ikkunointi

Olisikohan paikalla signaalinkäsittelijöitä?

Olen ikkunoinut aikatason signaalini (impulssivaste) gaussin ikkunalla. Mistä johtuu, että tämän jälkeen saatu taajuusvaste noudattaa niinkin hyvin "oikeaa" taajuusvastetta vaikka ikkunafunktio ei olekaan vakio kaikilla ajan arvoilla. Eli siis eri aikatason pisteitä kerrotaan eri luvuilla ja silti taajuusvasteen arvot eivät muutu mihinkään (paitsi vaste tietysti silenee). Näinhän sen pitää toki mennä, mutta ihmettelen vain tämän toiminnan taustaa.
3416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ikkunan muodolla voi vaikuttaa spektriviivan muotoon. Ikkunoita voi keksiä itsekin, kunhan muistaa sen, että pitää tuo ikkunoimalla hukattu teho taas ottaa huomioon kertoimena.
Laatikkoikkunalla saat terävän piikin ja korkeat helmat, Hanning-ikkunalla leveämmän viivan ja matalammat helmat jne.

Äänestä
  • Kiitoksia vastauksesta!

    Lähinnä ajoin takaa sitä, että ikkunoimalla kerromme alkuperäisen aikasignaalin toisella signaalilla, mutta silti taajuustasossa spektri (tai nyt sen sileytetty versio) menee alkuperäistä spektriä noudattaen. Maalaisjärki sanoo, että tuon sileän spektrin pitäisi mennä jossain ihan muualla, koska sitä on aikatasossa kerrottu ei-vakioisella signaalilla.

    Äänestä

  • Maijutin kirjoitti:

    Kiitoksia vastauksesta!

    Lähinnä ajoin takaa sitä, että ikkunoimalla kerromme alkuperäisen aikasignaalin toisella signaalilla, mutta silti taajuustasossa spektri (tai nyt sen sileytetty versio) menee alkuperäistä spektriä noudattaen. Maalaisjärki sanoo, että tuon sileän spektrin pitäisi mennä jossain ihan muualla, koska sitä on aikatasossa kerrottu ei-vakioisella signaalilla.

    asiaa. Taajuus ja aika on sidottu yhteen...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maijutin kirjoitti:

Olisikohan paikalla signaalinkäsittelijöitä?

Olen ikkunoinut aikatason signaalini (impulssivaste) gaussin ikkunalla. Mistä johtuu, että tämän jälkeen saatu taajuusvaste noudattaa niinkin hyvin "oikeaa" taajuusvastetta vaikka ikkunafunktio ei olekaan vakio kaikilla ajan arvoilla. Eli siis eri aikatason pisteitä kerrotaan eri luvuilla ja silti taajuusvasteen arvot eivät muutu mihinkään (paitsi vaste tietysti silenee). Näinhän sen pitää toki mennä, mutta ihmettelen vain tämän toiminnan taustaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu