Erosta on jo neljä vuotta ja on alkanut vaivata se, että tuntuu siltä että "kaikki" ovat uudessa suhteessa viimeistään parin vuoden päästä. No, tämähän ei tietenkää pidä paikkaansa, mutta...
Yksi juttu on ollut meneillään n. vuoden ajan, mutta se on ollut pelkkää satunnaista tapailua (parin kuukauden välein) ja harvakseltaan tekstailua. Minä haluaisin muuta, mutta minkäs teet.
Yksi juttu on ollut meneillään n. vuoden ajan, mutta se on ollut pelkkää satunnaista tapailua (parin kuukauden välein) ja harvakseltaan tekstailua. Minä haluaisin muuta, mutta minkäs teet.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itseasiassa vuodesta 95, ainoastaa 06 yritin kunnolla jotain, mutta ei siitä tullut oikeen mitään. Toki eron jälkeen oli sellasia satunnaisia yrityksiä jotka ei johtanut mihinkään.
Yleensä viihdyn yksinään.
N. 4 v. sitä tuli oltua. Tosin muutamia pikkujuttuja oli siinä välissä, mutta parisuhdetta ei.
Parisuhteesta ei ole ollut hajuakaan kolmeen vuoteen, eli pitäisi siirtyä oikeaksi sinkuksi, jolloin saisi edes sitä seksiä.
Erosta viisi vuotta. Ei ole tullut sopivaa kohdattua. Tosin tutustunut olen moneenkin, mutta ei ole tullut sitten enempää.
Monesti katselen ymmälläni kun pitkistä parisuhteista eronneet ystäväni ovat erottuaan löytäneet kuukauden sisällä jo uuden... mutta minulle ei vaan tule sopivaa..
Vuoden väliaika on ollut "virallisten" parisuhteiden välissä siitä asti kun ensimmäisen kerran aloin seurustelemaan.
Kolme vuotta tasan mennyt erosta eikä ole ollut minkäännäköistä naissuhdetta sen jälkeen. Ajattelin silloin 2005 että katselen rauhassa ympärilleni, mutta en epätoivoisesti etsi lohtusuhteita. Tässä ollaan, en olisi itsekään uskonut eikä kyllä uskoisi moni muukaan. Monet ystävät luullakseni kuvittelevat että minulla on ollut tietysti aina tässä joitain vähemmän vakavia juttuja välissä. Mutta mitään ei ole ollut. Uskomatonta ja tavallaan masentavaakin.
Liian kauan :)
Melkein en viitsi vastata, ettei teitä ala jo ennakkoon masentaa. (Pidempään kuin yksikään teistä.)
Mutta sitten kun sen sopivan tunnistaa, niin se on juhlaa. Ja ne yksinäiset vuodet menettää merkityksensä. Kuka niitä sitten enää haluaa muistella :)
Etsin aktiivisesti ja siitä huolimatta ei löytynyt. Kun olin jo luovuttanut ja vastailin vain jotain tehdäkseni ja tottumuksesta, niin silloin se löytyi. Kun vähiten odotti...
Asian voi ajatella myös positiivisesti. Jos en olisi niin kauan ollut etsimässä, en olisi nykyiseen törmännyt, kun on hänelläkin ollut omat suhteensa aikanaan. Olimme molemmat sopivasti samaan aikaan puolisoa etsiviä yksinäisiä...
Mun erosta ei sentään ole kuin vähän vajaa kaksi vuotta, mutta sekin tuntuu olevan liikaa ja uutta miestä ei ole näkysissä. Jokainen viidestä yritelmästäni on kaatunut ennen kun 2 kk tulee täyteen ja jokainen eri syystä, jotka yleensä ovat olleet suhteen ulkopuolisia tai ulkopuolisten aiheuttamia.
En jaksaisi olla enää yksin, jokainen päivä raastaa. Mutta en sentään osaa taikoa. Vaikka kuinka yritän oikeasti sen sopivan löytää.
Ensimmäinen suhteeni sentään kesti yli 20-vuotta, joten voisin uudenkin kuvitella kestävän.