Minulla on syömishäiriö. On ollut anoreksiaa, bulimiaa ja välimuotoja. Minulla on myöskin masennus. Koko ajan voin huonosti ja ahdistaa enkä oikein voi kuvailla miksi. Pari kuukautta sitten aloitin psykoterapian. Viime kerralla tuli esille jotain tosi tärkeetä.
Mulla ja äitilläni on aina ollut tosi vaikea suhde. Isäni kuoli kun olin 11-vuotias ja sairasti ennen sitä nelisen vuotta niin että ei viimesinä vuosina voinut asua kansamme. Minulla on viisi veljeä. Äitini rupesi tapailemaan muita miehiä jo isäni ollessa vielä elossa. En pitänyt siitä mutta alussa olin kuitenkin toiveikas että saisin uuden isän. Vuodet tuli ja meni ja niin myös miehet. Niitä oli ehkä kymmenen joista viisi asui meillä seurustelun aikana. Vihasin sitä ja siitä tunteesta äitini tiesi mutta ei ihastuneena piitannut. Pelkäsin itseni ja äitini puolesta, vihasin sitä epävarmuutta jota se kaikki toi elämäämme. Ajan myötä äitini rupesi syyllistämään minua jos ei joku suhde toiminut. Että nyt olen varmaan iloinen. En halua että äiti on onnellinen. Näin ei missän tapauksessa ollut. Murehdin äitin elämää enemmän kuin mitään muuta. Oman nuoruuteni ja seksuaalisuuteni unohtui kun äiti taas eli vieressä nuorikon villiä elämää. Kaikkien näiden vuosien ja miesten jälkeen (myös yksi täysin epäonnistunut avioliitto) äitini on yksin. Kannan siitä kauheeta syyllisyyttä. Tunnen että äiti syyttää minua siitä millainen elämä hänellä on, että hän on nyt yksin. Yritän hyvittää tätä koko ajan olemalla täydellinen. Äitini odottaa minulta täydellisyyttä. Huomioin häntä joka asiassa mutta jos joskus jätän huomioimatta saan kauheat syytökset niskaani. Kun taas veljeni saavat olla rauhassa vaikka ei huomioi äitiä missään asiassa. Miten pääsen tästä syyllisyyden tunteesta ja taakasta? En kai minä ole vastuussa äitini elämästä? Koska pääsen elämään omaa elämääni ja ottamaan vastuuta vaan itsestäni? Ensimmäinen vakava seurustelusuhde meneillään nyt 25-vuotiaana. Siitäkin tunnen syyllisyyttä. Eihän minulla saisi olla kun olen sen äitiltäni kieltänyt. Miksi tunnen näin? Äitini oli aikuinen ja minä lapsi. Kukaan ei kuunnelut minua, olin yksin pahan oloni kanssa. Kun osoitin mieltäni äiti piti miehistä vaan kovempaa kiinni. Kiehun.
Äitini saastuttaa mieleni
23
4289
Vastaukset
- minä täältä
Hei,
Tekisi mieli vastata perusteellisesti kysymyksiisi,
mutta tavallaan kaikki vastaukset löydät seuraavasta kirjasta :
Colette Dowling (wsoy): Täydellinen nainen.
Siinä käsitellään hyvin seikkaperäisesti ja ymmärrettävästi äiti-tytär suhteen merkityksiä sekä syömishäiriöitä ja itsetuntoon ja omaan elämänhallintaan liittyviä kysymyksiä. Aivan loistava pakkaus. Toiv. löydät sen vaikka kirjastosta!- Mar
vinkistä! Käyn tänään lainaamassa kirjastosta.
- minä täältä**
Mar kirjoitti:
vinkistä! Käyn tänään lainaamassa kirjastosta.
Moi,
Löysitkö sinä tuon kyseisen kirjan. Ja jos löytyi, niin mitä tykkäsit?
- otettava
Irti otto äidistäsi. Elät täysin äitisi asettamilla ehdoilla ja olet 25 vuotias.
Todennäköisesti se ottaa raskaasti äitiisi ja häneltä saat odottaa useampaakin draamaesitystä, mutta pidä varasi. Äitisi on ilmeisesti (ja tämä on vain arvailua ja luuloa ei siis mikään totuus) jollakin tavalla jättänyt varsinaisen surutyönsä tekemättä silloin kun isäsi sairasti ja kuoli. Tuo epävarma ja poukkoileva käytös kertoo mielestäni siitä. Eihän hän ole kuitenkaan pystynyt situoutumaankaan yhteenkään ihmissuhteeseen vaikka niitä on useampia ollutkin. Hän joko tietoisesti hakenut suhdetta joka ei tulisi kestämään tai sitten yksinkertaisesti ei vain halua sitoutua uuteen suhteeseen peläten että joutuu taas menettämään kuten ensimmäisenkin rakkautensa. Aika sekavaa kuitenkin. Yksi hyvä keino olisi saada äitisi jollekin terapeutille (siis vieraalle ihmiselle) juttelemaan näistä hänen omista tunnoistaan.
Nyt hän käyttää sinua ja sinun myötätuntoasi häikäilemättä hyväkseen ja sitä tapahtuu ihan niin kauvan kuin sinä siihen suostut.- leimiga54
Olen jo yli 50v nainen.Tiedän kyllä mistä puhut.Sillon kun äitini eli olin niin riippuvainen hänestä että jopa naimisiin mentyäni kysyin äidiltäni lupaa tehdä toinen lapsi.Kaikki juontaa lapsuuteen.Jotenkin äiti otti ja isäkin minut otteeseensa.Aina hain hyväksyntää avioliitossanikin vanhemmilta.Olin hyväksytty jos tein niinkuin vanhemmat toivoivat.Sairastuin Bulimiaan ja paniikkihäiriöön josta kärsin tänäkin päivänä.Bulimiasta olen päässyt.Viimeisen 2 vuoden aikana pääsin äidistäni irti.Hän joutui laitokseen ja on jo kuollut.Mutta jotai tuo suhde sai minussa aikaan.Ujon,syrjäänvetäytyvän ihmisen jota käytetään hyväksi monissa asioissa.Olenhan niin kiltti.Jälkeenpäin ajatellen.Jos vanhemmat ei ole sen arvoisia että heitä vanhemmiksi vois kutsua,anna olla.Ota täydellinen irtiotto ja odota mitä toiselta suunnalata tapahtuu.Ainut tie.
- äidin varjosta veks
Tervehdys,
Elät hyvin tärkeää aikaa juuri nyt : olet herännyt omana persoonanasi ja tahdot ottaa selvää mikä on sinua ja mikä ulkopuolelta tulevaa (äitisi) määrittelyä siitä, millainen olet tai sinun tulisi olla.
Kirjoitan sinulle yhden teorian siitä, mistä tyttären epämääräinen ja omaa elämää haittaava syyllisyys voi johtua. Muista, että sinä kuulut selviytyjiin, sillä olet tiedostanut asian (hyvin moni ei valitettavasti näin tee vaan elää äitinsä varjoelämää).
Esimerkkinä nainen (äiti) jolle oma vihätysvoima on hyvin keskeinen asia minäkuvassaan. Hän kokee että on olemassa vain miesten kautta (parisuhteessa toisena osapuolena). Miehen sairastuttua hän hätääntyy. Yksinjääminen on kammottavinta mitä hän tietää. Hän alkaa tapailemaan muita miehiä. Miehiä tulee ja menee, sitä sopivaa ei tunnu vain löytyvän.
Vieressä tytär seuraa tilannetta ja yrittää oppia naisena olemisen merkitystä. Hän tuntee vihaa tilannetta kohtaan, kotiin muuttavia seurustelukumppania ja ihastuneen äidin välinpitämätöntä asennetta , mikä viestittää tyttärelle että äiti hyväksyi ennemmin oman tyttärensä turvattomuuden tunteen kuin halunsa olla "ihastuneena".
Kun suhteet eivät toimi, äiti etsii syyllistä.
Ja niitähän riittää. Syyllisiä ovat se törppö sulhanen joka ei tajunnut sitä tai tätä, yhden sulhasen alkoholiongelma, toisen mustasukkainen luonne, yhden köyhyys, toisen petturuus, näitähän riittää. Nämä miehet häipyvät kuvioista, niille äiti eimahda mitään.
Ainoastaan tytär ei pääse pakoon. Ajan myötä äiti siis alkaa syyllistämään tytärtään toimimattomista suhteistaan. Itsessähän ei ole vikaa, mutta jos tytär vain olisi ollut vähemmän hankala...
Elämä jatkuu. Tytär aikuistuu. Mutta tyttäressä jatkuu tämä syytös, jonka avulla äiti selitti itselleen epäonnistumisensa omissa aikuisiän ihmissuhteessaan. Se tytär perhana.
Se, että velipojat säästyvät syyllistämiseltä kertoo äidin suhtautumisesta naiseuteen. Epäonnistuja on siis nainen. Naisen vika. Naisen olisi pitänyt enemmän yrittää, niin joku lukuisasta miesjutusta olisi onnistunut. Koska vikaa ei voida nähdä itsessä, on se siis lähimmän naisen käytöksessä = tyttären.
Tällaista tilannetta kirjailija Milan Kundera kuvaa kirjassaan "Olemisen sietämätön keveys" kertoessaan Terezan tarinaa:
"On totta, että Tereza kamppaili äitiä vastaan aina kotoaan lähtöönsä saakka. Älkäämme silti unohtako, että hän samalla rakasti tätä onnettomasti. Hän olisi valmis tekemään tämän puolesta mitä tahansa, jos äiti vain olisi pyytänyt sitä rakkauden äänellä. Vain siksi, ettei hän koskaan kuullut rakkauden ääntä, hän sai voimaa lähteä kotoa" (sivu 85,wsoy 1983).
Kun syyllistäminen menettää tehonsa, äiti turvautuu marttyyriyteen tai manipulointiin (minulla ei ole muuta kuin sinä, vain sinä ymmärrät minua,jne.)
Monesti äidin rakkauden tarve on niin voimakas vielä aikuisenakin, että tytär haluaa unohtaa kaiken kärsimyksen tai ilkeyden ja uhrata elämänsä äidin hyväksynnän tavoittelemiseen.
Joitakin epämääräinen kalvava syyllisyys ajaa jatkamaan äidin kohtaloa. Tyyliin minulla ei ole oikeutta olla onnellinen ja huoleton omassa elämässäni. Eihän äitinikään ollut.
Tärkeää on siis erottaa oma kohtalonsa ja äidin kohtalo. Tiedostaa se, että äiti naisena ja vanhempana teki omat valintansa ja asetti oman tärkeysjärjestyksensä oman arvomaailmansa perusteella.
Nyt on tyttären vuoro valita.
Hän valitkoon kuten hänestä oikealta tuntuu ja kypsän äidin osa on silloin ablodeerata, kannustaa, tukea ja rohkaista.
Ellei äiti pysty muuta kuin nostattamaan tyttäressä esiin syyllisyyden tunteita rohkaisun sijaan, on se hänen ongelmansa.
Eikä estä sitä tosiseikkaa että tytär on fiksumpi, onnellisempi ja kokee täysillä elämäniloa vailla syyllisyyttä. Jos vain haluaa itse niin valita. Omannäköisensä elämän, ainutlaatuisena naisena. Ilman äidin varjoa. - psykoterapian
ja vielä noinkin nuorena. Uskon, että terapiasta on sinulle apua, kun käyt siellä läpi kaikki asiat. Yleensä lapset kokevat syyllisyyttä vanhempien avioerosta. Ja vaikka mistä, myös leskiäidin vaihtuvista miessuhteista, varsinkin kun oma äitisi on niin kehittymätön, ettei nähnyt omia ongelmiaan, vaan heijasti ne (syyllisyytensä) sinun.
On tärkeää antaa äidillesi anteeksi omassa mielessäsi, niin ettet haudo katkeruutta, joka pilaa sinun elämäsi. Tärkeää on myös huomata mitä kaikkea lapsuudestaan oppi, eli oppia näkemään
vaikeat asiat oppina, ettei itse toimi samoin, ja syytä omia lapsiaan.
Toisaalta lapsuuden pahoista muistoista ei ikinä pääse eroon ja monet äidit jatkavat kiusaamistaan
koko elämänsä ajan. Myös jos äidillä on kaksi tytärtä, hän saattaa kohdella toista täysin eri tavalla kuin toista, joten aina ei ole kysymys vain äiti-tytär suhteesta, vaan siitä, että äiti ei ymmärrä, että hänen tulisi kohdella lapsiaan tasa-arvoisesti, eikä tehdä yhdestä lapsestaan syntipukkia.- ja kaksi tytärtä.
>>>>Myös jos äidillä on kaksi tytärtä, hän saattaa kohdella toista täysin eri tavalla kuin toista, joten aina ei ole kysymys vain äiti-tytär suhteesta, vaan siitä, että äiti ei ymmärrä, että hänen tulisi kohdella lapsiaan tasa-arvoisesti, eikä tehdä yhdestä lapsestaan syntipukkia.>>>
Kolahti jotenkin tuo kohta itseeni. Olen perheestä jossa äidillä oli nimenomaan kaksi tytärtä, oli kyllä poikiakin, mutta jätän ne tässä yhteydessä huomiotta.
Niin siis, kaksi tytärtä joita hän kohteli todellakin aivan eri tavoilla. Vieläkään en täysin ymmärrä miksi, joskin jotain syitä olen kyllä selvittänytkin. Niin ja jos nyt joku ei vielä arvannut, niin kyllä, minä olin juuri se jota ei huomioitu ja joka jäi ilman, kun kaikille ei riitä ja jolle annettuja lupauksia ei tarvinnutkaan koskaan pitää ja jonka kohdalla säännöt muuttuivat aina kulloisenkin tarpeen mukaiseksi.
Kuten sanoin, osan syistä olen kyllä pystynyt jo selvittämäänkin. Esimerkiksi sen että äitini todellakin toisti omaa kohtaloaan omassa perheessään. Hän oli myös hyvin nuori ja elämässään kokematon kun lapsia alkoi hänelle syntyä. Traumaattinen lapsuus vaikeutti aikuistumista, vaikka toisaalta ympäristö antoi tuttuudessaan oman turvansakin. Toisaalta tuttu ympäristö esti uusien luovien ratkaisujen löytämistä.
Minusta tuntuu, ettei äitini oikeastaan koskaan ymmärtänyt että me hänen lapsensa emme ole hän.
Hänellä oli vielä minun ollessani jo aikuinen, vahva uskomus luulla tietävänsä kaiken mitä ajattelen ja mitä mieltä olen asioissa. Nolointa oli, että hän puhui asioistani vieraille aivan kuin ne olisivat minun omia puheitani, vaikka kyseessä oli vain hänen oma mielipiteensä.
Todella noloa. Joskus sitten korjailin hänen puheitaan joskus en. Kaikkiahan en voi tietääkään. Erityisen hankalaa se on siksikin, että siinä tuli annettua itsestä varsin outo mielikuva. Kaikki ihmisethän eivät halua ymmärtää, että äitikin on ihminen ja voi käyttäytyä omia lapsiaan vastaankin.
Usein kuulee erilaisia väittämiä äideistä. Uskotaan, että äitiys ikäänkuin pyhittää kaiken sen julmuuden mitä äiti voi omille lapsilleen tehdä.
Toivottavasti näistä kirjoituksista on sinulle hyötyä, kun punnitset tulevaisuuttasi. - Mar
ja kaksi tytärtä. kirjoitti:
>>>>Myös jos äidillä on kaksi tytärtä, hän saattaa kohdella toista täysin eri tavalla kuin toista, joten aina ei ole kysymys vain äiti-tytär suhteesta, vaan siitä, että äiti ei ymmärrä, että hänen tulisi kohdella lapsiaan tasa-arvoisesti, eikä tehdä yhdestä lapsestaan syntipukkia.>>>
Kolahti jotenkin tuo kohta itseeni. Olen perheestä jossa äidillä oli nimenomaan kaksi tytärtä, oli kyllä poikiakin, mutta jätän ne tässä yhteydessä huomiotta.
Niin siis, kaksi tytärtä joita hän kohteli todellakin aivan eri tavoilla. Vieläkään en täysin ymmärrä miksi, joskin jotain syitä olen kyllä selvittänytkin. Niin ja jos nyt joku ei vielä arvannut, niin kyllä, minä olin juuri se jota ei huomioitu ja joka jäi ilman, kun kaikille ei riitä ja jolle annettuja lupauksia ei tarvinnutkaan koskaan pitää ja jonka kohdalla säännöt muuttuivat aina kulloisenkin tarpeen mukaiseksi.
Kuten sanoin, osan syistä olen kyllä pystynyt jo selvittämäänkin. Esimerkiksi sen että äitini todellakin toisti omaa kohtaloaan omassa perheessään. Hän oli myös hyvin nuori ja elämässään kokematon kun lapsia alkoi hänelle syntyä. Traumaattinen lapsuus vaikeutti aikuistumista, vaikka toisaalta ympäristö antoi tuttuudessaan oman turvansakin. Toisaalta tuttu ympäristö esti uusien luovien ratkaisujen löytämistä.
Minusta tuntuu, ettei äitini oikeastaan koskaan ymmärtänyt että me hänen lapsensa emme ole hän.
Hänellä oli vielä minun ollessani jo aikuinen, vahva uskomus luulla tietävänsä kaiken mitä ajattelen ja mitä mieltä olen asioissa. Nolointa oli, että hän puhui asioistani vieraille aivan kuin ne olisivat minun omia puheitani, vaikka kyseessä oli vain hänen oma mielipiteensä.
Todella noloa. Joskus sitten korjailin hänen puheitaan joskus en. Kaikkiahan en voi tietääkään. Erityisen hankalaa se on siksikin, että siinä tuli annettua itsestä varsin outo mielikuva. Kaikki ihmisethän eivät halua ymmärtää, että äitikin on ihminen ja voi käyttäytyä omia lapsiaan vastaankin.
Usein kuulee erilaisia väittämiä äideistä. Uskotaan, että äitiys ikäänkuin pyhittää kaiken sen julmuuden mitä äiti voi omille lapsilleen tehdä.
Toivottavasti näistä kirjoituksista on sinulle hyötyä, kun punnitset tulevaisuuttasi.>>>>Usein kuulee erilaisia väittämiä äideistä. Uskotaan, että äitiys ikäänkuin pyhittää kaiken sen julmuuden mitä äiti voi omille lapsilleen tehdä.
- suhde...
Mar kirjoitti:
>>>>Usein kuulee erilaisia väittämiä äideistä. Uskotaan, että äitiys ikäänkuin pyhittää kaiken sen julmuuden mitä äiti voi omille lapsilleen tehdä.
Niin tuo ajattelutapa juontuu jostain viime vuosisadalta ja sitä aikaisemmaltakin ajalta. Näistä ajattelutavoista ja käsityksistä on paljonkin kirjoiteltu ja esimerkiksi Kaari Utrio käsittelee aihetta paljonkin tuotannossaan.
Äidin ja lapsen suhde ei aina ole ollut ollenkaan niin yksioikoinen kuin ehkä joskus annetaan ymmärtää.
- Kristiina-Päivitär
Moi. Äitini koko nuoruuteni liki 20 vuoden ajan hoki meille muille isästä näin dramaattisesti:"Auttakaa mut, tytöt, eroon tosta miehestä" Tämä oli vain leikkiä ja henkistä hyväksikäyttöä häneltä.Kunpa olisin tajunnut sen jo aikanaan. Ovat liitossa yhä. Olen myös saanut väkivaltaa äidiltäni. Terapeutti suositteli liki 9v sitten että äitini lähtisi käsittelemään tuota tilannetta mutta hän ei suostu.Viha, katkeruus ajoittain vaihtelevat minulla. Syyllinen olo ollut ties mistä. Aikanaan äitini haki perheessä koko ajan johonkin asiaan syyllistä. Oli kuin oikeudenkäynti tai taistelutanner olisi jatkuvasti toiminnassa.Syyllinen olo voi syntyä melko pienestäkin vihjeestä minulle nykyään.Mutta olen uskaltautunut jo raivoani ulostamaan, yksinollessani ja turvallisessa paikassa. Halaan puita pahaan olooni joskus. Onnea parisuhderakennukseen, se on hienoa! Anna mennä vaan oikeutetusti rakkauteen päin.
- Mar
Olen niin otettu että joku on vastannut kirjotukseeni ja vielä niin uskomattoman hienoja vastauksia. Kiitos teille.
Äidin varjosta veks-kirjoituksen voisin vaikka lähettää äidilleni jotta hän kerrankin joutuisi edes tiedustamaan mistä paha oloni johtuu. Vaikka ei pystyisi sitä koskaan myöntämään että hän on siihen osallinen.
Taidanpa lukea koko viestiketjun vielä kertaalleen.
- t:Reijo
Sinun ei tarvitse enää kantaa äitisi suhteen mitään syyllisyyden kahletta, vaan saat olla vapaa kaikista itsesyytöksistä.
Luuk.4:14. "Ja Jeesus palasi Hengen voimassa Galileaan; ja sanoma hänestä levisi kaikkiin ympärillä oleviin seutuihin. 15. Ja hän opetti heidän synagoogissaan, ja kaikki ylistivät häntä. 16. Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan. 17. Niin hänelle annettiin profeetta Esaiaan kirja, ja kun hän avasi kirjan, löysi hän sen paikan, jossa oli kirjoitettuna: 18. "Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, 19. saarnaamaan Herran otollista vuotta." 20. Ja käärittyään kirjan kokoon hän antoi sen palvelijalle ja istuutui; ja kaikkien synagoogassa olevien silmät olivat häneen kiinnitetyt. 21. Niin hän rupesi puhumaan heille: "Tänä päivänä tämä kirjoitus on käynyt toteen teidän korvainne kuullen."
Hebr.13:8 "Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti."
-Tähän raamatun sanaan vedoten, saan julistaa sinut vapaaksi kaikista noista vääristä itsesyytöksistä, joiden VANKINA sinä olet joutunut olemaan; OLE VAPAA! -Jeesuksen Kristuksen Kaikkivaltiaan nimessä!
Jumalan Siunausta sinun elämääsi muutenkin!
t:Reijo - yks äiti
sun pitää elää jo omaa elämääsi. anna äitisi olla ja tuhota itsensä jos tahtoo. rakasta itseäsi!!
- Nimetön
Kaikesta paista läpi,että äitisi on sinulle tosi tärkeä osa elämääsi. Jos hän olisi tasapainoinen ihminen hän tukisi ja kannustaisi sinua eikä syyllistäisi. Haet kokoajan hyväksyntää häneltä vaikka sinun pitäisi ehkä ymmärtää että kukaan muu ei voi elää sinun elämääsi kuin sinä itse, muiden mielipiteistä välittämättä. Siitä johtuvat todennäköisesti myös syömishäiriösi& muu paha olo.
Itselläni oli samantyyppinen tilanne nuorempana ja aikani sitä kestettyäni sanoin äidilleni että hän saa minulle tuntumaan tosi pahalta ja syyllistävältä. Onneksi meillä on niin hyvät välit että tilanne parani puhumalla. Sen jälkeen olen uskaltanut sanoa asioista sen mitä olen ollut asioista mieltä.
Välttämättä sinulle ei käy samoin, ainakaan tuon tekstin perusteella. Haet kovasti äitisi hyväksyntää ja koet että sitä et saa, etkä välttämättä tule koskaan saamaankaan. - * * HÄNESTÄ HETI
oma äiti on aiak samallaine ja kadun sitä etten hankkiutunu eroon hyvän sään aikana ,ku nyt kärsin masennuksesta joka johtuu osittais tosta täydellisyyteen pyrkimisestä
muista että et oo mitenkään vastuussa hänestä - sdfgsdfgg
Sinä sentään olet seurustellut. Kaikilla ei ole kumppania saati edes ystäviä.
Kaikkea pahaa sinulle.- kaislamaria
Kaikkia pönttöjä täälläkin kommentoi. Kyseinen henkilö oli tosiaan ilmeisesti löytänyt itselleen sopivan palstan: katkeruus. Sikäli hän on kyllä ymmärtänyt väärin, että palstan tarkoituksena EI ole purkaa omaa katkeruuttaan kohtalotovereihin.
Älä, Mar, masennu tästä. Tollaset kommentit pitää jättää omaan arvoonsa. - Ystäväksi
Oisko sun pitänyt vilikasta peilii ja kysästä
itteltäs MIKSI???
Parempaa Hyvää Sulle. - Mar
tämä on siitä kenen elämä on kurjin? En tiennytkään. Muistutat äitiäni: "isänne kuolema oli kyllä kaikista rankin minulle".
- Nimetön
Yritä "irtaantua" äidistäsi ja aloita oma elämäsi. Jos asut äitisi kanssa samassa asunnossa etsi itsellesi oma asunto ihan ensimmäiseksi. Vaikka se tuntuisikin vaikealta...
Et sinä ole vastuussa vanhempien tekemisistä, jos äidilläsi menee "suhteissa" huonosti ja ne loppuvat, niin ei se todellakaan ole sinun asia siitä huolehtia. Mulla oli enne todella rasittava anoppi, jolle tein selväksi että meillä on oma elämä (mies&lapset) ja hänellä omansa. Meidän ei tarvitse tehdä niinkuin hän sanoo tai neuvoo (lasten kasvatus yms.) Sitten sain tarpeeksi ja muutin lasten kanssa yksinhuoltajaksi ja hommasin puhelimeen numeron näytön, niin ei tarvinnut vastata jos ei halunnut.
Oli päivittäisiä kontrollisoittoja. Ja hyvin olen pärjännyt.
Mutta sun asiaan palatakseni, yritä todella aloittaa oma elämä seurusteluneineen ja ole onnellinen!
Joskus se irtautuminen on tehtävä!
Minusta on ihanaa, kun omat lapseni soittavat vähintään kerran viikossa. Vaikka asuvat tyttöystäviensä kanssa eri paikkakunnilla kuin minä. Ilmeisesti meillä on hyvät välit. Toivon että sinunkin välisi paranevat ajan myötä äitiisi.
Jos haluat, niin voit kirjoitella mulle [email protected].
Terkuin Maisa - ÄIDISTÄSI MULLA
ilkeä äiti joka pilas elämäni. Jos olisin ajoissa
huomannut sen. Olisi elämäni erilaista. - Äiti jo itsekkin.
Sinun äitisi ei ole poikkeus. Omani oli samanmoinen. MUTTA, jätin hänet omaan arvoonsa, enkä antanut haitata elämääni. Tee samoin. Rakastat vain häntä pyytetttömästi, muttet annan hänen mielipiteidensä vaikuttaa valintoihisi. Hyvin menee. Takuut annetaan.
Idiootti olet jos syytät äitiäsi omista virheistäsi. Tietysti on helpompaa syytellä muita kuin kantaa vastuu omista vääristä valinnoista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mielessäni vieläkin T
Harmi että siinä kävi niinkuin kävi, rakastin sinua. Toivotan sulle kaikkea hyvää. Toivottavasti löydät sopivan ja hyvän261366Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa
Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k71292- 51206
Nähtäiskö ylihuomenna taas siellä missä viimeksikin?
Otetaan ruokaöljyä, banaaneita ja tuorekurkkuja sinne messiin. Tehdään taas sitä meidän salakivaa.21204Sinäkö se olit...
Vai olitko? Jostain kumman syystä katse venyi.. Ajelin sitten miten sattuu ja sanoin ääneen siinä se nyt meni😅😅... Lis11183Persut petti kannattajansa, totaalisesti !
Peraujen fundamentalisteille, vaihtkaa saittia. Muille, näin sen näimme. On helppo luvata kehareille, eikä ne ymmärrä,11181Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita
Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita – neljä Jyväskylän Outlaws MC:n jäsentä vangittu: "Määrät p421177Housuvaippojen käyttö Suomi vs Ulkomaat
Suomessa housuvaippoja aletaan käyttämään vauvoilla heti, kun ne alkavat ryömiä. Tuntuu, että ulkomailla housuvaippoihin21154Hyvää yötä ja kauniita unia!
Täytyy alkaa taas nukkumaan, että jaksaa taas tämän päivän haasteet. Aikainen tipu madon löytää, vai miten se ärsyttävä31139Lepakot ja lepakkopönttö
Ajattelin tehdä lepakkopöntön. Tietääkö joku ovatko lepakot talvella lepakkopöntössä ´vai jossain muualla nukkumassa ta21130