Vain "vääräntyyppiset" kiinnostuvat

Olen työni puolesta paljon reissussa ja tapaan näin ollen ihmisiä työssäni. Yleensä "keksin" hetkessä kenestä minä voisi olla kiinnostunut. Valitettavasti nämä tytöt vain eivät vaikuta olevan kiinnostuineita minusta. Alkavat vai kertoilla miehestään tai lapsistaan, vaikka mistään sellaisesta ei olisi puhettakaan. Tekisi mieli syöttää niille vanhat hiiret johtoineeen !

On tietysti ihan piristävää käydä lounaalla tai kaljalla sellaisen naisen kanssa joka ehkä tykkäisi minusta mutta olisi vielä kivempi käydä sellaisen kanssa, josta itsekin olisin oikeasti kiinnostunut. Yleensä nämä vielä kai supattavat muutaman päivän keskenään ennen kuin päättävät keskenään mikä on miehiään ja ennenkin lähestyvät.

Hoh, hoijaa !
51270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos olet kiinnostunut jostain henkilöstä jolla on perhe kotona, niin miksi he eivät saisi siitä kertoa?
En näe mitään syytä miksi heidän täytyisi pimittää perheensä sinun takia.

Jos ihminen tutustuu tuntemattomaan, niin yleensä kerrotaan itsestä oleelliset.. heille perhe on tärkeä ja haluaavat kertoa sen.

Eli tuskin tarvitsee heille hiiriä syöttää.

Jos olet jostain kiinnostunut, niin pyydä sitä lounaalle.. eihän se perhe lounaalla käyntiä estä.
Kunhan ei vaan kuvittele muuta.

Äänestä
  • Jos niillä on perheet, niin anna olla.
    Muiden perheitä ei rikota, etsi vapaita naisia.
    Varsinkin jos on lapsia. Ja muutenkin!

    Äänestä

  • rikota! kirjoitti:

    Jos niillä on perheet, niin anna olla.
    Muiden perheitä ei rikota, etsi vapaita naisia.
    Varsinkin jos on lapsia. Ja muutenkin!

    Johan oli vuodatus !

    Tuntuu vain kuin tuo miesystävä / perhe olisi jokin koodi.

    Äänestä

kiinnostut vain kauniista, jotka yleensä ovat jo varattuja.

Äänestä
  • mutta ei sellaisia vähän äidillisempiä, joista voisi olla pidempiaikaiseenkin käyttöön.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kulkuri kullaksi kirjoitti:

Olen työni puolesta paljon reissussa ja tapaan näin ollen ihmisiä työssäni. Yleensä "keksin" hetkessä kenestä minä voisi olla kiinnostunut. Valitettavasti nämä tytöt vain eivät vaikuta olevan kiinnostuineita minusta. Alkavat vai kertoilla miehestään tai lapsistaan, vaikka mistään sellaisesta ei olisi puhettakaan. Tekisi mieli syöttää niille vanhat hiiret johtoineeen !

On tietysti ihan piristävää käydä lounaalla tai kaljalla sellaisen naisen kanssa joka ehkä tykkäisi minusta mutta olisi vielä kivempi käydä sellaisen kanssa, josta itsekin olisin oikeasti kiinnostunut. Yleensä nämä vielä kai supattavat muutaman päivän keskenään ennen kuin päättävät keskenään mikä on miehiään ja ennenkin lähestyvät.

Hoh, hoijaa !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu