olen pahoillani jos on väärä alue, mutta tuli tällainen asia mieleen. Raamatussa kerrotaan, miten aurinko liikkuu ja laskee, ja että aurinko olisi nimenomaan tuo liikkuva osapuoli. Niin että milläs osoitetaan se, että maa liikkuu eikä aurinko? Sanassakin sanotaan että maa luotiin ennen valoa. Kiitos kaikille! Olisi todella kiva saada tietää, jos kaikki olisikin vain katolisen kirkon propagandaa. Aamen.
Anteeksi
olen samuel
6364
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
jolloin tieto maailmankaikkeudesta oli vähäisempää. Näin ollen ihmiset laittoivat sinne sen mihin silloin uskoivat. Tästä mm. johtuvat ne puutteellisuudet, joita siellä esiintyy.
tuollaista tietoa, vaan minusta on lähes mahdoton nykyaikana uskoa, että maa kiertää aurinkoa, mutta lajinsa kullakin.
kiertävän aurinkoa, koska auringon massa on 99.8% koko aurinkokunnan massasta.
Mitä suurempi on massa, niin sitä vähemmän pienempimassainen kappale vaikuttaa siihen. Näin ollen auringon valtava massa sanelee ehdot pienille planeetoille, joksi myös maapallo lasketaan.
Maapallo ja muut planeetat kiertävät aurinkoa. Mutta kaikki ovat tietenkin edelleen liikkeessä paikallisen galaksin ympäri. Ja mahdollisesti muitakin liikesuuntia voitaisiin luetella. Viimekädessä referenssin valinta määrää liiketilan. Avaruuden toiminnan huomioiden referenssin pitää olla mahdollisimman massiivinen, koska se sanelee lähiavaruuden ehtoja. Näin ollen liiketarkastelussa maapallo ei näyttele merkittävää roolia kokonaisuuden kannalta.
todistaa että aurinko olisi niin valtava? Mitä jos aurinko olisi lähempänä? Nykyisellään sanotaan olevan 149 597 871 km, mutta mitä jos se olisikin vian kolmannes tuosta? Silloinhan sen täytyy olla pienempi. Todella hyvä sivusto tuo, onneksi löysin sen!http://www.reformation.org/stationary-earth.html
Esmes pyöreä maa viittaa juurikin siihen, ettei maa liiku. Todella mielenkiintoisia artikkeleita sivuilla. Kannattaa lukea!
Voi voih...
Laitapas nyt aluksi vaikka Wikipediaan hakusanaksi "Parallaksi" ja "Foucault'n heiluri". Palaillaan sitten asiaan.
Useat osapuolet ovat mitanneet toisistaan riippumattomilla välineillä, ja laitteilla ja kuvanneet tapahtumat. Lisäksi kaikki laitteet liikkuvat kutakuinkin kuten mittaukset ovat osoittaneet esim kun laite lähetetään tutkimaan aurinkoa, tai kiertämään se.
Mitä raamatussa sanotaan, koska on kyse kertomuksista ihmisille ja ihmisille, siis koko raamattu perustuu kertomuksiin ja toisenkäden tietoihin.. Ei esim kuten urheilukisoissa joku juoksee 1500m ajassa se ja se.. kisoissa kirjataan kaikki moneen kertaan muistiin kuvataan ja tallennetaan.
Raamattu Vanh.test perustuu vain NELJÄN ihmisen KERTOMUKSIIN, joita eivät itse EDES olleet näkemässä. Eipä ollut niillä ja myöhemmilläkään sananjulistajilla mahdollisuutta käydä katsomassa ilmakehän ulkopuolella asian todellista laitaa. Vertaan usein raamattua meidän kalevalaan, samaa tasoa luotettavuus. Buddalaisilla on oma "kalevalansa", hinduilla omansa, JNE.