kemppisten kannatais ruveta funtsiin tulevaisuutta

Kuten joku totesikin, aikansa kutakin.

Venäjä on pistänyt puulle kovan tullin, jos ette ole sattuneet huomamaan. Tulleja on myös lisää tulossa.

Moni muukin sellutehdas on liipaisimella, jos ei ongelmiin löydetä ratkaisuja.

Nafta maksaa ennätyspaljon. Kemijärvi oli kalliin puun aluetta, kaikki puu piti tuoda rekoilla kalliin korjuuketjun takaa.

Yritysjohdolta aivan järkiliike pistää ensiksi kiinni sieltä, missä kannattavuus menee negatiiviseksi. Ei voi mitään.

Kannattais alkaa miettimään millä revitte leipää huomisen maaimassa eikä takertua 60-luvulla paikkakunnalle haalittuihin yritysideoihin. Nyt eletään kohta jo vuotta 2010. Olis korkea aika, että keksisitte tekin vuorostanne jotakin mistä ottaa leipää ihan kuten isänne ja isoisännekin tekivät ja toivat paikkakunnalle sellun ja Salcompin.
6687
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

nyt se vasta maksaa kun sitä rahdataan pohjois-lapista Ruotsin puolelle Karlborgin tehtaalle, että tulikohan säästöä taas Karvisen hommille!

Äänestä
  • "nyt se vasta maksaa kun sitä rahdataan pohjois-lapista Ruotsin puolelle Karlborgin tehtaalle, että tulikohan säästöä taas Karvisen hommille!"

    En tiedä rahdataanko vai ei - mutta Karlsborgin tehdashan on Billerudin. Ei sillä nyt varmaan ole mitään tekemistä Stora-Enson ja heidän suunnitelmiensa kanssa.

    Mutta on täysin faktaa, että puun kanssa on ongelmissa jo useampi tehdas Suomessa (ei kai isoja sellutehtaita huvikseen suunniteltaisi seisotettavan ?) - ja ongelma ei ainakaan suinkaan helpotu jos 50 €:/kuutio puutullit tulisivat vuodenvaihteessa voimaan.

    Stora-Enson ei-integroiduista tehtaista Kemijärvi oli pienin ja Norrsundet toiseksi pienin, nyt tässä tilanteessa nämä kaksi joutuivat lopetuksen alle.

    Äänestä

  • Face the facts kirjoitti:

    "nyt se vasta maksaa kun sitä rahdataan pohjois-lapista Ruotsin puolelle Karlborgin tehtaalle, että tulikohan säästöä taas Karvisen hommille!"

    En tiedä rahdataanko vai ei - mutta Karlsborgin tehdashan on Billerudin. Ei sillä nyt varmaan ole mitään tekemistä Stora-Enson ja heidän suunnitelmiensa kanssa.

    Mutta on täysin faktaa, että puun kanssa on ongelmissa jo useampi tehdas Suomessa (ei kai isoja sellutehtaita huvikseen suunniteltaisi seisotettavan ?) - ja ongelma ei ainakaan suinkaan helpotu jos 50 €:/kuutio puutullit tulisivat vuodenvaihteessa voimaan.

    Stora-Enson ei-integroiduista tehtaista Kemijärvi oli pienin ja Norrsundet toiseksi pienin, nyt tässä tilanteessa nämä kaksi joutuivat lopetuksen alle.

    Viimeksi palkkaneuvotteluiden yhteydessä työnantajan toimesta. Nyt tarkoitus kyykyttää puunmyyjiä, kun kartellit joutuivat EU-syyniin! Puupula on tekaistu juttu!

    Äänestä

  • on seisotettu ennenkin kirjoitti:

    Viimeksi palkkaneuvotteluiden yhteydessä työnantajan toimesta. Nyt tarkoitus kyykyttää puunmyyjiä, kun kartellit joutuivat EU-syyniin! Puupula on tekaistu juttu!

    Mitä tekemistä vuoden 2005 episodilla on tämän päivän tilanteen kanssa ? Silloin taustalla oli työmarkkina-asiat. En ainakaan itse asettuisi tässä asiassa kummankaan puolelle - ja menneet ovat menneitä, nyt on syytä katsoa tulevaisuuteen.

    Kyllähän puusta on kuule ollut pulaa ja puukauppa on ollut välillä hyvin nihkeää - onhan tästä ollut tämän tästä mediassa.
    Esimerkiksi koivukuitu tulee olemaan ongelma, jos puutullit astuisivat täysimääräisinä voimaan -> Suomessa ei ole koivua saattavilla riittävästi.

    Ja kyllähän kuitupuun hinta on noussut aikalailla - varmaan ymmärrät mitä tämä merkitsee tehtaiden kannattavuuksille ? Pienikin sellutehdas imee puuta ihan kohtalaisesti ja jos muutkin kustannuserät nousevat samalla, niin käsissä on hyvin äkkiä ongelma. Tonneja saadaan rajattu x määrä ulos ja henkilöstöäkin tarvitaan välttämättä y määrä, kuljetuksetkin täytyy hoitaa (logistiikkakustannuksetkin nousseet), raaka-ainekustannukset nousseet, jne. Siinä muutamia esimerkkejä.

    Ongelmat alkoivat näkyä jo viime vuonna - katsopa esimerkiksi Sunila Oy:n vuoden 2007 vuosikertomuksesta sen websivuilta kuinka yhtiön liikevoitolle ja tulokselle kävi 2007 vs. 2006. Esimerkiksi Stora-Enson sellutehtaista ei ole yksikkökohtaisia lukuja, tosin Stora-Ensohan omistaa Sunilasta puolet (toisen puolen Myllykoski Paper Oy)- joka siis itsenäinen osakeyhtiö.

    Esimerkiksi pitkäkuituisen havupuusellun hintaindeksi (EUR) on ollut laskusuunnassa vuoden 2008 alusta, kun katsoo esimerkiksi FOEX hintaindeksiä. Jos kaikki kulut vaan kasvavat ja tuotteesta ei saada enää samaa hintaa, niin varmaan jokainen ymmärtää kuinka katteille käy. Ja tämä on vasta "half way" - räikeämpi ongelmahan on paikoitellen pidemmällä jalostusketjussa - eli joissakin paperilajien puolella, joissa on vielä ylikapasiteettiakin jäljellä.

    Äänestä

  • face the facts kirjoitti:

    tuotekehittelyyn? yleensäkin selluteollisuus suomessa? mitkä ovat tulokset? vieläkö suomi on kehityksen kärjessä, muussakin kuin pääoman ulosliputuksessa!

    Äänestä

  • on panostanut kirjoitti:

    tuotekehittelyyn? yleensäkin selluteollisuus suomessa? mitkä ovat tulokset? vieläkö suomi on kehityksen kärjessä, muussakin kuin pääoman ulosliputuksessa!

    "tuotekehittelyyn? yleensäkin selluteollisuus suomessa? mitkä ovat tulokset? vieläkö suomi on kehityksen kärjessä, muussakin kuin pääoman ulosliputuksessa!"

    Ei riitävästi - ainakaan omasta mielestäni - jos menneisyyteen katsoo, mutta varmaan nykyään jo enenemissä määrin.

    Eiköhän tuo tuotekehittely paperi- ja kartonkipuolella ole kuitenkin hieman tärkeämpää kuin selluteollisuudessa - ne ovat sentään lopputuotteita. Tottakai massojen ominaisuuksissa etc. on kehittämistä ja näitä varmaaan tutkitaankin, mutta pääasiassahan isot toimijat tekevät bulkkimassoja eivätkä mitään erikoisselluja. Jos jokin taho haluaisi erikoisselluja käydä valmistamaan Suomessa, niin areena on vapaa - se vaatii vaan kohtuu investointeja.

    Ja onhan näillä isoilla toimijoilla on menossa biodiesel ym. hankkeita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sellutehdas tuli, oli ja lähti kirjoitti:

Kuten joku totesikin, aikansa kutakin.

Venäjä on pistänyt puulle kovan tullin, jos ette ole sattuneet huomamaan. Tulleja on myös lisää tulossa.

Moni muukin sellutehdas on liipaisimella, jos ei ongelmiin löydetä ratkaisuja.

Nafta maksaa ennätyspaljon. Kemijärvi oli kalliin puun aluetta, kaikki puu piti tuoda rekoilla kalliin korjuuketjun takaa.

Yritysjohdolta aivan järkiliike pistää ensiksi kiinni sieltä, missä kannattavuus menee negatiiviseksi. Ei voi mitään.

Kannattais alkaa miettimään millä revitte leipää huomisen maaimassa eikä takertua 60-luvulla paikkakunnalle haalittuihin yritysideoihin. Nyt eletään kohta jo vuotta 2010. Olis korkea aika, että keksisitte tekin vuorostanne jotakin mistä ottaa leipää ihan kuten isänne ja isoisännekin tekivät ja toivat paikkakunnalle sellun ja Salcompin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu