Onko mahdollista, että joskus ei olisi ollut mitään? Minusta se on mahdotonta, aina on ollut jotakin ja aina tulee olemaan jotakin.
Hegelin filosofia alkaa näin: ei mitään (teesi), oleminen (antiteesi), tuleminen (synteesi).
Jos on ollut alkuräjähdys, on ollut jotain joka räjähti. Jos Jumala on luonut maailman tyhjästä, oli kuitenkin jo Jumala ja hänen ympäristönsä, ei siis tyhjästä.
Ei mitään
24
935
Vastaukset 24
- oppilaana
On varmaankin ihmismielelle lähes mahdoton ajatus,että on aina ollut olemassa jotain.Itse ajattelen kuitenkin niin.Rakastan sanoja "maailmankaikkeus" ja "äärettömyys".Noita asioita aloin ajattelemaan vasta silloin,kun ymmärsin kyseenalaistaa jumalan/jumalien olemassaolon.Ajatusmaailma laajenee ,kun siitä saa poistettua ajattelua "hallitsevat" uskot/uskomukset.
Jumala ei ole universumin ulkopuolella vaan sen sisäpuolella ja osa sitä tai sitten sama kuin kaikkeuden kokonaisuus (panteismi).
Muita mahdollisuuksia ei ole, koska kaikkeuden ulkopuolta ei ole.
Ihmisen maailman ja maapallon ulkopuolella Jumala hyvinkin voi sitten olla ja on voinut luoda maapallon nykyisen järjestyksen järjestämällä olemassaolevia elementtejä.
Olisiko tällainen Jumala mahdollinen mielestäsi?- G.G.G.
Olli.S kirjoitti:
Jumala ei ole universumin ulkopuolella vaan sen sisäpuolella ja osa sitä tai sitten sama kuin kaikkeuden kokonaisuus (panteismi).
Muita mahdollisuuksia ei ole, koska kaikkeuden ulkopuolta ei ole.
Ihmisen maailman ja maapallon ulkopuolella Jumala hyvinkin voi sitten olla ja on voinut luoda maapallon nykyisen järjestyksen järjestämällä olemassaolevia elementtejä.
Olisiko tällainen Jumala mahdollinen mielestäsi?Minä sijoittaisin Jumalan kaikessa olevaan osana kaikkeutta, osasista muodostuu maailmankaikkeus ja Jumala. Eihän Jumalan tarvitse olla yksinkertainen.
Tosin meissäkin olisi Jumalan läsnäoloa soluissa.
-Muuntautuminen mielessä.
Suurempi merkitykseltään suuressa ja pienempi vaikutuksiltaan pienessä kuten meissä. - Pandemonium X
Olli.S kirjoitti:
Jumala ei ole universumin ulkopuolella vaan sen sisäpuolella ja osa sitä tai sitten sama kuin kaikkeuden kokonaisuus (panteismi).
Muita mahdollisuuksia ei ole, koska kaikkeuden ulkopuolta ei ole.
Ihmisen maailman ja maapallon ulkopuolella Jumala hyvinkin voi sitten olla ja on voinut luoda maapallon nykyisen järjestyksen järjestämällä olemassaolevia elementtejä.
Olisiko tällainen Jumala mahdollinen mielestäsi?"Jumala ei ole universumin ulkopuolella vaan sen sisäpuolella ja osa sitä tai sitten sama kuin kaikkeuden kokonaisuus (panteismi). Muita mahdollisuuksia ei ole, koska kaikkeuden ulkopuolta ei ole."
Mutta jos tämä meidän jumalamme onkin vain paikallinen jumaluus (=tämä universumi). Ulkopuolella on muita jumalia ja heidän universumeitaan. Meillä vain ei tämän universumin olioina ole mitään mahdollisuutta kokea/havaita oman universumimme ulkopuolisia kaikkeuksia.
Mutta vielä panteismista: Panteismi on mielestäni hyvä tapa kuvata maailmankaikkeutta siten, että niin hengelliset kuin tieteellisesti suuntautuneet ihmisetkin voivat asiasta saman pöydän ääressä keskustella. Toiset vain kutsuvat tätä "suurta ykseyttä" jumalaksi toiset maailmankaikkeudeksi. Kaikkeuden ominaisuudet ovat sitten tietysti se juttu, josta riitaa saadaan aikaiseksi. :) - oppilaana
Olli.S kirjoitti:
Jumala ei ole universumin ulkopuolella vaan sen sisäpuolella ja osa sitä tai sitten sama kuin kaikkeuden kokonaisuus (panteismi).
Muita mahdollisuuksia ei ole, koska kaikkeuden ulkopuolta ei ole.
Ihmisen maailman ja maapallon ulkopuolella Jumala hyvinkin voi sitten olla ja on voinut luoda maapallon nykyisen järjestyksen järjestämällä olemassaolevia elementtejä.
Olisiko tällainen Jumala mahdollinen mielestäsi?Niin pieni ja rajallinen on uskovaisen käsitys maailmankaikkeudesta,en halua loukata ketään,tuo on vain oma mielipiteeni.
Ihminen on uteliain "elävä".Mielestäni on hyvä esittää kysymyksiä,etsiä vastauksia,löytää vastauksia,kyseenalaistaa niitä ja etsiä.Maailmankaikkeus kiehtoo.
Mielestäni ihmisen kehitys on pysähtynyt.Onko se laiskuutta,elintason mukanaan tuomaa. Pandemonium X kirjoitti:
"Jumala ei ole universumin ulkopuolella vaan sen sisäpuolella ja osa sitä tai sitten sama kuin kaikkeuden kokonaisuus (panteismi). Muita mahdollisuuksia ei ole, koska kaikkeuden ulkopuolta ei ole."
Mutta jos tämä meidän jumalamme onkin vain paikallinen jumaluus (=tämä universumi). Ulkopuolella on muita jumalia ja heidän universumeitaan. Meillä vain ei tämän universumin olioina ole mitään mahdollisuutta kokea/havaita oman universumimme ulkopuolisia kaikkeuksia.
Mutta vielä panteismista: Panteismi on mielestäni hyvä tapa kuvata maailmankaikkeutta siten, että niin hengelliset kuin tieteellisesti suuntautuneet ihmisetkin voivat asiasta saman pöydän ääressä keskustella. Toiset vain kutsuvat tätä "suurta ykseyttä" jumalaksi toiset maailmankaikkeudeksi. Kaikkeuden ominaisuudet ovat sitten tietysti se juttu, josta riitaa saadaan aikaiseksi. :)Voi olla, että jumalamme on vain paikallinen jumala. Silloin voi ulkopuolella olla jumalia. Näin on. Mutta jos ajatellaan koko kaikkeuden valtiasta, mikä Jumalan kai pitäisi olla, silloin hän ei enää ole transkendentti vaan sisäpuolella, koska ulkopuolta ei ole. Henkensä kautta hän voi olla kaikkialla läsnä, vaikkei olisikaan sama kuin kaikkeus, niinkuin panteismissa.
oppilaana kirjoitti:
Niin pieni ja rajallinen on uskovaisen käsitys maailmankaikkeudesta,en halua loukata ketään,tuo on vain oma mielipiteeni.
Ihminen on uteliain "elävä".Mielestäni on hyvä esittää kysymyksiä,etsiä vastauksia,löytää vastauksia,kyseenalaistaa niitä ja etsiä.Maailmankaikkeus kiehtoo.
Mielestäni ihmisen kehitys on pysähtynyt.Onko se laiskuutta,elintason mukanaan tuomaa.Mutta onko mahdollista, että joskus olisi ollut niin, ettei ollut mitään? Tätä kysymystä ette paljon ole käsitelleet.
- G.G.G.
Olli.S kirjoitti:
Mutta onko mahdollista, että joskus olisi ollut niin, ettei ollut mitään? Tätä kysymystä ette paljon ole käsitelleet.
Ensiksi Ei.-On ollut jotakin mutta mitä, siihen en tiedä vastausta. Pimeäaine antaa mahdollisuuksia harmaalle alueelle ja pohdittavaa. -Odotettavissa on, että tutkimalla yhä suurienergisempia hiukkasia, tulemme löytämään uusia rakennekerroksia, joista nyt alkeishiukkasina pitämämme kvarkit ja elektronit rakentuvat. Aivan universumin alkuvaiheissa hiukkasilla on täytynyt olla tällaisia energioita.
-Väittää viisaat tutkijat. -Jumalaa unohtamati.
-Kysymys muistutti vanhaa paradoksia siitä, voisiko Jumala tehdä niin painavan kiven, ettei Hän itse pystyisi nostamaan sitä?.-On ilmeisesti kaikessa mukana, mutta miten sekin jää aavistukseksi. - piha6
Olli.S kirjoitti:
Mutta onko mahdollista, että joskus olisi ollut niin, ettei ollut mitään? Tätä kysymystä ette paljon ole käsitelleet.
Absoluuttinen ei mikään, ei muutu miksikään. Kun nyt kuitenkin maailmankaikkeus on olemassa, niin joku sen "aiheutti".
- Pandemonium X
Olli.S kirjoitti:
Voi olla, että jumalamme on vain paikallinen jumala. Silloin voi ulkopuolella olla jumalia. Näin on. Mutta jos ajatellaan koko kaikkeuden valtiasta, mikä Jumalan kai pitäisi olla, silloin hän ei enää ole transkendentti vaan sisäpuolella, koska ulkopuolta ei ole. Henkensä kautta hän voi olla kaikkialla läsnä, vaikkei olisikaan sama kuin kaikkeus, niinkuin panteismissa.
"Henkensä kautta hän voi olla kaikkialla läsnä, vaikkei olisikaan sama kuin kaikkeus, niinkuin panteismissa."
Mutta kyllähän se henkikin on osa kaikkeutta. Kaikkeuteen kuuluu KAIKKI, niin henkinen kuin fyysinenkin (jos nämä nyt tässä halutaan toisistaan erottaa). G.G.G. kirjoitti:
Ensiksi Ei.-On ollut jotakin mutta mitä, siihen en tiedä vastausta. Pimeäaine antaa mahdollisuuksia harmaalle alueelle ja pohdittavaa. -Odotettavissa on, että tutkimalla yhä suurienergisempia hiukkasia, tulemme löytämään uusia rakennekerroksia, joista nyt alkeishiukkasina pitämämme kvarkit ja elektronit rakentuvat. Aivan universumin alkuvaiheissa hiukkasilla on täytynyt olla tällaisia energioita.
-Väittää viisaat tutkijat. -Jumalaa unohtamati.
-Kysymys muistutti vanhaa paradoksia siitä, voisiko Jumala tehdä niin painavan kiven, ettei Hän itse pystyisi nostamaan sitä?.-On ilmeisesti kaikessa mukana, mutta miten sekin jää aavistukseksi.Ei voi sanoa, että jokin muuttui kaikkeudeksi vaan että kaikkeus muuttui toisenlaiseksi. Jossain mielessä se kuitenkin on aina samnlainen, vaikka jotain kiertokulkua olisikin. Kaikkeus on aina ollut ja tulee aina olemaan.
piha6 kirjoitti:
Absoluuttinen ei mikään, ei muutu miksikään. Kun nyt kuitenkin maailmankaikkeus on olemassa, niin joku sen "aiheutti".
Tarvitseeko sen olla mitenkään aiheutettu, se vaan on ja on aina ollut, mutta minkälainen se nykyään on, se voi olla aiheutettua, luotua tai kehittynyttä.
Pandemonium X kirjoitti:
"Henkensä kautta hän voi olla kaikkialla läsnä, vaikkei olisikaan sama kuin kaikkeus, niinkuin panteismissa."
Mutta kyllähän se henkikin on osa kaikkeutta. Kaikkeuteen kuuluu KAIKKI, niin henkinen kuin fyysinenkin (jos nämä nyt tässä halutaan toisistaan erottaa).Tietysti se henki on osa kaikkeutta, niinhän minä juuri väitän.
- Pandemonium X
Olli.S kirjoitti:
Tietysti se henki on osa kaikkeutta, niinhän minä juuri väitän.
No nyt kun tarkemmin luin ed. viestisi, niin samaa mieltähän me tästä oltiin. Tämä lause vain vähän hämäsi tekstissäsi:
"Henkensä kautta hän voi olla kaikkialla läsnä, vaikkei olisikaan sama kuin kaikkeus"
Mitä ihmettä tuolla tarkoitit? Jos jumala kerran on yhtä kuin kaikkeus, niin mitään mitään välittävää "henkeä" ei tarvita. Jumala on kaikkialla, piste. Pandemonium X kirjoitti:
No nyt kun tarkemmin luin ed. viestisi, niin samaa mieltähän me tästä oltiin. Tämä lause vain vähän hämäsi tekstissäsi:
"Henkensä kautta hän voi olla kaikkialla läsnä, vaikkei olisikaan sama kuin kaikkeus"
Mitä ihmettä tuolla tarkoitit? Jos jumala kerran on yhtä kuin kaikkeus, niin mitään mitään välittävää "henkeä" ei tarvita. Jumala on kaikkialla, piste.Enhän minä usko panteismiin, Jumala on kaikkeuden osa, sen sisällä, hänen henkensä vaan voi olla kaikkialla.
Jumala on maapallolle ja ihmiselle transkendentti, muttei kaikkeuden kokonaisuudelle, sille hänkin on vain osa, ei sen kokonaisuus. Jumala on ihmisen muotoinen henkilö, nuoren näköinen kirkastettu olento, joka istuu divaanilla ja syö viinirypäleitä ja nauraa ihmisten touhuille. Henkensä kautta hän on läsnä kaikkialla, ja on kaikkivaltaias, kaikkitietävä jne.- piha6
Olli.S kirjoitti:
Tarvitseeko sen olla mitenkään aiheutettu, se vaan on ja on aina ollut, mutta minkälainen se nykyään on, se voi olla aiheutettua, luotua tai kehittynyttä.
Siis sen maailmankaikeuden "aiheutti" jokin. Mikä se tuntematon jokin sitten olikaan. Mielestäni vain sotkee käsityksiä jos myös sitä "jotakin" nimittäisi maailmankaikkeudeksi. (Ellei sitten nimenomaan tarkoita syklistä maailmankaikkeutta joka syntyy yhä uudestaan edellisestä).
Näkemyksesi mukaan jonkinlainen kaikkeus on ollut aina ja vain muuttuu. Hmmmm.
Multiversumi ? Tuntemattomat ulottuvuudet ? - Kohtapuolin saavat selville onko sitä Higgsin hiukkasta vai ei ? Paljon kysymyksiä.
Maailman ja olemisen "salaisuudet" eivät ihan helpolla selviä. - G.G.G.
piha6 kirjoitti:
Siis sen maailmankaikeuden "aiheutti" jokin. Mikä se tuntematon jokin sitten olikaan. Mielestäni vain sotkee käsityksiä jos myös sitä "jotakin" nimittäisi maailmankaikkeudeksi. (Ellei sitten nimenomaan tarkoita syklistä maailmankaikkeutta joka syntyy yhä uudestaan edellisestä).
Näkemyksesi mukaan jonkinlainen kaikkeus on ollut aina ja vain muuttuu. Hmmmm.
Multiversumi ? Tuntemattomat ulottuvuudet ? - Kohtapuolin saavat selville onko sitä Higgsin hiukkasta vai ei ? Paljon kysymyksiä.
Maailman ja olemisen "salaisuudet" eivät ihan helpolla selviä.Kaiken kattava teoria helpottaisi ja selventäisi käsitystä kaikesta.
Pelkään vain pahoin ettei se toteudu.
Entä mitä siitä seuraisi, jos todellakin löytäisimme täydellisen teorian maailmankaikkeudesta.
Emme voisi koskaan olla täysin varmoja siitä, että oikea teoria on todellakin löytynyt, sillä teorioita ei voida todistaa oikeaksi. Mutta jos teoria olisi matemaattisesti ristiriidaton ja antaisi aina havaintoihin sopivia ennustuksia, voisimme olla siitä melko varmoja. Sen myötä ihmiskunnan historiassa päättyisi pitkä ja kunniakas luku, jonka kertoo järjen kamppailusta universumin ymmärtämiseksi. Samalla kuitenkin mullistuisi myös tavallisen ihmisen käsitys maailmankaikkeutta hallitsevista luonnonlaeista.
Täydellisen yhtenäisteorian löytyminen ei kuitenkaan tarkottaisi, että pystyisimme ennustamaan yleisesti ottaen kaikkia tapahtumia.
Tähän on kaksi syytä. Ensimmäinen on kvanttimekaniikan epätarkkuusperiaate, joka asettaa omat rajoitukset ennustamiselle. Emme pysty mitenkään kiertämään sitä. Käytännössä tämä ensimmäinen rajoitus on kuitenkin vähäisempi kuin toinen. Totuus nimittäin on, että tällaisen yhtenäisteorian yhtälöt pystytään mitä todennäköisimmin ratkaisemaan ainoastaan erittäin yksinkertaisissa tilanteissa. Kuten sanottu, kukaan ei pysty ratkaisemaan täsmällisesti atomin käyttäytymistä kuvaavia kvanttiyhtälöitä, jos sen ydintä kiertää useampi kuin yksi elektroni. Emme pysty ratkaisemaan täsmällisesti edes kolmen kappaleen painovoimalakia, ja vaikeudet vain lisääntyvät, kun kappaleiden määrä kasvaa ja teoriat muuttuvat mutkikkaammaksi. Useimmissa tapauksissa pelkkien likiarvojen tunteminen riittää, mutta nimitys yhtenäinen kaiken teoria herättää kyllä suurempia odotuksia.
Harrastelija. - Pandemonium X
Olli.S kirjoitti:
Enhän minä usko panteismiin, Jumala on kaikkeuden osa, sen sisällä, hänen henkensä vaan voi olla kaikkialla.
Jumala on maapallolle ja ihmiselle transkendentti, muttei kaikkeuden kokonaisuudelle, sille hänkin on vain osa, ei sen kokonaisuus. Jumala on ihmisen muotoinen henkilö, nuoren näköinen kirkastettu olento, joka istuu divaanilla ja syö viinirypäleitä ja nauraa ihmisten touhuille. Henkensä kautta hän on läsnä kaikkialla, ja on kaikkivaltaias, kaikkitietävä jne.Mutta jos jumala (sisältäen hänen henkensä) on kaikkeuden osa, hän on silloin vääjäämättä rajallinen olento. Rajallinen olento ei voi olla kaikkivaltias, kaikkitietävä tai kaikkialla läsnä.
Pandemonium X kirjoitti:
Mutta jos jumala (sisältäen hänen henkensä) on kaikkeuden osa, hän on silloin vääjäämättä rajallinen olento. Rajallinen olento ei voi olla kaikkivaltias, kaikkitietävä tai kaikkialla läsnä.
Tuossa on pointtia! Mutta äärettömän osakin voi olla ääretön.
G.G.G. kirjoitti:
Kaiken kattava teoria helpottaisi ja selventäisi käsitystä kaikesta.
Pelkään vain pahoin ettei se toteudu.
Entä mitä siitä seuraisi, jos todellakin löytäisimme täydellisen teorian maailmankaikkeudesta.
Emme voisi koskaan olla täysin varmoja siitä, että oikea teoria on todellakin löytynyt, sillä teorioita ei voida todistaa oikeaksi. Mutta jos teoria olisi matemaattisesti ristiriidaton ja antaisi aina havaintoihin sopivia ennustuksia, voisimme olla siitä melko varmoja. Sen myötä ihmiskunnan historiassa päättyisi pitkä ja kunniakas luku, jonka kertoo järjen kamppailusta universumin ymmärtämiseksi. Samalla kuitenkin mullistuisi myös tavallisen ihmisen käsitys maailmankaikkeutta hallitsevista luonnonlaeista.
Täydellisen yhtenäisteorian löytyminen ei kuitenkaan tarkottaisi, että pystyisimme ennustamaan yleisesti ottaen kaikkia tapahtumia.
Tähän on kaksi syytä. Ensimmäinen on kvanttimekaniikan epätarkkuusperiaate, joka asettaa omat rajoitukset ennustamiselle. Emme pysty mitenkään kiertämään sitä. Käytännössä tämä ensimmäinen rajoitus on kuitenkin vähäisempi kuin toinen. Totuus nimittäin on, että tällaisen yhtenäisteorian yhtälöt pystytään mitä todennäköisimmin ratkaisemaan ainoastaan erittäin yksinkertaisissa tilanteissa. Kuten sanottu, kukaan ei pysty ratkaisemaan täsmällisesti atomin käyttäytymistä kuvaavia kvanttiyhtälöitä, jos sen ydintä kiertää useampi kuin yksi elektroni. Emme pysty ratkaisemaan täsmällisesti edes kolmen kappaleen painovoimalakia, ja vaikeudet vain lisääntyvät, kun kappaleiden määrä kasvaa ja teoriat muuttuvat mutkikkaammaksi. Useimmissa tapauksissa pelkkien likiarvojen tunteminen riittää, mutta nimitys yhtenäinen kaiken teoria herättää kyllä suurempia odotuksia.
Harrastelija.Eenok joutui taivaassa lukemaan 100.000 uutta asiaa monelta tiedon alueelta. Kesti kauan opiskella. Jos olisi tullut meille kertomaan, emme edes olisi ymmärtäneet.
Eli emmehän me voi kaikkea ymmärtää. Mutta kaikkeus on kaikkeus ja siitä seuraa monta hauskaa asiaa. Loogisesti kumma kyllä, ei empiirisesti.- Pandemonium X
Olli.S kirjoitti:
Tuossa on pointtia! Mutta äärettömän osakin voi olla ääretön.
Mistä seuraa, että ihminenkin äärettömän osana voi olla ääretön ja siksi (ainakin potentiaalisesti) jumala.
- sdghsdfth
"Jos on ollut alkuräjähdys, on ollut jotain joka räjähti. "
Alkuräjähdysteorioihin kuuluu lähes erottamattomana osana loputtomat räjähdysten sarjat, vuorotellen universumin leviämisen kanssa. Eli siis kuin pallo tyhjenisi ja täyttyisi harmonisesti edes takaisin.
Onko sitten todellinen kysymys se, että mistä nämä posahdukset ovat tulleet?
Vai onko se väärän kategorian kysymys? Kuten kuinka monta on punainen? En ainakaan minä osaa asettaa kysymystä oikein, vielä.- G.G.G.
Nuppineulankokoinen, äärimmäisen kuuma, äärimmäisen tiheä = Neutronipallo 10 sekunttia ennen tömähdystä=lähti työntämään itselleen tilavuutta ja aikaa edellään ja laajenee yhä. En millään saa kaaliin, joku voi saada.
Einstein kysyi kerran:”Kuinka paljon Jumalalla oli valinnanvaraa luodessaan universumin”?. Jos teoria avaruuden rajattomuudesta on tosi, Jumalalla ei ollut mitään vapautta valita alkuperäisiä olosuhteita.
Hän olisi voinut silti valita vapaasti universumin noudattamat luonnonlait. saattaa kuitenkin olla, että niissäkään olisi ollut juuri valinnanvaraa.
Kenties on olemassa vain yksi tai muutama säieteorian kaltainen täydellinen yhtenäisteoria, jonka kuvaamassa suljetussa järjestelmässä voi esiintyä niinkin mutkikkaita rakenteita kuin ihminen, joka tutkii universumin lakeja ja ihmettelee Jumalan olemusta.
Vaikka vain yksi yhtenäisteoria olisi mahdollinen, sekin koostuisi lopulta vain joukosta sääntöjä ja yhtälöitä.
Mikä puhaltaa yhtälöihin hengen niin että niiden avulla voidaan kuvata universumia.?. Tutkijoiden rakentamat matemaattiset mallit eivät pysty vastaamaan kysymykseen, miksi mallien kuvaama universumi on olemassa. Miksi universumi vaivautuu olemaan olemassa?. Onko yhtenäisteoria niin vastustamaton, että se luo itse itsensä?. Vai tarvitaanko siihen Luojaa, ja jos tarvitaan, onko Hänellä mitään muuta vaikutusta universumiin?. Ja kuka loi Jumalan.
Asiasta utelias ja kiinostunut. - melkolailla

Asiasta utelias ja kiinostunut.Riippuu siitä, mihin vertaa nuppineulan kokoa, kun ympärillä ei ole missään yhtään mitään.
Miten mikäkin kuvaa todellisuutta?
Jospa ihminen katsoo universumia mutta ei ymmärrä näkemäänsä, ei siis alkuunkaan. Ja kuvaa sitten universumia täysin vajavaisen ymmärryksensä rajoissa. Luonnonlait toki pätevät todennäköisesti ympäri kosmoksen, mutta ehkä emme ymmärrä mitä ne kuvaavat ja miten.
Olemme liian "sisällä" luonnonlaeissa ja omassa aika-avaruudessamme kyetäksemme hahmottamaan muita ulottuvuuksia saati mittakaavoja.
Ihminen ikäänkuin piirtää universumista sellaisen kuvan, taulun, kuin mihin hän tietämyksellään, lahjakkuudellaan ja tekniikallaan suinkin kykenee, mutta katsoo sitten kuvaa kuin muurahainen seinämaalausta; ymmärtämättä. Mutta luullen kenties ymmärtävänsä, ja niin tehdenkin, oman kuvantajunsa puitteissa.
Sitä paitsi koko tuo kuva on takuulla hyvinkin vajavainen, luonnonlakeja on takuulla muitakin, kun ottaa huomioon ihmisen aistien ja ymmärryksen ilmeisen rajallisuuden.
Yliluonnollista ei silti voi mihinkään liittyä, kaikki olemassa oleva on väistämättä myös luonnollista, jos se kerran ON. Niin kaiken alku kuin loppukin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1471043
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1211041Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät63778PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.49557- 42529
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33511- 63483
- 22437
- 13421
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7391