Vähän ajateltavaa...

Oletteko koskaan ajatelleet, jos eläisimme vielä jääkaudella/esihistoriallisella ajalla niin olisitteko selviytyneet lapsuudesta?
Tuli äsken mieleen tuollainen ajatus, koska itselläni oli 9 kk ikäisenä keuhkoputkentulehdus ja miehelläni on todettu lapsena (ja hoidettu samantien) kiveksissä pientä vikaa...
...me olisimme mieheni kanssa kuolleet jo lapsena ellei olisi nykyajan lääketiedettä.
5527
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuollaisilla menettelyillä ihmisen geenipooli - ainakin kehittyneissä maissa - on saatu huononemaan. Nyt karsintaa tapahtuu vain niiden nuorten osalta, jotka hurjastelevat autoilla tai kokeilevat kunnolla kovia huumeita. Edes suojaamattoman seksin typerä harrastaminen ei nykyisin onnistu karsimaan populaatiota ennen lisääntymistä.

Äänestä
  • Geenipoolissa tapahtuvaa muutosta ei nykyinen lääketiede juuri hetkauta. Jokainen uusi sukupolvi on perimältään hieman erilainen kuin edellinen. Evoluutio etenee yhtenäisesti koko luomakunnan levyisenä rintamana eikä silloin ihmiselläkään ole muuta mahdollisuutta kuin pysyä perimän muutoksessa mukana.

    Alemmassa treadissa joku kyseli miksi ainoastaan ihminen on kehittynyt kivikaudelta tähän päivään ja miksi esim. sorsa ei ole tehnyt samoin. Kyllä sorsan perimässä on tapahtunut aivan sama muutos ympäristön sanelemien ehtojen mukaisesti. Ravinto, taudinaiheuttajat, lämpötilat ja kaasukehän muutos ym. ovat jatkuvassa muutoksessa ja niistä on jokaisen lajin koetettava selviytyä ja silloin sellaisten yksilöiden ominaisuudet voimistuvat jotka muutoksen jälkeen omaavat parhaan lisääntymiskyvyn.

    Ilmeisesti tarkoitettiin ihmisen kehittymisellä älykkyyttä, joka on vain häviävän pieni ominaisuus, eikä ole kirkossa kuulutettu onko se edes hyvä ominaisuus pidemmällä aikavälillä. Luultavasti ja todennäköisesti älykkyys on loppujen lopuksi se huono ominaisuus johon ihmiskunnan kohtalo sinetöityy.

    Äänestä

Jääkaudet ovat ateistisen salaliiton propagandaa, eikä huuhaaviestisi siksi kuulu Tiede-palstalle. Usko siihen, että maailmalla olisi ollut joskus jääkausia on verrattavissa siihen, että jokainen solumme ilmestyi tyhjästä sattumalta evoluution esittämällä tavalla. Silkkaa mielikuvitusta, johon yksikään vakavasti otettava tiedemies usko.

Se ei ole mikään ihme, että sinulla on ollut keuhkoputkentulehdus ja miehelläsi vika kiveksessä. Jumala ei piittaa niistä, jotka pyrkivät kumoamaan Ikuisen Totuuden.

Sen sijaan meitä Jumalan lapsia siunataan ihmeparantumisilla:
http://www.espoohsrk.fi/forum/viewtopic.php?t=135&sid=74daa50c7fb01614806a01e7b7143675

Äänestä
  • Vai että ateistien salaliitto. Kas kun ei avaruusliskojen.

    Ihmeparantumisista ei tutkittaessa löytynyt hakemallakaan yhtään konkreettista todistetta, päinvastoin niitä osoitautui huijauksiksi, ja tutkijat menettivät tutkimuksen vuoksi uskonsa.
    http://www.markushirsila.com/files/herra_tekee_ihmeita_ilman_maaraa.pdf

    Tieteellisiä faktoja ovat sen sijaan mm. juuri jääkaudet. Sen sijaan kreationistien olkiukko evoluutioteoriasta ei ole muuta kuin vääristelyä, minkä vuoksi tiedemiehet eivät siihen usko - toisin kuin kreationistit.

    Äänestä

Jääkauden aikaan olisin voinut kuolla, jos minulla olisi ollut keuhkokuume 10-vuotiaana kuten nyt. Toisaalta, jääkauden aikaan ei ollut idiottimaisia liikunnanmaikkoja eikä uimahalleja, joten ehkä koko keuhkokuume olisi jäänyt sairastamatta.

Toisin sanoen: jos lehmät lentäis, kaikki käyttäis kypäriä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aikuinen jo kirjoitti:

Oletteko koskaan ajatelleet, jos eläisimme vielä jääkaudella/esihistoriallisella ajalla niin olisitteko selviytyneet lapsuudesta?
Tuli äsken mieleen tuollainen ajatus, koska itselläni oli 9 kk ikäisenä keuhkoputkentulehdus ja miehelläni on todettu lapsena (ja hoidettu samantien) kiveksissä pientä vikaa...
...me olisimme mieheni kanssa kuolleet jo lapsena ellei olisi nykyajan lääketiedettä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu