Nietzschellähän esiintyi samankaltaisi käsitteitä kun myöhemmin Freudilla, Nietzsche piti ilmeisesti itseään jonkinlaisen psykologina. Nieztsche eroaa Freudista kuinkin siinä että hän ei uskonut että alitajuntaa voisi jotenkin rationaalisesti tarkastella tai ymmärtää. Freud taas tarkasteli ihmisen alitajuntaa rationaalisesti, Freud oli porvarillinen ja kuvitteli että porvarillinen ihminen on terve ihminen.
Vaikuttaisi aika kummalliselta että mikäli ihmisellä on alitajuisia pyrkimyksiä ja haluja, niin miten nämä voitaisiin selvittää tai rationalisoida? Tietysti ihmiset voivat keskustella ja tutkia toisiaan, mutta että ihan jo periaatteellisesti tiedostamattoman ymmärtäminen kuulostaa kovin kummalliselta. Miksi edes haluaisimme tietää mitä todella haluamme tai miten se voisi edes olla mahdollista? Eikö se pikemminkin ole pyrkimys hallitsemaan itseänsä täydellisesti, kun taas Nitzsche esitteli käsityksen tahdosta valtaan, jota ei voida mitenkään kontrolloida. Eikös se oman itsensä täydellinen kontrollointi ole tahtoa valtaan, vaikka ei ehkä Nietzschen tarkoittamassa mielessä?
Mihin tarvitsemme varmuutta? Eihän tunteemme itsestämme voi enää varmistua siitä mikä se jo on.
(Toivottavasti siinä nyt ei sitten tullut mitään asiavirheitä, kun en jaksanut tarkistaa väitteiden todenpitävyyttä kirjoista.)
Vaikuttaisi aika kummalliselta että mikäli ihmisellä on alitajuisia pyrkimyksiä ja haluja, niin miten nämä voitaisiin selvittää tai rationalisoida? Tietysti ihmiset voivat keskustella ja tutkia toisiaan, mutta että ihan jo periaatteellisesti tiedostamattoman ymmärtäminen kuulostaa kovin kummalliselta. Miksi edes haluaisimme tietää mitä todella haluamme tai miten se voisi edes olla mahdollista? Eikö se pikemminkin ole pyrkimys hallitsemaan itseänsä täydellisesti, kun taas Nitzsche esitteli käsityksen tahdosta valtaan, jota ei voida mitenkään kontrolloida. Eikös se oman itsensä täydellinen kontrollointi ole tahtoa valtaan, vaikka ei ehkä Nietzschen tarkoittamassa mielessä?
Mihin tarvitsemme varmuutta? Eihän tunteemme itsestämme voi enää varmistua siitä mikä se jo on.
(Toivottavasti siinä nyt ei sitten tullut mitään asiavirheitä, kun en jaksanut tarkistaa väitteiden todenpitävyyttä kirjoista.)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei ole mielestäni edes hyvä aina käyttää perusteena toisen kirjoittamaa tekstiä, vaan luovaa on käyttää omaa älyään ja perustella mielipiteensä siten.
Nietzsche ja Freud on vaikuttanut suuresti nykyaikaiseen tapaan käsittää psyyke ja tietoisuus.
Se minkä eniten kyseenalaistan heidän opeissaan on käsitys, että aivan kuten päätajuntoja, niin myös alitajuntoja on yksi, sillä miestäni alitajuntoja voi olla useita.
Jos olet kiinostunut tajunnoista ja haluat huomata kuinka länsimaalainen psykologia on yllätävän lähellä Buddhismia,ja mielikuvaharjoittelukin on vain meditaation yksi muoto, niin suosittelen psykologi Howard C. Cutler:rin Kirjaa: Onnellisuuden taito.
ristiriita kenties kirjoituksesi ensimmäisen ja viimeisen kappaleen sisällöissä?
En tarkoita, että ihmisen pitäisi lopettaa lukeminen tai tiedon kerääminen, vaan suosin sen erityyppistä tulkitsemista.
niitä asiavirheitäkin, vai miksihän niitä nyt sanoisi.
Nietzsche sijoittuu eurooppalaisessa ajatushistoriassa sukupolveen ennen Freudia. Romantiikka, kaipuu ja tarve kokea vahvoja elämyksiä, vaikuttaa Nietzschen taustalla. Psykologia ei tänä aikana vielä ollut muotoutunutta, mutta romantiikka oli tuonut mm. Jekyll ja Hyde -asetelmat esille. Ylevöittäminen oli Nietzschelle keskeistä - hän ylevöitti Yksilön, Yli-Yksilön, Yli-Ihmisen. Hänen mielestään korkeat sfäärit kuuluivat suurille hengille, niin myös valta. Keskinkertaisuudet ovat vain matto, joka on hyödyllinen sille joka sen päällä tallaa. Myös psyykessä Nietzsche näkee tuon kahtiajakauman: suurien henkien voimat yltävät ihmisen yläpuolelle, suuruuteen, ominaisuuksiin joihin koko ihmislajin kehitys tähtää, kun taas massaihminen jää tunteidensa vangiksi.
Ideat mielen kerroksellisuudesta ovat siis Nietzschellä idullaan - vasta Freud muotoili nämä ideat opillisesti. Psykoanalyttisen ajattelun luja ydin muodostuu käsityksestä psyyken kerroksellisuudesta ja ajatuksesta että ihmisen varhaiset kehitysvaiheet ovat hänen psyykensä muotoutumisen kannalta vaikuttavampia kuin myöhemmät. Jos Nietzschen taustalla vaikutti romantiikka, Freudin taustalla vaikutti symbolismi - siitä oli helppoa päätyä ajattelemaan, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää.
Freud lähestyi psyykeä sairausilmiöiden kautta, vaikka hysterian ja neuroosien hoitamisen kautta päätyikin sitten uudistamaan koko ihmiskuvan. Freudin tavoitteet eivät olleet sellaisia hurmahenkisyyden ekstaasioita kuin Nietzschen näyt, Freud oli hyvin maanläheinen ja käytännöllinen tutkija. Jos tuskatilat saadaan psykoanalyyttisen hoidon avulla laantumaan siinä määrin että sietämätön psyykkinen kipu asettuu, sekin on jotain.
Vaikka Nietzschen ja Freudin välillä on monia samankaltauuksia - olivathan molemmat poikkeuksellisia ja torjuttuja ajattelijoita - en liioittelisi näitä yhtäläisyyksiä. Paitsi ajallista eroa ja kuulumista omaan taustaansa miehiä erottaa suuntautuminen päinvastaisiin sfääreihin. Toinen oli julistaja ja profeetta, toinen mitä ankarimman tutkija-asenteen omaava varovainen ajattelijapioneeri.
Kannattaa tietysti lukea molempia: ensi kertaa Nietzschen käteensä ottanut lukija hämmästyy ehkä hänen hermoherkkää ajatusjäsentelyään, ensi kertaa Freudia lukeva taas sitä miten paljon varauksia ja epäilyä mies sisällyttää jatkuvasti tekstiinsä. Nietzsche ei olekaan rautainen natsi vaan kivulias runoilija, Freud ei olekaan rivo sukupuolielämän paljastelija vaan mitä asiallisinta ja itsekriittisintä työtä epäselvien kysymysten ja käsitysten alueella tekevä tutkija.
Kysymykset tahdosta, vallasta ja hallinnasta ovat mielenkiintoisia - jos niihin esitettäisiin freudilainen vastaus, se luultavasti kuuluisi: koko elämmme on oikeastaan yritys lisätä psyykkistä eheyttämme. Joskus tämä tarkoittaa alitajuntaisen ja tietoisen aineksen keskinäisen kitkan sovittamista, ja silloin hyvä itsetuntemus tai itseananalyysikin on avuksi.
Kysyt: "Mihin tarvitsemme varmuutta?" Yksi vastaus on: siihen että epäily olisi mahdollista. Varmuus on ensisijaista, kaikki lähtee liikkelle varmuudesta. Tiedät, etkö tiedäkin, että tämä näkemys on Wittgensteinilta?
Loistavaa! Erityisesti allekirjoitan näkemyksesi (mikäli se oli näkemyksesi) siitä, että Nietzscheä voi pitää ainakin yhtä paljon runoilijana kuin filosofina.
Minusta Freudia mielenkiintoisempi henkilö psykoanalyysin alkuajoilta on Jung. Hauskaa sinänsä, että muistelmissaan hän toteaa suunnilleen näin: "Oli päiviä jolloin olisin pudonnut maailman reunalta kuin onneton Nietzsche ellen olisi muistanut olevani pientä praktiikkaa pienessä saksalaisessa kaupungissa pitävä keskiluokkainen mies."
"kipeänä" runoilijana on Oikkosen Narkissos-esseestä "Nietzsche ja Kierkegaard". Nietzschestä hän puhuu myös esseessä "Ihmisen tahto valtaan", joka on monisteessa mutta ei ole netissä löytyvässä kokoelmassa.
Tuossa jälkimmäisessä kirjoituksessa viitataan juuri tuohon omituiseen seikkaan miten tietyssä historiallisessa tilanteessa monet ajattelijat kehittävät ratkaisuja samoihin ongelmiin. Esim. Descartesin ja Spinozan filosofiat olivat näennäisesti päinvastaisia, mutta todellisuudessa ne olivat vain eri suuntaan meneviä vastauksia samaan haasteeseen. Samoin kausaaliajattelun suhteen Leibniz ja Hume.
Freud, Jung, Adler. Ehkä Jung ja Adler olisivat näistä ne muka-vastakohdat? Siinä olen samaa mieltä kanssasi, että Jungin suunta, kollektiivisen alitajunnan kartoittaminen, on yksi niitä mielenkiintosimpia. Ihmisinä he ovat toki kaikki erinomaisen mielenkiintoisia.
massaihminen jää tunteidensa vangiksi, niin mitä se yli-ihminen sitten oikein ajattelee, kun Nietzsche halveksii rationaalisuutta, niin mitä jää jäljelle kun tunteet ja rationaalisuus ovat halveksuttavia?
jäljelle jää se mitätöiminen.
Nietzsche on "kielteinen" ajattelija siinäkin, että hän määrittelee itseään ottamalla etäisyyttä Schopenhaueriin - mitätöi tämän säälifilosofian. Kierkegaard on toinen vastaavanlaisen motivaation omaava ajattelija, joka pyrkii mitätöimään Hegelin.
Lacanin ajattelussa alitajuntamme toimii kuten kieli (tämä ajatus oli jo nupullaan Freudilla). Lacan pyrki myös kirjoituksillaan/luennoillaan ikään kuin 'simuloimaan' tätä kieli/alitajunta ideaansa. Tästä syystä Lacanin tekstit ovatkin kovasti vaikeaselkoisia. Joidenkin kriitikkojen mielestä tyyppi vain lähinnä pelleili.
mieli haluaa olla herra. se ei suostu palvelijaksi ja taistelee kaikkea sitä vastaan
siksi kontrollin tahtomme on suuri
oshoa