Hyvä kahvi

Kahvittelija

Missä ihmeen nuukuuskoulussa on opetettu kahviloitten pitäjät? Monessa paikassa näkee kaajettavan vanha, seisonut piki-kahvi uuden joukkoon, mikä ihmeen kouluhaara opettaa tälläistä?
Tämä on varmaan perittyä taitoa äidiltä tyttärelle ja peräisin pula-ajalta. Laskekaas mitä siinä säästää ja mitä voittaa kun asiakas näkee, vielä usein, kun vanha sumppi kaadetaan uuden kahvin joukkoon. Olen kyllä antanut kunniamaininna sille henkilölle joka osaa laittaa vanhat jämät viemäriin.
Joissakin paikoissa ollaa niin hienoa kahvilan pitäjää ja sitten sorrutaan moiseen nuukuuteen.
Olisi jo aika opetella keittämään kunnon kahvi.
Säästö syistä voi esim. keittää vähemmän kerralla.

3

1191

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kesäkahvilatyöläinen

      tunnetaan yleisesti siitä että siellä edellisen päivän vanhat jämät sekoitetaan aamun ensimmäiseen uuteen kahviin ;) Mutta asiaan..työskentelen kesäkahvilassa ja purnaan vanhan kahvin kaatamisesta uuden sekaan muille työntekijöille, koska mielestäni ryöstöhinnalla on oikeus saada aina tuoretta kahvia. Kannattaisi varmastikin miettiä monennetko perät siellä illan mittaan jo lilluvat seassa. Itse kaadan sekaisin korkeintaan sellaisen kahvin joka on ollut pannussa kiirepäivänä alle vartin, silloinkin pidän huolen siitä että seuraavassa vaihdossa vaihtuu koko kahvi.

      • reiluilija

        on todella reilua, että edes joku välittää asiakkaistakin!


    • kahviman

      voi nolo! en tiennytkään tällaisesta. olen melkein jokapäivä kahvilassa. yksipäivä huomasin myos, kuinka sämpylän päällä oleva salaatti oli aivan nahkeaa! tämä eräs kahvila oli ennenkin tarjonnut esim. kylmää kaakaota. ja kun menin sanomaan siitä, kahvilan työntekijä otti leivän ja laittoi vain uudet salaatit. en ole sen koomin käynyt siinä sumppilassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      786
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      521
      734
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      66
      648
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe