Jauhelihasta jääkaapissa

erilainen ongelma

En löytänyt tällaista ongelmaa mistään googlettamalla(kaan).
Eli, ostettiin ihan reilusti jauhelihaa tuoreliha tiskiltä, tuotiin liha kotiin sillä aikeella että se pannaan pienempiin eriin ja siitä pakkaseen. Mutta kävipä niin että pakastin teki temput ja alkoi hajota käsiin. Tein niin että jaoin jauheilhat kuitenkin pienempiin eriin ja panin pakkaseen odottaen että ne siellä edes vähän ehtisi kohmeta ennen kuin keksin jonkun hätä ratkaisun hajonneen pakastimen tilalle. No, seuraavana päivänä hain toisen pakastimen kotiin ja kun homma oli valmis, aloin siirtää lihoja uuteen pakastimeen, jossa oli tarpeeksi kylmä. Osa lihoista oli jo jäätynyt, mutta osa oli vielä reilusti pehmeitä, mutta erittäin kylmiä sellaisia. Nyt kysymys kuuluu-ovatko nämä "ei niin pakastuneet" jauhelihat voineet jo mennä syömäkelvottomiksi? Onko tämä hidas pakastuminen voinut pilata lihan? Oletan että lämpötila on pakastimessa ollut kuitenkin ihan reilusti jääkaappia kylmempi. Uskallanko vielä syödä? En nyt niin itseäni huolehdi, mutta tohtiiko lasta altistaa näille lihoille?
Odotan perusteltuja vastauksia, kiitos! =)

2

874

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2260
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      70
      889
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      872
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      554
      789
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      697
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      610
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe