Nyt-liitteen arvosteluissa kehuttiin kovasti Pastamania-ravintolaa, joten suuntasimme sinne. Paikalla oli yksi tarjoilija, ja kymmenkunta pöytäseuruetta. Puolen tunnin odottamisen jälkeen saimme juomat ja jätettyä tilauksemme. Tämän jälkeen kului uusi puoli tuntia, jonka jälkeen tarjoilija tuli kertomaan meille englanniksi että ei heillä olekaan fussileita, joita olin tilannut. Ok, kerroin ottavani sen asemesta sitten tattipastaa, johon tarjoilijalla oli vastauksena ettei heillä ole myöskään tatteja. Raivosta kihisten pyysin ruokalistan takaisin ja sain tilattua pennepastaa. Kun ruoat sitten tuli yli tunnin odottamisen jälkeen, oli ruoka mautonta tai lähes mitäänsanomatonta. Viini ja leipä oli hyvää, mutta en voi suositella kenellekään ko. paikkaa
Pastamania
sapuli
1402
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Noin tapahtuu joka kerta kun joku pks-lehdistä kehuu jotain paikkaa.
Päinvastainen tapahtuu haukkujen jälkeen.
City-lehti, Hesari ja Nyt ovat pahimmat.
Ravintolat eivät saa ennakkotietoa ja toisissa tukuissa on vähintään kahden päivän toimitusaika.
Samoin henkilökunnan saaminen on ongelmallista, väki on puristettu äärinmäiseen minimiin, eikä rajattomasti voi joustaa.
Vastaava tapahtuu kun Hesarin viinipalsta kehuu jotain tuotetta.
Aamupäivällä voittanutta tuotetta saa, ja sitten on ongelmia viikon/kuukauden ajan.