaa vähän hitaammin.
Ei kai ole vielä löytynyt puhuvia fossiileita?
Eihän mikään luu ole suoranaisesti todiste mistään muusta kuin itsestään. Kaikki mitä tulkitaan fossiilista, on kotoisin hapantuneista tutkijan aivoista. Ja legenda on syntynny!
Placodermit on jo pitkään luettu haiden kanssa samaan kehityslinjaan haiden kanssa ja hait synnyttävät eläviä poikasia. Haiemoa ja kehittyvää poikasta yhdistää tietysti napanuora.
Varhaisimmat haiden jäänteet ovat 400 miljoonaa vuotta vanhoja eli vanhempia kuin nyt tehty löytö.