Kaikki on Jumalan tekoa, aivan kaikki. Pelastus tulee Jumalalta, kutsu ukoon tulee Jumalalta, siirto Jumalan valtakuntaan tulee Jumalalta, uudestisyntyminen tulee Jumalalta, armolahjat tulevat Jumalalta, ihmeet tulevat Jumalalta.....
En edes älynnyt pyytää uudestisyntymistä, se vain tapahtui ja se oli niin selkeä tapahtuma, että siitä ei jäänyt epäselvyyttä, eikä tarvetta miettiä, että olenko uudesti syntynyt, vai enkö ole. Samalla sain armolahjat, jotka myös osaltaan todistivat uudestisyntymisen.
Mikä sitten oli minun osuuteni? Osuuteni oli tahto elää Jumalan Tahdossa, ei mikään muu. Sain oikeuden tulla Jumalan lapseksi Jumalalta ja sain voiman elää Jumalan lapsena Jumalalta.
Kaiken teki Jeesus puolestani, minun tarvitsi vain tahtoa tulla elämään Hänen yhteyteensä.
En osannut odottaa,
5
166
Vastaukset
- uskovainen.
Saitko nuo kaikki lahjat Mormoonien tilaisuuksissa vai helluntailaisten teltassa?
- kiva keskustella
näistä ELÄMÄN asioista, mutta kumma kyllä keskustelijoita ei juurikaan löydy, mutta ivaajia senkin sijaan löytyy.
Kaiken, mitä olen saanut Jeesukselta olen aina saanut kahdenkeskisessä tilanteessa Jumalan kanssa. En tiedä kuinka harvinaista tämä on, mutta sen tiedän, että kenenkään ei pidä juosta ihmeiden perässä, sillä ne tulevat Jumalan ajalla siellä missä Jumala katsoo niiden olevan sopiva hetki tulla.
Jeesus elää ja tekee ihmeitään ja mikään pilkka, iva tai ilkeily ei satuta Häntä ja näin ollen ei meitä Hänen omiaankaan. kiva keskustella kirjoitti:
näistä ELÄMÄN asioista, mutta kumma kyllä keskustelijoita ei juurikaan löydy, mutta ivaajia senkin sijaan löytyy.
Kaiken, mitä olen saanut Jeesukselta olen aina saanut kahdenkeskisessä tilanteessa Jumalan kanssa. En tiedä kuinka harvinaista tämä on, mutta sen tiedän, että kenenkään ei pidä juosta ihmeiden perässä, sillä ne tulevat Jumalan ajalla siellä missä Jumala katsoo niiden olevan sopiva hetki tulla.
Jeesus elää ja tekee ihmeitään ja mikään pilkka, iva tai ilkeily ei satuta Häntä ja näin ollen ei meitä Hänen omiaankaan.Itse he ivaavat ja pilkkaavat, mutta meitä Jumalan Totuuden tuojia syyttävät pilkasta.
- se on.
Devoit kirjoitti:
Itse he ivaavat ja pilkkaavat, mutta meitä Jumalan Totuuden tuojia syyttävät pilkasta.
Ja niin se oli silloinkin, kun Jeesus oli maanpäällä Ihmisen Poikana. Jeesusta syytettiin kaikesta mahdollisesta, jopa siitä, että Jumala paransi sairaita, raihnaisia ja tuhoon tuomittuja ja antoi uuden elämän heille. Sama vain jatkuu, mutta Jeesus kertoi sen meille edeltä ja siksi se ei meitä loukkaa.
Täällä on todella porukka, joka kuvittelee tuomitsemisistaan, pilkaamisistaa, ivaamisistaan ja ilekeilyistään huolimatta olevansa Jeesuksen asialla ja kun heitä nuhtelee heidän synnistään, niin he kuvittelevat kärsivänsä Jeesuksen nimen takia:), niin pimeäksi maailma on mennyt ja yhä pimenee.
- saimme.
Ja riemu täytti sydämmeni, näinhän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931462
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138923- 85882
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?57873- 53806
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t255693Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10690Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58654Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä333651Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol73621