Otetaan nyt IHAN rauhallisesti!

Vanhanen on nyt kovin stressaantunut kaikesta tästä hässäkästä, joka hänen ympärillään pyörii.

Eiköhän anneta Vanhasen ja hänen uuden, edustavan naisystävänsä lähteä lomailemaan ensin Suomessa ja sitten lentäen kohti Kiinaa ja olympialaisia. Me voisimme mennä yhdessä vilkuttamaan lentokentälle:

Hei! Hei!

Muistetaan ottaa rennosti näin kesällä.
7271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

haluaa paeta vastuuta lahjusrahoista?

Äänestä
  • Kesälaitumet vain kutsuvat tuota pikaa. Herra pääministeri on ylirasittunut ja kaipaa lepoa työteliään talven jälkeen.

    Äänestä

vaikka sitten unohtuisivat ne opposition vaalirahoitusasiatkin.

Vasemmistolaisessa Kiinassa voi sitten tutustua vaikka maan reaalipolitiikkaan, tai sitten ei voi.

Hyvää kesää.

Äänestä

ja näkemykseni eivät ole ostettavissa buah

Äänestä

tämä ei tosin estänyt järjestelemästä rahaa Forssiukselle

Äänestä

täällä meidän omissa tiloissa

Äänestä

noi selittelyt. Niistä tulee mieleen tuntemattoman sotilaan Hietasen selittelyt sille huollon äijälle, kun se löysi äijien kiljupänikän, joka oli pöllitty keittiöltä. "Poja löysivä sen tuolta tienposkesta, oli niin yksinäisen, jotta".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hallituksen puolesta toivomus kirjoitti:

Vanhanen on nyt kovin stressaantunut kaikesta tästä hässäkästä, joka hänen ympärillään pyörii.

Eiköhän anneta Vanhasen ja hänen uuden, edustavan naisystävänsä lähteä lomailemaan ensin Suomessa ja sitten lentäen kohti Kiinaa ja olympialaisia. Me voisimme mennä yhdessä vilkuttamaan lentokentälle:

Hei! Hei!

Muistetaan ottaa rennosti näin kesällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu