Barbarie-Ankanrintaa

kuorrutuksella, 2 hengelle
2 ankanrintaa (pienempää) tai yksi isompi
1 timjaminoksa
1 pieni rosmariininoksa
suolaa, pippuria

saksanpähkinä-hunaja-kuorrutus:
25 ml lintufondueta (lientä)
40 g hunajaa
30 g voita
1 rl sojasauce
50 g kuorittuja,hakattuja saksanpähkinöitä
chiliä, suolaa

Laita uuni lämpiämään 80 asteiseksi. Ankanrintojen nahkapuoli pistellään ruuduttamalla reikäiseksi (siis nahka!), suolataan ja pippuroidaan. Paistinpannu liedelle ja melko kuumaksi. Ankanrinnat pannuun nahkapuoli alaspäin, lämpöä vähennetään, yrtit lisätään, paistetaan 6 min.Ankanrinnat käännetään, paistetaan 5-6 min. Ankanrinnat sitten uuniin (80-astetta!)vetäytymään 45 min.
Kuorrutusta varten sekoitetaan hakatut pähkinät ja hunaja ja kattilaan. Annetaan hautua, kunnes hunaja on sulanut.Maustetaan chilillä ja suolalla ja annetaan jäähtyä.
Ankanrinnat otetaan uunista, uunin ylälämpö laitetaan 250 asteelle.Ankanrintojen nahkapuolet sivellään pähkinä-hunaja-soseella, sitten uuniin, jossa saavat 4-5 minuutissa kauniin ruskean värin.
Lisäksi omena-punakaalia ja paistettuja perunoita tai perunalaatikkoa, tai vain salaattia, mitä nyt haluaa. Paistinliemestä kastike sekoittamalla siihen hiukan appelsiinimehua tai viinimarjageleetä.
mestarikokki Laferin resepti, tässä kuva:
http://kochtop.twoday.net/stories/30610351

Paljon riippuu siitä, mitä ankkaa saa.Barbarie-ankka on hyvää. Naispuolisen ankan( kokonaisena 1300-1500 gr)rinnat olisivat sopivat, isoista miespuolisista (koko lintu 2500-3000 kg) ei tarvitse kuin yhden rinnan 2 henkilölle ?-tarpeen mukaan.
41425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

http://de.wikipedia.org/wiki/Moschusente#Warzenente
http://www.vinnature.fi/journal.php?modePage=CLUB&type=6
http://www.parliament-vodka.com/index.php?page=MainEN&id=rec&m=4&sm=22&rn=20
ankkaa kirsikkaolutkastikkeella http://64.233.183.104/search?q=cache:BDdwBHEhIwYJ:www.ladypints.com/photo/OlutRuoka.pdf ankanfilee&hl=fi&ct=clnk&cd=7&gl=fi
Ah Glaseerattu ankanrintafilee, täytetty mustilla luumuilla ja pistaasipähkinöillä, omena-pihlajakastikkeen ja vihannes-riisinuudeleilla
tai Ankanfilee mango chutneyn kera, grillattua polentaa, hunajainen punaviinikastike ja linnulihaliemessä haudutettuja kasviksia !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hunaja-saksanpähkinä- kirjoitti:

kuorrutuksella, 2 hengelle
2 ankanrintaa (pienempää) tai yksi isompi
1 timjaminoksa
1 pieni rosmariininoksa
suolaa, pippuria

saksanpähkinä-hunaja-kuorrutus:
25 ml lintufondueta (lientä)
40 g hunajaa
30 g voita
1 rl sojasauce
50 g kuorittuja,hakattuja saksanpähkinöitä
chiliä, suolaa

Laita uuni lämpiämään 80 asteiseksi. Ankanrintojen nahkapuoli pistellään ruuduttamalla reikäiseksi (siis nahka!), suolataan ja pippuroidaan. Paistinpannu liedelle ja melko kuumaksi. Ankanrinnat pannuun nahkapuoli alaspäin, lämpöä vähennetään, yrtit lisätään, paistetaan 6 min.Ankanrinnat käännetään, paistetaan 5-6 min. Ankanrinnat sitten uuniin (80-astetta!)vetäytymään 45 min.
Kuorrutusta varten sekoitetaan hakatut pähkinät ja hunaja ja kattilaan. Annetaan hautua, kunnes hunaja on sulanut.Maustetaan chilillä ja suolalla ja annetaan jäähtyä.
Ankanrinnat otetaan uunista, uunin ylälämpö laitetaan 250 asteelle.Ankanrintojen nahkapuolet sivellään pähkinä-hunaja-soseella, sitten uuniin, jossa saavat 4-5 minuutissa kauniin ruskean värin.
Lisäksi omena-punakaalia ja paistettuja perunoita tai perunalaatikkoa, tai vain salaattia, mitä nyt haluaa. Paistinliemestä kastike sekoittamalla siihen hiukan appelsiinimehua tai viinimarjageleetä.
mestarikokki Laferin resepti, tässä kuva:
http://kochtop.twoday.net/stories/30610351

Paljon riippuu siitä, mitä ankkaa saa.Barbarie-ankka on hyvää. Naispuolisen ankan( kokonaisena 1300-1500 gr)rinnat olisivat sopivat, isoista miespuolisista (koko lintu 2500-3000 kg) ei tarvitse kuin yhden rinnan 2 henkilölle ?-tarpeen mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu