Miehen reaktio exän tappouhkaukseen

Mies ja nainen ovat kavereita. Tunteneet vuoden verran yhteisen harrastuksen myötä. Miehellä on erittäin mustasukkainen avovaimo, jonka kanssa menee kaiken kaikkiaan huonosti. Loppukeväällä mies muuttaa pois kotoa. Kesäkuussa mies ja nainen päätyvät pari kertaa pussailemaan, mutta koska haluavat elämältä eri asioita, sopivat jäävänsä kavereiksi.

Kesäkuussa miehen exä soittaa miehen naispuoliselle kaverille tappouhkauksen. Uhattu nainen ei ole exää koskaan tavannutkaan eikä ole myöskään miehen uusi tyttöystävä, kaveri vaan. Nainen on aika kauhuissaan. Mies pahoittelee kovasti tilannetta, jonka oli aiheuttanut kertomalla exälle tästä naipuolisesta kaverista. Ensin, että tällainen ystävä on, ja ollut jo 10kk ja seuraavana päivänä jatkoi vielä, että pussattu on, mutta kavereiksi jäädään. Exä saa naisen numeron selville miehen kännyä penkomalla.

Kaksi päivää tappouhkauksen jälkeen mies päättää antaa exälle uuden mahdollisuuden seurusteluun kanssaan. Hänestä tapahtunut oli epätoivoisesti rakastuneen naisen teko vain. Mies päättää samalla lopettaa harrastuksensa, missä oli kaverinaisen tavannut.

Mä en tajua tän miehen logiikkaa? Että kun exä uhkaa tappaa viattoman kaverin, niin mies palkitsee sillä, että yrittää vielä kerran viimeisen kerran exän kanssa ja lopettaa harrastuksen, joka on ollut hänelle viimeisen vuoden henkireikä.

Miehet, ymmärrättekö te?
16611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

sulta meni hyvä mies siin sivu suun, tuntuu omaa tahtoa riittävän.

Äänestä
  • KIITOS vastauksesta! Osuit jotenkin hyvään kohtaan ja oikeilla sanoilla, nauran täällä ääneen :-)))

    Äänestä

  • - en ymmärrä - kirjoitti:

    KIITOS vastauksesta! Osuit jotenkin hyvään kohtaan ja oikeilla sanoilla, nauran täällä ääneen :-)))

    nauruhermoon, sitä yleensä nauretaan ääneen. Kun on niin helvetin vaikeaa pidätellä sitä nauruakaan. :)

    Nauru pidentää ikää. Lopeta se nauraminen. ;(

    Äänestä

..sanoa täytyy, että kaipa aika useissa ton tyyppisissä tapauksissa kuitenkin on kyse aidosta rakkaudesta, mitä tulee takaisin yhteen paluuseen exän kanssa: Usein mies siis rakastaa exäänsä ja palaa siksi vielä yhteen tämän kanssa.

Vaihtoehtoisesti voi kyllä joissakin tapauksissa olla sitenkin, että mies on onneton tohveli, jonka tappouhkauksia jakeleva ja tasapainoton exä on saanut kierrettyä täysin pikkusormensa ympärille, vaikka nimenomaisesta kuvaamastasi tapauksesta en luonnollisestikaan tiedä & osaa sanoa... (Toiv. siinä ei tilanne ole niin.) Osa miehistä(kin) kykenee elämään palkitsemattomissakin suhteissa esim. pelkän epämääräisen exää kohtaan koetun syyllisyydentunteenkin vuoksi, mutta silloin puhutaankin usein niistä munattomista ja edes omia tarpeitaan surullisesti ajamaan kykenemättömistä tohvelisankareista.

Tulee myös muistaa, että _oikeasti_ tasapainottomia naisissa ( tai miehissä, btw) on aika vähän. En viittaa sellaiseen, että miehen exän uhkailut olisivat _ yhtään millään tavalla_ oikein, koska jotkut naiset kyllä todellakin hysterisoivat ja kieroilevatkin asioita toisia sukupuolensa edustajia helpommin ja syyttelevät myös mielellään muita naisia omista pieleen menneistä suhteistaan siinäkin, missä tulisi ehkä katsoa peiliin tai vaikka sen oman kultsipumpernikkelin tekemisiin, mutta fakta on silti, että usein syyttömiä osapuolia suhteissa on vähän. Syytä miehen exän käytöksen ei siis täydellisesti voi tietää ( tai en tiedä: kenties sä tiedätkin, mutta takroitin, että mä en mitenkään voi tietää).

(Mietin äsken tossa vähän ehkä sitäkin, että mikähän miehen exän sellaiseen tilaan olisi voinut ajaa, että henkilö lähtee niin irrationaalisesti ja tasapainottomasti käyttäytymään, kuin jakelemaan viattomille tappouhkauksia?)

"Kaksi päivää tappouhkauksen jälkeen mies päättää antaa exälle uuden mahdollisuuden seurusteluun kanssaan. Hänestä tapahtunut oli epätoivoisesti rakastuneen naisen teko vain. Mies päättää samalla lopettaa harrastuksensa, missä oli kaverinaisen tavannut."

Tosta vois kyllä antaa sapiskaa äijälle. Eipä juuri osoita kovin suurta selkärankaa mieheltä ainakaan päästää sitä todellista pahantekijää (eli tappouhkauksia jaellutta exää) kuin koiraa veräjästä. Rehellisesti sanottuna tossa on sellainen piirre joissakin ihmisissä, mitä itse inhoan syvästi: Ajatellaan esimerkiksi, että joku on "viaton ja heikko" ja että siitä syystä tämän kaikenlaisiin tekoihin pitää suhtautua sallimuksella. Mun mielestäni rakasti se mies exäänsä miten paljon rakastikaan tai ei rakastanut, se laittaa sen exänsä pyytämään sulta (_jos_ siis itse olit tappouhkauksen kohteena?) anteeksi, jos sillä on yhtään munaa, tai vähintään ainakin itse pyytää anteeksi exänsä ja itsensä puolesta siltä ( siis sultako?), jota tappouhkauksilla on peloteltu. Tappouhkauksia saaneellahan olis useissa tapauksissa nimittäin oikeus tarvittaessa kävellä vaikka poliisiasemallekin: Ne ovat loppujen lopuksi vakava asia. Niitä ei aikuiselta ihmiseltä oikeuta mikään, oli joku miten kuohuksissaan suhteestaan, kuin olikaan.

Jos mies tykkää vakavissaan harrastuskaveristaan, hän palaa vielä tämän luokse ja lisäksi suostuu puimaan tappouhkausasiat jne. lävitse. Jos hän tykkää harrastuskaveristaan aidosti, ei hän tule myöskään harrastamaan on-offia mustasukkaisen exänsä kanssa iäisyyksiä, samalla muita tapaillen. Ainoastaan narsistiset & egoistiset "rusinat pullasta"-sankarit tai naisten pompoteltavissa olevat tohvelit tapaavat yleistyylinään harjoittaa ihmissuhteissan sellaista: Narsistiset ihmiset siksi, että nauttivat siitä ja koska tilanne tuottaa heille tyydytystä ja muut usein siksi, etteivät osaa tehdä itsenäisiä päätöksiä.

Tulipas pitkä (kirjoitus), mutta menkööt nyt.:)
Tsemiä sulle, jos(?) satuit itse miehen exän ikävän käytöksen kohteena olemaan.

-e.W

Äänestä
  • Ihanan pitkä teksti!

    Olen itse joo tää kaverinainen. Kyllä pelotti aluksi, vaikka järki sanoi, että kaikkeahan sitä voi jonkun tulla vaan raivopäissään huudettua. Mutta yllättävän pahalta se tuntui, ja varsinkin kun olen ihan syytön. Jotenkin se satutti vielä enemmän, olen hyvin vastaan epäoikeudenmukaisuutta.

    Mäkin ajattelen, että onpa melkonen tossu mies. Taustasta tiedän sen verran, että nainen on oikeasti yrittänyt aiemmin itsemurhaa, kun mies on yrittänyt jättää. Ei sitten jättänyt sillä kertaa..

    Tuo mitä sanoit, että mies jotenkin ajattelee että se nainen on viaton ja heikko. Ehkä jopa heikompi kuin hän itse, ehkä hän siksi haluaakin olla sen kanssa? Rakkaudesta mies puhuu mutta tiedä sitten. Kummallinen suhde kuitenkin, enkä näe sen jatkuvan forever ollenkaan. Jos lähtökohta on, että muutaman kuukauden seurustelun jälkeen mies olisi halunnut lähteä ja nainen reagoi yrittämällä tappaa itsensä, niin se ei ole must terve lähtökohta suhteelle. Tosin suhde sen jälkeen jatkui pari vuotta, ennenkuin nyt loppui. Niin kauan kuin olen miehen tuntenut, hän on kärsinyt elämäntilanteessaan.

    Itse en näytä rakkautta mustasukkaisuudella vaan antamalla vapautta. Inhoan mustasukkaisuutta ja olen melkein ylpeä, etten ole mustasukkainen. Siksi tuntuu niin uskomattomalta tällainen, ja melkeen hävettää toisen puolesta miten alas jotkut voivat vajota. Jotkut, siis nämä molemmat oikeastaan..

    Mies on pyytänyt anteeksi multa, että jouduin tähän selkkaukseen ja on sanonut puhuneensa naisen kanssa, että seuraavalla kerralla hän ei anna naiselle naisen käytöstä anteeksi. Nainen ei kuulemma aio pyytää anteeksi multa. Selkkaus lähti siitä, että mies jostain syystä (en todella tajua miksi!) päätti kertoa exälleen, että ollaan oltu kavereita jo melkeen vuoden ajan. Mies ei silloin koskaan kertonut kun tiesi naisen olevan mustasukkainen. Ja se viimenen pisara naisen raivolle oli, että mies kertoi meidän pussanneen kahdesti. Se on totta. Mutta tapahtui vasta kun mies oli eronnut ja muuttanut pois kotoa. Mies myös kertoi, että päätimme sen jälkeen jatkaa vain ystävinä, mutta se ei tainnut mennä jakeluun enää.

    Olen tässä miettinyt, että kaikkea sitä voikaan tapahtua. Että jos sinkkuna pussaileen toisen sinkun kanssa, niin siitä voi tulla tappouhkaus! :-o En osannut sitä odottaa todellakaan.

    Kiitos vielä, on kiva kuulla rakentavia vastauksia. Nyt hyvää yötä.

    Äänestä

  • -en ymmärrä- kirjoitti:

    Ihanan pitkä teksti!

    "Taustasta tiedän sen verran, että nainen on oikeasti yrittänyt aiemmin itsemurhaa, kun mies on yrittänyt jättää. Ei sitten jättänyt sillä kertaa.."

    Kertomasi perusteella miehen suhde exäänsä vaikuttais kyllä erikoiselta. Jotenkin tulis mieleen lähinnä erääntyyppinen "vallankäyttökuvio". Nainen (exä) on kenties saanut miehen siihen malliin syyllistettyä, tossunsa alle ja pelkäämään kulloisiakin liikkeitään, että mies virheellisesti kuvittelee olevansa vastuullinen naisen elämästä & elämänvalinnoista niissäkin asioissa, missä hän ei ole, eikä mitenkään voi olla vastuullinen... Joskushan voi olla niinkin, että jos suhteessa on _joskus_ ( alunperin, alussa) ollut aitoakin tykkäämistä, rakkautta ja välittämistä, voi ihminen pettää itseään kuvittelemalla asioiden joskus vielä palautuvan siihen malliin, missä ne aikoinaan suhteessa olivat, vaikka se realistinen totuus olisi ihan ihmisen silmiensä edessä.

    Ei ihan terveellä pohjalla vaikuttaisi miehen ja exänsä suhde olevan... Lisäksi vaikuttaisi, että exä on vakavasti tasapainoton. Todella ikävää sun kannaltasi, että jouduit hänen tasapainottomuutensa uhriksi. Kannattaa tosiaan pitää mielessä fakta, että sä et yhtään millään tavalla ole syypää, tapahtui miehen ja tämän exän suhteessa myöhemmin mitä ikinä tapahtuikaan. (Hyvä asia se mitä kerroit, että mies on pyytänyt anteeksi sulta.)

    "Jos lähtökohta on, että muutaman kuukauden seurustelun jälkeen mies olisi halunnut lähteä ja nainen reagoi yrittämällä tappaa itsensä, niin se ei ole must terve lähtökohta suhteelle. Tosin suhde sen jälkeen jatkui pari vuotta, ennenkuin nyt loppui. Niin kauan kuin olen miehen tuntenut, hän on kärsinyt elämäntilanteessaan."

    Miehen kannalta saattaisi todellakin varmasti olla parasta, että hän repisi itsensä irti vahingollisesta suhteestaan. Sitäkään ei kuitenkaan kukaan voi toisen puolesta tehdä, valitettavasti. Ihmistä voi niissäkin asioissa kyllä yrittää tukea, mutta päätökset erosta: Ne on kuitenkin jokaisen tehtävä yksin.

    "Itse en näytä rakkautta mustasukkaisuudella vaan antamalla vapautta. Inhoan mustasukkaisuutta ja olen melkein ylpeä, etten ole mustasukkainen. Siksi tuntuu niin uskomattomalta tällainen, ja melkeen hävettää toisen puolesta miten alas jotkut voivat vajota. Jotkut, siis nämä molemmat oikeastaan.."

    Sulla on terve ja normaali näkemys noihin asioihin. Terveeseen vuorovaikutukseen suhteessa ja rakastavaan yhdessäolemiseen ylipäätään kuuluu kyky antaa tilaa ja kyky luottaa toiseen. Muuten suhde vääristyy ja muuttuu epäterveeksi pelaamiseksi tai valtataisteluksi, jossa suhteen toinen osapuoli toinen koko ajan polkee toista. Rakkaus elää vapaasta tahdosta. Ketään ei voi "omistaa" tai "sitoa" itseensä (kuten kertomasi miehen ex) uhkailemalla tai pitämällä toista pelottelulla varpaillaan. Sellainen suhde lopulta tavallaan "sairastuttaa" sen suhteen terveemmänkin osapuolen, kuten nyt hieman ehkä(?) näyttäisi käyneen ton kaverimiehesi kohdalla. Hänellä siis on paha olo (kuten kerroit) nykyisessä suhteessaan, mutta hän jatkaa sitä yhä, koska _pelkää_, että exä voisi tehdä itselleen jotakin, omasta onnestaan täysin piittaamatta...

    "Olen tässä miettinyt, että kaikkea sitä voikaan tapahtua. Että jos sinkkuna pussaileen toisen sinkun kanssa, niin siitä voi tulla tappouhkaus! :-o En osannut sitä odottaa todellakaan."

    Kinkkisi juttuja tollaset tosiaan. Voimia ja tsemppiä sulle vielä. Toivottavasti miehen exästä ei sulle enää jatkossa lisäriesaa koidu. Sun kannattaa nyt ehkä vaan yrittää ihan tietoisestikin ottaa etäisyyttä koko näihin tapahtumiin. Jos sillä tavalla sattuisi käymään, että sulle tuon miehen kanssa myöhemmin jotakin kehkeytyisi, on hänelle varmasti hyvä tehdä selkeäsanaisesti selväksi, ettet halua itsellesi minkäänlaisia ongelmia tuosta exästä.

    -e.W

    Äänestä

En tajunnut tekstiä:(

Äänestä

mutta tuskin tässä tapauksessa. En ymmärrä. Ehkä mies ei halua luovuttajan mainetta heittämällä pyyhkeen kehään kun onhan se avokki kuitenkin parhaimmillaan "ihan kiva". Tai sitten mies pelaa varmanpäälle / tietää / epäilee / pelkää että avokki voisi olla tosissaan uhkauksensa kanssa ja toimii noin.

"Kaksi päivää tappouhkauksen jälkeen mies päättää antaa exälle uuden mahdollisuuden seurusteluun kanssaan. Hänestä tapahtunut oli epätoivoisesti rakastuneen naisen teko vain."

Ei, pelkästään epätoivoisen draamakuningattaren.

Äänestä
  • Kirjoitin heidän taustastaan tohon ylemmäs enemmän. Mies oli kuitenkin halunnut pois suhteesta,kun hänen oli niin paha olla. Siksi en ymmärrä, että hän sitten vielä haluaa uuden yrityksen. Ja vielä, että kun hän sen mahdollisuuden tällaisen episodin jälkeen antaa, niin eikö naiselle jää sellanen olo, että hei, täähän toimikin tää tapa?

    Mies väittää, että nainen ei voi tehdä kärpäsellekään pahaa, paitsi itselleen. Sinä iltana kun uhkaus tuli minä (olen siis se kaverinainen) soitin miehelle ja puhuttiin ja hän pyysi multa anteeksi että on mut selkkaukseen saattanut. Kokoajan vakuutti, että nainen ei tee mitään mulle, mutta pelkäs todella, että se tekee itselleen jotain. Nainen ei ole pyytänyt anteeksi, eikä pyydä. Olen puhunut poliisin kanssa ja he tietävät sen. Toivottavasti se riittää.

    Äänestä

  • -en ymmärrä- kirjoitti:

    Kirjoitin heidän taustastaan tohon ylemmäs enemmän. Mies oli kuitenkin halunnut pois suhteesta,kun hänen oli niin paha olla. Siksi en ymmärrä, että hän sitten vielä haluaa uuden yrityksen. Ja vielä, että kun hän sen mahdollisuuden tällaisen episodin jälkeen antaa, niin eikö naiselle jää sellanen olo, että hei, täähän toimikin tää tapa?

    Mies väittää, että nainen ei voi tehdä kärpäsellekään pahaa, paitsi itselleen. Sinä iltana kun uhkaus tuli minä (olen siis se kaverinainen) soitin miehelle ja puhuttiin ja hän pyysi multa anteeksi että on mut selkkaukseen saattanut. Kokoajan vakuutti, että nainen ei tee mitään mulle, mutta pelkäs todella, että se tekee itselleen jotain. Nainen ei ole pyytänyt anteeksi, eikä pyydä. Olen puhunut poliisin kanssa ja he tietävät sen. Toivottavasti se riittää.

    No tuollainen itsarista puhuminen, sillä uhkailu tai jopa sen yrittäminen, mikä on jo huolestuttavampaa, on kyllä paskamaista. Jollain ihme tuurilla olen onnistunut joitakin kertoja olemaan tuollaisessa tilanteessa missä nainen puhuu itsarista. "Ei mulla ole mitään syytä elää, olen miettinyt jos vaikka hukkuisi", mitä on oikein mukava kuunnella kun seurustelee kyseisen ihmisen kanssa. Nainen vatvoi vanhoja ikäviä asioita ja taidettiinpa vatvoa nykyisiäkin, johon sitten luonnollisena jatkumona tuli tuollainen ajatus mukaan.

    Eihän se kivalta tuntunut, oikeastaan hän taisi muutamiakin eri kertoja lyhyen ajan sisällä tuumata ääneen samaa asiaa, mutta kun tilanne oli mikä oli eikä sitä oikein saanut tulkittua miten vakavissaan hän siitä puhui (ajattelin ettei kovin vakavissaan), niin ajattelin kylmästi, siis mielessäni, että siinäpähän teet mitä teet, mua et ainakaan saa tuollaisilla puheilla jäämään - päinvastoin. Siis jos edes yritti jotain sellaista, että itsarista puhumisella saisi "asiat korjautumaan", en tiedä kun en oikein päässyt kärryille. Ja tuokin kävi mielessä, mitä itsekin pohdit, että jos tuollaisen tavallaan antaa vaikuttaa päätöksentekoon, niin siitä voi joku ihmistyyppi saada päähänsä, että "tämäpä keino toimiikin...". Eikä mitään ole tapahtunut vielä tähän päiväänkään mennessä, onnellista perhe-elämää kai se viettää.

    Toinen tapaus olikin sitten hieman erilainen, kaikin puolin enemmänhän sitä hänestä tuli välitettyä. Oli oikein sellainen tosi tyylikäs ero takana, hänen aloitteestaan, ja menihän siinä aikaa ettei oikein oltu tekemisissä. Yritettiin sitten lyhyen ajan kuluttua uudestaan sitä seurustelua, niin nainen kertoikin vähemmän miellyttävästi, että kun ero oli ollut sellainen kuin oli, ja muutamia viikkoja myöhemmin oli vielä alkanut epäillä olevansa raskaana, niin ilmeisesti se itsari oli ollut todella lähellä. Eipä siinä paljoa naurattanut kun seisoksittiin keskellä yötä kylillä tarinoimassa. Tässä tapauksessa en usko itsaripuheiden olleen mikään yritys saada mut takaisin, vaikka tulihan sekin vaihtoehto tietysti mieleen.

    No, kaikesta huolimatta siinäkin käväisi mielessä, että onkohan kuitenkaan miten "kannattavaa" yrittää viritellä suhdetta kyseisen ihmisen kanssa jos kerran hiippakunnan vaihto on houkutellut. Siinä tilanteessa en halunnut toimia itsekkäästi (eli olisin livistänyt hänen elämästään) vaan halusin olla tavallaan turvanakin hänelle, olihan se raskausepäilykin kehissä. Ja vaikkei olisi ollutkaan. Ja oltiinhan siinä yksissä vaihtelevalla menestyksellä aika pitkäänkin sen hetken jälkeen.

    Kaksi hieman erilaista tilannetta, mutta ehkä se sinunkin kaverimiehesi on samankaltaisessa tilanteessa. Ehkä on päättänyt vielä yrittää kokeilla tulisiko heidän jutustaan mitään... mikä jotenkin tuntuu hieman oudolta, jos kerran suhde on ollut ongelmainen alusta lähtien... Ehkä on niin, että mies tosiaankin pelkää naisen tekevän jotain itselleen eikä halua sitä kontolleen. Ehkä hän tietää, tai epäilee, ettei pystyisi elämään asian kanssa. On se jotenkin sairasta kun ajattelee, että tietoisesti kiristetään toista ihmistä omalla itsarilla. Sitä en sitten tietenkään tiedä onko juuri tässä tapauksessa kyse siitä vaiko ei.

    Juu ja nyt kun nuo sinun täydennyksesi taustoista luki, niin jotenkin jäi vaikutelma ettei nainen välttämättä olisi niin vaarallinen. Eli ehkä hän tosiaan on vihoissaan soittanut sinulle ja uhkaillut vailla todellisia aikeita. Mutta eipähän noista aina tiedä.

    Äänestä

En ollutkaan hänelle niin hyvä ystävä, kuin hän mulle. Mies on exän, tai pitäiskö sanoa nyxän, vaatimuksesta lopettanut harrastuksessa käymisen. Harrastus on ollut miehen henkireikä ja ainoa hetki viikossa, kun hän voi hengittää niin kauan kuin olen hänet tuntenut. Niin siitä mies nyt sitten ensin luopui.

Samoin mun ystävyydestä. Se nainen ei halua, että me ollaan enää ystäviä. Miehen mielestä tällä kertaa heidän juttunsa saattaa onnistuakin, kun kaikki lähtee rehelliseltä pohjalta ja kumpikin saa tavata ketä haluaa. -Heh heh- Hänhän ei saa käydä harrastuksessankaan enää. Melkoinen tossu mies.

Itse olen siis tää aloitustarinan kaverinainen, joka olen kyllä tosi pettynyt. Luottamus kaveriin meni sillä hetkellä kun minä sain tappouhkauksen ja hän päättikin antaa uhkaajalle vielä mahdollisuuden olla kanssaan.

Sellainen ihminen, johon en voi luottaa, ei ole mun kaverini.

Äänestä
  • Heidän juttunsa ei tule kestämään.

    Äänestä

  • dayum kirjoitti:

    Heidän juttunsa ei tule kestämään.

    Ei tuollaiselle pohjalle rakennettu suhde voi kestää. Jonain päivänä, ja varmaan aika piankin, mies ahdistuu taas, ei voi hengittää ja haluaa lähteä. Toivottavasti nainen ei silloin tule uudestaan mua syyttämään. Mistä noista kaheleista tietää :-o

    Pitäsköhän mun tehdä se ilmoitus polisille??

    keskustellut poliisien kanssa asiasta? Se ilmoituksen teko on mun mielestä vähän niin ja näin, toisaalta uhkailija voisi saada ansionsa mukaan, mutta toisaalta sinä taitaisit saada siitä katkeran ämmän leiman... Pitipä sattua tämäkin, sillä minäkin olen joskus kuullut saaneeni samanlaisen uhkauksen. Siis en suoraan, mutta epäsuorana toisen käden tietona kuultuna. Kyllähän se hieman hätkäytti, mutta eipä käynyt mielessäkään että olisin käynyt laitoksella selvittämässä asiaa. Jotenkin ajattelin että suurempi todennäköisyys on sille, ettei mitään tule tapahtumaan. Mutta enpähän siis tiedä onko ilmoituksen tekemisestä varsinaisesti mitään hyötyä, toisaalta varmaan olisi ja toisaalta ei.

    Järjellä ajatellen mulla ei ole mitään hätää ja henkeäni ei kukaan uhkaa. Toisaalta järjellä ajatellen ko. naisella ei ollut mitään syytä mua uhkaillakaan -> ei ihan järkevä nainen -> hullu voi ajatella miten vain.

    Eilen olin entisessä yhteisessä harrastuksessamme ekaa kertaa ja ennen sinne menoa pelkäsin :-( Se oli inhottavaa, tunsin itseni tyhmäksi, koska "eihän se mitään tietenkään tee" (miehen sanat joskus aiemmin). Mutta en voinut sille mitään, pelkäsin. Olen liian monesti nähnyt telkkarissa (no joo, ei luotettava lähde mutta kuitenkin) kuinka sekopää voi vaikka puukottaa täysin syyttömän. Sitäpaitsi Lontoossa juuri hiljan kaksi täysin syytöntä opiskelijaa tuli tapetuksi kotonaan, joku täysin ulkopuolinen tyyppi puukotti yli 250 kertaa ja sytytti tuleen. Tarkoitan vain, että mistä noista koskaan tietää. Asun itsekin isossa kaupungissa ulkomailla, en tosin Lontoossa, mutta onhan hulluja ihan koti-Suomessakin!

    Mutta vaikka pelotti, menin, koska ajattelin, että en anna moisen kärpäsenkakan pilata mun elämää. Ja siellä tietty sitten alkoi tulla parempi mieli, niinkuin aina :) Olin kuitenkin varmuuden vuoksi sopinut kaverini kanssa, että soitan kun lähden sieltä ja kävelen parkkipaikalle. Puhelimeen puhuen uskoin olevan vähemmän pelokas. Eikä siellä ollut ketään (tietenkään) puskissa väijymässä. Tunsin taas itseni typeräksi, mutta vielä enemmän helpottuneeksi. - Osa musta on kyllä vieläkin vihainen. Miksi MUN pitää kokea pelkoa ja typeryyttä ja kiukkua ja toinen jatkaa elämää niin kuin ei mitään ois tapahtunut??

    Sori, tulipa tästä vuodatus. Tarkoitan vain, että jos tietäisin että se nainen tosiaan tietää tehneensä väärin mua kohtaan, olis helpompi unohtaa. Nyt tiedän vain, että se on sanonut, että ei aio pyytää anteeksi. Eli luulee että noin voi tehdä ilman mitään seuraamuksia?? >:-(
    Siksi mietin vielä poliisilla käymistä.

    En ole koskaan oikeen ymmärtänyt miksi rikosten uhrit tai vaikka uhrien omaiset haluavat oikeutta, mutta tämän episodin myötä yhtäkkiä ymmärrän erittäin hyvin. Vaikka tämä ei niin hirveän iso rikos ollutkaan, niin kirjoitan tästä asiasta vieläkin, että kyllä se jotain mulle teki.

    Mutta, yritän nyt aktiivisesti unohtaa koko tapahtuneen. Surullista, siinä meni kaveri, mutta iloista että edes tässä vaiheessa kävi ilmi, että olikin tyyppi johon en voi luottaa.

    Kiitos sulle dayum ajatuksista ja hyvää viikonloppua!

    on taidettu puukottaa viitisenkymmentä tyyppiä tässä lyhyen ajan sisään. Tuli vaan mieleen kun mainitsit Lontoon.

    Tulee vähän vanhan toistoa, mutta onhan se kyllä juuri noinkin, miten mietit. Eli miksi sinun pitäisi pelätä sekuntiakaan jotain sellaista, mitä et ole itse edes aiheuttanut. Tai vaikka olisitkin, niin eihän sekään oikeuta tappouhkauksia. Ja kyllä se varmasti kiukuttaa, en epäile yhtään. Mutta en tosiaan osaa sanoa oikein puolesta tai vastaan että olisiko siitä ilmoituksen tekemisestä mitään varsinaista iloa sinulle... Huonoimmillaan voisi ehkä käydä niin, että kyseinen nainen saisi siitä jonkinlaisen kimmokkeen lisäuhkauksille. En tiijä. Kyllä se mieskin teki typerästi kun ei "käskenyt" kyseisestä naista esittämään anteeksipyyntöä

    Kun vielä miettii, niin jos / kun kyseiselle parille tulee milloin riitaa, niin käykö sitten niin että nainen keksiikin sinut syylliseksi vaikka sinä et enää liittyisikään heidän ongelmiinsa mitenkään... Mielellinen epävakaus voi hyvinkin aiheuttaa tuollaista, uskoisin ainakin. Pitäähän se syy / konkreettinen syy etsiä jostain. Siis EHKÄ etsiä jostain. Paskamainen tilanne. Minä en mitä luultavimmin tekisi ilmoitusta ja kun sinusta en tiedä, niin... no, vaikka jonkinlainen kostoaspekti tulee tietysti mieleen jos teet ilmoituksen (siis se katkera ämmä-juttu vaikka se ei olisikaan totuus), niin onhan sinulla ihan täysi oikeus kuitenkin tehdä se. Ei kenelläkään ole oikeutta uhkailla toista ja voisi olla ihan paikallaan, että kyseisten uhkausten esittäjät saisivat siitä myös jonkinlaisen seurauksen.

    Mutta jaksamista sinne missä sitten ikinä oletkin. Ja mukavaa viikonlopun jatkoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

-en ymmärrä- kirjoitti:

Mies ja nainen ovat kavereita. Tunteneet vuoden verran yhteisen harrastuksen myötä. Miehellä on erittäin mustasukkainen avovaimo, jonka kanssa menee kaiken kaikkiaan huonosti. Loppukeväällä mies muuttaa pois kotoa. Kesäkuussa mies ja nainen päätyvät pari kertaa pussailemaan, mutta koska haluavat elämältä eri asioita, sopivat jäävänsä kavereiksi.

Kesäkuussa miehen exä soittaa miehen naispuoliselle kaverille tappouhkauksen. Uhattu nainen ei ole exää koskaan tavannutkaan eikä ole myöskään miehen uusi tyttöystävä, kaveri vaan. Nainen on aika kauhuissaan. Mies pahoittelee kovasti tilannetta, jonka oli aiheuttanut kertomalla exälle tästä naipuolisesta kaverista. Ensin, että tällainen ystävä on, ja ollut jo 10kk ja seuraavana päivänä jatkoi vielä, että pussattu on, mutta kavereiksi jäädään. Exä saa naisen numeron selville miehen kännyä penkomalla.

Kaksi päivää tappouhkauksen jälkeen mies päättää antaa exälle uuden mahdollisuuden seurusteluun kanssaan. Hänestä tapahtunut oli epätoivoisesti rakastuneen naisen teko vain. Mies päättää samalla lopettaa harrastuksensa, missä oli kaverinaisen tavannut.

Mä en tajua tän miehen logiikkaa? Että kun exä uhkaa tappaa viattoman kaverin, niin mies palkitsee sillä, että yrittää vielä kerran viimeisen kerran exän kanssa ja lopettaa harrastuksen, joka on ollut hänelle viimeisen vuoden henkireikä.

Miehet, ymmärrättekö te?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu