kirkas hyytelö

ja fiinimpi

versio eli maustattu millä? Yksi ohje oli siideriä, mutta halajaisin jotain muuta pullonpohjalta. Vt kaupan marja jne Geleet. Ohjetta siis - kiitos

11

8587

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hapankirsikkaa ja

      täältä ostin hyytelösokeria. Pullonapohjalla Gallianoa. Miten etenen ?

    • Yksi hyvä on valkoviinihyytelö - ja voi sen tehdä sitten samoin vähän, mistä pullonpohjasta tahansa: sherry, punaviinihyytelö tms.

      Tähän ei käytetä hillosokeria vaan liivatetta. Tanskalaiset tekevät hyytelöä lihaliemestä lisäämällä siihen myös liivatetta. Lihaliemi-liivateseos kaadetaan laakeaan astiaan ja kun se on hyytynyt voidaan siitä kaapia tai leikata sopivia koristeita voileipäkakkuihin, voileipien, lihan tms. päälle.

      Valkoviinihyytelö purkissa

      2 liivatelehteä
      2 dl kuivaa valkoviiniä
      limemehua

      Liota liivakot, purista ne kuiviksi ja sulata omassa kosteudessaan pienessä kattilassa. Lisää viini ja limemehu (maun mukaan) - anna jäähtyä. Kauho kauniiseen purkkiin ja anna hyytyä. Sopii vähän kaiken kanssa, mutta aika juhlava esim. kalan kanssa kauniisti päälle kokkaroituna - kylmäsavulohi mm.

      Toinen - josta voi tehdä myös liivatteella hyytelön - on Cumberlandin kastike.

      1 appelsiinin kuori
      1 sitruunan kuori
      3 dl punaherukkahyytelöä
      1 appelsiinin mehu
      1 sitruunan mehu
      ½ dl portviiniä
      ½ tl silputtua inkivääriä
      ½ tl sinappia
      suolaa tai soijaa



      Leikkaa sitrushedelmien kuoret ohuiksi suikaleiksi ja kiehauta vedessä. Kaada vesi pois.

      Kuumenna kattilassa herukkahyytelö, lisää portviini, sitrushedelmien mehut, inkivääri ja sinappi. Keitä hiljalleen 10 minuuttia. Mausta suolalla tai soijalla.

      Lisää kiehautetut sitruskuoret.

      Tarjoa kylmien lihaleikkeiden kanssa.

      Edelliseen herukkahyytelön resepti:

      2 l puna- ja valkoherukoita (juuri kypsyneitä, osa voi olla hieman raakoja)
      4 dl vettä
      10 dl (850 g) sokeria

      Huuhdo marjat tarvittaessa. Pane marjat ja vesi kattilaan ja keitä sekoittamatta noin 15 minuuttia.

      Siivilöi mehu tiheäverkkoisen tai sideharsolla vuoratun siivilän läpi. Älä painele marjoja, jotta siivilä ei tukkeudu tai mehu samene.
      Lisää sokeri. Kuumenna kiehumispisteeseen välillä varovasti sekoittaen, kunnes sokeri on liuennut.Keitä sekoittamatta miedolla lämmöllä 15-20 minuuttia.

      Tee hyytelökoe jäähdyttämällä lusikallinen hyytelöä jääkaapissa lautasella. Vedä jäähtyneeseen hyytelöön vako lusikalla: jos vako ei umpeudu, keittoaika on riittävä. Jos hyytelö on löysää, jatka keittämistäjotta vettä haihtuu enemmän.

      Kuori vaahto ja tölkitä hyytelö. Jos pitkästä keittoajasta huolimatta hyytelö ei onnistu, marjojen oma pektiini on voinut hajota. Tällöin voit lisätä seokseen hyytelöintiainetta - saa kaupasta.

      • Syynä siihen, että seos ei saostu ja hyytelöidy voi olla se, että seoksesta puuttuu pektiinejä. Sen vuoksi niihen lisätään esim. jotain sitrushedelmää, joka sisältää runsaasti pektiiniä.

        Sama pektiinin puutos ilmenee esim. hedelmissä, jotka ovat liian kypsiä ja makeita - pektiini on jo hajonnut. Siksi niistä ei tahdo saada aikaan hilloa, hyytelöä ilman pektiinin lisäystä.

        Olisikohan tuossa hillokerissa lisättynä pektiiniä sokerin joukkoon?

        Elintarvikekemistit, hoi - selvitystä pyydän!


      • näitä tutkin
        crudo kirjoitti:

        Syynä siihen, että seos ei saostu ja hyytelöidy voi olla se, että seoksesta puuttuu pektiinejä. Sen vuoksi niihen lisätään esim. jotain sitrushedelmää, joka sisältää runsaasti pektiiniä.

        Sama pektiinin puutos ilmenee esim. hedelmissä, jotka ovat liian kypsiä ja makeita - pektiini on jo hajonnut. Siksi niistä ei tahdo saada aikaan hilloa, hyytelöä ilman pektiinin lisäystä.

        Olisikohan tuossa hillokerissa lisättynä pektiiniä sokerin joukkoon?

        Elintarvikekemistit, hoi - selvitystä pyydän!

        http://web.dansukker.com/Default.aspx?ID=273&ProductPage=1&ProductID=7631&GroupID=503
        http://www.maku.fi/makuaskeleet/teemat/article119925-1.html
        http://web.dansukker.com/Default.aspx?ID=246http://web.dansukker.com/Default.aspx?ID=273&ProductPage=1&ProductID=7630&GroupID=503
        http://www.fineli.fi/food.php?foodid=4018&lang=fi
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000005&conference=4500000000000350&posting=22000000018296139


      • näitä tutkin kirjoitti:

        http://web.dansukker.com/Default.aspx?ID=273&ProductPage=1&ProductID=7631&GroupID=503
        http://www.maku.fi/makuaskeleet/teemat/article119925-1.html
        http://web.dansukker.com/Default.aspx?ID=246http://web.dansukker.com/Default.aspx?ID=273&ProductPage=1&ProductID=7630&GroupID=503
        http://www.fineli.fi/food.php?foodid=4018&lang=fi
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000005&conference=4500000000000350&posting=22000000018296139

        Juttusi innoitamana ajattelinkin huomenna tehdä punaherukkahyytelöä. Kerron sitten, miten onnistui.


      • ihastun tarmokkuutteesi
        crudo kirjoitti:

        Juttusi innoitamana ajattelinkin huomenna tehdä punaherukkahyytelöä. Kerron sitten, miten onnistui.

        pitäisikö Hesta ponkaikaista kokki-kouluusi Turkuun !!


      • mummi pihalla kirjoitti:

        eli missä vaiheessa lisäät pullonpohjat geleeseen ???
        Härre men Good kuinka paljon reseptejää tulee

        Lisää makuaineesi ihan alussa ja maistele - pullonpohjista saattaa tulla vähän pullonpohjan makuista. Valmis "mehu" hyydytetään sitten liivatteella normaaliin tapaan.


      • ihastun tarmokkuutteesi kirjoitti:

        pitäisikö Hesta ponkaikaista kokki-kouluusi Turkuun !!

        Aistinko pientä ironiaa viestissä? Tarmokkuus on minusta kovin kaukana - sormet vain hakkaavat näpyköitä ajatuksen karkaillessa, aika kuluu kauniisti kesähelteessä.

        Turkuun kannattaa kuitenkin aina ponkaista - täällä on melko hyvää ruokaa tarjolla. Kouluttajaksi minusta ei ole, mutta kulturellia keskustelua en kaihda.


      • mummi pihalla
        crudo kirjoitti:

        Lisää makuaineesi ihan alussa ja maistele - pullonpohjista saattaa tulla vähän pullonpohjan makuista. Valmis "mehu" hyydytetään sitten liivatteella normaaliin tapaan.

        Tällaista on nyt kehkeytymässä. .
        Hieno viinimarjahyytelö gelee
        Käytä hyytelöön marjoja, joista osa on vielä hiukan raakoja. Ne sisältävät enemmän pektiiniä, joka parantaa hyytymistä. Jos et halua käyttää viiniä hyytelön valmistuksessa, keitä marjat 4 desilitrassa vettä.
        2 l valko-, puna- tai viherherukoita
        3 dl vettä
        8,5 dl sokeria
        1 dl valkoviiniä
        Huuhtele marjat tarvittaessa, mutta älä riivi. Kaada marjat sekä vesi kattilaan ja keitä 15 minuuttia. Älä sekoita. Siivilöi mehu tiheällä siivilällä tai harsokankaan läpi. Älä painele marjoja, ettei mehusta tule sameaa.
        Kaada mehu takaísin kattilaan ja lisää sokeri sekä viini. Kuumenna kiehumispisteeseen välillä varovasti sekoittaen, kunnes sokeri on liuennut. Keitä sitten miedolla lämmöllä sekoittamatta 15–20 minuuttia.
        Tee hyytelökoe. Ota reilu ruokalusikallinen hyytelöä lautaselle, jäähdytä nopeasti jääkaapissa ja vedä hyytelön keskelle vako. Jos se ei umpeudu, hyytelö on valmista. Jos keitos ei hyydy 20 minuutin keittämisen jälkeen, lisää hyydyttävää säilöntäainetta, esimerkiksi sinistä Melatinia pakkauksen ohjeen mukaan.
        Anna hyytelön jäähtyä muutama minuutti, kuori vaahto pinnalta ja purkita hyytelö pieniin hyvin pestyihin sekä kuumennettuihin purkkeihin. Sulje heti kuumennetuilla kansilla.
        Vinkki: Jos marjat ovat ehtineet jo täysin kypsyä ja haluat silti tehdä hyytelöä, käytä apuna esimerkiksi sinistä Melatinia pakkauksen ohjeen mukaan. Sinistä Melatiinia kannattaa käyttää myös, jos haluat tehdä hyytelöä vähemmällä sokerilla.
        Nyt mehustuu valkoiset, sitten siirryn punaisiin ja lopuksi mustat !
        Merjaa kun tunkee joka lävestä, ajattelin tätäkin kokeilla. Perskat pamautan hunajan kanssa myös purkkiin. Oivaa talviseen teehen jne. Onpas sadesään harrastetta. Keittiö on kuin laboratorio. Purkit steriloituu uunissa, harsokangas ja siivilä kiehuvat kattilassa.
        Löytyi hillosokeri, hyytelösokeri ja marmeladisokeri. Jokaista laatua erilailla.
        Pidäppäs peukkuja pystyssä. Ens keskiviikkona Tallinnasta noita hapankirsikoita.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1605
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1073
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      411
      1012
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      952
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      782
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      752
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      688
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      78
      675
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      655
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    Aihe