Keijulle ja muille "rosvoille"!

Mitä ihmettä te siitä saatte, että viette toisten miehet?
Luulette varmaan olevanne jotakin erinomaisia!
Kyllä ne miehet voi sitten pettää teitäkin, pettihän ne meitäkin!
Kummallista, miten haluttua riistaa on naimisissa oleva mies! Luulisi, että vapaitakin on.
Mikä ihme siinä sitten on, että pitää toisen omaan kajota? Rikkoa perhe? Väen vängällä väännetään mies irti perheestään! Lapset jää ilman isää.

Onko tuollaisen "historian" päälle rakennettu suhde paras mahdollinen?
251879
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Kirjoituksestasi oli varmasti ajattelemisen aihetta. Itse en ole koskaan yrittänyt varattua. Päinvastoin karkuun olen juossut, jos varattu on minua baarissa yrittänyt. Valitettavan yleistä vaan.

Olen silti kanssasi eri mieltä. Kukaan ei ole vietävissä, jossei itse sitä halua. Kukaan ei siis vain vie toisen miestä. Kyllä siihen kaksi tarvitaan. Joten on myös kaksi syyllistä. Siinä olen samaa mieltä, että mies pettää uutta naistaankin kun on jo vaimoaan pettänyt hänen kanssaan. Ainakin se on hyvin todennäköistä. Mutta että miesraukat vokoteltaisiin sänkyyn ja salasuhteisiin ilman heidän omaa tahtoaan. Siitä olen täysin eri mieltä. En mitenkään kannatta pettämistä, päinvastoin. Pelottaa oikein kuinka yleistä pettäminen nykyään on!

Äänestä
  • Kirjoitat muuten asiaa, josta olen samaa mieltä, mutta..."Mutta että miesraukat vokoteltaisiin sänkyyn ja salasuhteisiin ilman heidän omaa tahtoaan." Tuskin täysin ilman omaa tahtoaan, voin kertoa vain siitä mitä olen itse nähnyt, ja ensimmäisenä tulee mieleen seuraavanlainen tilanne: samalla työpaikalla oli töissä varattu mies ja töihin tuli sinkkunainen, joka "iski silmänsä" tähän varattuun mieheen. Ja sitä vokottelua tosiaan riitti...mimmi ilmestyi työpaikalle mitä kireimmissä minihameissa ja avarissa paidoissa, kehui ja imarteli miestä jatkuvasti. Jos se ei ollut vokottelua niin ei sitten mikään... eikä neiti uskonut vaikka mies kuinka yritti korrektisti selvitä tilanteesta.
    No, vikaa oli miehessäkin tottakai puolen vuoden päästä pikkujouluissa 3 promillen kännissä sitten vihdoin sai neiti miehen itseään halailemaan, ei tosin sen enempää, mutta ukkoparka kun meni tunnustamaan sen vaimolleen, oli edessä työpaikan vaihto ja parisuhdeterapia... Tajusi kyllä arvon neitikin vaihtaa työpaikkaa vähän ajan kuluttua, kun seuraava "uhri" teki esimehelle ilmoituksen työpaikka-ahdistelusta, vaikka mies olikin, ilmoitti ettei pysty tekemään töitään jos k.o henkilö yrittää väkisin uittaa rintojaan hänen kahvikupissaan kaiket päivät.

    Ehkä kenties olisi ideaa palata pettämisen kriminalisointiin? Sekä tietenkin myös rikokseen yllyttäminenhän lienee rikos? Ehkä se sitten olisi ainoa tapa saada ihmiset ottamaan vastuuta ensinnäkin käytöksestään ja toiseksi parisuhteistaan.

    Äänestä

Ei ainoastaan miehet petä vaan myös naiset. HALLELUJAA tasa-arvo toteutunut ainakin yhdessä asiassa...

Mutta sellaisten pettäjien perään ei kannata haikailla. ovat täysiä idiootteja kuin myös heidän uudet, jotka ovat varmasti tajunneet rikkovansa perheen.

Kirjoitit, että lapset jää ilman isää, niin se tahtoo olla vaikka nainen pettäisi ja häipyisi uuden ukon matkaan. Reilua, eikö totta.

Äänestä

Vaikka itsekin olen suhteessa varattuun, olen samaa mieltä sinkun kans siitä ettei ketään voi väkisin viedä! Kannattais varmaan jokaisen tahollaan miettiä millä tavalla sen miehen saa siellä kotona pysymään, jos sitä ei halua menettää. Aina ei tie vie miehen sydämeen vatsan kautta.

Äänestä
  • Hyvä sinun on ajatella, että hänellä on huono vaimo. Ja paskat petät vain itseäsi. Eikö omatunto soimaa yhtään? Jos sanoisit reilusti sille miehelle, että minkäänlaista suhdetta ei ole eikä tule ennenkuin olet eronnut, arvaappa kahdesti eroisiko...

    EI VARMASTI! Ja se tekee sinusta kodinrikkojan, pilaat vielä viattomien lasten elämän. Kuinka helvetissä nukut yösi rauhassa?

    Äänestä

  • eli syy on kuin onkin siellä kotona! No, eihän siinä sitten mitään, ottakaa akat syyt niskaanne, teidän syy, jos mies hyppää vierailla!

    Äänestä

  • Siinä asiassa olen edelleen samaa mieltä, ettei kenenkään miestä/vaimoa väkisten houkutella pettämään.

    Ei se vika sentäs ihan petetyssä ole, että joutui petetyksi. Että pitäisi miettiä miten saada siippansa pysymään kotona! Minusta idioottia toimintaa lähteä ratkomaan kotiongelmia pettämällä. Jokinhan siinä suhteessä mättää, kun pettämään täytyy ruveta. Pettäminen on minusta pettäjän vika, ongelmat suhteessa taas molempien vika.

    Sen verran pitäisi olla tajua, ettei pettämisellä pidemmän päälle ongelmia ratkaista. Suu auki ja puhumaan siippansa kanssa. Sitten erotaan, jos ei toimi ja sitten vasta se uusi. Jospa se olisikin tosielämässä noin helppoa..

    Äänestä

  • julmia ihmisiä kirjoitti:

    Hyvä sinun on ajatella, että hänellä on huono vaimo. Ja paskat petät vain itseäsi. Eikö omatunto soimaa yhtään? Jos sanoisit reilusti sille miehelle, että minkäänlaista suhdetta ei ole eikä tule ennenkuin olet eronnut, arvaappa kahdesti eroisiko...

    EI VARMASTI! Ja se tekee sinusta kodinrikkojan, pilaat vielä viattomien lasten elämän. Kuinka helvetissä nukut yösi rauhassa?

    Täytyy myös ottaa huomioon, ettei kaikissa suhteissa niitä lapsiakaan ole!

    Äänestä

  • Sirpaleet kirjoitti:

    Täytyy myös ottaa huomioon, ettei kaikissa suhteissa niitä lapsiakaan ole!

    ...petetyksi tulleella ei sit ole minkäänlaista ihmisarvoa, eikä tarvitse välittää? Niinkö?

    Äänestä

  • sinkku kirjoitti:

    Siinä asiassa olen edelleen samaa mieltä, ettei kenenkään miestä/vaimoa väkisten houkutella pettämään.

    Ei se vika sentäs ihan petetyssä ole, että joutui petetyksi. Että pitäisi miettiä miten saada siippansa pysymään kotona! Minusta idioottia toimintaa lähteä ratkomaan kotiongelmia pettämällä. Jokinhan siinä suhteessä mättää, kun pettämään täytyy ruveta. Pettäminen on minusta pettäjän vika, ongelmat suhteessa taas molempien vika.

    Sen verran pitäisi olla tajua, ettei pettämisellä pidemmän päälle ongelmia ratkaista. Suu auki ja puhumaan siippansa kanssa. Sitten erotaan, jos ei toimi ja sitten vasta se uusi. Jospa se olisikin tosielämässä noin helppoa..

    On hyvä huomata, että vielä on kuitenkin ihmisiä joilla on moraalia.

    Kuten eilen jo totesin kirjoitellesani, nykyään erotaan liian helposti, on vain niin helppoa jättää ongelmat taakseen, ja lähteä "paremman" matkaan.

    Eivät ne asiat mihinkään katoa, alkuhuuman jälkeen on taas sama juttu edessä. Jos ei ole varma siitä, että on nyt sen ihmisen löytänyt kenen kanssa haluaa viettää loppuelämän, pitääkö silloin yleensä aloittaa yhteiselämä?

    Eikö ensin pidä tutustua ihmiseen perinpohjin? Ja kun on aivan varma siitä, että rakkaus on todellista ja molemminpuolista aloitetaan se yhteiselämä.

    Eikä se siihen lopu, väittäkööt joku muuta jos haluaa, mutta suhde kuolee varmasti, ellei sitä "hoida" Tosin jos rakastaa aidosti, ikäänkuin automaattisesti tulee hoidettua suhdetta...

    Täytyy vain muistaa huomioida rakastaan myös arjen koittaessa.

    Olen huomannut, että nykynuoriso TIETÄÄ AINA olevansa valmiita - niin parisuhteeseen ja avioliittoon kuin lastentekoon. Joskus tuo kaikki tapahtuu alle vuodessa! Tähänkin joku neropatti tietää kertoa, että ei se ole ajasta kiinni. Ei, jos oikeasti rakastaa, rakastaa myös kymmenien vuosien kuluttua, mutta jos ei rakasta, se selviää ajan kanssa.
    Siksi minua ärsyttää suunnattomasti tuo sanonta "olla valmis". Miten helkkarissa kukaan voi tietää olevansa valmis johonkin, kun ei tiedä oikeesti mihin? Kuvitelmiin parisuhteesta, kuvitelmiin avioliitosta ja lapsesta, mutta totuuden kanssa nillä ei yleensä ole mitään tekoa!! Ja eroja tulee kuin sieniä sateella, näiden "valmiiden" henkilöiden jäljiltä.

    Kuten sanoit, aina vain uusi remmiin. Ei asia siitä parane...
    Totta on myös, että aito rakkaus hoitaa suhdetta huomaamatta.

    Äänestä

  • Tunnen itsekin näitä parikymppisiä hupakkoja jotka pönkittävät itsetuntoaan paneskelemalla viiskymppisten perheenisukkien kanssa, joiden vaimot ovat jo loppuun palaneet miehen ja lapsien passaamiseen.

    Olen niin kyllästynyt tähän "menkää peilin eteen, pitäkää parempaa huolta miehistänne"-potaskaan.
    Te, lohdutuspalkinnot, luulette tietävänne parisuhteista kaiken vain kuuntelemalla toisen osapuolen rutinat.
    Entä vaimot? Kuka kysyy heiltä mitään?
    Heidät vain määrätään kylmästi peilin eteen!

    Ei kai mies herran jestas mene kertomaan että on itse pilannut naisen seksihalut olemalla täys törppö, kyllä sen toisen naisen syliin mennään syyttelemään vaimoa että kun se on niin ja niin kamala.
    Vaimolla voi olla ihan yhtä paljon valitettavaa, kenties myöskin toisen miehen sylissä..

    Ja tästä taas seuraa loputon kierre, kun asiat jotka pitäisi kertoa omalle puolisolle, parutaankin jollekin ulkopuolisille.
    Tämä taas ylläpitää huonon suhteen jatkumista huonona.
    Että oikein hyvää vapaaehtoistyötä teette, numero kakkoset!
    Ja vielä kehtaatte väittää ettei se edes kuulu teille, jos toinen on varattu!
    Itsehän osaltanne pidätte niitä liittoja yllä!

    Äänestä

  • Totuudentorvi kirjoitti:

    Tunnen itsekin näitä parikymppisiä hupakkoja jotka pönkittävät itsetuntoaan paneskelemalla viiskymppisten perheenisukkien kanssa, joiden vaimot ovat jo loppuun palaneet miehen ja lapsien passaamiseen.

    Kyllä se niin on, että nämä kakkosnaiset tekevät karhunpalveluksen aviomiehille paneskelemalla heidän kanssaan, jotta heidän huonot avioliittonsa säilyisivät. Parempi olisi kun kärsisivät puutteessa ja sitten eroaisivat, olisi selvät pasmat kaikille.
    Mutta sitten tulevat nämä itseään "pelastajina" ja avuliaina pitävät kakkosnaiset pilaamaan kaiken.

    Tämä aiheuttaa sen, että puolisot vihaavat toisiaan, mutta pysyttelevät "lasten takia" yhdessä, molemmat paneskellen rakastajiaan.
    Ja tämä taas antaa lapsille vääristyneen kuvan parisuhteesta ja näin luomme vain lisää pinnallisia, keskusteluun kykenemättömiä ja pettäviä ihmisenalkuja.

    Että kyllä teillä, rakastajan roolissa olevilla on äärimmäisen suuri rooli niiden varattujen vakipanojenne perheisiin ja jopa lasten, uusien päättäjien ja vaikuttajien mielipiteisiin!

    Monesti ero olisi lasten kehityksen kannalta parempi vaihtoehto, kuin kireä epäilyn, valehtelun ja vihan ilmapiiri kotona.
    Lapsella on myös paljon paremmat vaistot kuin aikuisilla, eikä ole ollenkaan harvinaista että lapsi tietää toisen vanhempansa pettämisreissuista jo kauan ennen petettyä itseään!
    Tämä taas aiheuttaa lapsille traumoja, joiden seurauksia voimme vain arvailla...

    Äänestä

  • Helppohan sun on aina olla pillu märkänä, mutta entäs kun on kolme räkänokkaa (mies mukaan laskettuna!), joille joudut pitkin päivää kokkaamaan ja pesemään monta koneellista pyykkiä, imuroimaan, tiskaamaan, ainiin ja pitäähän naisen nykyään myös opiskella ja tehdä töitä! Jaksa siinä sitten vielä miellyttää miestä. Kuka miellyttäisi minua vaihteeksi?!

    Äänestä

  • Totuudentorvi kirjoitti:

    Tunnen itsekin näitä parikymppisiä hupakkoja jotka pönkittävät itsetuntoaan paneskelemalla viiskymppisten perheenisukkien kanssa, joiden vaimot ovat jo loppuun palaneet miehen ja lapsien passaamiseen.

    Olen niin kyllästynyt tähän "menkää peilin eteen, pitäkää parempaa huolta miehistänne"-potaskaan.
    Te, lohdutuspalkinnot, luulette tietävänne parisuhteista kaiken vain kuuntelemalla toisen osapuolen rutinat.
    Entä vaimot? Kuka kysyy heiltä mitään?
    Heidät vain määrätään kylmästi peilin eteen!

    Ei kai mies herran jestas mene kertomaan että on itse pilannut naisen seksihalut olemalla täys törppö, kyllä sen toisen naisen syliin mennään syyttelemään vaimoa että kun se on niin ja niin kamala.
    Vaimolla voi olla ihan yhtä paljon valitettavaa, kenties myöskin toisen miehen sylissä..

    Ja tästä taas seuraa loputon kierre, kun asiat jotka pitäisi kertoa omalle puolisolle, parutaankin jollekin ulkopuolisille.
    Tämä taas ylläpitää huonon suhteen jatkumista huonona.
    Että oikein hyvää vapaaehtoistyötä teette, numero kakkoset!
    Ja vielä kehtaatte väittää ettei se edes kuulu teille, jos toinen on varattu!
    Itsehän osaltanne pidätte niitä liittoja yllä!

    Ensinnäkin ei kaikki ole parikymppisiä niinkuin kuvittelette ja toiseksi suhde voi olla paljon muutakin kuin panemista. Seksi ei ole elämän tärkein asia, kylläkin yksi osa rakkautta.

    Äänestä

  • Sirpaleet kirjoitti:

    Ensinnäkin ei kaikki ole parikymppisiä niinkuin kuvittelette ja toiseksi suhde voi olla paljon muutakin kuin panemista. Seksi ei ole elämän tärkein asia, kylläkin yksi osa rakkautta.

    Sanoin ITSE tuntevani parikymppisiä jakorasioita, en että kaikki ovat!
    Ja toiseksi on ihan sama pannaanko vai jutellaanko vain, OMAN kumppanin kanssa ne asiat pitäisi ratkoa eikä valittamalla muille!

    Äänestä

  • Totuudentorvi kirjoitti:

    Sanoin ITSE tuntevani parikymppisiä jakorasioita, en että kaikki ovat!
    Ja toiseksi on ihan sama pannaanko vai jutellaanko vain, OMAN kumppanin kanssa ne asiat pitäisi ratkoa eikä valittamalla muille!

    Entäpä jos/kun sillä omalla ei koskaan ole aikaa eikä mielenkiintoa paneutua kuuntelemaan mistä on kyse? Puhumattakaan, että todella keskustelisi missä mättää ja mitä yhdessä voitaisiin tehdä? Sen sijaan koskaan ei ole aikaa, joskus suora vastaus on "ei kiinnosta", eikä etenkään haluta muuttaa juuri niitä asioita jotka suhteesta tekevät huonon "ainahan meillä on ollut niin"...Kyllä siinä helposti tulee juteltua asioista jollekin ihan muulle kuin omalle kumppanille, ja ihan syystä joskus tuntuu, että se ulkopuolinen on kiinnostuneempi ja ymmärtäväisempi kuin oma kumppani...

    Käsi sydämelle, sinä joka luet tämän, onko kumppanisi helppo puhua sinulle, todella? Vai uskotko vain niin?

    Äänestä

  • jätetavaraa.

    Äänestä

  • Tiedoksi kirjoitti:

    jätetavaraa.

    Jo alusta asti olen oppinut sen, että metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan... eli bumerangina takaisin edellinen viesti!

    Äänestä

  • fenduren kirjoitti:

    Entäpä jos/kun sillä omalla ei koskaan ole aikaa eikä mielenkiintoa paneutua kuuntelemaan mistä on kyse? Puhumattakaan, että todella keskustelisi missä mättää ja mitä yhdessä voitaisiin tehdä? Sen sijaan koskaan ei ole aikaa, joskus suora vastaus on "ei kiinnosta", eikä etenkään haluta muuttaa juuri niitä asioita jotka suhteesta tekevät huonon "ainahan meillä on ollut niin"...Kyllä siinä helposti tulee juteltua asioista jollekin ihan muulle kuin omalle kumppanille, ja ihan syystä joskus tuntuu, että se ulkopuolinen on kiinnostuneempi ja ymmärtäväisempi kuin oma kumppani...

    Käsi sydämelle, sinä joka luet tämän, onko kumppanisi helppo puhua sinulle, todella? Vai uskotko vain niin?

    Mitä järkeä sellaisen kanssa on edes olla?
    Jos asioista ei voi puhua OMALLE kullalle, niin ei se enää edes ole mikään suhde. Se on jo ollutta ja mennyttä, miksi pitää sitä kulissia yllä käyttämällä rakastajia korvikkeina?

    Äänestä

  • Taina kirjoitti:

    Et vastannut esittämääni kysymykseen?
    Ja kaikista asioista ei kaikissa suhteissa voi puhua kumppanille, syystä tai toisesta. En tiedä kuinka pitkä ja millainen suhde itselläsi on, mutta....
    Käsittääkseni ei ole kulissia pitää yllä suhdetta, joka muuten sujuu, jos on joitakin aiheita joista ei voi keskustella kumppanin kanssa?
    Eri asia on pitää rakastajia korvikkeina, ja toinen juttu taas keskustella suhteestaan. Se, jolle alunperin vastasin, oli sitä mieltä että sekin on kiellettyä.
    "se ei ole enään mikään suhde..." Jos suhde on jatkunut 20v. ja ongelmana on esim. erilaiset halut seksin suhteen, sekö ei ole enään mikään suhde, jos asiasta keskustelee jonkun muun kanssa ja yrittää miettiä miten asiaan tulisi asennoitua tai miten sen voisi ymmärtää?
    Yksi osa hyvää suhdetta on nimenomaan se, että jos ei kykene kumppaninsa kanssa keskustelemaan, niin ainakin yrittää jotakin kautta ymmärtää asioita. Sänkyyn hyppääminen jonkun toisen kanssa onkin jo aivan eri juttu, mutta ettäkö ei saisi edes keskustella kenenkään muun kanssa...?

    Äänestä

Naiset ovat luonnostaan kateellisia toisilleen. He vertailevat jo teinityttöinä omaa vartaloaan kavereiden vartaloihin ja mikäs sen parempaa itsetunnon pönkitystä, jos vielä saa keimailtua toiselta miehen?

Äänestä

itselleen haluamansa miehen. Ehkä miesten mielestä olemme erinomaisia, erinomaisempia ainakin kuin te vaimot.
Minäpä en ole pakottanut miestä kanssani, niin kuin teki vaimo. Huijasi ensin raskaudella kanssaan naimisiin. Häiden jälkeen kertoi, että aprilliä! Mielestäni alhaista!

Mies on itse mielestään vapaa, ilman oikeaa rakkautta ihminen on vapaa.

Minä en riko perhettä. Yksi valehteleva ämmä jää ilman miestä, mutta mitä sitten? Hän ei alunperinkään saanut miestä itselleen omana itsenään, vaan valehtelemalla...

Äänestä
  • saa miehen, joka etsii ensi tilassa itselleen uuden kakkosen käyttöön.

    Noinhan se menee, mutta HUORILLA on kanan aivot.

    Äänestä

  • Juu juu kirjoitti:

    saa miehen, joka etsii ensi tilassa itselleen uuden kakkosen käyttöön.

    Noinhan se menee, mutta HUORILLA on kanan aivot.

    Mullakin on mies, jonka nappasin toiselta. Tosin vaan avomiehen, mutta kuitenkin.
    Ollaan oltu kohta neljätoista vuotta yhdessä, eikä vielä ole kakkosta kuvaan ilmestynyt!

    Sitä paitsi kyllä siihen kakkosen hommaamiseen joku syy on olemassa! Ei ne ukot sitä huvikseen tee, idiootti!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaimo kirjoitti:

Mitä ihmettä te siitä saatte, että viette toisten miehet?
Luulette varmaan olevanne jotakin erinomaisia!
Kyllä ne miehet voi sitten pettää teitäkin, pettihän ne meitäkin!
Kummallista, miten haluttua riistaa on naimisissa oleva mies! Luulisi, että vapaitakin on.
Mikä ihme siinä sitten on, että pitää toisen omaan kajota? Rikkoa perhe? Väen vängällä väännetään mies irti perheestään! Lapset jää ilman isää.

Onko tuollaisen "historian" päälle rakennettu suhde paras mahdollinen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu