lettutaikina
8 dl maitoa
2 kananmunaa
2 tl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
sekoita lettutaikinan joukkoon haluamiasi kasviksia, kuten paprikasuikaleita, porkkanaraastetta. Paista normaalisti lettupannulla haluamasi määrä lettuja, nauti kahvin tai teen kera.
8 dl maitoa
2 kananmunaa
2 tl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
sekoita lettutaikinan joukkoon haluamiasi kasviksia, kuten paprikasuikaleita, porkkanaraastetta. Paista normaalisti lettupannulla haluamasi määrä lettuja, nauti kahvin tai teen kera.
Vastaukset 5
Vanhimmat
terveellistä kasvisruokaa?
kasveista peräisin. Sen sijaan kananmuna ei ole. Kas kun et sitä huomannut.
varsinkin suomaalainen maito. Sitä nyt ei juo erkkikään ilman että perästä kuuluu, nimittäin lehmänmaito. Eli muutetaanpa ohjetta niin, että maito on kauramaitoa ja kananmunan tilalle laitetaan 3 rkl kylmässä vedessä turvotettua maissitärkkelystä.
ja sokeri ovat hyvin epäterveellisiä. Ei kaikki kasviksista peräisin oleva ole terveellistä.
Vähemmän terveellisiä toki kuin esim. jokin kuitua sisältävä hiilihydraatti, mutta ei niissä mitään _epäterveellistä_ ole, ellei syö niissä määrin, että lihoo tai jatkuvalla verensokeritason sahauksella diabetesta aiheuta. Sillä kokojyväviljallakin kyllä saa ylipainon aikaiseksi, joten siinä mielessä ihan samalla viivalla.