Jauhelihan säilyvyys

jääkaapissa?

Kun avaan 400g j.lihapaketin, joka on siis suojakaasuun pakattu, pitääkö paistaa heti kaikki, vai voinko tehdä niin, että paistan ensin puolet, sitten avattu rasia jääkaappiin, ja seur.päivänä paistan loput?
Kysyn siksi, kun teen useasti ruokia, joihin en tarvitse koko rasiaa, vaan 200g.
Miten menetellä?
Kiitti jos joku vastaapi.

12

38746

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paistaa heti

      kaikki. Säilyy kypsänä paremmin kuin raakana.

      • kokenut kokkikolmonen

        Jauheliha säilyy ilman suojakaasua jääkaapissa aivan hyvin yhden vuorokauden ja myös kaksi. Eikä mene pilalle vielä vaikka olis kolmannenkin vuorokauden. Nenä kertoo sen milloin jauheliha on pilalla.

        Jos sen paistaa valmiiksi ja käyttää seuraavana päivänä sen, niin eihän se paistettu yhden päivän kaapissa ollut jauheliha ole enää niin hyvää kuin että ois sen juuri paistanut.

      • pahasti
        kokenut kokkikolmonen kirjoitti:

        Jauheliha säilyy ilman suojakaasua jääkaapissa aivan hyvin yhden vuorokauden ja myös kaksi. Eikä mene pilalle vielä vaikka olis kolmannenkin vuorokauden. Nenä kertoo sen milloin jauheliha on pilalla.

        Jos sen paistaa valmiiksi ja käyttää seuraavana päivänä sen, niin eihän se paistettu yhden päivän kaapissa ollut jauheliha ole enää niin hyvää kuin että ois sen juuri paistanut.

        Et taida olla kovin kokenut kokki (kolmonen tai kolmetoista?), alan koulutusta tuskin ainakaan löytyy. Vai että ilman suojakaasua jauheliha säilyy jääkaapissa kolmekin vuorokautta? Meillä ei ainakaan sellaista syödä, mutta ei ole vatsatautejakaan näkynyt yli kymmeneen vuoteen. Mistä vetoa,että kypsässä jauhelihassa on vain murto-osa niistä bakteereista, mitä raa'assa jauhelihassa on päivän tai parin päivän päästä. Ainahan aikaisemmin kypsennetyn jauhelihankin voi kuumentaa mikrossa, jos se on olennaista.
        Voit päivittää alkeellisia tietojasi esim. täällä:
        http://www.finfood.fi/finfood/ffom.nsf/0/D52A3786BF1E3D3DC22565BB004729EA

      • vanha kokki
        pahasti kirjoitti:

        Täytyy tyrmätä sinun väitteesi, olen nimittäin asian kokeillut oikein virallisesti ja terveystarkastajan ja laboratorion yhteistyönä.
        Tuoreesta ruhosta leikattu ja jauhettu liha säilyy kutakuinkin tasan seitsemän vrk:tta käyttökelpoisena
        eli vasta silloin sen kokonaisbakteerimäärä alkaa näyttää punaista. Edellytyksenä on, että lihaa säilytetään alle 4 asten lämpötilassa. Silloinkaan aistinvarainen tutkinta ei vielä hälyttänyt. Suojakaasuista ei ollut silloin tietoakaan. Koe tehtiin Porin kaupungin elintarvikelaboratorion ja terveystarkastjien toimesta ja minun pyynnöstäni, vuonna 1982.
        Toisin sanoen, liha josta tuote jauhetaan on avainasemassa, samoin siihen vaikuttaa koko prosessin hygienisyys ja ennenkaikkea säilytyslämpötila. Joten kokkikolmonen on väitteessään hyvinkin oikeassa, sillä ehkä hänelle on käynyt onni saada hyvää ja tuoretta tavaraa.
        Tosin nykyään joka asiassa fuskataan, joten on parasta valmistaa etenkin valmispakatut jauhelihat välittömästi. Kauppiaan jauhama säilyy yleensä paremmin, etenkin kun valitsee itse haluamansa palan jauhettavaksi.
        Laatuvaatimukset, eivätkä bakteerien sallitut kokonaismäärät ole muuttuneet miksikään.

      • kokenut kokkikolmonen
        pahasti kirjoitti:

        Et taida olla kovin kokenut kokki (kolmonen tai kolmetoista?), alan koulutusta tuskin ainakaan löytyy. Vai että ilman suojakaasua jauheliha säilyy jääkaapissa kolmekin vuorokautta? Meillä ei ainakaan sellaista syödä, mutta ei ole vatsatautejakaan näkynyt yli kymmeneen vuoteen. Mistä vetoa,että kypsässä jauhelihassa on vain murto-osa niistä bakteereista, mitä raa'assa jauhelihassa on päivän tai parin päivän päästä. Ainahan aikaisemmin kypsennetyn jauhelihankin voi kuumentaa mikrossa, jos se on olennaista.
        Voit päivittää alkeellisia tietojasi esim. täällä:
        http://www.finfood.fi/finfood/ffom.nsf/0/D52A3786BF1E3D3DC22565BB004729EA

        En väittänytkään että kypsässä ja kypsentämättömässä lihassa olisi saman verran bakteereita, vaan että se kypsentämätön jauheliha säilyy käyttökelpoisena sen kolme päivää kaapissa. Sen jälkeen bakteeripitoisuus menee arveluttavalle tasolle ja itse en sitä enää käytä.

        Kypsentämättömässä jauhelihassa on kolmen päivän säilytyksen jälkeen tod. näköisesti vähemmän bakteereita kun käsissäsi, joten kun vahingossa pyyhkäiset kädellä suutasi, saat tod. näköisesti enemmän bakteereita kun säilytetystä jauhelihasta.
        Lisäksi kypsennettäessä bakteeritaso laskee.

        Taidat olla näitä nykyajan bakteerikammoisia, jotka sitten sairastuvat helposti kun puunaamat antibakteerisilla pesuaineilla koko kämppänsäkin(luontainen vastustuskyky laskee).

        Vatsa- tms. tauteja minulla ei ole koskaan ollut.

        Tuossa vanha kokkikin jo mainitsi faktaa. Itse käytän suojakaasussakin olevaa jauhelihaa avaamisen jälkeen esim. seuraavana päivänä, mutta en silloin jos jauhaliha on seisonut liian kauan kaupan hyllyllä, eli jos se ei ole tarpeeksi tuoretta.

      • pahasti kirjoitti:

        Et taida olla kovin kokenut kokki (kolmonen tai kolmetoista?), alan koulutusta tuskin ainakaan löytyy. Vai että ilman suojakaasua jauheliha säilyy jääkaapissa kolmekin vuorokautta? Meillä ei ainakaan sellaista syödä, mutta ei ole vatsatautejakaan näkynyt yli kymmeneen vuoteen. Mistä vetoa,että kypsässä jauhelihassa on vain murto-osa niistä bakteereista, mitä raa'assa jauhelihassa on päivän tai parin päivän päästä. Ainahan aikaisemmin kypsennetyn jauhelihankin voi kuumentaa mikrossa, jos se on olennaista.
        Voit päivittää alkeellisia tietojasi esim. täällä:
        http://www.finfood.fi/finfood/ffom.nsf/0/D52A3786BF1E3D3DC22565BB004729EA

        Täysin samaa mieltä kanssasi ja olet toki oikeassa. Kertoohan sen jo maalaisjärkikin että jauhelihassa oleva pinta-ala on tosi ahnas haukkaan bakteereja. Kesällä kun ostat kaupasta jauhelihaa niin jopa samana iltana se voi jo haista koska kylmäketju ei ole ollut ihan hanskassa. Nimenomaan kannattaa kaikki paistaa ja vaikka pakastaa se loppu, niin on aina tuoreen oloista lihaa eikä tarvii oksutella kun aukasee paketin.

      • Anonyymi
        pahasti kirjoitti:

        Et taida olla kovin kokenut kokki (kolmonen tai kolmetoista?), alan koulutusta tuskin ainakaan löytyy. Vai että ilman suojakaasua jauheliha säilyy jääkaapissa kolmekin vuorokautta? Meillä ei ainakaan sellaista syödä, mutta ei ole vatsatautejakaan näkynyt yli kymmeneen vuoteen. Mistä vetoa,että kypsässä jauhelihassa on vain murto-osa niistä bakteereista, mitä raa'assa jauhelihassa on päivän tai parin päivän päästä. Ainahan aikaisemmin kypsennetyn jauhelihankin voi kuumentaa mikrossa, jos se on olennaista.
        Voit päivittää alkeellisia tietojasi esim. täällä:
        http://www.finfood.fi/finfood/ffom.nsf/0/D52A3786BF1E3D3DC22565BB004729EA

        Sivua ei löydy , OLEN PULASSA

        Ei ole kyä tääläkään tauteja näkynyt, vaikka jauhelihaa on avattuna säilönyt 2 vuorokauttakin, jääkaapissa tiivisti. Nenällä sen haistaa tai väristä eroittaa kun tuote vanha. Aivan kaikkea paskaa kannata uskoa, mitä netistä löydät :D

    • jauhelainen

      Mikrobit alkavat lisääntyä räjähdysmäisesti samantien, kun tuollainen paketti avataan. Kannattaa kypsentää kaikki samantien. Sama pätee yleensä kaikkeen tavaraan, joka vakuumista otetaan.

    • Hullukko pullukko

      Mulla on tapana tehdä töissä kerran viikossa ruoka. Esim. Makaronilaatikko. Sitä sitten syödään niin kauan, että se loppuu. 4 päivää vanhana jauhelihan maku alkaa muuttua pahemmaksi, mutta parhaimmillani olen syönyt 9 päivää vanhaa jauhelihaa. Vatsatauteja minulla ei ole koskaan.

    • Tuomo-osikas

      Jos ei ole faktoja vaan omaa kokemusta niin jätä ihmeessä turhanpäiväiset pohdinnat sikseen. http://kuinka.fi/vastaus/kuinkakauansäilyy/12.php tuolta löytyy lisätietoa jauhelihasta :)

    • Tohtii tohtiii

      Ei pelkoa, itse kerran hyvässä humalassa laitoin jauhen liha paketin mikroon sulamaan. Hetken päästä rupesin paistamaan sitä ja otin jääkaapista toisen paketin mikä oli 6 vrk vanhaa. Tein ruuan söin ja seuraavana aamuna loput. Huomasin vasta kun löysin sulatetun lihan mikrosta, maku oli ruuassa normaali.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7492
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2926
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1766
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      130
      1134
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      827
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      715
    Aihe