Aloe vera myyjää??

kysäise sirpa niskalta....

että aloe vera vedetään pois markkinoilta tällaisessa muodossaan, koska se sisältää jotain lääkeainetta, jota siinä ei saisi olla.
Tämä on faktatietoa KELALTA.

Ihmeidentekijöiden verkostoissa suuret, lähes uskomattomat lupaukset keskittyvät usein tulevaisuudennäkymien ohella myytävään tuotteeseen. Näissä verkostoissa on tietysti aina mahdollista rikastua, mutta pääasia on se, että tuote parantaa elämänlaatua merkittävästi.

Tuotevalikoima on yleensä melko suppea ja sisältää esimerkiksi paria eri samasta raaka-aineesta valmistettua tuotetta. Lisäksi yleensä väitetään – ja joskus aivan totuudenmukaisesti – että vastaavaa tuotetta ei mistään muualta saa.

Ihmeidentekijöiden verkostot voidaan karkeasti jakaa kahteen pääryhmään. Ensimmäisen ryhmän verkostoyritykset myyvät varsinaisia ihmeaineita. Tuotteet ovat elintarvikkeita tai vempeleitä, joilla ei useinkaan ole mitään tai vain vähäisiä määriä terveysvaikutuksia, mutta joita myydään ja ostetaan erittäin kalliiseen hintaan ja joiden uskotaan parantavan uskomattoman joukon erilaisia sairauksia. Tuotteissa ja niitä koskevissa väitteissä yhdistyy yleensä kolme asiaa:

* Eksotiikka. Erityisesti elintarvikkeena myytävä ihmetuote on aina peräisin jonkin kaukaisen maan vähän tunnetusta kasvista, hedelmästä tai jopa maaperästä, tai vähintäänkin sellaisesta luonnon ”raaka-aineesta”, jota ei ole tapana arkipäivän elämässä nauttia. Selitys tälle on yksinkertainen. Mikäli tuote olisi yleisesti käytössä, helposti saatavilla kotimaisesta luonnosta tai tavallisesti myynnissä kaupassa, kukaan ei uskoisi väitettyihin terveysvaikutuksiin. Kaikki tietävät, että marjat ovat terveellisiä. Kukaan ei kuitenkaan usko niiden parantavan mitä ihmeellisimpiä sairauksia – eikä kukaan ole varsinkaan valmis maksamaan pienestä pullosta marjamehua kymmeniä tai jopa satoja euroja.
* Vaihtoehtoisuus. Ihmetuote asetetaan usein vastakkain kehittyneen länsimaisen lääketieteen kanssa. Yleensä tuotetta väitetään käytetyn jossakin alkuperäiskulttuurissa parantamiseen jo satojen tai tuhansien vuosien ajan. Parhaassa tapauksessa lääketehtaiden esitetään olevan salaliitossa koko ihmerohtoa vastaan. Mutta jos tuotetta on käytetty jonkin alueen – esimerkiksi Polynesian tai Intian – vaihtoehtolääkinnässä jo niin pitkään, miksi näissä maissa ei vältytä tuotteen ”parantamilta” sairauksilta ja yksinkertaisesti eletä pidempään – vaan pikemminkin päinvastoin? Edelleen jos tuotteella tosiasiassa olisi väitettyjä vaikutuksia, lääketehtaat olisivat jo eristäneet sen vaikuttavan aineen ja ryhtyneet valmistamaan sitä lääkkeenä.
* Anekdootit. Tuotteen myynti ja todisteet sen väitetyistä vaikutuksista perustuvat kokonaisuudessaan kertomuksiin ja tarinoihin parantumisista ja muutoksista, joita se on ”saanut aikaan”. Siinä määrin kuin nämä kertomukset ylipäätään pitävät paikkansa, yleensä niitä selittää yleinen taudinkuva (joka voi sisältää merkittäviä vaihteluita), lääketieteen tarjoama hoito tai joissakin tapauksissa ihmerohdon nauttimisen plasebovaikutus.

Verkostomarkkinointi on oikeastaan ainoa edes jollakin lailla toimiva tapa markkinoida näitä ihmeaineita: niitä ostetaan ainoastaan tuttavien kokemusten ja suosittelun perusteella. Harva ostaa purkillisen epämääräistä töhnää tai pahanmakuista mehua vieraalta ihmiseltä, joka tulee sitä myymään kotiovelle; mutta jos ystävä, sukulainen tai tuttava käy kylässä ja kertoo mahtavista kokemuksistaan ihmeaineen kanssa, tuotteeseen uskominen muuttuu paljon helpommaksi.

Kun tuotteella ei todistettavasti ole merkittävää positiivista vaikutusta terveyteen, varsinaisia terveysvaikutuksia koskevia väitteitä ei saa esittää. Tämä olisi lainvastaista. Kokemuksistaan voi kuitenkin aina pyrkiä puhumaan: niiden totuutta ei voi kukaan tietystikään kiistää. Kokemuksistaan kertonutta on myös vaikea saada vastaamaan markkinaoikeuteen perättömistä väitteistään tai käräjille petoksesta.

Samoin ihmetuotteen markkinoija voi esittää – ja usein esittääkin – retorisia kysymyksiä: ”entäpä jos tämä toimiikin”. Jos vastaavia väitteitä esitettäisiin kirjallisissa esitteissä, nettisivuilla ja pakkauksissa, tuote asetettaisiin todennäköisesti hyvin nopeasti myynti- ja markkinointikieltoon.

Toisen ryhmän verkostomarkkinoijat myyvät tyypillisesti lisäravinteita tai ravinnelisiä, esimerkiksi vitamiinituotteita, joilla todistettavasti on oikeissa määrin nautittuna myönteistä vaikutusta ihmisten terveyteen. Samoja tai vastaavia tuotteita on saatavilla apteekeista ja elintarvikemyymälöistä, jolloin hinnan ja laadun suhde yleensä on tosin parempi.

http://verkostomarkkinointi.blogspot.com/

multa löytyy Aloeveran juomia...........

mutta en enää.