Edullinen ruoka

2 rasiallista broilerin paistisuikaleita 1/2 hintaan ruskittettuna.
Kilo perunasipulisekoitusta
2 pss sekavihanneksia
1 ruokakerma
paprikan jämä jääkaapista mukaan...Uuniin 200 c, noin tunti.
Vajaa 6 euroa.
1291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

...ostaa paistisuikaleita (varsinkaan marinoituja) koska kunnon lihaa niissä ei ole nimeksikään. Esimerkiksi kananfileet sen sijaan ovat täyttä tavaraa, ja niistä itse suikaloimalla saa paljon enemmän hinnan, laadun ja määrän suhteen.

Kuulostaa muutenkin enemmänkin ruoanlaittotaidottoman puolivalmisteista kokatulta pikaruoalta, jos nyt ihan suoraan sanon mitä ensimmäisenä mieleen tulee. Varmasti tulisi vielä edullisemmaksi pilkkoa itse ne vihannekset, eikä käyttää valmiita sekoituksia, ja samoin olisi terveellisempää, kun eivät olisi kaikki vitamiinit lähteneet pakastuksen myötä.

Myös jotain mausteita tuo ruoka varmasti kaipaisi. Itse laittaisin mustapippuria ja paprikajauhetta, ja jos eksoottisempaa haluaisin, niin ehkä ehkä esimerkiksi ehkä hieman currya, garam masalaa tai tandoorimaustetta. Myös erilaiset yrtit voisivat sopia, jos haluaa perinteisempää makua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Isoannos kirjoitti:

2 rasiallista broilerin paistisuikaleita 1/2 hintaan ruskittettuna.
Kilo perunasipulisekoitusta
2 pss sekavihanneksia
1 ruokakerma
paprikan jämä jääkaapista mukaan...Uuniin 200 c, noin tunti.
Vajaa 6 euroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu