Kuningashaudat

Tuli tuossa ajatuksena mieleen että missä ne Suomen kuningashaudat oikein on ? Ruotsissahan on mm. Upsalan kummut ja itänaapurin puolella on kumpua siellä sun täällä. Tallinnan Toompeanmäki on legendan mukaan Kalevan pojan hauta.

Suomessa kuitenkin on monien lähteiden mukaan kunkkuja ollut (jonkin sortin feodaali pomoja). Missä näiden haudat on ?

Oma arvaukseni on että keskiaikaisten kivikirkkojen altahan ne löytyy. Kirkot kun on rakennettu ns. kirkkomäille , jotka ovat siis juuri näitä kumpuja. Toiseksi ne on rakennettu muinaisten kulttipaikkojen päälle, jotka myös muualla mailmassa ovat näitä kuningashautoja. Kolmanneksi kirkkojen lattian alle hautaaminen oli hyvin tyypillistä joten siinä vaan jatkettiin vanhaa kalmoperinnettä juuri sillä paikalla.

Kivikirkot

http://www.juhasinivaara.fi/kirkot/kirkotke.htm
101627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kyllähän iso(hko)ja hautakumpuja löytyy Suomesta ihan virallisestikin. Esim. Kiukaisten Panelian pronssikautinen, 5 metriä korkea ja 36 metriä pitkä röykkiö. Ei tuo hirveästi Upsalan kummuille koossa kalpene.

Äänestä
  • Myös puukirkkoja on varmasti rakennettu muinaisten palvontapaikkojen päälle.Miksei myös kivikirkkoja vaan puukirkot rakennettiin ensin?

    Äänestä

  • Onhan mahdollista kirjoitti:

    Myös puukirkkoja on varmasti rakennettu muinaisten palvontapaikkojen päälle.Miksei myös kivikirkkoja vaan puukirkot rakennettiin ensin?

    Vanhassa raumassa n.200 metrin päässä nykyisestä hautausmaasta on alue jossa on ollut puinen kirkko ja samassa paikassa myös hautausmaa.

    Kuulemani mukaan tuolla paikallakaan ei ole tehty "varsinaisia"kaivauksia vaan vain pintapuolisesti tutkittu palaneen kirkon kivijalan sisällä jotain hieman kaivellen.

    Tuollainen paikka voisi tuoda paljon yllätyksiä,ei vain kaiveta.Miksihän sekin on vain turistien tallomaa paikkaa.

    Onko siinä ollut aiemmin joku palvontapaikka kun kerran niiden päälle kirkkoja pystytettiin paikkahan oli tuttu.

    Ja tämä toinen monta sataa vuotta vanha kivikirkko.Se on mahtavan näköinen ja katto kuulemma tervataan jos en väärin muista niin vuosittain.

    Tuokin paikka vaikuttaa olevan aika korkealla ja vieressä on tuollainen pieni joki joka on kirkon kohdalla jotain 4 metriä leveä ja vain reisiin asti syvä.Silti kirkon vierellä on suuria rautalenkkejä joihin on kuulemma laitettu laivat kiinni.Tutkisin kyllä jos olisin museovirastosta.

    Äänestä

  • kävin Raumalla kirjoitti:

    Laivoista ja merenkulun merkityksestä!

    Äänestä

että Suomi oli saari jonne purjehti joku porukka..

Äänestä

Eiks suomalaiset polttanu aika pitkään vainajansa ja varsinkin nää päälliköt poltettiin laivoineen. Kalevalassakin taitaa olla yks pätkä, kun tarsilainen poltettiin tjn. Eestiläisethän poltti vainajansa vielä 1200-luvulle asti, saarenmaalaiset varsinkin, ja kuurilaiset eli rannikkoliiviläiset. Eli tolta ns. viikinkikaudelta ei varmaan oo paljoo jääny ku jotain hajahautoja. Ja totta, varmaan moni tunnettu päällikön hauta on putsattu myöhemmin kristittyjen toimesta ihan varmaan. Kirkkohopeet ja muu roina on voitu tehdä niiden hautojen aarteista. Metallia kierrätettiin muutenkin aika yleisesti.

Äänestä
  • ei tutkita, kun Suomen valtion poliitikot EI ANNA rahaa tutkimuksiin. Tutkittavaa olisi ja tutkijoita olisi, vaan ei löydy palkan maksajaa tutkijoille. Kaikki raha menee poliitikoitten taskuihin. Mikä osuus tässä totuuden piilottamisessa on pysyväksi hallituspuolueeksi muodostuneella maanpetospuolue RKP:llä (= Rasistinen KieliPuolue)?
    Ettei vain totuus paljastuisi, jos tutkittaisiin?

    Äänestä

  • että vanhoista haudoista etsittiin metallia ja muuta käyttökelpoista; esim 1800 luvulla rovanniemen seudulla muuan tilallinen löysi kivikosta pitkän ikivanhan hopeaketjun, piti aikansa ja vei sitten sulatettavaksi kultasepälle joka teki siitä pokaalin! Seppä kehui vielä että olipas hyvälaatuista hopeaa...

    Toinen tapaus oli kun ennytmuistamistäpäin suomea vanhan sepän pajan pohjilta löytyi monta rautakauden kirvestä ja keihäänkärkiä, ilmeisesti unohtunut uusiokäytöltä

    Äänestä

  • ------------- kirjoitti:

    että vanhoista haudoista etsittiin metallia ja muuta käyttökelpoista; esim 1800 luvulla rovanniemen seudulla muuan tilallinen löysi kivikosta pitkän ikivanhan hopeaketjun, piti aikansa ja vei sitten sulatettavaksi kultasepälle joka teki siitä pokaalin! Seppä kehui vielä että olipas hyvälaatuista hopeaa...

    Toinen tapaus oli kun ennytmuistamistäpäin suomea vanhan sepän pajan pohjilta löytyi monta rautakauden kirvestä ja keihäänkärkiä, ilmeisesti unohtunut uusiokäytöltä

    Joo näin se on menny. Muistan kun yks kyläseppä teki meidän kesämökin aittaan saranat, niin se sulatti sellaisen umpiruostuneen miekan sitä varten ja kun isä kysyi että eiks toi kannattais tutkituttaa, voi olla vanhakin, seppä totes että mikä lie ruostunu paska. Oli luultavasti Suomen sodan aikuisia 1800-luvun miekkoja tai niitä, mutta kuvaa vaan asennetta.

    Äänestä

  • näin itsekin tämän kirjoitti:

    eli tämä nykyinen maalaiskansa ei voi olla sukua Linnavuorien kuninkaille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suomessa kirjoitti:

Tuli tuossa ajatuksena mieleen että missä ne Suomen kuningashaudat oikein on ? Ruotsissahan on mm. Upsalan kummut ja itänaapurin puolella on kumpua siellä sun täällä. Tallinnan Toompeanmäki on legendan mukaan Kalevan pojan hauta.

Suomessa kuitenkin on monien lähteiden mukaan kunkkuja ollut (jonkin sortin feodaali pomoja). Missä näiden haudat on ?

Oma arvaukseni on että keskiaikaisten kivikirkkojen altahan ne löytyy. Kirkot kun on rakennettu ns. kirkkomäille , jotka ovat siis juuri näitä kumpuja. Toiseksi ne on rakennettu muinaisten kulttipaikkojen päälle, jotka myös muualla mailmassa ovat näitä kuningashautoja. Kolmanneksi kirkkojen lattian alle hautaaminen oli hyvin tyypillistä joten siinä vaan jatkettiin vanhaa kalmoperinnettä juuri sillä paikalla.

Kivikirkot

http://www.juhasinivaara.fi/kirkot/kirkotke.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu