Kemin bändikeikat

Pultti Boi

Jos ei porukkaa käy enää Myllyssä, niin ei käy kyllä muuallakaan. Eikä silläkään tunnu olevan väliä maksaako liput 12, 5 tai 3 euroa (tai vaikkapa ovat ihan ilmaisia), bändit saa soittaa tyhjille tai puolityhjille saleille. Eikä silläkään näytä olevan väliä, onko bändit Kemistä vai muualta, nimekkäitä vai ei. Tyhjää oli Herra Ylpön keikalla Koodissa, samoin Raide Open Airissa Meripuistossa. Ja viimeksi nyt lauantaina City Rockissa New Yorkin edessä. Ei sielläkään ollut kuin muutama kymmenen ihimistä. No ilmathan ovat olleet persiistä, mutta silti.. Käykää keikoilla, helvetti, tai kohta niitä ei oo täällä. Sitten on turha valittaa, että miksei kukaan järjestä niitä. Kas kun keikat tarvii yleisöäkin ja järjestäjät niistä sen verran fyffeä, että vähintään kulunsa saavat peitettyä. Vittu teän kanssa!

11

1882

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kemiin

      niin johan minutkin nähdään katsomossa, 2006 kun viimeksi olivat niin oli ihan täyttä.

    • mitä järkkäystouhua...

      Ei sinne viitti mennä näyttäytymään ja kattomaan sisäänlämpiävää meininkiä, hyi hitto. Ja mitä bändeihin tulee ne on vuodesta toiseen surkeata sontaa, joten ihan sama, jos on vaan vuodessa 1-2 kunnollista tapahtumaa.

      Ja ilmat tosiaan ratkaisee; järkätkää sisätiloihin bileitä.

      Minä en juo kaljaa sateessa.

    • Lissu83

      Aivan loistavaa kuulla kerranki ku joku puhuu asiaa!!
      mikä siinä on et suomen ihan oikeesti huiput tulee kemiin, niin ei vaan jengi lähe liikenteeseen ja nauttimaan musiikista ja olostaan..
      parin vuoden päästä täällä ihmetellään et miks kemiin ei koskaan tuu bändejä, eikä täällä ikinä mitään tapahu..

      • Mie itte

        Näin on. Käyään niillä keikoilla, meillehän niitä järkätään. Eikä joka bändin tarvi olla maailman- tai maankuulu, muitakin hyviä on. Ja itelle entuudestaan tuntemattomiakin bändejä kantsii tsekata, sieltä voi tehä löytöjä. Eihän me kaurapuuroakaan tai pizzaa syödä joka päivä..


    • olla viime

      kesänä..tarotin keikka..n.50 ihmistä myllyssä... kyllä perkele hävetti olla kemiläinen!!Bändistä löytyy kumminkin sellanen jäbä kuin Marco Hietala.. joka on kyllä ehkä suomen paras heavy laulaja..ja kuuluu bändiin nimeltä NIGHTWISH !!!! Että nyt sankoin joukoin myllyyn kun huippu bändejä tulee kokoajan...vitut sille säälle..se on mikä on,PISTE.

      • Muuta pois...

        Ei se musatarjonta häpeämällä parane. Kai sä ymmärrät, että Kemiin ei saada porukkaa, jos ei muualla mainosta.

        Turhaan te täällä keskustelupalstoilla äkisette!!! :D


      • Siitä kiinni

        Kun ei raskita ostaa olutta tiskiltä elikkäs tullaan baareihin-rafloihin klo 24-01 ihmiset nautiskelee kotosalla oluensa
        Oluen hinta alas niin alkaa olleen väkeä keikoilla


      • ...

        vain sanoa, että itse olin paikalla ja en kyllä missään nimessä voi kehua kyseistä bändiä, vaikka heavy ja metallimusiikki ovatin lähellä sydäntäni. Hyvä, että Hietala loistaa nykyään Nightwish-yhtyeessä, eipähän mene lahjakkuus samalla tavoin hukkaan, kuin Tarotissa. Kyseisen illan lämppärit olivat mielestäni parempia kuin itse pääesiintyjä.

        No kuitenkin asiaan. Kemissä ja lähialueella on mielestäni erittäin hyvä bänditarjonta, vaikka vuodesta toiseen samat paikalliset bändit soittavatin jokapaikassa. Onhan se ymmärrettävää, että pojat ja tytöt tarvitsvat keikkakokemusta, mutta itseäni ei suurin osa paikallisista bändeistä lämmitä. Vaikka mielenkiinnolla olen seurannut joidenkin bändien kehitystä.

        Mylly, Corner-inn, Koodi, Umpitunneli etc. tarjoavat kuitenkin vuoden aikana aika laajan skaalan musiikkia aikuisväelle, joten toivoisin, että Kemissä saataisiin yhteistyöllä myös isompia nimiä nuorisollekin suunnatuille keikoille. Raide Open air:ssa oli hyvä bänditarjonta, mutta väki jostain syystä puuttui melkein kokonaan. Olisi mielenkiintoista tietää miksi?

        Olisi myös ihan mielenkiitnoista nähdä, jos kemiläiset ravintoloisijat saisivat yhdessä muiden yhteistyötahojen kanssa järjestettyä Kemiin jonkin sortin "kaupunki festarin", jossa esiintyisi noita nimekkäämpiä artisteja. City rock ja Sonatan keikka, pari vuotta sitten, ovat hyvä alku, joten joillakin yhteistyökykyä löytyy. Ihmeellisintä on kuitenkin armoton kilpailu asiakkaista, jolloin hyviä keikkoja järjestetään päälllekkäin. Tiedän sen, että ravintoloitsijat tarvitsevat tuottoa ja mielellään jopa voittoa raahatessaan esiintyjiä tänne pohjoiseen, mutta päällekkäisyyksillä ei haluttuun lopputulokseen tulla pääsemään.

        Joka tapauksessa toivon, että porukka alkaisi käydä myös vähän tuntemattomiempienkin bändien keikoilla, ettei loppuisi aivan kokonaan nuo bändihommat. Ja loppukaneettina pitää vielä tuumata, että meidän hieno Meripuisto lavoineen on ollut aivan liian vähäisellä käytöllä viimevuosina.


    • en kyllä käy

      Miehän en mee kuuntelee mitää paskoja bändejä ihan vaan sen takia, että soittavat sitten toisenkin kerran sitä paskaa täällä!

      Eli ihan sen takia en keikalle lähde että järjestäjät saavat sitä hemmetin fyffeä jos en itse henkilökohtaisesti bändistä tykkää!

      • Eki-79

        Ja mistäs tiedät että ne bändit on paskoja, jos et oo niitä käyny koskaan kattoon? Kysyn vaan ihan uteliaisuudesta. Vai onko bändi aina paska jos et oo sattunu kuuleen itte niitten musaa. Ja jos kavereilta kuulit, niin ei niitten arvioon aina kantsi luottaa, omaan kylläkin.
        En minäkään paskaa lähde kuunteleen, jos tiedän tarjonnan olevan sitä itteään, mutta otanpa kuitenki aina selvän siitä. Tuntemattomia bändejä, niin paikallisia kuin kauempaakin tulevia käyn tsekkaamassa monesti ihan uteliaisuudestaki tietämättä mitä tuleman pitää.
        Ja viidenneksi, hyvät ihmiset, pakkoko se on aina bändikeikalla vetää lärvit, kyllä hyvää bändiä kuuntelee selvinkin päin. Säästyy pari lanttia niihin pääsymaksuihinkin.
        Oli pakko tuoda tämäkin pointti esiin, vaikkei minunkaan suuvärkkini tuohesta ole.


      • en en
        Eki-79 kirjoitti:

        Ja mistäs tiedät että ne bändit on paskoja, jos et oo niitä käyny koskaan kattoon? Kysyn vaan ihan uteliaisuudesta. Vai onko bändi aina paska jos et oo sattunu kuuleen itte niitten musaa. Ja jos kavereilta kuulit, niin ei niitten arvioon aina kantsi luottaa, omaan kylläkin.
        En minäkään paskaa lähde kuunteleen, jos tiedän tarjonnan olevan sitä itteään, mutta otanpa kuitenki aina selvän siitä. Tuntemattomia bändejä, niin paikallisia kuin kauempaakin tulevia käyn tsekkaamassa monesti ihan uteliaisuudestaki tietämättä mitä tuleman pitää.
        Ja viidenneksi, hyvät ihmiset, pakkoko se on aina bändikeikalla vetää lärvit, kyllä hyvää bändiä kuuntelee selvinkin päin. Säästyy pari lanttia niihin pääsymaksuihinkin.
        Oli pakko tuoda tämäkin pointti esiin, vaikkei minunkaan suuvärkkini tuohesta ole.

        Meinaatko, että ihan uteliasuudestani laitan 15 euroa muutenkin pienestä opiskelijan budjetistani johonkin bändiin, jonka tiedän soittavan sellaista mistä et itse tykkää.Tuskin :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1962
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1690
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1317
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1142
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1136
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1016
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      921
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      908
    Aihe