Laitetaanpa nyt tännekin...
Olemme olleet naimisissa kohta 2 vuotta, ja mies muuttuu jatkuvasti etäisemmäksi.
Seksi sujuu mainiosti, mutta muuten en tunne saavani yhteyttä häneen. Emme riitele (mies ei tykkää riitelystä) vaan lähinnä elämme rinnakkain mutta erillämme. Meillä on eri harrastukset ja muutenkin aika erilliset menot.
Mies ei halua minua mukaansa eikä halua läheteä minun mukaani. Esim. näin lauantaiaamupäivisin hän lähtee kahville, lottoamaan yms. mitä nyt lauantaina tehdään. Jos yritän, että lähdettäisiin yhdessä, hän on vaivautunut ja sanoo, että menisi mielummin yksin. Jos teen asiasta numeron, hän kyllä sanoo, et voithan sä tulla mutta... Samoin baarissa hän käy mielummin yksin (tai ainakin sanoo lähtevänsä yksin, tapaa kyllä sitten kavereitaan) kun mun kanssa. Jos yritän pyytää häntä kanssani kävelylle, kahville tai vaikka johonkin harrastukseen, hän on yleensä joko kiireinen tai niin väsynyt ettei jaksa tai sitten johonkin paikkaan särkee tms.
Tunnen jatkuvasti itseni ulkopuolelle jätetyksi. Tuntuu, että olen hänen tärkeysjärjestyksessään aina viimeisenä - se, joka voi kyllä odottaa. Työ, kaverit, harrastukset ja sukulaiset menevät aina edelle.
Olen puhunut asiasta monia kertoja, aina mies sanoo ymmärtävänsä, on pahoillaan, pyytelee anteeksi ja lupaa parantaa tapansa. Ja sitten sama meno jatkuu.
Lisäksi hän tekee tasaisin välein "katoamistemppuja" eli sanoo iltapäivällä lähtevänsä vaikka käymään kahvilla ja tuleekin kotiin vasta valomerkkien jälkeen. Tästäkin on puhuttu lukemattomia kertoja, tulos aina sama kuin yllä... Viimeksi pari viikkoa sitten keskusteltiin ja itkettiin ja oltiin pahoillaan. Ja mies lupasi taas kerran lopettaa ja päätti pitää tipattoman syyskuun. Meni vajaa viikko, niin johan oltiin taas baarissa. Kotona ei mene yhtään iltaa, ettei avaisi olutta tai viinipulloa. Viimeksi eilen illalla (yöllä) huitaisi kokonaisen vinkkupullon yksinään netissä surffaillen. Nukkumaan tuli useista pyynnöistä huolimatta vasta viideltä aamulla...
Siis - en ymmärrä miestä, mikä vaivaa? Olen yrittänyt olla kannustava, ymmärtävä, kiltti, olla nalkuttamatta että viihtyisi kotona yms. Mutta kun ei auta. Olisiko parempi erota? Tällä hetkellä itsestä tuntuu, etten jaksa hirveän kauaa olla vaan "jalkavaimona" jota esitellään edustustilaisuuksissa ja pannaan välillä, mut ei muuten välitetä.

Vastaukset 12
Vanhimmat
jos miehesi tekee mitä lystää eikä ota mitään
muuta kun itsensä huomioon ja kittaa viinaa
mielin ,määrein on jo j´kyse alkoholistista
suosittelen eroa tai sitten kertoisit miehellesi
aikeistasi jospa se vähän ottais itseään niskasta kiinni tai sitten ei
Miksiköhän katsot moista? Löydät kyllä uuden miehen. Ei tuollaisessa kannata roikkua.
Tuntuu aikas pahalta mutten menisi kylläkään heittämään koko parisuhdettanne roskikseen. Jospa kääntyisitte vielä tuon nnky.n parisuhde kurssille sieltä saapi tukea ja muutenkin rakennus tarpeita parisuhteellenne. Takaan että tulette eri ihmisinä sieltä kumpainenkin! Mikäli homma karahtaa kaikesta yrittämisestä huolimatta karille ei kumpikaan möhemmin ajatellen voine syytellä toista yrittämisen puutteesta! Kurssi auttaneen kestämään myös tuon kariutumisen paremmin, mikäli näin onnettomasti kävisi.Siispä soittele ja tilaa esitteitä NNKY,tä selvinnee kypsyttelyn jälkeen onko parisuhteellenne edellytyksiä jatkossa...Kursille vain pareina! Tästä se sitten alkaneen selvinneen kaverisi todelliset pyrkimykset yhteiselle asiallenne. Onnea sinulle paljon,muista olla määrätietoinen. Lepsuilun aika näyttäneen olen sitten ohi vai mitä? Kaikkea hyvää ja tarmoa sinulle TT:Arska
Kummppanisi tuntuu olevan hyvää vauhtia alkoholisoitumassa... hanki eläämääsi jotain muuta, ennen kuin on myöhäistä.
mies pitää sinua nyt itsestäänselvyytenä, haluaa omaa aikaa mutta sinä haluaisit läheisimmiksi. Rakkaus näkyy tekoina, ei puheina joten nyt on aika löytää ne jutut mihin toisissanne ihastuitte. Tiedän tuon tunteen, kun viiniä otetaan ensin tylsyyteen ja lopulta siihen että edes kestää kumppania. Turha neuvoa että menkää setvimään suhdettanne johonkin koska mies ei välttämättä lähde, ainakaan vielä, eron kynnyksellä ehkä...
Älä tuhlaa itsesi aikaa tuolaiseen vaan, ota itseäsi niskasta kii ja lähde sillä sinulle on parempi nyt kun ei ole lapsia.Entä sitten kun on viattomat lapset kärsimässä. Mitä pitemälle menet sitä vaikeampaa on erota. Alkoholi ongelmat lisäntyy,tulee riidat ynä muut.tiedän sen olen itse kokenut sen lapsena.
Kannattaa mennä parisuhdekurssille tai -terapiaan ajoissa! Ja luonnollisesti: molempien halusta, yhteisestä päätöksestä! Kun eletään tilanteessa, ettei yhteisiä päätöksiä enää edes tehdä, on jo kurssille menemisestä yhteistuumin päättäminen alku parempaan. Jos ei yhteispäätöstä saada aikaiseksi, on varmaankin jo liian myöhäistä muutenkaan saada kurssilta apua.. Silloin ainakaan ehdotusta vastustava osapuoli ei ole valmis ottamaan vastaan ja antamaan sitä mitä kurssilla olisi tarkoitus hakea.
Juttuhan on niin, että paljon on annettava anteeksi ja unohdettava. Reiki -hoidossa ilmeisesti ideologian ydin on anteeksiannossa, mikäli olen ohimennen oikein ymmärtänyt. Kuitenkin jonakin päivänä tulee eteen se hetki, jolloin LIIAN PALJON on annettu anteeksi ja unohdettu, eikä sillä tiellä enää voi jatkaa tuhoamatta itseään. Anteeksi voi antaa, mutta elämän on muututtava joskus kipeästikin. Minä annan miehelleni anteeksi tämän viimeisetkin toilailut, mutta vaikka annan anteeksi, haluan silti sen päättyvän, sillä olen jo liian paljon antanut etteikö se olisi jo alkanut tuhota minua. Tyhmä voin olla mutta pelleksi en rupea! Sitäpaitsi miehesi rakastajatar voi ollakin juuri tuo alkoholi, jos hän käy kahvilla mutta ottaa samalla reissulla kahvinsa terästettynä eikä halua sinun tietävän (vrt. kaappijuoppo) eikä siksi huoli sinua mukaan.
Älä hyvä ystävä kulje tuhon tietä!
Kaiiki tuhon enteet ovat näkyvissä. Miehesi ei enää välitä sinusta vaan käyttää sinua ilmaisena/halpana kodinhoitajana ja elämäntapansa rahoittajana.
Asian voit helposti testata, ala käyttäytyä kuin hän (älä sentään ala juopotella). Jää tulematta kotiin sovitusti, älä ilmoittele menoistasi, äläkä missään nimessä ole kiinnostunut hänen tekemisistään, vaikka hän sattuisi hätäpäissään pyytämään sinua mukaansa.
Luultavasti seurauksena on raivonpuuskia ja huoritteluja ja syyllistämistä.
Jos sanot hänelle haluavasi erota, silloin hän varmaan kertoo kuinka paljon hän sinusta välittää. Hän voi jopa luvata parantaa tapansa, mutta sitä kestää vain hetken ja kuten juomisessakin hän palaa vanhoihin tapoihinsa parissa viikossa.
Jos et uskalla heti erota, laita miehesi tosiasioiden eteen ja kerro mitä liitoltasi haluat; jos hän ei suostu vedä johtopäätöksesi.
Pahalta kuulostaa, jotain on pahasti pielessä, tuskin sinun kannattaa odottaa että hän muuttuu.Juomista on vaikea lopettaa vain lupaamalla toiselle, sama meno jatkuu aina vaan.Minun mielestä hän ei välitä sinusta tarpeeksi tai sitten hän vain on hirveän itsekäs ihminen.Mietityttää että miksi hänen täytyy päästä baariin yksin,ettei vain vieraat naiset, alkoholin ohella kiinnosta liikaa.Ja yleensä sellainen pinnallinen ravintola elämä, ehkä se antaa hänelle jotain mitä sinä et voi antaa?Suosittelen ainakin kokeilla muuttamista erilleen, mutta sen voin sanoa että hän ei muutu.T.Gitta
ikinä ei ole kyse vaan yhden puolen viasta
jotain on muuttunut, joku syy on olemassa tuohon käyttäytymiseen jota kuvaat omalta puoleltasi. edelleen homma voi näyttää aika lailla erilaiselta hänen näkökulmastaan.
saattaa olla että tarvitsette ulkopuolista, koulutettua apua jos haluatte korjata parisuhteenne. jos otat linjan että kaikki vika on hänessä, voit yhtä hyvin erota heti. ole valmis myös itse tunnustamaan vikojasi/huonoja puoliasi, mikäli haluat saada suhteenne kuntoon
Miehesi on mitä todennäköisemmin jonkinasteinen alkoholisti ja kärsii masennuksesta - rakenna omaa elämääsi vaikka parisuhteessakin ja katso mihin tilanne edistyy. Jankuttamalla et saa mitään aikaiseksi, anna olla ja tee itse niinkuin Sinusta hyvältä tuntuu - älä odota tai vaadi hänen osallistumistaan.
Eron lisäksi tämä lienee ainoa vaihtoehto.
Hoidosta ei ole apua, ellei hän itse sinne halua ja motivoidu siihen.
Lakkaa yrittämästä, älä pyytele, älä yritä saada tekemään yhdessä, älä MISSÄÄN nimessä puutu juomiseen tms. mutta ÄLÄ MYÖSKÄÄN ANNA! Käytä maailman vanhinta naisten keinoa mutta tee myös selväksi että "ei sitten pannakaan kun ei olla muutenkaan mitenkään yhdessä". Tällä tavalla saat selville onko mitään mahdollisuutta että mies voisi muuttaa käyttäytymistään. Kattele tilannetta pari kolme kuukautta ja jos siat ei muutu niin sitten vain astiat jakoon.