Flirttiä vai pelkästään tuttavallinen?

Elikkäs olen töissä siivoojana eräässä firmassa ja eräs mies,minua noin 15 vuotta vanhempi mieshenkilö,käyttäytyy nyt tavalla jota en osaa tulkita.Hän on siis ihan eri tehtävissä kuin minä. Mutta siis:

Eli kaikkialle minne menen,niin voin olla,että hän seuraa perässä ja koko aika kyselee minulta kaikkea ja on hirveän kiinnostunut asioistani.Noh,ei siinä mitään,mutta näin on jatkunut jo neljä viikkoa,vaikka minä hyvin ujona vain nyökkäilen hänen jutuillensa ja hoen "nii,juu,aivan jne." Silti hän vain yrittää saada minusta tietoa irti. Esimerkiksi ensimmäisellä viikolla häne kyseli harrastuksiani ja sitten kun en oikein vastannut mitään, niin hän arvasi harrastukseni.
"Olen seuraillut sinua tässä jo jonkin aikaa ja askeleesi ovat niin kauniit, että sinun täytyy olla tanssija...."(mikä on totta,tanssi siis)
"Sinulla mahtaa olla ylpeä poikaystävä..."
"Mietin vain,että jos olisit sattunut asumaan samoilla nurkilla,niin olisin voinut vaikka kyydittää töihin..."
"Pidä nyt töistäsi jo pieni tauko ja tule katsomaan kanssani televisiota taukohuoneeseen."

tiivis katse kaikissa keskusteluissa.

Siis minä olen 18 ja mies varmasti 30. Olen nyt vain niin jotenkin hämilläni, kun en oikein tiedä mitä ajatella. Ja sitten tänään kuulin kun muut työkaverit sanoivat häntä töykeäksi jne. kun minä olen saanut hänestä mielettömän ystävällisen ja kohteliaan miehen kuvan!

tulkitkaas nyt vähän...
15645
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

tämä oikeasti vaivaa mieltäni:/

Äänestä

Parempi kun et ajattele siitä mitään ja teet työsi.

Äänestä

Mieshän on ihan epätoivoisesti metsästämässä sua, toi on todella ylitseampuvaa mielistelyä.

Käytös, ikäero ja kavereiden arvio viittaa hyvin vahvasti siihen, että mies on pohjimmiltaan se töykeä ja paska jätkä. Hän on erityisen innokas tekemään vaikutusta sinuun, koska et nuoruuttasi ja kokemattomuuttasi osaa varoa tätä miestyyppiä samalla tavalla kuin hänen ikäisensä, vaan uskot naiiviuttasi hänen lepertelyihinsä.

Siirappisen kuorensa alla hän etsii sinusta jotakuta heikompaa alistettavakseen, ei todellakaan tasa-arvoista kumppania. Vältä tätä miestä ja pidä oma tahtosi!!

Äänestä

Ota siltä suihin, provo.

Äänestä

eikä tuttavallisuutta. Ehkä enemmän menee lähentelyn puolelle. Se tahtoo sulta jotain...

Äänestä

tasavertaista elinikäistä kumppania. Provohan tää.
Kovin moni kolmekymppinen ei ole kiinnostunut keskenkasvuisista kikattajista.

Äänestä
  • Ihan totta joka sana ja sen takia itsekin olen niin hämilläni, että miten se jaksaa koko aika "roikkua" minussa, vaikka minä en ujouteni takia ole sanonut sille paria sanaa pidempää lausetta vastaukseksi. Ja juuri sitäkin mietin, että mitä hittoa yli 30v. mies hakee 18-vuotiaasta?
    Vai onko kaikki vain viatonta tuttavallisuutta niiden hymyjen ja katseiden kera?

    äh,hitto mun pitää puhua enemmän sen miehen kanssa ja katsoa, että mitä sillä on mieles. Niin se selviää.

    Äänestä

  • tiinatiia kirjoitti:

    Ihan totta joka sana ja sen takia itsekin olen niin hämilläni, että miten se jaksaa koko aika "roikkua" minussa, vaikka minä en ujouteni takia ole sanonut sille paria sanaa pidempää lausetta vastaukseksi. Ja juuri sitäkin mietin, että mitä hittoa yli 30v. mies hakee 18-vuotiaasta?
    Vai onko kaikki vain viatonta tuttavallisuutta niiden hymyjen ja katseiden kera?

    äh,hitto mun pitää puhua enemmän sen miehen kanssa ja katsoa, että mitä sillä on mieles. Niin se selviää.

    nainen ja mies jolla hormonit hyrrää. Se varmaan ettii jotain keskustelu kaveria....

    Tyttö avaapa silmäs. Joo mies on kiva ja tuttavallinen, mut se on töistä ja tunkeutuu sun seuraas. kyllä se sänkyyn pääsystä haaveilee, ainaki kerran. Se pidempi juttu sit on vähän niin ja näin.

    Äänestä

tyypiltä kuulostaa. Pysyttele kylmänä ja jos käy liian iholle, niin potkase munille.

Äänestä

Itsellä samanlaisia kokemuksia, sori joo, vastaan vaikka olen nainen. Itse vastaavassa tilanteessa. Eli muutama vanhempi mies piirittää kysymyksillään, kannattaa miettiä oikeesti mitä vastaa! Mä en ainakaan haluu et ne tietää missä asun ym!
Mä olen kanssa hiljanen ja vastaukseni on sitä juu ei tyyliä tai suora lyhyt vastaus, mut kyllä ne jaksaa yrittää tulla juttelee heti kun ei ole muita lähellä. Mutta sitten kun joku niitten kaveri tulee niin jutustelu loppu.
Mutta näistä tyypeistä olen sellasen johtopäätöksen tehnyt että ne on muutenkin sellasia puheliaita monen kanssa juttu luistaa. Välillä oon aatellut että tulee juttelemaan kun oon varmaan aika yksinäisen olonen työssäni..
Noh kuitenkin, itse ainakin haluan pitää työn työnä.. Suosittelen pysymään välimatkan päässä =D

Äänestä
  • "Mä en ainakaan haluu et ne tietää missä asun ym!"

    Jos ne tietää sun nimen, niin saahan ne halutessaan helposti selville, missä asut.

    Äänestä

huomaa, että olet ujo ja houkuteltavissa. Kyllä ihmisen perusluonne on se, mitä muut näkevät, vaikka mies miten sulle lirkuttelisi.

Tuohan on suorastaan ahdistelua ja törkeää tunkeilemista. VAikka saat mieheltä huomiota, niin olet ilmeisen otettu huomiosta, mutta älä ala miehen kanssa millekkään, jos toiset sanoo, et se on töykeä.
Töykeä se silloin on. ja jos tonikänen mies olis upea pakkaus, niin ei se tossa iässä enää vapaana kulkis.

Kyllä töykeetkin osaa liverrellä, mut tuo teidän ikäerokin on niin iso, et ei se susta halua kuin sitä ja yhtä. usko vanhempaa ja viisaampaa, ei tarvi tehdä samoja virheitä sun kuin kenenkään toisen.
Ja jos sä olet ujo, niin varmaan herkkäkin, ei sulle vaan sovi sellanen, et mies käyttää hyväksi.
Olis kurjaa kun joutusit pettymään, ja niin kävis ja sit sä olisit ihan maassa. Ei huvittais nauttia mistään, ei ees tanssia.

Äänestä

Panoa se on vailla. En minä ainakaan suosittelisi olemaan missään tekemisissä tyypin kanssa. Enkä missään nimessä suosittele suostumaan mihinkään kyytiehdotuksiin, tms. En myöskään siihen, että edes menisit tyypin kanssa jonnekin taukohuoneeseen katselemaan televisiota.

Riippuu tietenkin firmasta, mutta harvemmin ne työkavereiden jutut lähtee tyhjästä. Kyllä niissä jotain perää mitä suurimmalla todennäköisyydellä on. Riippuen työkavereistasi / miehen työkavereista ja oletko heidän kanssaan tekemisissä, niin jos olet, niin ehkä voisit joskus vaikka kahvitauolla tms. heittää ihan pokkana jotta "mitähän herra x meinaa kun aina tulee juttusille / utelee kaikenlaista..." ja katsoa mitä muut sanovat. Vähän epämääräiseltä tämän aloituksen perusteella vaikuttaa. Voihan se olla aitoakin kiinnostusta tai pelkästään tuttavallisuutta, mutta oudolta kuitenkin vaikuttaa.

Muuten, jos tilanne on tosiaan näin, niin katsopa vaan kun mies ei saa vastakaikua, niin hän varmaan sitten möksähtää sinulle ja / tai alkaa tiuskimaan. Fiksu kaveri jos on, niin ei tee noin, mutta jos taas ei ole, niin...

Äänestä
  • Nonni! Nyt sillä miehellä on joku ongelma!Tänään tuli kysymään jos mitenkään voisin jättää hommiani kesken ja tulla hänen kanssaan tekemään töitä kun hän on ihan yksin!!! (hänen työssään tarvitsee vain istua ja oleskella) Ja vielä ehdotti että voitaisiin tehdä illan päätteeksi minun hommani kahdestaan!!!

    Siis olen niin järkyttynyt, että melkein tärisen. Mies on oikeasti joku varmaan 35v.

    En tajua, sillä mies on ikäisekseen aivan mielettömän hyvännäköinen ja pukeutuu ihan mielettömän hyvin. Kroppakin ihan jumalainen. Ja nyt jo ajattelen hänestä tällaisia!

    Äänestä

  • tiinatiia kirjoitti:

    Nonni! Nyt sillä miehellä on joku ongelma!Tänään tuli kysymään jos mitenkään voisin jättää hommiani kesken ja tulla hänen kanssaan tekemään töitä kun hän on ihan yksin!!! (hänen työssään tarvitsee vain istua ja oleskella) Ja vielä ehdotti että voitaisiin tehdä illan päätteeksi minun hommani kahdestaan!!!

    Siis olen niin järkyttynyt, että melkein tärisen. Mies on oikeasti joku varmaan 35v.

    En tajua, sillä mies on ikäisekseen aivan mielettömän hyvännäköinen ja pukeutuu ihan mielettömän hyvin. Kroppakin ihan jumalainen. Ja nyt jo ajattelen hänestä tällaisia!

    ...öh, pano mielessä, katsonut liikaa porkkista missä yksinäiset siivojaneidit alkavat irstailla. Itsehän en siitä tiedä, olen vaan kuullut noin olevan... mutta joo, en tiedä. Voihan kaveri olla ok tapaus, mutta ehkä, jos et halua olla hänen kanssaan tekemisissä, eikä vastentahtoisesti pidä ollakaan, niin kannattanee sanoa rauhallisesti että "mä hoidan omat työni, ja sä omasi, ja annetaan asioiden mennäkin näin".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiinatiia kirjoitti:

Elikkäs olen töissä siivoojana eräässä firmassa ja eräs mies,minua noin 15 vuotta vanhempi mieshenkilö,käyttäytyy nyt tavalla jota en osaa tulkita.Hän on siis ihan eri tehtävissä kuin minä. Mutta siis:

Eli kaikkialle minne menen,niin voin olla,että hän seuraa perässä ja koko aika kyselee minulta kaikkea ja on hirveän kiinnostunut asioistani.Noh,ei siinä mitään,mutta näin on jatkunut jo neljä viikkoa,vaikka minä hyvin ujona vain nyökkäilen hänen jutuillensa ja hoen "nii,juu,aivan jne." Silti hän vain yrittää saada minusta tietoa irti. Esimerkiksi ensimmäisellä viikolla häne kyseli harrastuksiani ja sitten kun en oikein vastannut mitään, niin hän arvasi harrastukseni.
"Olen seuraillut sinua tässä jo jonkin aikaa ja askeleesi ovat niin kauniit, että sinun täytyy olla tanssija...."(mikä on totta,tanssi siis)
"Sinulla mahtaa olla ylpeä poikaystävä..."
"Mietin vain,että jos olisit sattunut asumaan samoilla nurkilla,niin olisin voinut vaikka kyydittää töihin..."
"Pidä nyt töistäsi jo pieni tauko ja tule katsomaan kanssani televisiota taukohuoneeseen."

tiivis katse kaikissa keskusteluissa.

Siis minä olen 18 ja mies varmasti 30. Olen nyt vain niin jotenkin hämilläni, kun en oikein tiedä mitä ajatella. Ja sitten tänään kuulin kun muut työkaverit sanoivat häntä töykeäksi jne. kun minä olen saanut hänestä mielettömän ystävällisen ja kohteliaan miehen kuvan!

tulkitkaas nyt vähän...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu