Kumpi on pahempi asia yliarvostaa itseään, vai aliarvostaa?
Itse olen koittanut välttää liikaa esiintymistä ja semmosta ärsyttävää liikaa itsevarmuutta.
Toisaalta en sitten taas viitsi enää yrittääkkään, koska pelkään epäonnistumista.
Talvella tapailin erästä tyttöstä ja olin sattumalta samoihin aikoihin eräissä tupareissa. Hän kyseli heti sen jälkeen kauhean mustasukkaisena, että miten viikonloppu meni ja oliko tupareissa mukavia tyttöjä.
Hän oletti, että olen jonkin sortin pelimies ja naisten kaataja ja suorastaan yllättyi, kun sanoin että eipä mulla ole pahemmin edes kavereita ja eipä mua tytöt yleensä häiritse.
Vielläkin se jaksaa kysellä, jos ollaan puheissa että mites on nais asiat. Ne kysymykset sinäänsä pistää vituttamaan, kun miksi ne nais asiat tässä muuttuis kun enimmäkseen tulee käytyä töissä ja pyörittyä kotosalla.
En tajua, että miksi se ei tajua, että mulla ei ole elämää.
Hiljakkoin keskustelin isä-ukon tyttöystävän kanssa työ asioista ja siintä miten olis kivaa, jos pääsisi säännölliseen työsuhteeseen.
Hän sitten ehdotteli, että lähtisin hoitoalalle, kun tulen kuulemma ihmisten kanssa hyvin toimeen ja olen avoin ja ulospäin suuntautunut.
Minä sitten tuijottelin suu auki ja totesin, että aha sellasellekko vaikutan ulospäin.
Ihan kiva kuulla, kun tätä ennen en ole kuullut, kuin exän, opettajien ja armeijassa kouluttajien arvostelua.
Olisi kivaa tietää mitä ihmiset oikeasti ajattelevat ja mitä he luulevat. Vaikka elämä olisi silloin kait liian helppoa?
Henk koht olen sitä mieltä, että parempi yliarvostaa ainakin pikkuisen itseään ja epäonnistumisten kautta koittaa oppia. Vaikka ihminen ei olekkaan kone, vaan itsetunto kun menee niin se menee. Toinen ääripää uskoo epäonnistumisten jälkeenkin omaan ylivertaisuuteensa.
Itse olen koittanut välttää liikaa esiintymistä ja semmosta ärsyttävää liikaa itsevarmuutta.
Toisaalta en sitten taas viitsi enää yrittääkkään, koska pelkään epäonnistumista.
Talvella tapailin erästä tyttöstä ja olin sattumalta samoihin aikoihin eräissä tupareissa. Hän kyseli heti sen jälkeen kauhean mustasukkaisena, että miten viikonloppu meni ja oliko tupareissa mukavia tyttöjä.
Hän oletti, että olen jonkin sortin pelimies ja naisten kaataja ja suorastaan yllättyi, kun sanoin että eipä mulla ole pahemmin edes kavereita ja eipä mua tytöt yleensä häiritse.
Vielläkin se jaksaa kysellä, jos ollaan puheissa että mites on nais asiat. Ne kysymykset sinäänsä pistää vituttamaan, kun miksi ne nais asiat tässä muuttuis kun enimmäkseen tulee käytyä töissä ja pyörittyä kotosalla.
En tajua, että miksi se ei tajua, että mulla ei ole elämää.
Hiljakkoin keskustelin isä-ukon tyttöystävän kanssa työ asioista ja siintä miten olis kivaa, jos pääsisi säännölliseen työsuhteeseen.
Hän sitten ehdotteli, että lähtisin hoitoalalle, kun tulen kuulemma ihmisten kanssa hyvin toimeen ja olen avoin ja ulospäin suuntautunut.
Minä sitten tuijottelin suu auki ja totesin, että aha sellasellekko vaikutan ulospäin.
Ihan kiva kuulla, kun tätä ennen en ole kuullut, kuin exän, opettajien ja armeijassa kouluttajien arvostelua.
Olisi kivaa tietää mitä ihmiset oikeasti ajattelevat ja mitä he luulevat. Vaikka elämä olisi silloin kait liian helppoa?
Henk koht olen sitä mieltä, että parempi yliarvostaa ainakin pikkuisen itseään ja epäonnistumisten kautta koittaa oppia. Vaikka ihminen ei olekkaan kone, vaan itsetunto kun menee niin se menee. Toinen ääripää uskoo epäonnistumisten jälkeenkin omaan ylivertaisuuteensa.
Vastaukset 22
Vanhimmat
niin vaikeeta olla realisti.
Kummatkin on (varsinkin pahimmillaan) pirun ärsyttäviä yms. Kyllä ehdottomasti kaikkein parhain olisi olla ihan realisti.
on syytä olla epävarma tms? Olethan sä fiksu ja ajatteleva, hyvännäköinen, tumma nuorimies.. Ehkäpä ikä tuo vielä sitä oikeanlaista itsevarmuutta sullekin.
Itsensä aliarvostaminen ei ole koskaan puoleensavetävää kummassakaan sukupuolessa, joten oikeilla linjoilla olet.
että ei voi tietää rajojaan ja sitä mihin pystyy, jos ei koskaan edes yritä.
Itselle ikävintä on jos jää elämä kokematta vaan ja ainoastaan sen takia kun ei itseensä usko.
Kuten muutkin ovat todenneet, niin realismi omien rahkeiden suhteen on tietysti ihanteellista. Mutta jos se ei kelpaa vastaukseksi, niin minusta on parempi, jos on hieman turhan vaatimaton kuin itsevarma.
Esimerkiksi niin, että vaatimaton uskaltaa yrittää, vaikkei olekaan aivan varma onnistumisestaan. Realisti yrittää vain mikäli tietää onnistuvansa. Yliarvostava kehuskelee asian helppoudella, vaikkei takeita onnistumisesta olisikaan.
Terveen aliarvostava on kyllä miellyttävempi omasta mielestänikin, kuin ylimielinen ja itsestään kovaa ääntä pitävä. Kaikkein eniten ärsyttää, jos se ylimielinen vielläpä onnistuu.
Taas päästiin aiheeseen kauteus suomalaisissa.
Herras mies ei mainosta itseään, vaan menee, tekee, onnistuu ja on mahdollisimman coolisti edelleenkään itseään suitsuttamatta.
Se on tietty se miellyttävin ilmentymä.
Että kukin antaa itsestään just semmosen kuvan ku huvittaa.. Se on ihmisten oma ongelma jos ei osaa suhtautua itsekehunilkkeihin yhdentekevästi.
Ehkäpä tässä on siis kasvun paikka.
Kandee luottaa ihmisten arvostelukykyyn..
..Ei ne kaikki niin tyhmiä oo
Jos puhutaankin omasta itsestä ja siintä, että ei halua antaa ulos ärsyttävää kuvaa itsestään.
Pitää tietenkin vähätellä tekemisiään jos joku sattuu kehumaan.. Muuten pitää vaan tehdä ja olla hiljaa..
Minulla taitaa olla jo ainakin kolmannessa polvessa sukurasite, etten osaa pitää kynttilääni vakan alla.
Mutta tuo sinua ärsyttävä esimerkkihän ei oikeastaan ole yliarvostusta vaan realismia. Silloinhan joku tietää, mihin pystyy, jos se kerran onnistuu. Kateuttahan se toki voi herättää, kuten Sarvikuonokaskin totesi.
Ylimielisyys on sitten eri juttu. Siinähän sitten nostatetaan itseään muita alentamalla. Vrt. "Minä olen kova jätkä, koska nostan 120 kiloa penkistä." tai "Minä olen kova jätkä, koska nostan enemmän kuin sinä ja isäsi yhteensä."
Jaahah..palstan omna pikku huumorintajuton, tärkeilevä merkonomi:-)
Joka aina jää ilman:-)
Kyse oli lähinnä miten antaa miellyttävin kuva kanssaihmisille.
Meinaan, että kannattaako itseään pitää vaikka komeana ja fiksuna, vaikka oikeasti onkin tyhmä ja ruma. Siinnä tekee itsensä naurunalaiseksi. Jos taas on vaan hiljaa, niin kaikki näkee että on tyhmä ja ruma, mutta ei tee itseään kuitenkaan naurunalaiseksi.
ja mä kun luulin itseäni selkärangattomaks..
jos vaikka teksisit just niin ku itseltäs parhaalta tuntuu.. oot mitä oot. Ne jotka ei sitä sulata niin jätät omaan arvoonsa.
edes arvostaa liikaa? Jos puhutaan täysin sisäisistä prosesseista, siis.
Jokainenhan on kuitenkin oman elämänsä päähenkilö.
Sellainen ylitsevuotava, tarkoituksella korostava itseriittoisuus taas yleensä tarkoittaa sitä, että sisäinen luottamus itseensä ei ole kunnossa ja sitä täytyy kompensoida ulkoisilla asioilla ja yrittää vakuuttaa itsensäkin ajattelemaan toisin.
Ja sitten tietenkin on jonkin verran olemassa myös näitä klassisia kusipäitä, jotka ovat joko saaneet kohtuuttoman paljon huomiota tai ovat liikkeellä kostomielellä.
Perisuomalaisiin hyveisiinhän itsensä mollaaminen ja kengänkärkiin tuijottaminen kuuluu, ainakin naisten usein oletetaan olevan nöyriä ja hiljaisia, vaikka sen vastakohta ei ole se, että on täynnä itseään.
Summa summarum: aliarvostus on pahempaa.
Juuri oli keskustelu siintä miten miehet arvostavat ulkonäköään liikaa ja luulevat olevansa naisten miehiä vaikka totuus on karu.
ylit ja alit näkyvät ulospäin negatiivisena asiana. Jos miettii, niin kumpikaan edellisistä vaihtoehdoista ei ole täydellisen realistisia kuvia, joten itsensä arvostus menneistä oppineena ja arvostus kehityskykyisenä uuden oppijana, paikkaa turhat yli ja alisanat.
Kannattaa vain yksinkertaisesti arvostaa itseä ja piileviä kykyjä :)
Minusta on parempi hiukan itse yliarvostaa itseään kuin aliarvostaa. Se voi joskus ärsyttää, mutta se pitääkin tehdä salaa. Kateus on kans niin tyypillistä ja sitä välttää provosoimasta. Jos aliarvostaa, ei mitään koskaan uskalla yrittääkään.