Tervehdys!
Olen todella säikky ihminen. Säikähdän aina enemmän kuin kaverini jos katsomme leffaa ja tulee joku säikäytyskohta. Koen tämän nöyryyttävänä, kaikenlisäksi olen vielä miespuolinen ihminen.
Mietin vain, olisiko mitään keinoa "lievittää" säikkyneisyyttä(en ole varma onko tuo oikea termi :D).
Olisi tosi mahtavaa jos pääsisi tästä "viasta" jotenkin eroon.
Kiitos vastauksista etukäteen!
Olen todella säikky ihminen. Säikähdän aina enemmän kuin kaverini jos katsomme leffaa ja tulee joku säikäytyskohta. Koen tämän nöyryyttävänä, kaikenlisäksi olen vielä miespuolinen ihminen.
Mietin vain, olisiko mitään keinoa "lievittää" säikkyneisyyttä(en ole varma onko tuo oikea termi :D).
Olisi tosi mahtavaa jos pääsisi tästä "viasta" jotenkin eroon.
Kiitos vastauksista etukäteen!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minäkin säikähdän. Pelästyn, kun joku tulee lähelleni ilman, että kuulen tai muutoin havaitsen tuon lähestymisen. Tuo toinen ihminen myös jotenkin häkeltyy, sanoo, ettei tarvitse pelästyä. Ei tarvitsekaan, tiedän sen. Terapeuttini on sanonut, että pelästymisen pitäisi terapian edetessä lievittyä.
Miehelläni on tapana liikkua hiljaa. Vaikka hän ei ole paha minulle, jokin vanha traumatilanne muistuu siitä mieleeni ja reaktioni on sen vanhan tilanteen mukainen, ei suinkaan todellisen tilanteen. Terapeuttini on sanonut, että ikään kuin elän noita traumatilanteita uudelleen ja uudelleen, koska ne ovat edelleen, vuosikymmenten jälkeenkin, käsittelemättä.
mekanismi
ihmisen käyttäytymistä. Ihmeellistä, että joku terapeutti väittää poistavansa sen mekanismin. Vaarallista.
Säikkyminen sinänsä on normaalia, mutta se, että pelästyy omaa lastaan ja aivan kaikkia lähestyviä ihmisiä lukuisia kertoja joka päivä ei ole normaalia. Lisäksi se on itselleni epämiellyttävää. Ei terapeutti mitään ole pelästymistä ole poistamassa, vaan hän lohdutti minua, että terapian myötä moninaiset traumaoireeni lievittyvät. Niitä oireita on paljon erilaisia. Pelästyminen on vain yksi monista. Ne oireet eivät suinkaan ole miellyttäviä vaan ahdistavia. Olen huomannut, että ihmiset, jotka eivät ole kompleksisesti traumatisoituneita tai ole traumoihin perehtynyt psykoterapeutti, eivät ymmärrä traumatisoitunutta ihmistä eivätkä voi tätä hoitaa. Sellainen on traumatisoitunut ihminen dissosiaatio- ym. häiriöineen.
Juuri mietin tyota asiaa, koska mä olen säikky. Painin asian kanssa juuri nyt, tai siis ens viikol. Ei jaksa pelästyä jooka v..un kerta kun joku avaa suun... Traumoja. kyllä... Ja oikeesti mä olen aika ulospäinsuu...
Neuvoja?
Näinkö on. Mä kun olen miettinyt what the f...! Mulla töissä hyvä selitys, olin ajatuksissani. Kui mont kert menee läpi...
Eli, sanot et näist ns. tsykiatreist ei oo mihinkään. No ei ookeesti oo...
Hei säikky!
Mäkään en kestä useimpia säikytys-juttuja leffoissa. Ne tuntuu todella epämiellyttäviltä.
Viihdeteollisuushan luo näitä tuotteita, ja ne lataa täysillä, joka leffaan on saatava edellisiä suuremmat efektit. Kaikki järjestetään huolellisesti - musiikit, jännitykset, luodaan yllätys-momentti siitä, mistä suunnasta/miten 'säikäytys' tulee (kamerakulma, pahaenteinen 'leppoisuus') yms. Tää on tekniikkaa.
Itse asiassa en ymmärrä, miten niin monet katsovat ihan pokkana kauheita kohtia.
Ite oon monta kertaa halunnut kontata leffateatterista pois ja kestänyt vaan erilaisten niksien avulla (suljen silmät, katson alas lattiaan ja lasken popcorneja, odotan että musiikki vaihtuu, kuvittelen mielessäni, miltä kuvaustilanteen on täytynyt näyttää, missä ohjaaja on ollut, kuinka monta kameraa on ollut, mistä lavasteet on tehty, paljonko näyttelijälle maksettiin ja miten sen arvet tms on meikattu yms)
Cape Fear - leffasta, jonka näin siis todella kauan sitten, tulee vieläkin painajaisia... Samoin The Others-kauhutrilleri ylitti roimasti sietokykyni, joitakin mainitakseni eikä nää ees oo mitään 'kovaa kamaa'...
Kun olin teini en kehdannut myöntää, että kauhuelokuvat saivat vatsan sekaisin moneksi viikoksi.
Nykyään tiedän laatuni ja valikoin tosi tarkkaan, mitä menen katsomaan. Kaikkea ei ole pakko sietää.
Ehkä olet siis vain tosi herkkä ihminen, eikä siinä ole mitään vikaa. Itse asiassa väkivaltaan turtuminen (väkivaltaviihteeseen turtuminen) voi olla 'sairaampaa' kuin reaktiot sitä vastaan.
Se, että olet mies ja koet tästä häpeää, on mielestäni turhaa. Naispuolisena ihmisenä voin sanoa, että machoilu ei tosiaan tee miehestä miestä. Herkkyys on hieno ominaisuus.
(Jos taas koet helposti paniikkia muissakin tilanteissa tai kärsit sosiaalisista fobioista, mieti mistä saisit apua. Niissäkään ei ole mitään hävettävää, mut ei tarvi yrittää selvitä yksin.)
Ja jos kaverit nauraa sulle tms ivantekoa esiintyy, niin kyseenalaistaisin kyseisten henkilöiden kaverina olemisen kyvyn.
Tai sitten ne ei pysty itse myöntämään säikähtymisiään ja leventelevät 'sietokyvyllään' ollakseen kovempia kuin ovat.
Kunnioita ja kuuntele itseäsi!
koi
On.
Ikä.