Galluppi

Milloin näit ensimmäisen kerran 'livenä' planeetat Merkurius, Venus, Mars, Jupiter, Saturnus?

Milloin tietoisesti näit ensi kerran galaksimme Linnunradan ulkopuolisen kohteen (esim. Andromedan galaksi)?

Milloin näit ensimmäisen komeetan?
4229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

do you see the light ?

Äänestä

näin kaiken.

Äänestä
  • Näin suurimman osan mainituista. Näin upean Saturnus-planeetan kaukoputkella. Orion-kuvio on upea. En ole järin kiinnostunut allaolevista fiktioista, "Marsista" tai Nasan laskelmista yms. Minulle riittää, että näen omin silmin tähtitaivasta enkä laske matematiikkaa tai ajatella niin pitkälle.
    Luonto on aina koko ajan esillä silmiemme edessä! Nauttikaamme siitä ennen huonoa aikaa!

    Äänestä

"Milloin näit ensimmäisen kerran 'livenä' planeetat Merkurius, Venus, Mars, Jupiter, Saturnus?"

Keväällä 1978 näin varmuudella kaikki nämä illan taivaalla. Se oli komea planeettakevät!

"Milloin tietoisesti näit ensi kerran galaksimme Linnunradan ulkopuolisen kohteen (esim. Andromedan galaksi)?"

Lienee ollut 1977 tai 1978.

"Milloin näit ensimmäisen komeetan?"

Se oli luultavasti komeetta Halley 1980-luvun puolivälissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


GallupGuy kirjoitti:

Milloin näit ensimmäisen kerran 'livenä' planeetat Merkurius, Venus, Mars, Jupiter, Saturnus?

Milloin tietoisesti näit ensi kerran galaksimme Linnunradan ulkopuolisen kohteen (esim. Andromedan galaksi)?

Milloin näit ensimmäisen komeetan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu