Pusutaudista

Miten suojautua pusutaudilta ? Ja jos on ollut limakosketuksessa(esim.suudellut)toista ihmistä kellä on ollut alkava pusutauti, niin tarttuuko tauti myös varmasti minuun ? Ja miten sitä voisi hoitaa tai edes lievittää oireita ?
2296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mononukleoosi siis? - jaa, no eihän sitä voi tietää oletko saanut tartuntaa. Kyllä se pian silti selviää, nimittäin jos oireet alkavat.

Tosi kurja kokemus kuitenkin oli mokoman sairastaminen. Oireisiin ei tuntunut auttavan mikään, mutta levättävä oli ihan älyttömästi. Mitään ei jaksanut, kurkku oli kipeä ja aina välillä oli kuumetta. Välillä oli pakko hakea sairaslomaa kun ei vaan jaksanut lähteä töihin. Töissä ollessa, töiden jälkeen ei jaksanut enää mitään. Oli vaan pakko huilata. Ihan hanurista mokoma tauti!

Tauti kesti minulla melkein 6kk! Ihan törkeen kauan, normaalimpaa lienee joku 1-3kk, kuulemma hyvin harvoin kestää neljää kuukautta. Tein siis ennätyksellisen tuloksen sairastamisen pituudessa puolen vuoden lukemillani:)

Äänestä

Muistappa sitten tarkkailla tilannetta, sillä vaikkapa sitä pusutautia ei lääkkeillä voikkaan hoitaa, ajaa se niin heikkoon kuntoon, että siinä iskee sitten ne muutkin taudit yhtäaikaa. (ja niihin auttaa ehkä lääkkeet)

Meillä tyttäreni sairasti sen juuri, ja meni todella huonoon kuntoon, jouduin väkisten viemään sairaalaan, srp oli jo 190 kurkkutulehduksen vuoksi. Ja kun ensimäinen tk lääkäri totes että tähän ei sitten antibiotit tehoa, ajattelin jo että prke!
Mutta onneksi sairaalassa sitten oli ihan fiksujakin lääkäreitä ja heti tiputtivat antibiotit suoneen, ja tyttö parani kahdessa päivässä, n.75% sairaudesta jäi sinne sairaalaan. Joo jatkuihan se "jämä" sitten vielä kolme kuukautta, ja katkeraahan sekin oli.

Eli kannattaa hakea sitä apua jos tuntuu tilanne mahdottomalta, sitä kun voi sairastaa montaa tautia samaan aikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaipaa apua kirjoitti:

Miten suojautua pusutaudilta ? Ja jos on ollut limakosketuksessa(esim.suudellut)toista ihmistä kellä on ollut alkava pusutauti, niin tarttuuko tauti myös varmasti minuun ? Ja miten sitä voisi hoitaa tai edes lievittää oireita ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu