Hengellisen pöyhkeyden

hedelmät?

Olen monesti miettinyt sitä, kuinka hyvin yksilöt voivat vl-liikkeessä. Minusta näyttää ja tuntuu siltä, että monet yksilöt voivat pahoin tässä yhteisössä. Armoa ei oikein tunnu riittävän vajavaiselle ihmiselle. Eronneille, väsyneille, murrosiän kapinoitsijoille, homoille. Eli siis tavallisille heikoille ihmisille. Sen sijaan vahvuutta ihaillaan tavattomasti. Niitä joilla menee taloudelleisesti ja mutenkin hyvin. Kaikkien pitäisi sitten yltää siihen.

Minä voin valtavan pahoin tässä liikkeessä ja samaa olen kuullut monilta muiltakin. Olisiko siis vl-liikkeen nyt aika nöyrtyä siitä valtavasta hengellisestä pöyhkeydestä ja puhdasoppisuudesta? Eihän pahuuden peittelystä voi aikaa myöten seurata mitään hyvää, se on nähty. Siitä väkivallan peittelystä maksetaan kovaa hintaa tällä hetkellä, ja veikkaisin että monet voivat pahoin.

Ja miten on mahdollista että kirkko suojelee tällaista toimintaa, jossa hengellistä väkivaltaa salaillaan, naiset ovat alistettuja synnytyspakolla ja yksilöihin jotka eroavat tästä liikkestä käytetään rangaistuksena sosiaalista eristämistä? En voi ymmärtää tällaista kirkolta. Mutta hyvä että Kotimaassa puhutaan!

2

227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vaan hallintoalamainen, joka ei saa omilla aivoillan ajatella. Yhteisö on hänelle kaikki kaikessa. Jos puhuja sanoo, että olette onnellisia, niin sitten olette, vaikka itkien..

    • valoa tunnelinpäässä

      Matteuksen evankeliumissa Jossakin kohden sanotaan näin. "Sillä ei mikään ole salattuna muuta varten, kuin että se tulisi ilmi, eikä kätkettynä muuta varten, kuin tullakseen julki".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      59
      788
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      773
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      44
      640
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      213
      578
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      534
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      52
      526
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      523
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      506
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      473
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      470
    Aihe