Musiikki ja sen opetus Helsinki-keskeistä

Eräässä aktiivisessa keskustelussa nousi sivuaiheeksi, onko musiikki ja sen opetus Helsinki-keskeistä. Avasin tähän nyt aiheelle oman keskustelun, mutta ala oleva teksti ei ole minun käsialaani, vaikka sen ajatuksen jaankin.

--------------------------------------------------

Toivon että muutkin ottaisivat keskusteluun osaa,
niinkuin esitit. Siis perustelen kantaani.
Väitin musiikin ja varsinkin sen opetuksen olevan liiaksi Helsinki keskeistä. Sinne rakennetaan musiikkitaloa ja hyvä niin.
Mutta, eikö se entistä enemmän keskitä opetusta
Helsinkiin ? Sekä sen myötä musiikkitapahtumia,
tunnettuja artisteja ym.Taidan kuulostaa kateelliselta, olenkin, en kuitenkaan negatiivisessa mielessä. Musiikkiin kuluu muutakin kuin artistit, yleisö, ilman sitä ei
ole musiikkiakaan. Kuuntelijat antavat artistille
tahi orkesterille parhaan palautteen, kiitoksen.
Tässä on arvosteluni tärkein pointti. Täällä maakunnassa jossa itsekin asun tulee todella kalliiksi lähteä Helsinkiin. parhaassa tapauksessa saamme ehkä kerättyä bussin verran
musiikin harrastajia. Eli tilaamme bussin,
varaamme liput hyvissä ajoin, maksamme ne ennakkoon, varaamme ruokapaikan koska reissuun
menee koko päivä. Se on todella suuri tapaus,
siitä puhutaan kauan jälkeen päin.Helsingissä
asiat ovat toisin, siellä saat liput ellei heti,
ainakin jossakin sopivassa tilaisuudessa.
Eli tällä yritin selitellä kateuttani.
Ottakaa kantaa !
6292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lity hirviporukkaa ja rupee ryyppään. Turhat pölinät unohtuu nopeest.

Äänestä
  • Kirjoituksestasi päätellen olet varmasti ryypäännyt jo aivan liikaa. On ihmeellistä että palstalla melskaavat tämän tyyppiset sekopäät.

    Äänestä

  • mielipiteestäsi.. kirjoitti:

    Kirjoituksestasi päätellen olet varmasti ryypäännyt jo aivan liikaa. On ihmeellistä että palstalla melskaavat tämän tyyppiset sekopäät.

    Sä et nyt snaijannu neron komenttia. Kulttuuri ei kuulu maalle. Maalla naidaan piikaa, kinutaan tukiaisia tai nyljetään hirviä ja karhuja. Se on semmosta landemeninkii.

    Äänestä

  • snaijjaa kirjoitti:

    Sä et nyt snaijannu neron komenttia. Kulttuuri ei kuulu maalle. Maalla naidaan piikaa, kinutaan tukiaisia tai nyljetään hirviä ja karhuja. Se on semmosta landemeninkii.

    Ellei ole mitään kunnon mielipidettä, kannattaa olla hiljaa, silloin typeryskin on viisas.
    Maaseutu, niinpä, asun lounaisuomessa kylässä
    jossa asukkaita noin 170,000. En lainkaan käsitä miksi kaltaisesi palstalle kirjoittelee ?
    Kirjoittelusi hipoo suurta typeryyttä.

    Äänestä

  • kerro ? kirjoitti:

    Asut siis tukiaisaluleella. Muutoin teillä ei olisi mitään. Eli tässä se sun nerous. Senkin luuseri olet.

    Äänestä

  • tukiaisalueella kirjoitti:

    Asut siis tukiaisaluleella. Muutoin teillä ei olisi mitään. Eli tässä se sun nerous. Senkin luuseri olet.

    Kylä jos asun on nimeltään Turku, Ei tukiaisaluetta, Onko aivan mahdotonta keskustella
    aiheeseen liittyen. Ellei, ilemeisesti olet täysin
    ymmärränyt palstan tarkoituksen väärin. Ehkäpä voisit suorittaa peruskoulun loppuun. Oppisit edes kirjoittamaan. En tuhlaa aikaani sinun tapaisiisi enempää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

?????? kirjoitti:

Eräässä aktiivisessa keskustelussa nousi sivuaiheeksi, onko musiikki ja sen opetus Helsinki-keskeistä. Avasin tähän nyt aiheelle oman keskustelun, mutta ala oleva teksti ei ole minun käsialaani, vaikka sen ajatuksen jaankin.

--------------------------------------------------

Toivon että muutkin ottaisivat keskusteluun osaa,
niinkuin esitit. Siis perustelen kantaani.
Väitin musiikin ja varsinkin sen opetuksen olevan liiaksi Helsinki keskeistä. Sinne rakennetaan musiikkitaloa ja hyvä niin.
Mutta, eikö se entistä enemmän keskitä opetusta
Helsinkiin ? Sekä sen myötä musiikkitapahtumia,
tunnettuja artisteja ym.Taidan kuulostaa kateelliselta, olenkin, en kuitenkaan negatiivisessa mielessä. Musiikkiin kuluu muutakin kuin artistit, yleisö, ilman sitä ei
ole musiikkiakaan. Kuuntelijat antavat artistille
tahi orkesterille parhaan palautteen, kiitoksen.
Tässä on arvosteluni tärkein pointti. Täällä maakunnassa jossa itsekin asun tulee todella kalliiksi lähteä Helsinkiin. parhaassa tapauksessa saamme ehkä kerättyä bussin verran
musiikin harrastajia. Eli tilaamme bussin,
varaamme liput hyvissä ajoin, maksamme ne ennakkoon, varaamme ruokapaikan koska reissuun
menee koko päivä. Se on todella suuri tapaus,
siitä puhutaan kauan jälkeen päin.Helsingissä
asiat ovat toisin, siellä saat liput ellei heti,
ainakin jossakin sopivassa tilaisuudessa.
Eli tällä yritin selitellä kateuttani.
Ottakaa kantaa !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu