Kuinka suhtautua narsistiseen itsekehuun ja ylemmyyden tunteeseen? Tulisiko vain olla mitenkään puuttumatta?
Vastaukset 15
- Psykopatologia
-
että kyseessä on narsistinen?- lumenvalkoinen
Eikö yletön itsekehu ja itsen ylentäminen koko ihmiskunnan ja lakien yläpuolelle ole narsistista?
- kyllä vain
lumenvalkoinen kirjoitti:
Eikö yletön itsekehu ja itsen ylentäminen koko ihmiskunnan ja lakien yläpuolelle ole narsistista?
Olen yrittänyt selvittää ristiriitoja narsistisen ihmisen kanssa tilanteessa, jos hän on toiminut sääntöjen vastaisesti. Narsisti kehuu omia suorituksiaan ja saavutuksiaan, ja listaa meriitteejä joista hänelle pitäisi olla kiitollinen - silloinkin kun jostain palveluksesta on maksettu selvällä rahalla. Sanallakaan hän ei mainitse, missä hän olisi itse toiminut väärin, tai olisi voinut toimia toisin, mutta on valmis "aloittamaan puhtaalta pöydältä ja lopettaa riidan" vaikka itse on koko ajan ollut pahin päällepäsmäri ja öykkäri. Selvitä siinä sitten mitään, kun toinen näkee itsensä puolijumalana, jota eivät säännöt koske.
kyllä vain kirjoitti:

Henkilöllä on vahva teomania, todellisuuden yläpuolelle asettuminen, arkikielellä suuruudenhulluus. Tätä on jokaisella ihmisellä jossain määrin. Se on lähtökohta sairauksiin.
- haisemaan!
Lette kirjoitti:

näin opetetaan nykyään. Tekee kuulema gudaa itsetunnolle. Ilman itsetuntoa on luuseri. Ei pääse edes duuniin tai opiskeleen.
- lumenvalkoinen
haisemaan! kirjoitti:
näin opetetaan nykyään. Tekee kuulema gudaa itsetunnolle. Ilman itsetuntoa on luuseri. Ei pääse edes duuniin tai opiskeleen.
On vissi ero terveen itsetunnon ja ylettömän itsekehun välillä. Terve itsetuntoinen voi hyvin sanoa, että on hyvä jossakin. Kun narsistiseksi itsekehu menee, jos on ehdottoman paras ja kukaan muu kuin itse ei voi saada yhtä hyvää aikaiseksi ja jos on mielestään jo täydellinen.
Sama tämän ylemmyydentunnon kanssa. On mielestään itse täydellinen ja paras ja oma totuus on ainoa totuus, koska itse on niin täydellinen ettei voi tehdä virheitä. Ja vieläpä kaikkien tulisi totella itseä tämän seikan takia.
Ja edelleen kysymykseni kuuluu miten suhtautua tällaisiin väitteisiin?
P.S: Miten täältä on voinut hävitä eräs viesti ja minun vastaukseni siihen!? - ei narsismi ole kaikkea
lumenvalkoinen kirjoitti:
On vissi ero terveen itsetunnon ja ylettömän itsekehun välillä. Terve itsetuntoinen voi hyvin sanoa, että on hyvä jossakin. Kun narsistiseksi itsekehu menee, jos on ehdottoman paras ja kukaan muu kuin itse ei voi saada yhtä hyvää aikaiseksi ja jos on mielestään jo täydellinen.
Sama tämän ylemmyydentunnon kanssa. On mielestään itse täydellinen ja paras ja oma totuus on ainoa totuus, koska itse on niin täydellinen ettei voi tehdä virheitä. Ja vieläpä kaikkien tulisi totella itseä tämän seikan takia.
Ja edelleen kysymykseni kuuluu miten suhtautua tällaisiin väitteisiin?
P.S: Miten täältä on voinut hävitä eräs viesti ja minun vastaukseni siihen!?Kysytään neuvoa. Yksi tapa on välttää. Jos ei kykene välttämään on keksiä strategia tapaamisen kestosta.
Nykyään on niin, ellei jo liian helposti, puhutaan narsismista jos henkilö on itsekeskeinen tai suureellinen omasta persoonastaan.
Siitä on kauan aikaa viime vierailusta Narsismin uhrit -palstalle. Mutta kun siellä vierailee, näkee aika nopeasti mitä kieltä kukakin puhuu. - lumenvalkoinen
ei narsismi ole kaikkea kirjoitti:
Kysytään neuvoa. Yksi tapa on välttää. Jos ei kykene välttämään on keksiä strategia tapaamisen kestosta.
Nykyään on niin, ellei jo liian helposti, puhutaan narsismista jos henkilö on itsekeskeinen tai suureellinen omasta persoonastaan.
Siitä on kauan aikaa viime vierailusta Narsismin uhrit -palstalle. Mutta kun siellä vierailee, näkee aika nopeasti mitä kieltä kukakin puhuu.En ole missään vaiheessa puhunut narsistisesta persoonallisuushäiriöstä taikka edes narsismista. Olen puhunut tietystä narsistisesta piirteestä. On vaikea katsoa vierestä, kun itselle läheinen henkilö saa lähes paranoidisia kohtauksia, joissa toistaa vain omaa paremmuuttaan ja ylemmyyttään.
Ehkä sitten on vain kaksi tapaa suhtautua siihen. kuunnella kiltisti hiljaa tai välttää. lumenvalkoinen kirjoitti:
On vissi ero terveen itsetunnon ja ylettömän itsekehun välillä. Terve itsetuntoinen voi hyvin sanoa, että on hyvä jossakin. Kun narsistiseksi itsekehu menee, jos on ehdottoman paras ja kukaan muu kuin itse ei voi saada yhtä hyvää aikaiseksi ja jos on mielestään jo täydellinen.
Sama tämän ylemmyydentunnon kanssa. On mielestään itse täydellinen ja paras ja oma totuus on ainoa totuus, koska itse on niin täydellinen ettei voi tehdä virheitä. Ja vieläpä kaikkien tulisi totella itseä tämän seikan takia.
Ja edelleen kysymykseni kuuluu miten suhtautua tällaisiin väitteisiin?
P.S: Miten täältä on voinut hävitä eräs viesti ja minun vastaukseni siihen!?Olen samaa mieltä. Narsistilla ei ole jalat maan pinnalla.
Täällä todella häviää viestejä yllättäen. Minulle on käynyt samoin, lähetin uuden viestin käyttäen eri kanavaa, sitä ei enää poistettu.- viestit ei katoa
Lette kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Narsistilla ei ole jalat maan pinnalla.
Täällä todella häviää viestejä yllättäen. Minulle on käynyt samoin, lähetin uuden viestin käyttäen eri kanavaa, sitä ei enää poistettu.Täällä assipalstalla ei viestit katoa ja aiheet sopii teemaan!
http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000001302&posting=22000000035781642 - Anonyymi
lumenvalkoinen kirjoitti:
On vissi ero terveen itsetunnon ja ylettömän itsekehun välillä. Terve itsetuntoinen voi hyvin sanoa, että on hyvä jossakin. Kun narsistiseksi itsekehu menee, jos on ehdottoman paras ja kukaan muu kuin itse ei voi saada yhtä hyvää aikaiseksi ja jos on mielestään jo täydellinen.
Sama tämän ylemmyydentunnon kanssa. On mielestään itse täydellinen ja paras ja oma totuus on ainoa totuus, koska itse on niin täydellinen ettei voi tehdä virheitä. Ja vieläpä kaikkien tulisi totella itseä tämän seikan takia.
Ja edelleen kysymykseni kuuluu miten suhtautua tällaisiin väitteisiin?
P.S: Miten täältä on voinut hävitä eräs viesti ja minun vastaukseni siihen!?Olin terassilla ja jouduin kuuntekemaan kahden eri ihmisen lentotaitoja... he puhuivat huomattavan kovalla äänellä jatkuvasti samasta asiasta jatkuen.. näytti tai kuulosti kuin olisivat halunneet ihailua...
- paikanetsijä
työkaverinani on juuri kuvatunkaltainen ihminen,röyhkeä ja epäluotettava,lisäksi hän loukkaantuessaan käyttäytyy kuin pieni lapsi,sättii ja uhkaa kostaa ja puhuu täysin käsittämättömiä juttuja joiden yhteyttä käsiteltyyn asiaan ei voi kuin arvailla - tämä nyt sitten tahtoisi edetä työyhteisössämme,en voi sitä sallia,koska se olisi työyhteisöllemme turmiollista,mutta kuinkas perustelet ko.henkilölle asian niin että hän myös ymmärtää sen
- Anonyymi
En tiedä miten suhtautua narsistiseen kehuskeluun... mun kokenuksia ovat nämä tuttavat jotka kehuskelevat lapsiensa tekemisillä, lapset jo vanhoja, heilläkin lapset aikuisia... mun jälkikasvu ei saa lapsia... ehkä miehenä saisi toisen naisen kanssa mutta ei tämän kanssa jota hän rakastaa... onneksi osaa rakastaa..
- Anonyymi
Minunkaan jälkikasvulla ei ole lapsia, eikä muutamalla tuttavallakaan. Eikä ole koskaan tulossakaan. Eikä siinä ole mitään ongelmaa.
- Anonyymi
Tämä aihe on vieläkin hyvä. Itse mietin samaa kun olen nyt kohdannut ilmeiseti narsistin.
Kovalla äänellä kehuu jatkuvasti itseään ja haukkuu muita. Hänen tarinat itsekuhussa ovat vahvasti vääristyneitä ja saa välillä vain arvailla mikä on totuus takana. Minkäänlaista itsekritiikkiä ei ole. Jatkuva lapsellinen kiukuttelu, kun häntä ei palvota tai saa rikkoa sääntöjä on lähinnä surullista katsottavaa.
Miten tälläiseen pitäisi suhtautua?
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1531383Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1241111Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä33872Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216849En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58792- 64762
- 143754
- 47696
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57632Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan
Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss63593