Älykkäät lapset

Minulla on eräs ystävätär, jolla on kolme lasta aika yksinkertaisen miehen kanssa. Nainen itse on kyllä vetävän näköinen, mutta ei hänkään sieltä fiksuimmaista päästä ole.

Lapset ovat nykyään 13v ja nuorempia. Kaikki vaikuttavat erittäin fiksuilta. Tästä kyllä itselle herännyt vahva epäilys. Onko tämä mahdollista vai onko tapahtunut "vilunkia". Minua ei "vilunki" haittaa ja tuskin tuo kiltti pöhlö mies sitä edes tajuais.
3450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mitä tarkoitat kun sanot että lapset vaikuttavat fiksuilta? Millä tavalla?

Eiköhän lapsien älykkyyteen vaikuta enemmän ympäristö kuin geenit. Jos lapsilla on tärkeimpään kehitysaikaan virikkeellinen ympäristö niin se merkitsee ja paljon. Sama päinvastoin, vaikka molemmat vanhemmat olisi kuinka älykkäitä tahansa niin ei se vielä itsessään takaa mitään (noin periaatteessa).

Ennen kuin vedät hätiköityjä johtopäätöksiä huomioi se, että ihmistä muokkaa geenien lisäksi kasvuympäristö, ja erittäin vahvasti tekeekin. Ja fiksuutta on monenlaista, opetetun simpanssin geeneilläkin osataan kiittää ja laittaa suorat housut jalkaan, ja paita housuun.

Äänestä

Itse turhauduin välillä teini-iässä, kun huomasin olevani älykkäämpi kuin vanhempani, ja silti piti tehdä kuten he käskivät. Sama koskee pikkuveljeäni. Vanhempieni ollessa koulussa oli sellaisia sääntöjä, että ruokatunnilla ei saa puhua yms. Uskon, että nykyään vapaampi ja sosiaalisuuteen rohkaiseva ympäristö kehittää ihmisen älyä.

Äänestä
  • olen varsinkin nuoruudessani ollut turhautunut, kun on tuntenut olevansa vanhempiaan älykkäämpi, varsinkin omaa äitiä. Mutta olen ajatellut sen johtuvan äitini vähäisistä elämänkokemuksista. Yhteenmuutto isäni kanssa suoraan lapsuudenkodista, lapsi 20 vuotiaana... Ei käy kateeksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hölmöillä vanhemmilla kirjoitti:

Minulla on eräs ystävätär, jolla on kolme lasta aika yksinkertaisen miehen kanssa. Nainen itse on kyllä vetävän näköinen, mutta ei hänkään sieltä fiksuimmaista päästä ole.

Lapset ovat nykyään 13v ja nuorempia. Kaikki vaikuttavat erittäin fiksuilta. Tästä kyllä itselle herännyt vahva epäilys. Onko tämä mahdollista vai onko tapahtunut "vilunkia". Minua ei "vilunki" haittaa ja tuskin tuo kiltti pöhlö mies sitä edes tajuais.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu