Sinebrychoff

Oluen ystävänä minua kiinnosti Pohjoismaiden vanhimmaksi panimoksi mainostetun Oy Sinebrychoff Ab:n nimen alkuperä. Firman perustamisvuodeksi mainitaan 1819. Suomi oli tuohon aikaan ollut jo vuosikymmenen verran Venäjän tsaarin alainen autonominen suuriruhtinaskunta, ja nimessä on selvästikin slaavilainen klangi. Kuinkahan tuo "venäläinen" nimi pitäisi kirjoittaa kyrillisin kirjaimin?

Edes venäjänkielisiltä nettisivuilta en löytänyt vastausta helpolla. Esimerkiksi sivustossa http://www.cislink.com/vena/syn.html nimi on kirjoitettu johdonmukaisesti vain latinalaisin aakkosin venäjänkielisen tekstin sisälläkin.

Aikani surfailtuani löysin sitten lopulta perustajan nimen muodossa Николай Синебрюхофф. Siinäkin ihmetyttää nimen päättyminen kahteen kyrilliseen f-kirjaimeen (фф) slaavilaissukunimissä tavanomaisen yhden kyrillisen v-kirjaimen (в) asemesta. Onko nimi ehtinyt jossain vaiheessa jo niin ”lännettyä”?

Sinebrychoff onkin mainittu suomenruotsalaisten (ei siis suomenvenäläisten!) sukunimien joukossa seuraavalla mielenkiintoisella nettisivulla, josta löytyy hyödyllisiä ohjeita eräiden hankalien suomenruotsalaisten sukunimien lausumiseen. Osaisitko ilman näitä ohjeita ääntää oikein vaikkapa nimet sellaiset kuin Aschan, Boucht, Dalkarl, Pomoell, Ramsay ja Warburton? Muut kielet sekoittavat perin helposti! Luehan lista läpi ja ihmettele. http://www.kotus.fi/svenska/sprakbruk/namnuttal.shtml

Eino Leinon kerrotaan kommentoineen uutista kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikoffin surmasta seuraavasti: ”On se vaan hyvä, että ammutuksi tuli Bobrikoff eikä Sinebrychoff!”
51079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mitä olen Venäjällä nähnyt Koffia myydään nimellä Николай Синебрюхофф kahdella f:llä. Voi olla että se on vain nykyvenäläinen tavaramerkki, eikä liity itse henkilöön.

Toinen vaihtoehto on että länsimainen (etenkin ranskalainen) kirjoitustapa oli muodissa 1800-luvulla.

Äänestä

Helsingin Sinebrychoffien suku on kotoisin Gavrilovin kauppalasta, Vladimirin kuvernementista Moskovan koillispuolelta. Näin kertoo historia.

Äänestä

Kerrotun mukaan Sinebrjuhov (Синебрюхов)/ Sinebrychoff -nimen kantajat olivat alkuaan Krasnobrjuhoveja (Краснобрюхов).

Krasnobrjuhov tarkoitti punamahaista, Sinebrjuhov sinimahaista. Mahaisuuden käsite liittyi tiettävästi johonkin miesten käyttämään asuun.

Синебрюхофф-muodon käyttö nykyään Venäjällä liittyy tavaramerkkiin. Halutaan osoittaa tuotteen ulkomaisuus.

Äänestä
  • Kiitokset kaikille minua valistaneille slavisteille ja historioitsijoille! Tuo ”sinisyys” minulle oli jotenkin etäisesti paistavinaan Sinebrychoff-nimestä (синий/синая/синое… vai kuinkas se menikään?), mutta ”mahaisuutta” en osannut varsin vajavaisine vennään eväineni epäillä.

    Tunnusvärinä Koffin markkinointiviestinnässä vaikuttaa olevan paremminkin punainen kuin sininen. Panimo on hyödyntänyt myös pivovankkureiden eteen valjastettuja hevosia näyttävästi julkisuuskuvansa rakentamisessa. Onkohan tuon Koffin hevostallin nimi Tolstoi-vaikutteinen "Krasnaja ponimaja"? (Eivät ne otukset kylläkään ihan poneilta vaikuta :o))

    Äänestä

  • Yks' Nikke kirjoitti:

    Kiitokset kaikille minua valistaneille slavisteille ja historioitsijoille! Tuo ”sinisyys” minulle oli jotenkin etäisesti paistavinaan Sinebrychoff-nimestä (синий/синая/синое… vai kuinkas se menikään?), mutta ”mahaisuutta” en osannut varsin vajavaisine vennään eväineni epäillä.

    Tunnusvärinä Koffin markkinointiviestinnässä vaikuttaa olevan paremminkin punainen kuin sininen. Panimo on hyödyntänyt myös pivovankkureiden eteen valjastettuja hevosia näyttävästi julkisuuskuvansa rakentamisessa. Onkohan tuon Koffin hevostallin nimi Tolstoi-vaikutteinen "Krasnaja ponimaja"? (Eivät ne otukset kylläkään ihan poneilta vaikuta :o))

    Kertokaapa slavistit vielä sekin, merkitseekö Leo Tolstoin sukunimi lihavaa, pyylevää, korpulenttia tjsp. (Лев Николаевич) Тольстой = толстый, толстенкий? Kuuluisiko noihin adjektiiveihinkin Leksan sukunimessä esiintyvä pehmennysmerkki ь?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yks' Nikke kirjoitti:

Oluen ystävänä minua kiinnosti Pohjoismaiden vanhimmaksi panimoksi mainostetun Oy Sinebrychoff Ab:n nimen alkuperä. Firman perustamisvuodeksi mainitaan 1819. Suomi oli tuohon aikaan ollut jo vuosikymmenen verran Venäjän tsaarin alainen autonominen suuriruhtinaskunta, ja nimessä on selvästikin slaavilainen klangi. Kuinkahan tuo "venäläinen" nimi pitäisi kirjoittaa kyrillisin kirjaimin?

Edes venäjänkielisiltä nettisivuilta en löytänyt vastausta helpolla. Esimerkiksi sivustossa http://www.cislink.com/vena/syn.html nimi on kirjoitettu johdonmukaisesti vain latinalaisin aakkosin venäjänkielisen tekstin sisälläkin.

Aikani surfailtuani löysin sitten lopulta perustajan nimen muodossa Николай Синебрюхофф. Siinäkin ihmetyttää nimen päättyminen kahteen kyrilliseen f-kirjaimeen (фф) slaavilaissukunimissä tavanomaisen yhden kyrillisen v-kirjaimen (в) asemesta. Onko nimi ehtinyt jossain vaiheessa jo niin ”lännettyä”?

Sinebrychoff onkin mainittu suomenruotsalaisten (ei siis suomenvenäläisten!) sukunimien joukossa seuraavalla mielenkiintoisella nettisivulla, josta löytyy hyödyllisiä ohjeita eräiden hankalien suomenruotsalaisten sukunimien lausumiseen. Osaisitko ilman näitä ohjeita ääntää oikein vaikkapa nimet sellaiset kuin Aschan, Boucht, Dalkarl, Pomoell, Ramsay ja Warburton? Muut kielet sekoittavat perin helposti! Luehan lista läpi ja ihmettele. http://www.kotus.fi/svenska/sprakbruk/namnuttal.shtml

Eino Leinon kerrotaan kommentoineen uutista kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikoffin surmasta seuraavasti: ”On se vaan hyvä, että ammutuksi tuli Bobrikoff eikä Sinebrychoff!”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu