Vieläkö tämä on Mattilan ja "tuhansien skärien" riitelypalsta? Itse yritin täältä saada jokusen neuvon kuukausia sitten ja seurasin montaa keskustelua etsien niistä itselle sopia vinkkejä ja joskus osallistuen keskusteluunkin.
Kyllästyin siihen kuitenkin, kun täällä lähinnä riidellään ja haututaan toisia. Minuakin Mattila syyti silloin jo skäriksi ja sai vhh:n kannattajan lopettamaan täällä käynnit.
Nythän se on tutkimuksissa todistettu, että Atkinsin dietistä on apua ainakin terveille ihmisille esim laihtumisen apukeinona. Joten antakaa ihmiset vinkkejä omista onnistumisistanne ja kannustakaan niitä, jotka ovat oikeasti siitä hyötyneet ja saaneet avun jättämällä pois kaikki turhat hiilarit.
Suurin osa ihmisistä tulee tutustumaan tähän palstaan saadakseen neuvoja, joten antakaa niitä!
Kyllästyin siihen kuitenkin, kun täällä lähinnä riidellään ja haututaan toisia. Minuakin Mattila syyti silloin jo skäriksi ja sai vhh:n kannattajan lopettamaan täällä käynnit.
Nythän se on tutkimuksissa todistettu, että Atkinsin dietistä on apua ainakin terveille ihmisille esim laihtumisen apukeinona. Joten antakaa ihmiset vinkkejä omista onnistumisistanne ja kannustakaan niitä, jotka ovat oikeasti siitä hyötyneet ja saaneet avun jättämällä pois kaikki turhat hiilarit.
Suurin osa ihmisistä tulee tutustumaan tähän palstaan saadakseen neuvoja, joten antakaa niitä!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Niin kauan kuin tämä palsta on Heikkilän kirjamainospalsta, et voi edes odottaa saavasi täältä kunnon vastauksia.
Kummallista muuten, että vaikka Heikkilä kirjoittaa blogiaan, häen tekstinsä pitää pitää aina linkittää tänne. Ei taida muutoin oikein kavijöitä piisata. Sma on kirjojen kanssa.
vhh-syöjä, enkä varmaan ole oikeaoppinen vhh-syöjä kaikkine kotkotuksineen,mutta näin mie teen:
*vähensin leipää minimiin...vaikeeta on, tosi vaikeeta, mutta en syyllistä itseäni jos syön
*syön valkoisista vehnäjauhoista tehtyjä juttuja mahdollisimman vähän "ilimojen eellä" sanoisi entinen kansa>sisältää pastat ja riisin, kaikki ranskalaiset ja sen sellaiset, perunat, muusit jne
*lisäsin kaikenlaisten kasvisten,hedelmien ja marjojen osuutta
*teen itse "jugurtit">sekoitan piimään hieman kreikkalaista jugurtia ja maustan sen marjoilla/hedelmillä
*en lisää makeutusaineita, jos on pakko, laitan ruskeeta sokeria, mieluummin ei
*ei lisäaineellisia ruokia, esim lihat lihoina, ei niitä marinadisotkuja ollenkaa, hyi!pahaa...
*paistan mahdollisimman vähän, laitan uuniss ja/tai haudutan
*ei mitään kevyt juustoja...ostan oikeeta vähemmän
*ei makkaraa
*käytän oikeeta kermaa jos tarvii...loraus
jaa, en nyt muuta keksi...
ei tää kai ole oikea vhh...mut näin mä teen
Olet selvästi epäilevä, voin kyllä omalta 2 vuoden ajalta sanoa että on toiminut hyvin. Olen 2 diabeetokko sepelvaltimotauti, aloitin vhh:n ja paino on pudonnut 19 kg diabetes lääkkeet,insuliinin ja verenpainelääkkeen on saanut jättää laboratorio tulokset ovat erittäin hyvät esim triklyt putosivat yli puolella. Eikä mitään keino aineita vaan oikeita luonnontuotteita. Kyllä se hieman maksaa kun joutui vaatteet usimaan, suosittelen
Mun ensimmäinen neuvoni on, että googlettakaa sanoilla KARPPAUS ja siirtykää foorumille, josta saatte ASIALLISIA ohjeita, reseptejä ja paaaaljon tietoa ja kannustusta.
Toinen neuvo on ensin perehtyä asiaan. Ravinnon mikro ja makroarvoihin (fineli).
Lukea niitä kirjoja (vaikka se kuinka sapettaa, niin niistä kirjoista saa sitä perustietoa! Mitä enemmän lukee, sitä enemmän asiaa ymmärtää...) Jos ei kestä lukea Heikkilää, niin voi lukea Montia, Atkinssia, Searsia. Suomalaisista löytyy esim. Varpu Tavi joka on julkaissut vhh- tietoutta. Jyrki Sukula taisi julkaista taannoin jonkinlaisen keittokirjan aiheesta. Suomessa on ainakin kaksi suomenkielistä vhh-ravintoon perustuvaa foorumia, jossa käydään hyvin vilkasta keskustelua aiheesta ja jossa on myös koottuna massiivisia tietopaketteja asiasta, googlettakaa!
Kolmanneksi pitäisi sitten päättää, että mikä on se oma linja siinä karppauksessa. Että aikooko mennä induktiolla (HH
Oiken paljon kiitoksia ohjeista. Olen etsinyt itselleni sopivaa ruokavaliota googlettamalla, lukemalla keskusteluja niin näiltä fiktio sivuilta kuin ihan facta-sivuilta. Olen lukenut lehtiä ja kirjoja. Kaiken sen information johdosta totesin, että eiköhän oteta maalaisjärki käyttöön ja kokeilla, mikä on itselle parasta. Kokeilun perusteella vähiin kävi hiilareiden käyttö, mutta myös eläinperäisen rasvan. Tilalle tuli sitten kyllä muuta rasvaa ja esim mantelit ja toisinaan myös muut pähkinät. Trasrasvoja osaan varoa, mutta miksi pitäisi varoa paistamisessa rypsiöljyä?
Lautasmalli minullakin on puolet kasviksia ja puolet lihaa tai kalaa. Joskus kyllä mahtuu pari pientä perunaakin joukkoon, mutta ei ikinä pastaa tai riisiä puhumattakaan ranskalaisista perunoista.
Hyviä neuvoja sinulla!
Kiitoksia
Mitään ihan sata varmaa tietoa mulla nyt ei asiasta ole, mutta MUISTAAKSENI rypsiöljyissä olevat omega 3 ja 6 rasvahapot hapettuvat paistaessa, joten sitä ei välttämättä ole viisasta käyttää paistamiseen.
Jos olen väärässä, niin saa korjata. :D
niin tämä palsta ei ole VHH:sta keskustelua varten. Tämä on se viemäri johon ajautuu fanaattisimmat VHH:n vastustajat. VHH:sta kiinnostuneiden kannattaa etsiä keskustelu palstoja joista löytyy tuhansia VHH:ta noudattavia ihmisiä (tämä ei siis ole sellainen). :(