Maailma on kaiken keskus, kuu ja aurinko kiertävät maata. Jos maa kiertyisi 60 000mph(vai miten paljon se oli) sekunnissa sinkoutuisimme hetkessä avaruuteen! Toinenlainen ongelma olisi lentäminen. Foucaultin heiluri on HOAX ja se on helposti havaittavissa esimerkiksi auringonpimennyksen aikaan.
Maa on kaiken keskellä
3
195
Vastaukset
- jo avaruudessa
Mehän sinkoudumme avaruudessa kaiken aikaa. Me olemme avaruudessa emmekä avaruuden ulkopuolella!
Toki Maa on kaiken sen keskus joka sitä ympäröi. Vastaavasti kuin Aurinko, alfa Centauri ja kaikki muutkin kappaleet ovat oman ympäristönsä keskuksia.
Minun napani ei ole kaiken keskus, mutta minun parempi silmäni on!- Tarkkanäköinen
... että se parempi silmäsi on perseessä.
- Tähtien tarkkailija
Havaintokoordinaatiston muutos ei vaikuta kuin kaavojen muotoon, eli laskelmat pätevät, vaikka uskoisi maapallon pysyvän paikallaan ja avaruuden liikkuvan!
Suhteellinen liikehän on sitä suurempi mitä kauempana kohde on ja valonnopeudella kiitävä kohde on saanut suhteellisuus teorian mukaan suuremman massan kuin lepotilassa, eli galaksit olisivat äärettömän pieniä hiukkasia, joilla on usean kertaluvun valonnopeuden vauhti eli massa on hyvin suuri.
Siis laskukaavathan siinä muuttuisi.
Laskelmat pätisivät myös, jos ajattelisi maanpäälisen avaruuden olevan kaareutunut sisällepäin eli Amerikka olisi aivan yläpuolella tähtien maailmassa. Valo kaareutuu gravitaation mukaan ja 75 km päässä olisi horisontti.
Astronauttien kuvista päätellen on loogista ajatella maapallon olevan pallo ja avaruus on siten avoin tila. Ja laskukaavat olisivat tavanomaisia.
Vaikuttaa hyvältä ratkaisulta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751957Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361685Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81312Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241139Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561136Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151015- 59918
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57903