HRM 2008 reitti

DiRulla

HRM 2008 reitti näyttää julkaistun. Kiertää vanhaa Eläintarhan kilparataa: Vauhtitie - Hammarskjöldintie. Reittiä kierretään tunnin ajan ja kierros täyteen eli jos nopeimmat vetävät 35 km/h niin heiltä on odotettavissa on noin 18-19 kierrosta.

Kilpa-autot kiersivät aikanaan rataa myötäpäivään. Google Earthin mukaan korkeuseroa olisi about 15 m. Alimmillaan ollaan Töölöönlahden päässä ja ylimmillään Hammarskjöldintiellllä uimastadionin huippeilla.

Järjestäjien kannalta oiva ratkaisu, kun kaikki on pienellä alueella. Varmaan syntyy hyvä markkinatunnelma. Luistelijoiden kannalta reitti on - tylsä.

6

974

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvä, mutta

      suurille massoille auttamattoman ahdas ja siten vaarallinen. Se moukarihäkin lasku..huh!

    • taas kerran

      HRM:n matkan mittaus on näköjään aina pielessä riippumatta järjestäjästä. Nyt niiden sivuilla väitetään kierroksen olevan 1870m. Vaan kun ei ole. Olen mitannut sen fillarin erittäin tarkasti kalibroidulla mittarilla lyhyintä mahdollista ajolinjaa pitkin 1990 m. Google earthin mittaus antaa saman lukeman

      • saman kertoo

        GPS. Reitti on niin liki 2 km kuin vain voi olla.


    • en tiedä

      mutta raskas reitti on. Sauvoista on ko. reitillä todellista apua.
      Muulta liikenteeltä suljettu rata ja sähköinen ajanotto on iso plussa.
      32 km on mielestäni maksimitulos, jos mukana huippumenijät ja hyvä keli.

    • reitistä

      Viime vuonna oli SM-kisat samalla radalla. 21 kierrosta = n.42km voitti Kert Keskpaik ajalla 1.20,08. Keskinopeus 31,5 km/h. Kisa luisteltiin pienessä tihkusateessa. Stadikan mäki on paha kun se tulee eteen aina 2km:n välein. Lähtöpaikan alueella on lumiauran uria pyörätiellä, joihin saatta mennä turvalleen jos sattuu pahasti dp:ssä pyörän ulkokantille ja pyörä jää uraan

    • asfaltti

      Mahtaako reitin ajotieosuus olla kovinkin röpelöinen? Pöyrätieosuus lienee hyvässä kunnossa. Sinällään mielenkiintoinen valinta HRM:n reitiksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2542
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1832
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1240
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      108
      1042
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      72
      1028
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      976
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      905
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      874
    9. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      101
      852
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      34
      791
    Aihe