Minne Jeesus tulee?
Kysymys teille ?
77
1073
Vastaukset
- cybo-ceronimo-cabriel-61
Varmasti ei mihinkään, mieshän tapettiin yli 2000 vuotta sitten.
Jos tuon ajatuksesi sijaan tarkoitat Nasarettilaisessa vaikuttanutta Korkeimman Voimaa ns. Kristus Voimaa, se saapuu niille lupauksen mukaan "jotka kolkuttaa" ja muuten kolkuttaakin kuuluvasti, että myös hartaan pitkään.
Huomioida täytyy myös se, että lähtö-kohdan saajalla pitää olla pää-asiassa sama kuin paluu osoitteen, tosin maasta ostettuja on 144 000 kuvainnollinen luku, "elikkä ei siis paljon", ole niitä jotka kasvavat olemuksestaan toiseksi.- ymmärrät jotkin
asiat, eli tuon kolkuttamisasian, mutta ei tarvitse pitkään kolkutella, sillä Jeesuksella on hyvä kuulo.
Nuo 144 000 tarkoittava lopunajassa eläviä Jaakobin poikien jälkeläisiä, joista Jumala valitsee erikoiset aseensa, eli jos olet juutalainen niin sinulla on odotettavissa mitä mielenkiintoisemmat ajat, sillä nyt Jumala kutsuu oikeita juutalaisia ja jopa leikkijuutalaiset saavat vielä kerran mahdollisuuden tulla Jumalan tuntemiseen.
Ilm. 3:9
Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan. - diana*
ymmärrät jotkin kirjoitti:
asiat, eli tuon kolkuttamisasian, mutta ei tarvitse pitkään kolkutella, sillä Jeesuksella on hyvä kuulo.
Nuo 144 000 tarkoittava lopunajassa eläviä Jaakobin poikien jälkeläisiä, joista Jumala valitsee erikoiset aseensa, eli jos olet juutalainen niin sinulla on odotettavissa mitä mielenkiintoisemmat ajat, sillä nyt Jumala kutsuu oikeita juutalaisia ja jopa leikkijuutalaiset saavat vielä kerran mahdollisuuden tulla Jumalan tuntemiseen.
Ilm. 3:9
Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan.Jos juutalainen kääntyy kristityksi, hän ei ole enää juutalainen, ei edes Jaakobin poika, koska se on sama asia kuin Israelin poika.
Kun Martti Luther ei saanut juutalaisia käännytettyä, hän käski tappaa heidät.
Oletko samaa mieltä?? - cybo-ceronimo-cabriel-61
ymmärrät jotkin kirjoitti:
asiat, eli tuon kolkuttamisasian, mutta ei tarvitse pitkään kolkutella, sillä Jeesuksella on hyvä kuulo.
Nuo 144 000 tarkoittava lopunajassa eläviä Jaakobin poikien jälkeläisiä, joista Jumala valitsee erikoiset aseensa, eli jos olet juutalainen niin sinulla on odotettavissa mitä mielenkiintoisemmat ajat, sillä nyt Jumala kutsuu oikeita juutalaisia ja jopa leikkijuutalaiset saavat vielä kerran mahdollisuuden tulla Jumalan tuntemiseen.
Ilm. 3:9
Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan.//eli jos olet juutalainen niin sinulla on//
- Ei ole,nimittäin jos olet juutalainen, minulla sen sijaan esi-nahka on ja muuten pysyykin.
//Ilm. 3:9 "Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan."//
- Tuon olisit voinut viisaammin heittää Dianalle*.
//joista Jumala valitsee erikoiset aseensa,//
- Aseensa?
Eikös ennemin kuninkaat ja papit taivaallisessa hierarkiassa, aina alenevassa ja alentavassa systeemissä alamaisilleen, sillä ainahan ylemmillä täytyy olla alempia, jotta nämä olisivat ylempiä.
//Jumala kutsuu oikeita juutalaisia ja jopa leikkijuutalaiset saavat vielä kerran mahdollisuuden tulla Jumalan tuntemiseen.//
- Minkä jumaluuden, juutalaisten Jahvenko? - diana*
nuo sataneljäkymmentäneljätuhatta?
( Moi sinulle, pitkästä aikaa, missäs olet "palloillut.")
Kävitkö kolmannessa, vai seitsemännessä ? :) - cybo-ceronimo-cabriel-61
diana* kirjoitti:
nuo sataneljäkymmentäneljätuhatta?
( Moi sinulle, pitkästä aikaa, missäs olet "palloillut.")
Kävitkö kolmannessa, vai seitsemännessä ? :)//Mistä ovat nuo sataneljäkymmentäneljätuhatta?//
- Kaikenlaisissa kansoissa asuvia, pyhän potenttiaalin kautta, kollektiivina laajan ihmis-kokemuksen saaneita [Itse=hengen lihan liitto] ja omaavia entisiä[katuvia/paluuseen valmiita] rupu-henkiä, joiden kokemukset ihmisyydestä ovat laajemmat kuin Nasaretilaisessa asuneen Kristus-Hengen, jonka orjentoituminen pyhään tehtäväänsä[Gnosiksen välitys] vei kaiken voiman ja huomion sillä kertaa.
//( Moi sinulle, pitkästä aikaa, missäs olet "palloillut.")//
- Moi itsellesi diana*, olen ollut siellä ja täällä ja vähän tuollakin[maata kiertelemässä], mutta koko ajan skarppina hengessäni ;).
//Kävitkö kolmannessa, vai seitsemännessä ? :)//
- Suuruuden'hulluksihan minut leimaisit [viekkaudessasi ;D], jos alkaisin kertomaan nuissa piipahtaneeni, ei, ne eivät kuulu I-t-s-e-lleni, toivottavasti eivät ole ajan-kohtaisia koskaan. - pääse pakoon
diana* kirjoitti:
Jos juutalainen kääntyy kristityksi, hän ei ole enää juutalainen, ei edes Jaakobin poika, koska se on sama asia kuin Israelin poika.
Kun Martti Luther ei saanut juutalaisia käännytettyä, hän käski tappaa heidät.
Oletko samaa mieltä??juutalaisuuttaan, joka periytyy Israelilta, eli Jaakobilta Juudaan kautta, eli hän on juutalainen, eli juudaalainen kristittynä ollesaankin. Ajattele, mikä etuoikeus ja itse olisin mielelläni syntynyt juutalaiseksi, mutta en syntynyt, mutta nyt olen kuitenkin Jumalan lupauksen mukaan israelilainen.
En käsitä, miten Luther olisi tuollaiseen langennut, eli onko se vain vastavoiman valhetta. - sinusta juutalaisen, tai
cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:
//eli jos olet juutalainen niin sinulla on//
- Ei ole,nimittäin jos olet juutalainen, minulla sen sijaan esi-nahka on ja muuten pysyykin.
//Ilm. 3:9 "Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan."//
- Tuon olisit voinut viisaammin heittää Dianalle*.
//joista Jumala valitsee erikoiset aseensa,//
- Aseensa?
Eikös ennemin kuninkaat ja papit taivaallisessa hierarkiassa, aina alenevassa ja alentavassa systeemissä alamaisilleen, sillä ainahan ylemmillä täytyy olla alempia, jotta nämä olisivat ylempiä.
//Jumala kutsuu oikeita juutalaisia ja jopa leikkijuutalaiset saavat vielä kerran mahdollisuuden tulla Jumalan tuntemiseen.//
- Minkä jumaluuden, juutalaisten Jahvenko?on tekemättä!!!
Juutalaisuus perityy, eikä siinä merkitse mitään, onko esinahka, vai eikö ole. Olemme kulkeneet todella pitkän matkan siitä, kun esinahka tuli ympärileikata uskon takia, sillä niin juutalaisille, kuin muillekin on ilmoitettu, että uuden liiton jäsenien esinahka leikataa sydämestä ja sen tekee Jumala, eli muuta esinahkaa ei tarvitse leikata.
Juutalainen on juutalainen oli hänellä esinahka tai ei, mutta pelastettu juutalainen on Jeesuksen Uhrin kautta pelastetuksi tullut ja tälläinen juutalainen on kalliin Öljypuun oksa. - cybo-ceronimo-cabriel-61
sinusta juutalaisen, tai kirjoitti:
on tekemättä!!!
Juutalaisuus perityy, eikä siinä merkitse mitään, onko esinahka, vai eikö ole. Olemme kulkeneet todella pitkän matkan siitä, kun esinahka tuli ympärileikata uskon takia, sillä niin juutalaisille, kuin muillekin on ilmoitettu, että uuden liiton jäsenien esinahka leikataa sydämestä ja sen tekee Jumala, eli muuta esinahkaa ei tarvitse leikata.
Juutalainen on juutalainen oli hänellä esinahka tai ei, mutta pelastettu juutalainen on Jeesuksen Uhrin kautta pelastetuksi tullut ja tälläinen juutalainen on kalliin Öljypuun oksa.//Juutalaisuus periytyy//
- Siispä, älä pyristele!
//uuden liiton jäsenien esinahka leikataan sydämestä ja sen tekee Jumala//
- Edelleen Jumala, älä siis pyristele!
//mutta pelastettu juutalainen on Jeesuksen Uhrin kautta pelastetuksi tullut//
- Miksi?
//juutalainen on kalliin Öljypuun oksa.//
- Edelleen Jumala, koska "oksastettu" on tuo "oksa",älä siis pyristele lintuseni verkossasi! - Sekin, että sinä
cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:
//Juutalaisuus periytyy//
- Siispä, älä pyristele!
//uuden liiton jäsenien esinahka leikataan sydämestä ja sen tekee Jumala//
- Edelleen Jumala, älä siis pyristele!
//mutta pelastettu juutalainen on Jeesuksen Uhrin kautta pelastetuksi tullut//
- Miksi?
//juutalainen on kalliin Öljypuun oksa.//
- Edelleen Jumala, koska "oksastettu" on tuo "oksa",älä siis pyristele lintuseni verkossasi!olet saanut tänne syntyä valitsijaksi.
Valitse oikein ja ala uskomaan Jeesuksen opetuksiin ja Jumalan käskyihin. - diana*
pääse pakoon kirjoitti:
juutalaisuuttaan, joka periytyy Israelilta, eli Jaakobilta Juudaan kautta, eli hän on juutalainen, eli juudaalainen kristittynä ollesaankin. Ajattele, mikä etuoikeus ja itse olisin mielelläni syntynyt juutalaiseksi, mutta en syntynyt, mutta nyt olen kuitenkin Jumalan lupauksen mukaan israelilainen.
En käsitä, miten Luther olisi tuollaiseen langennut, eli onko se vain vastavoiman valhetta.lukenut Lutherin kirjoituksia, aika hurjaa tekstiä, pitääkö minun kirjoittaa ne teille.
Hitler sanoo Taisteluni kirjassaan kovasti ihailevansa Lutheria.
Eivät juutalaiset saa kääntyä muihin uskontoihin,
eikä missään nimessä pidäkään.
Juutalainen uskonto on pitänyt kansan koossa, kristittyjen vainoista, ja tuhoamisyrityksistä huolimatta. Ei Israel ole enää juutalainen, jos se muuttuu kristityksi.
Eivät juutalaiset tarvitse kristittyjen tuonpuoleisia, heillä on oikea luvattu maa ja oikea Jerusalem.
Näin pysyköön ja pysyykin. - diana*
sinusta juutalaisen, tai kirjoitti:
on tekemättä!!!
Juutalaisuus perityy, eikä siinä merkitse mitään, onko esinahka, vai eikö ole. Olemme kulkeneet todella pitkän matkan siitä, kun esinahka tuli ympärileikata uskon takia, sillä niin juutalaisille, kuin muillekin on ilmoitettu, että uuden liiton jäsenien esinahka leikataa sydämestä ja sen tekee Jumala, eli muuta esinahkaa ei tarvitse leikata.
Juutalainen on juutalainen oli hänellä esinahka tai ei, mutta pelastettu juutalainen on Jeesuksen Uhrin kautta pelastetuksi tullut ja tälläinen juutalainen on kalliin Öljypuun oksa.ympärileikkauksessa on kysymys, kuin juutalaisuudesta.
Ympärileikkaus on tullut suomessakin lailliseksi, terveydellisistä syistä,
koska naisten kohtusyöpä, sekä kohdunkaulansyöpä
johtuvat teidän likaisista pippeleistä.
Ympärileikkauksen on todettu ehkäisevän myös aidsin tarttumista.
USA:ssa monet ei juutalaisetkin ympäsileikkauttavat poikalapsensa. - cybo-ceronimo-cabriel-61
Sekin, että sinä kirjoitti:
olet saanut tänne syntyä valitsijaksi.
Valitse oikein ja ala uskomaan Jeesuksen opetuksiin ja Jumalan käskyihin.//Jumalalta kaikki tulee.//
- Mitä jumaluutta tarkoitat?
//Sekin, että sinä olet saanut tänne syntyä valitsijaksi.
Valitse oikein ja ala uskomaan Jeesuksen opetuksiin ja Jumalan käskyihin.//
- Uskon niihin täysin, kunhan saan juuri valita I-t-s-e mihin. - kykenisimme
diana* kirjoitti:
lukenut Lutherin kirjoituksia, aika hurjaa tekstiä, pitääkö minun kirjoittaa ne teille.
Hitler sanoo Taisteluni kirjassaan kovasti ihailevansa Lutheria.
Eivät juutalaiset saa kääntyä muihin uskontoihin,
eikä missään nimessä pidäkään.
Juutalainen uskonto on pitänyt kansan koossa, kristittyjen vainoista, ja tuhoamisyrityksistä huolimatta. Ei Israel ole enää juutalainen, jos se muuttuu kristityksi.
Eivät juutalaiset tarvitse kristittyjen tuonpuoleisia, heillä on oikea luvattu maa ja oikea Jerusalem.
Näin pysyköön ja pysyykin.yli rajoitusten keskutelemaan keskenämme ja oikeastaa sinun kanssa sitä toisinaan voi tehdäkin, mutta toisinaan sinä alat puhumaan minun Jumalaani vastaan niin rumasti, että silloin aina joudun jättämään sinut, sillä en voi kunnioittaa ihmistä, joka haukkuu ja halventaa sellaista, mitä ei tunne.
Minä puhun juutalaisten ja meidän kaikkien Jumalasta, mutta sinä puhut tuntemattomasta jumalasta, jonka oletat jääneen vanhaan, ihmisen rikkomaan liittoon.
Jeesus on todistanut minulle Itsensä lukemattomin tavoin, jopa kolmesti nostanut minut hetkessä kuolemasta elämään ja millaiseen elämään, niin hyvään ja tasapainoiseen, että se pitää itse kokea, jotta voi ymmärtää.
Juutalainen on juutalainen aina ja oikea juutalainen on jo luovuttanut vallan valtikan Hänelle, kenelle se kuuluu. Tiedäthän sinäkin, että se valtikka on Jeesuksella.
En osaa sanoa tuohon Luther asiaan mitään, mutta Lutherkin oli vain ihminen ja ihminen saattaa langeta viellä viime metreilläkin, varsinkin jos alkaa järkeilemään Jumalan Sanaa, tai joutuu eksyttäjän pauloihin valvomattomuutensa takia.
Palaan illalla asiaan, sillä nyt maalliset työni vaativat niihin keskittymistä. - kiirettä,
cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:
//Jumalalta kaikki tulee.//
- Mitä jumaluutta tarkoitat?
//Sekin, että sinä olet saanut tänne syntyä valitsijaksi.
Valitse oikein ja ala uskomaan Jeesuksen opetuksiin ja Jumalan käskyihin.//
- Uskon niihin täysin, kunhan saan juuri valita I-t-s-e mihin.että en jouda vastailemaan muuta, kuin antamalla tämän aikaismmin kirjoittamani ketjun luettavaksesi.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000283&posting=22000000036888619 - cybo-ceronimo-cabriel-61
kiirettä, kirjoitti:
että en jouda vastailemaan muuta, kuin antamalla tämän aikaismmin kirjoittamani ketjun luettavaksesi.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000283&posting=22000000036888619Koitahan ottaa iisisti, ei mulla ole mitään hätää, eikä varsinkaan kiirettä [annoin kiireitteni mennä ohitseni] :) ja ole rauhassa, voin ihan hyvin lukea ja luinkin linkkisi tekstin.
- hildurvonhopsis
diana* kirjoitti:
Jos juutalainen kääntyy kristityksi, hän ei ole enää juutalainen, ei edes Jaakobin poika, koska se on sama asia kuin Israelin poika.
Kun Martti Luther ei saanut juutalaisia käännytettyä, hän käski tappaa heidät.
Oletko samaa mieltä??Ne ihmiset, joita sanotaan kristityiksi, ja jotka tappoivat juutalaisia, niin HE EIVÄT TUNTENEET RAAMATTUA!
Kukaan oikea kristitty ei vihaa eikä salli juutalaisten halveksumista tai tappamista.
Lue Diana* Raamattua. Rakasta lähimmäisiäsi.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible - hildurvonhopsis
diana* kirjoitti:
lukenut Lutherin kirjoituksia, aika hurjaa tekstiä, pitääkö minun kirjoittaa ne teille.
Hitler sanoo Taisteluni kirjassaan kovasti ihailevansa Lutheria.
Eivät juutalaiset saa kääntyä muihin uskontoihin,
eikä missään nimessä pidäkään.
Juutalainen uskonto on pitänyt kansan koossa, kristittyjen vainoista, ja tuhoamisyrityksistä huolimatta. Ei Israel ole enää juutalainen, jos se muuttuu kristityksi.
Eivät juutalaiset tarvitse kristittyjen tuonpuoleisia, heillä on oikea luvattu maa ja oikea Jerusalem.
Näin pysyköön ja pysyykin.Oikeat uskovaiset, Raamattua tuntevat kristityt, eivät vainoa juutalaisia eikä ketään muutakaan.
Laitan taas tämän sinulle, kun et ilmeiseisesti ole sitä koskaan lukenut:
Siunatkaamme Israelia, siunatkaamme juutalaisia, toivottakaamme rauhaa Jerusalemille!
22 Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
23 "Puhu Aaronille ja hänen pojillensa ja sano:
Siunatessanne israelilaisia sanokaa heille:
24 Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua;
25 Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen;
26 Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.
27 Näin he laskekoot minun nimeni israelilaisten ylitse, ja minä siunaan heitä. (4 Moos 6:22-27)
http://www.laverdaduniversal.org/siunisr.html
"Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä." (1Moos.12:3)
"Toivottakaa rauhaa Jerusalemille, menestykööt ne, jotka sinua rakastavat" (Ps. 122:6)
Minä panen sinun valittavaksesi siunauksen tai kirouksen....(5.Moos:30:1-20)
"Sillä sinulle ja sinun jälkeläisillesi minä annan kaikki nämä maat ja pidän valan, jonka minä olen vannonut sinun isällesi Aabrahamille. Ja minä teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin taivaan tähdet ja annan jälkeläisillesi kaikki nämä maat, ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä."(1.Moos.26:3-4)
"Kansat palvelkoot sinua, kansakunnat sinua kumartakoot. Ole veljiesi herra, ja äitisi pojat kumartakoot sinua. Kirottu olkoon, joka sinua kiroaa, siunattu, joka sinua siunaa."
"Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista. Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."
Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden. Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu." (Room.11:26-29)
Kuuliaisuuden siunaus: 5.Moos.7:12
Israelin pelastuminen Roomalaiskirje 11.luku 25-36
25 Veljet, jotta ette olisi oman viisautenne varassa, teidän tulee tuntea tämä salaisuus: paatumus, joka on kohdannut osaa Israelin kansasta, kestää siihen asti kun muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen. [Joh. 10:16; 2. Kor. 3:14]
26 Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: -- Siionista on tuleva Pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä. [Jes. 59:20]
27 Ja tämä on minun liittoni heidän kanssaan: minä otan pois heidän syntinsä. [Jes. 27:9; Jer. 31:33,34]
28 Evankeliumin torjuessaan he ovat Jumalan vihollisia, teidän tähtenne, mutta valinnan perusteella he ovat Jumalalle rakkaita, isien tähden. [5. Moos. 10:15]
29 Jumala ei peruuta lahjojaan eikä antamaansa kutsua. [4. Moos. 23:19; 2. Tim. 2:13]
30 Te olitte ennen tottelemattomia Jumalaa kohtaan, mutta noiden toisten tottelemattomuuden vuoksi Jumala on nyt armahtanut teidät.
31 Samalla tavoin he ovat nyt olleet tottelemattomia, jotta myös heidät armahdettaisiin, kun te olette saaneet armahduksen.
32 Jumala on näet tehnyt kaikki tottelemattomuuden vangeiksi, jotta hän voisi antaa kaikille armahduksen. [Room. 3:9,19,23; Gal. 3:22]
33 Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus, kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja jäljittämättömät hänen tiensä! [Job 11:7; Jes. 45:15; Viis. 17:1]
34 Kuka voi tuntea Herran ajatukset, kuka pystyy neuvomaan häntä? [Job 15:8; Jes. 40:13; Jer. 23:18; Viis. 9:13; 1. Kor. 2:16]
35 Kuka on antanut hänelle jotakin, mikä hänen olisi maksettava takaisin? [Job 41:3]
36 Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki. Hänen on kunnia ikuisesti. Aamen. [1. Kor. 8:6; Kol. 1:16; Ilm. 4:11] - että Jumala on totinen
cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:
Koitahan ottaa iisisti, ei mulla ole mitään hätää, eikä varsinkaan kiirettä [annoin kiireitteni mennä ohitseni] :) ja ole rauhassa, voin ihan hyvin lukea ja luinkin linkkisi tekstin.
Jumala, eli annatko sinettisi Jumalalle siitä, että sinä USKOT Hänen Sanaansa?
- cybo-ceronimo-cabriel-61
että Jumala on totinen kirjoitti:
Jumala, eli annatko sinettisi Jumalalle siitä, että sinä USKOT Hänen Sanaansa?
//Tunnustatko,että Jumala on totinen Jumala, eli annatko sinettisi Jumalalle siitä, että sinä USKOT Hänen Sanaansa//
- Sisäisesti Itsessäni oleva Syvin Itseni määrittää ihmisten kirjoittamista sanoista [mm. bibliasta ja muista 'pyhistä' kirjoista] ne sanat, jotka ovat totuudellisia, eli Korkeimman [EI Jahve] sanelemia, muita sanoja en voi allekirjoittaa. - armon ja oikeuden
cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:
//Tunnustatko,että Jumala on totinen Jumala, eli annatko sinettisi Jumalalle siitä, että sinä USKOT Hänen Sanaansa//
- Sisäisesti Itsessäni oleva Syvin Itseni määrittää ihmisten kirjoittamista sanoista [mm. bibliasta ja muista 'pyhistä' kirjoista] ne sanat, jotka ovat totuudellisia, eli Korkeimman [EI Jahve] sanelemia, muita sanoja en voi allekirjoittaa.uskoa koko Raamatun sanoman ja olen saanut todistukset, että Raamattu on totta. Omaan erikoisen elämän ja toisinaan kerronkin siitä, mutta nyt Jumala on laskenut sydämelleni tarpeen puhua Sanan tärkeydestä uskovaisille.
- cybo-ceronimo-cabriel-61
armon ja oikeuden kirjoitti:
uskoa koko Raamatun sanoman ja olen saanut todistukset, että Raamattu on totta. Omaan erikoisen elämän ja toisinaan kerronkin siitä, mutta nyt Jumala on laskenut sydämelleni tarpeen puhua Sanan tärkeydestä uskovaisille.
Asia ymmärretty.
- koska maapallo
on pyöreä, niin kaikkien silmät eivät voi Häntä yhtäaikaa nähdä. Älä huolehdi, sillä Jumalaa ei sido alkeisvoimat.
- diana*
Kysyin yksinkertaisen kysymyksen, ja sinä vastaat kysymyksellä, miksi?
- lukeneen Raamatusta,
diana* kirjoitti:
Kysyin yksinkertaisen kysymyksen, ja sinä vastaat kysymyksellä, miksi?
että kaikkien silmät saavat nähdä Jeesuksen, kun Hän tulee pilviin omiaan hakemaan, eli tempaus on kaikkien silmille nähtävä suurin tapahtuma, mitä koskaan on ollut. Ei edes vedenpaisumus ollut niin valtava tapahtuma, vaikka onkin toistaiseksi suurin maan ihmisiä kohdannut kaikkien näkyviin tullut tapahtuma.
- diana*
lukeneen Raamatusta, kirjoitti:
että kaikkien silmät saavat nähdä Jeesuksen, kun Hän tulee pilviin omiaan hakemaan, eli tempaus on kaikkien silmille nähtävä suurin tapahtuma, mitä koskaan on ollut. Ei edes vedenpaisumus ollut niin valtava tapahtuma, vaikka onkin toistaiseksi suurin maan ihmisiä kohdannut kaikkien näkyviin tullut tapahtuma.
muut kirjoitukseni?
Ihmettelinkin sitä; Jos teidät temmataan yläilmoihin, mutta Uusi Jerusalem lasketaan sieltä alas. Kuinka nämä sopivat yhteen? - hildurvonhopsis
diana* kirjoitti:
muut kirjoitukseni?
Ihmettelinkin sitä; Jos teidät temmataan yläilmoihin, mutta Uusi Jerusalem lasketaan sieltä alas. Kuinka nämä sopivat yhteen?Jeesuksen toinen tuleminen
Job.19:25
Matt.16:27
Matt.16:28
Matt.23:39
Matt.24:3
Matt.24:27
Matt.24:30
Matt.24:31
Matt.24:37
Matt.24:38
Matt.24:39
Matt.24:42
Matt.24:43
Matt.24:44
Matt.25:6
Matt.25:10
Matt.25:13
Matt.25:19
Matt.25:31
Matt.26:64
Mark.9:1
Mark.13:27
Mark.13:32
Mark.13:35
Mark.13:36
Mark.14:62
Luuk.9:26
Luuk.9:27
Luuk.12:37
Luuk.12:38
Luuk.12:39
Luuk.12:40
Luuk.17:30
Luuk.18:8
Luuk.19:12
Luuk.19:13
Luuk.19:15
Luuk.21:27
Luuk.21:28
Luuk.21:29
Luuk.21:30
Luuk.21:31
Luuk.21:32
Luuk.21:33
Luuk.21:34
Luuk.21:35
Luuk.21:36
Joh.14:3
Joh.14:28
Joh.14:29
Ap.t.1:11
Ap.t.3:20
1Kor.1:7
1Kor.1:8
1Kor.4:5
1Kor.11:26
1Kor.15:23
Fil.3:20
Fil.3:21
Fil.4:5
Kol.3:4
1Tess.1:10
1Tess.2:19
1Tess.3:13
1Tess.4:15
1Tess.4:16
1Tess.4:17
1Tess.5:2
1Tess.5:3
1Tess.5:23
2Tess.1:7
2Tess.1:8
2Tess.1:9
2Tess.1:10
2Tess.2:1
2Tess.2:2
2Tess.2:3
2Tess.2:5
2Tess.2:8
2Tess.3:5
1Tim.6:14
1Tim.6:15
2Tim.4:1
2Tim.4:8
Tit.2:13
Hebr.9:28
Jaak.5:7
Jaak.5:8
Jaak.5:9
1Piet.1:7
1Piet.1:13
1Piet.4:13
1Piet.5:4
2Piet.1:16
2Piet.3:3
2Piet.3:4
2Piet.3:10
2Piet.3:11
2Piet.3:12
1Joh.2:28
1Joh.3:2
Juud.1:14
Ilm.1:7
Ilm.3:11
Ilm.16:15
Ilm.22:12
Ilm.22:20 - diana*
hildurvonhopsis kirjoitti:
Jeesuksen toinen tuleminen
Job.19:25
Matt.16:27
Matt.16:28
Matt.23:39
Matt.24:3
Matt.24:27
Matt.24:30
Matt.24:31
Matt.24:37
Matt.24:38
Matt.24:39
Matt.24:42
Matt.24:43
Matt.24:44
Matt.25:6
Matt.25:10
Matt.25:13
Matt.25:19
Matt.25:31
Matt.26:64
Mark.9:1
Mark.13:27
Mark.13:32
Mark.13:35
Mark.13:36
Mark.14:62
Luuk.9:26
Luuk.9:27
Luuk.12:37
Luuk.12:38
Luuk.12:39
Luuk.12:40
Luuk.17:30
Luuk.18:8
Luuk.19:12
Luuk.19:13
Luuk.19:15
Luuk.21:27
Luuk.21:28
Luuk.21:29
Luuk.21:30
Luuk.21:31
Luuk.21:32
Luuk.21:33
Luuk.21:34
Luuk.21:35
Luuk.21:36
Joh.14:3
Joh.14:28
Joh.14:29
Ap.t.1:11
Ap.t.3:20
1Kor.1:7
1Kor.1:8
1Kor.4:5
1Kor.11:26
1Kor.15:23
Fil.3:20
Fil.3:21
Fil.4:5
Kol.3:4
1Tess.1:10
1Tess.2:19
1Tess.3:13
1Tess.4:15
1Tess.4:16
1Tess.4:17
1Tess.5:2
1Tess.5:3
1Tess.5:23
2Tess.1:7
2Tess.1:8
2Tess.1:9
2Tess.1:10
2Tess.2:1
2Tess.2:2
2Tess.2:3
2Tess.2:5
2Tess.2:8
2Tess.3:5
1Tim.6:14
1Tim.6:15
2Tim.4:1
2Tim.4:8
Tit.2:13
Hebr.9:28
Jaak.5:7
Jaak.5:8
Jaak.5:9
1Piet.1:7
1Piet.1:13
1Piet.4:13
1Piet.5:4
2Piet.1:16
2Piet.3:3
2Piet.3:4
2Piet.3:10
2Piet.3:11
2Piet.3:12
1Joh.2:28
1Joh.3:2
Juud.1:14
Ilm.1:7
Ilm.3:11
Ilm.16:15
Ilm.22:12
Ilm.22:20Näyttää yhden kohdan VT;n puolelta, missä sanotaan, että messias käy täällä kuolemassa ja palaa kahdentuhannen vuoden kuluttua uudestaan.
Jeesus lupasi tulla, ennekuin silloin olemassaoleva sukupolvi on kadonnut, tai opetuslapset ehtivät kiertää kaikki Israelin kaupungit. Hän ei tullut, hän siis petti seuraajansa.
Jeesus sanoi, että Johannes kastaja on Elia, Jeesus puhui myös Helvetistä jota ei ole olemassakaan, joten Jeesus oli myös valhettelija.
Jeesus valhetteli liian usein, miksi minun esim,
pitäisi uskoa valhettelijaa.
1 Tess.4:16-18: "Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa. Rohkaiskaa siis toisianne näillä sanoilla".
Tässä tekstissä Jeesus on "yläilmoissa", eli Hän ei laskeudu maan päälle.- diana*
Mutta kuinka tuo käy yksiin sen kanssa, että uusi Jerusalemi lasketaan taivaasta alas.
diana* kirjoitti:
Mutta kuinka tuo käy yksiin sen kanssa, että uusi Jerusalemi lasketaan taivaasta alas.
Ilm.21 luvussa mainitaan "pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota..."
Mutta eikö "tuhat vuotta" ole ennen tuota tapahtumaa, mistä Ilm.20 luku kertoo?- diana*
Stork kirjoitti:
Ilm.21 luvussa mainitaan "pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota..."
Mutta eikö "tuhat vuotta" ole ennen tuota tapahtumaa, mistä Ilm.20 luku kertoo?siis tuhat vuotta karitsan häissä yläilmoissa?
Eikö ole liian pitkät häät.
Jeesus sanoo ilmestyskirjassa: - taida olla paikalla,
diana* kirjoitti:
siis tuhat vuotta karitsan häissä yläilmoissa?
Eikö ole liian pitkät häät.
Jeesus sanoo ilmestyskirjassa:joten vataanpa omasta puolestani, viemättä Storkilta oikeutta vastata.
Aika on luotu ihmisiä varten, eli kun puhutaan tuhannesta vuodesta, niin ihmiset käsittävät joten kuten, että on kyse pitkästä ajasta, mutta Jumalan luona ei kuitenkaan ole aikaa ollenkaan, koska siellä sitä ei tarvita.
Tidätkö mitä pylväs tässä yhteydessä tarkoittaa? Se ei tarkoita sitä, että ihminen joutuu pylväänä seisomaan, vaan se tarkoittaa ihmistä, jolle annetaan uskollisuutensa takia valta hallita, eli meistä ihmisistä valitaan ikuisuuteen hallitsijoita. - diana*
taida olla paikalla, kirjoitti:
joten vataanpa omasta puolestani, viemättä Storkilta oikeutta vastata.
Aika on luotu ihmisiä varten, eli kun puhutaan tuhannesta vuodesta, niin ihmiset käsittävät joten kuten, että on kyse pitkästä ajasta, mutta Jumalan luona ei kuitenkaan ole aikaa ollenkaan, koska siellä sitä ei tarvita.
Tidätkö mitä pylväs tässä yhteydessä tarkoittaa? Se ei tarkoita sitä, että ihminen joutuu pylväänä seisomaan, vaan se tarkoittaa ihmistä, jolle annetaan uskollisuutensa takia valta hallita, eli meistä ihmisistä valitaan ikuisuuteen hallitsijoita.sinun tulkintaasi, ei ilmestyskirja noin kerro.
Mutta kai tiesit, että VT kertoo ihan maanpääällisistä asioista, ja UT tuonpuoleisista,
vaikka on varastanut VT:n tekstejä.
Ne ovat kaksi eri uskontoa.
Ajassa eläminen on todella ihmisen osa, olen samaa mieltä, ja raamattu opettaa elämään oikein
tässä ajassa, loppu on Jumalan kädessä. diana* kirjoitti:
siis tuhat vuotta karitsan häissä yläilmoissa?
Eikö ole liian pitkät häät.
Jeesus sanoo ilmestyskirjassa:Jeesus palstalla ei ole luultavasti hyvä riidellä oppikysymyksistä, mutta laitan tuohon linkin, josta näkyy millä tavalla ymmärrän lopunajan tapahtumat. Siunausta!
http://www.adventtikirkko.fi/opetus/tuhat.htm- eräs uskova
diana* kirjoitti:
siis tuhat vuotta karitsan häissä yläilmoissa?
Eikö ole liian pitkät häät.
Jeesus sanoo ilmestyskirjassa:Stork edustaa adventismia.
http://www.kotiposti.net/~raamattu/kristinusko/suuntaukset/#tapaus_adventtikirkko_ts._seitsemannen_paivan eräs uskova kirjoitti:
Stork edustaa adventismia.
http://www.kotiposti.net/~raamattu/kristinusko/suuntaukset/#tapaus_adventtikirkko_ts._seitsemannen_paivanOnko sillä nyt Jeesus palstalla merkitystä, mihin kirkkoon kuulun. Kriitikkosivuillako totuus adventtikirkosta löytyy?
Tuossa viralliset nettisivut:
http://www.adventtikirkko.fi/etusivu.html- tunne:
diana* kirjoitti:
sinun tulkintaasi, ei ilmestyskirja noin kerro.
Mutta kai tiesit, että VT kertoo ihan maanpääällisistä asioista, ja UT tuonpuoleisista,
vaikka on varastanut VT:n tekstejä.
Ne ovat kaksi eri uskontoa.
Ajassa eläminen on todella ihmisen osa, olen samaa mieltä, ja raamattu opettaa elämään oikein
tässä ajassa, loppu on Jumalan kädessä.Johanneksen ilmestys 5
1 Ja minä näin valtaistuimella-istuvan oikeassa kädessä kirjakäärön, sisältä ja päältä täyteen kirjoitetun, seitsemällä sinetillä suljetun.
2 Ja minä näin väkevän enkelin, joka suurella äänellä kuulutti: "Kuka on arvollinen avaamaan tämän kirjan ja murtamaan sen sinetit?"
3 Eikä kukaan taivaassa eikä maan päällä eikä maan alla voinut avata kirjaa eikä katsoa siihen.
4 Ja minä itkin kovin sitä, ettei ketään havaittu arvolliseksi avaamaan kirjaa eikä katsomaan siihen.
5 Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä".
6 Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikäänkuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan.
7 Ja se tuli ja otti kirjan valtaistuimella-istuvan oikeasta kädestä.
8 Ja kun se oli ottanut kirjan, niin ne neljä olentoa ja kaksikymmentä neljä vanhinta lankesivat Karitsan eteen, ja heillä oli kantele kullakin, ja heillä oli kultaiset maljat täynnä suitsutuksia, jotka ovat pyhien rukoukset,
9 ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista
10 ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä".
11 Ja minä näin, ja minä kuulin monien enkelien äänen valtaistuimen ja olentojen ja vanhinten ympäriltä, ja heidän lukunsa oli kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat,
12 ja he sanoivat suurella äänellä: "Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen".
13 Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!"
14 Ja ne neljä olentoa sanoivat: "Amen", ja vanhimmat lankesivat kasvoilleen ja kumartaen rukoilivat. - ole väliä
Stork kirjoitti:
Onko sillä nyt Jeesus palstalla merkitystä, mihin kirkkoon kuulun. Kriitikkosivuillako totuus adventtikirkosta löytyy?
Tuossa viralliset nettisivut:
http://www.adventtikirkko.fi/etusivu.htmlmihin me kuulumme, kunhan vain rakastamme Jeesusta. Meidän uskomme kasvaa yhdeksi uskoksi, kun tunnemme Jumalan Sanan ja keskenämme siitä keskustelemme. Oikeastaan minusta näyttää, että tälle palstalle Jumala vaikuttaa heitä, jotka tulevat olemaan sen yhden seurakunnan jäseniä, jonka Jeesus tempaisee kotiin. Ihanaa lähteä pilvien kautta ihanaan maahan.
Ahkeroidaan Sanan tuntemiseksi lukemalla itse Raamattua ja luotetaan siihen, että Pyhä Henki on aina läsnä, kun me etsimme Jumalan valtakunnan asioita. - diana*
tunne: kirjoitti:
Johanneksen ilmestys 5
1 Ja minä näin valtaistuimella-istuvan oikeassa kädessä kirjakäärön, sisältä ja päältä täyteen kirjoitetun, seitsemällä sinetillä suljetun.
2 Ja minä näin väkevän enkelin, joka suurella äänellä kuulutti: "Kuka on arvollinen avaamaan tämän kirjan ja murtamaan sen sinetit?"
3 Eikä kukaan taivaassa eikä maan päällä eikä maan alla voinut avata kirjaa eikä katsoa siihen.
4 Ja minä itkin kovin sitä, ettei ketään havaittu arvolliseksi avaamaan kirjaa eikä katsomaan siihen.
5 Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä".
6 Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikäänkuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan.
7 Ja se tuli ja otti kirjan valtaistuimella-istuvan oikeasta kädestä.
8 Ja kun se oli ottanut kirjan, niin ne neljä olentoa ja kaksikymmentä neljä vanhinta lankesivat Karitsan eteen, ja heillä oli kantele kullakin, ja heillä oli kultaiset maljat täynnä suitsutuksia, jotka ovat pyhien rukoukset,
9 ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista
10 ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä".
11 Ja minä näin, ja minä kuulin monien enkelien äänen valtaistuimen ja olentojen ja vanhinten ympäriltä, ja heidän lukunsa oli kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat,
12 ja he sanoivat suurella äänellä: "Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen".
13 Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!"
14 Ja ne neljä olentoa sanoivat: "Amen", ja vanhimmat lankesivat kasvoilleen ja kumartaen rukoilivat.Juudan sukukunnasta.
Mutta kun Mooses sanoo: - tuli, jota
diana* kirjoitti:
Juudan sukukunnasta.
Mutta kun Mooses sanoo:kansat tottelevat ja Hän tuli äidin ja isän kautta Juudaan suvusta, Daavidin huoneen kautta ja Diana* on niin sokea, että ei antaisi vallan valtikkaa Hänelle, jolle se kuuluu, vaikka Daavidkin antoi.
Sinun on vaikea myöntää ihmeitä, eli sitä, että Jumalan Sana sikisi Pyhästä Hengestä, eli miehellä ja naisella ei ole Häneen muuta osuutta, kuin OTTAA VASTAAN.
Minun on täydellisen helppo myöntää ihmeet ja se, että alkeisvoimilla ei ole Jumalaa rajoittavaa voimaa, eli Jumala voi tehdä mitä ikinä haluaa, eikä mikään sitä estä. Ihmistä Hän ei tehnyt robotiksi, eli ihminen voi olla esteenä pelastukselleen, mutta mikään ei estä Jumalan toimintaa vapaudessa, ei pakotuksessa, vaan vapaudessa. Jumala ei koskaa syö sanaansa ja jos Hän antoi meille vapaan valinnan, niin se sana pysyy. - eräs uskova
Stork kirjoitti:
Onko sillä nyt Jeesus palstalla merkitystä, mihin kirkkoon kuulun. Kriitikkosivuillako totuus adventtikirkosta löytyy?
Tuossa viralliset nettisivut:
http://www.adventtikirkko.fi/etusivu.htmlOn väliä mitä olet tyrkyttämässä. Tyrkytit adventtikirkon sivuja, etkä Jeesusta.
http://koti.mbnet.fi/kyti/mita_adventistit_eivat_kerro_sinulle.htm eräs uskova kirjoitti:
On väliä mitä olet tyrkyttämässä. Tyrkytit adventtikirkon sivuja, etkä Jeesusta.
http://koti.mbnet.fi/kyti/mita_adventistit_eivat_kerro_sinulle.htm"Tyrkytin" adventtikirkon sivuja, koska sinä laitoit panettelusivujen linkit, kuten nytkin. Aloituksen tekijälle laitoin linkin lopunajan tapahtumista, koska minusta ei ole hyvä tällä palstalla riidellä opinkohdista. Jokainen saa valita avaako linkin vai ei.
- eräs uskova
Stork kirjoitti:
"Tyrkytin" adventtikirkon sivuja, koska sinä laitoit panettelusivujen linkit, kuten nytkin. Aloituksen tekijälle laitoin linkin lopunajan tapahtumista, koska minusta ei ole hyvä tällä palstalla riidellä opinkohdista. Jokainen saa valita avaako linkin vai ei.
Äläs nyt hermostu. Eivät nuo ole kaikille panettelusivuja niinkuin mainitset. Vaan asiallista kritiikkiä teistä ulkopuolisten ja ex.sisäpiirin silmin.
- hildurvonhopsis
diana* kirjoitti:
Mutta kuinka tuo käy yksiin sen kanssa, että uusi Jerusalemi lasketaan taivaasta alas.
Uusi Jerusalem ja uudet taivaat ja maa tulee ja Jeesus ja hänen omansa hallitsevat siellä.
Taivaan valtakunta
Matt.13:24
Matt.13:25
Matt.13:26
Matt.13:27
Matt.13:28
Matt.13:29
Matt.13:30
Matt.13:31
Matt.13:32
Matt.13:33
Matt.13:44
Matt.13:45
Matt.13:47
Matt.13:48
Matt.13:49
Matt.13:50
Matt.16:19
Matt.18:3
Matt.18:23
Matt.18:24
Matt.18:25
Matt.18:26
Matt.18:27
Matt.18:28
Matt.18:29
Matt.18:30
Matt.18:31
Matt.18:32
Matt.18:33
Matt.18:34
Matt.18:35
Matt.19:14
Matt.19:23
Matt.19:24
Matt.20:1
Matt.20:2
Matt.20:3
Matt.20:4
Matt.20:5
Matt.20:6
Matt.20:7
Matt.20:8
Matt.20:9
Matt.20:10
Matt.20:11
Matt.20:12
Matt.20:13
Matt.20:14
Matt.20:15
Matt.20:16
Matt.22:2
Matt.22:3
Matt.22:4
Matt.22:5
Matt.22:6
Matt.22:7
Matt.22:8
Matt.22:9
Matt.22:10
Matt.22:11
Matt.22:12
Matt.22:13
Matt.22:14
Matt.25:1
Matt.25:2
Matt.25:3
Matt.25:4
Matt.25:5
Matt.25:6
Matt.25:7
Matt.25:8
Matt.25:9
Matt.25:10
Matt.25:11
Matt.25:12
Matt.25:13
Matt.25:14
Matt.25:15
Matt.25:16
Matt.25:17
Matt.25:18
Matt.25:19
Matt.25:20
Matt.25:21
Matt.25:22
Matt.25:23
Matt.25:24
Matt.25:25
Matt.25:26
Matt.25:27
Matt.25:28
Matt.25:29
Matt.25:30
Mark.4:26
Mark.4:27
Mark.4:28
Mark.4:29
Mark.4:30
Mark.4:31
Mark.10:14
Mark.10:23
Mark.10:24
Mark.10:25
Luuk.8:1
Luuk.8:10
Luuk.13:18
Luuk.13:19
Luuk.13:21
Luuk.14:16
Luuk.14:17
Luuk.14:18
Luuk.14:19
Luuk.14:20
Luuk.14:21
Luuk.14:22
Luuk.14:23
Luuk.14:24
Luuk.18:16
Luuk.18:24
Luuk.18:25
Luuk.18:29
Luuk.18:30
Luuk.19:12
Luuk.19:13
Luuk.19:14
Luuk.19:15
Luuk.19:16
Luuk.19:17
Luuk.19:18
Luuk.19:19
Luuk.19:20
Luuk.19:21
Luuk.19:22
Luuk.19:23
Luuk.19:24
Luuk.19:25
Luuk.19:26
Luuk.19:27
Joh.18:36
Room.14:17 - hildurvonhopsis
diana* kirjoitti:
sinun tulkintaasi, ei ilmestyskirja noin kerro.
Mutta kai tiesit, että VT kertoo ihan maanpääällisistä asioista, ja UT tuonpuoleisista,
vaikka on varastanut VT:n tekstejä.
Ne ovat kaksi eri uskontoa.
Ajassa eläminen on todella ihmisen osa, olen samaa mieltä, ja raamattu opettaa elämään oikein
tässä ajassa, loppu on Jumalan kädessä.Matt. 24:36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
Ilm. 1:7 Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.
Apostolien teot 1
11 ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."
Matt. 25:13 Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.
Matt. 24:42 Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.
Matteus 24
44 Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee. - hildurvonhopsis
Stork kirjoitti:
Onko sillä nyt Jeesus palstalla merkitystä, mihin kirkkoon kuulun. Kriitikkosivuillako totuus adventtikirkosta löytyy?
Tuossa viralliset nettisivut:
http://www.adventtikirkko.fi/etusivu.htmlTervetuloa tälle palstalle Stork.
Kirkko ei pelasta, vaan Jeesus :0)
Mielestäni paras traktaatti on:
"Mikä kirkko pelastaa?"
(traktaatista)
♥ Mikä kirkko pelastaa? ♥
NIIN mikä kirkko pelastaa?
*”Pitäisikö minun kuulua ehdottomasti kirkkoon, että pelastuisin?”
- Ei lainkaan, hyvä ystävä. Olisi ajan tuhlausta, jos koettaisin taivuttaa teitä vain kirkon jäseneksi.
*”Uskotteko sitten, että jokin toinen uskonsuunta pelastaisi minut?”
- Ei varmastikaan.
*”Te olette kirkon jäsen ja puhutte tuolla tavalla!”
-Niin olen, mutta en ole koskaan pyytänyt ketään kääntymään kirkkoon.
*”Nyt minä en ollenkaan ymmärrä teitä. Ettekö usko, että kirkko voi pelastaa?”
-Ei voi, eikä millään kirkolla tai uskonsuunnalla ole voimaa pelastaa ihmistä synnin vallasta.
*”Voi kauheata! Kuinka ihminen sitten voi pelastua. Eikö se ole aivan toivotonta?”
-Ei ollenkaan. Vaikka yksikään kirkko ei voi pelastaa, JEESUS VOI .
*”Jeesus?”
-Niin juuri, hyvä ystävä. Minkään niminen kirkko tai suunta ei voi pelastaa ketään, mutta elävä henkilö, Jumalan ainokainen Poika, Jeesus Kristus on tullut pelastamaan syntisiä. KIRKKOON KUULUMINEN EI SINÄNSÄ PELASTA KETÄÄN, sillä kaikissa kirkoissa on tuhansia pelastumattomia jäseniä, tuhansia, jotka ovat vuosikaudet harrastaneet kristillisyyttä, mutta eivät ole milloinkaan antaneet Jeesuksen Kristuksen pelastaa itseään synnin vallasta.
*”Sen vuoksi en ehkä minäkään ole saanut rauhaa. Mutta eikö kirkko todellakaan voi antaa rauhaa ihmisen sieluun?”
-Ei voi. Mikään uskonnonharjoittaminen ei tuo rauhaa ihmisen sydämeen. USKONTO EI PELASTA KETÄÄN, MUTTA JEESUS KRISTUS PELASTAA.
*” Oletteko siitä aivan varma?”
-Olen ehdottomasti! Jumala sanoo Raamatussa:
”Ei ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.” (Apt. 4:12).
*”Voi hyvänen aika! Mutta mitä ihmisen on tehtävä pelastuakseen?”
-Raamatussa sanotaan näin: …”sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä” Siis vain Jeesus vapahtaa synneistä, eivät papit, eikä kirkot.
*”Mitä minun on sitten tehtävä?”
-Uskokaa Herraan Jeesukseen ja seuratkaa häntä sillä ”kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä.” (Joh. 1:12).
*”Mutta ottaako hän minut vastaan?”
-Kuulkaapa nyt tarkoin, mitä Jeesus on sanonut: ”Sitä joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos”(Joh. 6:37).
*”JUMALAN KIITOS, JOS SE ON TOTTA”.
-Se on totta, kiittäkää todella Jumalaa, sillä hän rakastaa teitä. Jumala rakasti niin paljon, että antoi ainokaisen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen kuolemaan syntienne tähden. Jeesus kantoi teidänkin syntinne ruumiissaan ja sielussaan ristille. Sen perusteella Jumala tarjoaa meille pelastusta. Kun tulette hänen tykönsä uskossa ja vastaanotatte hänen tarjoamansa lahjan, niin saatte syntinne anteeksi ja iankaikkisen elämän. Kun uskotte Jeesukseen, koette tämän todeksi.
*”Sen minä tosiaankin haluan tehdä. –Olen kaivannut rauhaa sieluuni ja olen etsinyt sitä kaikkialta. Nyt nuo teidän sananne ovat avanneet silmäni näkemään, että vain Jeesus Kristus antaa pelastuksen ja sielun rauhan.
.................†††..................
♥ ENTÄ SINÄ, HYVÄ LUKIJA,
TAHTOISITKO SINÄKIN OTTAA VASTAAN JEESUKSEN KRISTUKSEN OMAKSI VAPAHTAJAKSESI ? ♥
♥ Kun tuon traktaatin on lukenut huomaa, ettei mikään kirkko tai seurakunta pelasta ♥
…”Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi”. (Markus 1:14)
Apt.4:12: "Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."
Apt.10:43: "Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
Apt.16:31 "Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut niin myös sinun perhekuntasi".
Room.8:14-18: "Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia. Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba, Isä!" Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme. Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin".
Room.10:9,10: "Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan".
1 Kor.3:11: "Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus".
Ef.2:8,9: "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, että itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojenne kautta, ettei kukaan kerskaisi".
Fil.1:6: "varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka".
Fil.2:13: "sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi".
Hebr.13:5,8: "Älkää olko vaelluksissanne ahneita; tyytykää siihen, mitä teillä on; sillä hän itse on sanonut: En minä sinua hylkää enkä sinua jätä. Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
1 Piet.2:21: "Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä".
Jos olet uudestisyntynyt ja Pyhä Henki on päässyt sydämeesi asumaan olet pelastettu Jumalan lapsi. Pyhä Henki avaa Jumalan sanaa ja meidän tehtävämme on vaeltaa Sanan valossa vaikuttimenamme rakkaus Jeesukseen.
Jeesus sinua siunatkoon!
•°*”˜˜”*°•. ˜”*°••°*”˜ .•°*”˜˜”*°•. .•°*”˜˜”*°•.
.•°*”˜ .•°*”˜ † Jeesus † ˜”*°•. ˜”*°•.
.•°*”˜.•°*”˜.•°*”˜ ˜”*°•.˜”*°•.˜”*° .•°*”˜˜”*°•. - hildurvonhopsis
eräs uskova kirjoitti:
Stork edustaa adventismia.
http://www.kotiposti.net/~raamattu/kristinusko/suuntaukset/#tapaus_adventtikirkko_ts._seitsemannen_paivanhttp://www.kotiposti.net/~raamattu/kristinusko/suuntaukset/#tapaus_adventtikirkko_ts._seitsemannen_paivan
Adventistit opettavat, että Jeesus on Jumalan Poika. Tuolla sivulla sanottiin heidän opettavan, että 'Jeesus on arkkienkeli Mikael'
Tunnen monia adventisteja ja Raamattua he kyllä lukevat ja Jeesukseen uskovat, niin kuin mekin.
Itse olen ev.lut.kirkon jäsen - toistaiseksi.
Käyn kuitenkin palnon vapaissa suunnissa ja jopa lestadiolaistenkin joissakin tilaisuuksissa :0)
Mikään kirkko tai seurakunta ei ole TÄYDELLINEN ja jokaisessa kirkossa ja seurakunnassa on monenlaisia ihmisiä ja monenlaisessa kristillisen kasvun vaiheessa olevia ihmisiä.
Pappien joukossa on paljon ns. leipäpappeja, jotka eivät itse usko evankeliumia. Leipäpapit puhuvat ympäripyöreitä ja yrittävät miellyttää kirkkokansaa. Uskovaisen papin ja 'leipäpapin' puheen ainakin minä erotan melko pian hänen puheestaan ja rukouksistaan.
Mikään kirkko ei pelasta, vaan Pelastajamme ja Vapahtajamme ja Herramme on JEESUS, niin kuin Raamattu meille opettaa.
Älkää kaikkia henkiä uskoko...
1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
4 Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.
5 He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä.
6 Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
7 Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan
8 Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
9 Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
10 Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
11 Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.
12 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä.
13 Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä.
14 Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi.
15 Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.
16 Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.
17 Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.
18 Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.
19 Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.
20 Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.
21 Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä. 1. Johanneksen kirje 4 :1 – 21 - eräs uskova
hildurvonhopsis kirjoitti:
http://www.kotiposti.net/~raamattu/kristinusko/suuntaukset/#tapaus_adventtikirkko_ts._seitsemannen_paivan

21 Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä. 1. Johanneksen kirje 4 :1 – 21Sinä siis hyväksyt adventismin itsellesi joka opettaa..
1) Mooseksen lain sapattikäsky on ikuinen ja voimassa uuden liiton aikanakin
2) sapatti on säädetty luomisen päätteeksi ihmiskunnalle luomisen muistoksi ja lepopäiväksi
3) sapatti on Kristuksen lunastuksen muistomerkki ja merkki pyhityksestä
4) sunnuntain pitäminen on "antikristillistä ja pakanallista luopumusta" ja "katolisen kirkon ylivallan merkki"
5) sapatin pitäminen tulee olemaan ratkaiseva "viimeinen testi" lopun aikana (joka adventistien mukaan alkoi vuonna 1844)
6) ne, jotka tämän lopunajallisen "kuuliaisuuden kokeen" aikana jatkavat sunnuntain pitämistä, ottavat antikristuksen eli pedon merkin (Ilm. 13) eivätkä voi pelastua.
7) Adventismin mukaan USA on "väärä profeetta" (Ilm.13:11s.), joka laittaa täytäntöön
"antikristuksen" eli adventistien mukaan Rooman paavin vaatimuksen sunnuntain pitämisestä kuolemanrangaistuksen uhalla. USA siis tulisi toimimaan katolisen kirkon liittolaisena ja sapatin pitäjät joutuisivat vainotuiksi toisten kristittyjen (= "luopiokristittyjen") ja valtiovallan taholta (Jumalan väliintulo sitten pelastaisi "jäännöskansan" ihmeellisesti ja taivaalla näkyisi "lain taulut" Jumalan tuomiopäivänä).
http://www.argumentti.fi/adventismi/adventismi_tutkivatuomio_ellenwhite.php?id=40 - eräs uskova
hildurvonhopsis kirjoitti:
http://www.kotiposti.net/~raamattu/kristinusko/suuntaukset/#tapaus_adventtikirkko_ts._seitsemannen_paivan
Adventistit opettavat, että Jeesus on Jumalan Poika. Tuolla sivulla sanottiin heidän opettavan, että 'Jeesus on arkkienkeli Mikael'
Tunnen monia adventisteja ja Raamattua he kyllä lukevat ja Jeesukseen uskovat, niin kuin mekin.
Itse olen ev.lut.kirkon jäsen - toistaiseksi.
Käyn kuitenkin palnon vapaissa suunnissa ja jopa lestadiolaistenkin joissakin tilaisuuksissa :0)
Mikään kirkko tai seurakunta ei ole TÄYDELLINEN ja jokaisessa kirkossa ja seurakunnassa on monenlaisia ihmisiä ja monenlaisessa kristillisen kasvun vaiheessa olevia ihmisiä.
Pappien joukossa on paljon ns. leipäpappeja, jotka eivät itse usko evankeliumia. Leipäpapit puhuvat ympäripyöreitä ja yrittävät miellyttää kirkkokansaa. Uskovaisen papin ja 'leipäpapin' puheen ainakin minä erotan melko pian hänen puheestaan ja rukouksistaan.
Mikään kirkko ei pelasta, vaan Pelastajamme ja Vapahtajamme ja Herramme on JEESUS, niin kuin Raamattu meille opettaa.
Älkää kaikkia henkiä uskoko...
1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
4 Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.
5 He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä.
6 Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
7 Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan
8 Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
9 Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
10 Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
11 Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.
12 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä.
13 Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä.
14 Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi.
15 Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.
16 Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.
17 Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.
18 Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.
19 Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.
20 Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.
21 Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä. 1. Johanneksen kirje 4 :1 – 21Nämä omakohtaiset todistukset kertoo mistä lähteneet pois ja miksi. Luehan..
http://www.formeradventist.com/stories.html - diana*
hildurvonhopsis kirjoitti:
Uusi Jerusalem ja uudet taivaat ja maa tulee ja Jeesus ja hänen omansa hallitsevat siellä.
Taivaan valtakunta
Matt.13:24
Matt.13:25
Matt.13:26
Matt.13:27
Matt.13:28
Matt.13:29
Matt.13:30
Matt.13:31
Matt.13:32
Matt.13:33
Matt.13:44
Matt.13:45
Matt.13:47
Matt.13:48
Matt.13:49
Matt.13:50
Matt.16:19
Matt.18:3
Matt.18:23
Matt.18:24
Matt.18:25
Matt.18:26
Matt.18:27
Matt.18:28
Matt.18:29
Matt.18:30
Matt.18:31
Matt.18:32
Matt.18:33
Matt.18:34
Matt.18:35
Matt.19:14
Matt.19:23
Matt.19:24
Matt.20:1
Matt.20:2
Matt.20:3
Matt.20:4
Matt.20:5
Matt.20:6
Matt.20:7
Matt.20:8
Matt.20:9
Matt.20:10
Matt.20:11
Matt.20:12
Matt.20:13
Matt.20:14
Matt.20:15
Matt.20:16
Matt.22:2
Matt.22:3
Matt.22:4
Matt.22:5
Matt.22:6
Matt.22:7
Matt.22:8
Matt.22:9
Matt.22:10
Matt.22:11
Matt.22:12
Matt.22:13
Matt.22:14
Matt.25:1
Matt.25:2
Matt.25:3
Matt.25:4
Matt.25:5
Matt.25:6
Matt.25:7
Matt.25:8
Matt.25:9
Matt.25:10
Matt.25:11
Matt.25:12
Matt.25:13
Matt.25:14
Matt.25:15
Matt.25:16
Matt.25:17
Matt.25:18
Matt.25:19
Matt.25:20
Matt.25:21
Matt.25:22
Matt.25:23
Matt.25:24
Matt.25:25
Matt.25:26
Matt.25:27
Matt.25:28
Matt.25:29
Matt.25:30
Mark.4:26
Mark.4:27
Mark.4:28
Mark.4:29
Mark.4:30
Mark.4:31
Mark.10:14
Mark.10:23
Mark.10:24
Mark.10:25
Luuk.8:1
Luuk.8:10
Luuk.13:18
Luuk.13:19
Luuk.13:21
Luuk.14:16
Luuk.14:17
Luuk.14:18
Luuk.14:19
Luuk.14:20
Luuk.14:21
Luuk.14:22
Luuk.14:23
Luuk.14:24
Luuk.18:16
Luuk.18:24
Luuk.18:25
Luuk.18:29
Luuk.18:30
Luuk.19:12
Luuk.19:13
Luuk.19:14
Luuk.19:15
Luuk.19:16
Luuk.19:17
Luuk.19:18
Luuk.19:19
Luuk.19:20
Luuk.19:21
Luuk.19:22
Luuk.19:23
Luuk.19:24
Luuk.19:25
Luuk.19:26
Luuk.19:27
Joh.18:36
Room.14:17yhtään kohtaa VT.n puolelta.
Jerusalem on jo olemassa, ellet ole sattunut huomaamaan. Se oli kaksituhatta vuotta pakanoiden
tallattavana, mutta Israel on noussut "kuolleista" ymmärrätkö.
Kristityillä ei ole sen asian kanssa mitään tekemistä.
Kritityt ovat pahimmat juutalaisten vainolaiset, olen tämän sanonut jo aikaisemminkin.
Minä en tiedä, missä teidän Taivaan valtakunta
on, mutta Jerusalem on jo olemassa.
- hildurvonhopsis
Näin sanoo Raamattu:
Matteus 24
44 Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.
Ilm. 1:7 Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.
Apostolien teot 1
11 ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."
Mal. 1:5 Ja teidän silmänne saavat nähdä sen, ja te sanotte: "Herra on suuri Israelin rajojen ulkopuolellakin".
Sak. 2:10 Riemuitse ja iloitse, tytär Siion! Sillä minä tulen ja asun sinun keskelläsi, sanoo Herra.
Sak. 8:3 Näin sanoo Herra: Minä käännyn jälleen Siionin puoleen ja tulen asumaan Jerusalemin keskelle, ja Jerusalemia kutsutaan Uskolliseksi Kaupungiksi ja Herran Sebaotin vuorta Pyhäksi Vuoreksi.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
Ilm. 3:3 Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.
Ilm. 3:11 Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.
Ilm. 22:20 Hän, joka näitä todistaa, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian". Amen, tule, Herra Jeesus!
Ilm. 22:7 Ja katso, minä tulen pian. Autuas se, joka ottaa tämän kirjan ennustuksen sanoista vaarin!"
Ilm. 22:12 Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan
Sakarja 41 Katso, Herran päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun keskelläsi.
2 Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista.
3 Ja Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä.
4 Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.
5 Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.
6 Sinä päivänä ei ole valoa: loistavat tähdet sammuvat.
7 Se on oleva yhtämittaista päivää-Herralle on se tunnettu-ei vaihdu päivä ja yö; ja ehtoolla on oleva valoisata.
8 Sinä päivänä elävät vedet virtaavat Jerusalemista: toiset puolet niistä Idänmerta kohti, toiset puolet Länsimerta kohti. Niin on tapahtuva kesät ja talvet.
9 Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva yksi ja hänen nimensä yksi.
10 Koko maa muuttuu tasaiseksi kuin Aromaa Gebasta Rimmoniin asti, Jerusalemin eteläpuolelle. Ja tämä on oleva korkea ja oleva asuttu, paikallansa, Benjaminin portista entisen portin sijaan asti, Kulmaporttiin ja Hananelin-torniin asti, kuninkaan viinikuurniin asti.
11 He asuvat siellä, eikä vihitä sitä enää tuhon omaksi, ja Jerusalem on oleva asuttu, oleva turvassa.
12 Ja tämä on oleva vitsaus, jolla Herra rankaisee niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan: hän mädättää siltä kansalta lihan, kun se vielä seisoo jaloillaan, sen silmät mätänevät kuopissansa, ja sen kieli mätänee sen suussa.
13 Sinä päivänä on tuleva Herralta suuri hämminki heidän sekaansa, niin että he käyvät kiinni toinen toisensa käteen ja toisen käsi kohoaa toisen kättä vastaan.
14 Myös Juuda on sotiva Jerusalemissa, ja kaikkien pakanakansojen rikkaudet kootaan joka taholta: kullat ja hopeat ja ylen paljon vaatteita.
15 Samoin on vitsaus kohtaava hevosia ja muuleja ja kameleja ja aaseja ja kaikkea karjaa, mitä niissä leireissä on-samankaltainen vitsaus.
16 Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa.
17 Ja mitkä maan sukukunnista eivät käy ylös Jerusalemiin kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, niille ei tule sadetta.
18 Ja jos egyptiläisten sukukunta ei käy eikä tule sinne ylös, ei tule sitä heillekään; vaan heitä on kohtaava se vitsaus, millä Herra rankaisee niitä pakanakansoja, jotka eivät tule sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa.
19 Tämä on oleva egyptiläisten synnin palkka ja kaikkien niiden pakanakansojen synnin palkka, jotka eivät käy sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa.
20 Sinä päivänä on oleva hevosten kulkusissa kirjoitus: "Pyhitetty Herralle". Ja padat Herran temppelissä ovat uhrimaljain vertaisia, jotka ovat alttarin edessä.
21 Ja jokainen pata Jerusalemissa ja Juudassa on oleva pyhitetty Herralle Sebaotille, ja kaikki uhraajat tulevat ja ottavat niitä ja keittävät niissä. Eikä ole enää sinä päivänä yhtään kaupustelijaa Herran Sebaotin temppelissä.
Aam. 4:2 Herra, Herra on vannonut pyhyytensä kautta: Totisesti, katso, päivät tulevat teille, jolloin teidät temmataan ylös koukuilla ja viimeisetkin teistä kalaongilla.
1. Tess. 4:17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
2. Tessalonikalaiskirje 1:1 Paavali ja Silvanus ja Timoteus tessalonikalaisten seurakunnalle Jumalassa, meidän Isässämme, ja Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa.
2 Armo teille ja rauha Isältä Jumalalta ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
3 Me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, niinkuin oikein onkin, koska teidän uskonne runsaasti kasvaa ja keskinäinen rakkautenne lisääntyy itsekussakin, kaikissa teissä,
4 niin että me itsekin Jumalan seurakunnissa kerskaamme teistä, teidän kärsivällisyydestänne ja uskostanne kaikissa vainoissanne ja ahdistuksissa, joita teillä on kestettävänä
5 ja jotka ovat osoituksena Jumalan vanhurskaasta tuomiosta, että teidät katsottaisiin arvollisiksi Jumalan valtakuntaan, jonka tähden kärsittekin,
6 koskapa Jumala katsoo oikeaksi kostaa ahdistuksella niille, jotka teitä ahdistavat,
7 ja antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa
8 tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille.
9 Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta,
10 kun hän sinä päivänä tulee, että hän kirkastuisi pyhissänsä ja olisi ihmeteltävä kaikissa uskovissa, sillä te olette uskoneet meidän todistuksemme.
11 Sitä varten me aina rukoilemmekin teidän puolestanne, että meidän Jumalamme katsoisi teidät kutsumisensa arvoisiksi ja voimallisesti saattaisi täydelliseksi kaiken teidän halunne hyvään ja teidän uskonne teot,
12 että meidän Herramme Jeesuksen nimi teissä kirkastuisi ja te hänessä, meidän Jumalamme ja Herran Jeesuksen Kristuksen armon mukaan.- diana*
....nyt pilkkaa, kunhan kyselen minkä verran teillä on ymmärrystä siinä mitä puhutte, teillä
on niin paljon erimielisyyttä.
Älä yhdistä VT JA UT, koska VT puhuu ihan maanpäällisistä asioista, UT taas tuonpuoleisista.
VT puhuu Jumalasta, kun puhuu Herrasta, se ei siis tarkoita Jeesusta.
Olen tuolla aikaisemmin jo puhunut ilmestyskirjan
mainitsemasta Uudesta Jerusalemista, joka lasketaan taivaasta alas. Se on kristittyjen Jerusalem, missä sitten lieneekään.
Älkää sotkeko sitä olemassaolevaan Jerusalemiin, joka kuuluu juutalaisille, ei kristityille, koska kristitty on aina ollut juutalaisten pahin vainolainen. - hildurvonhopsis
diana* kirjoitti:
....nyt pilkkaa, kunhan kyselen minkä verran teillä on ymmärrystä siinä mitä puhutte, teillä
on niin paljon erimielisyyttä.
Älä yhdistä VT JA UT, koska VT puhuu ihan maanpäällisistä asioista, UT taas tuonpuoleisista.
VT puhuu Jumalasta, kun puhuu Herrasta, se ei siis tarkoita Jeesusta.
Olen tuolla aikaisemmin jo puhunut ilmestyskirjan
mainitsemasta Uudesta Jerusalemista, joka lasketaan taivaasta alas. Se on kristittyjen Jerusalem, missä sitten lieneekään.
Älkää sotkeko sitä olemassaolevaan Jerusalemiin, joka kuuluu juutalaisille, ei kristityille, koska kristitty on aina ollut juutalaisten pahin vainolainen.
SUURELLA taivaallisella voimalla ja kirkkaudella, niin että KAIKKIEN SILMÄT saavat sen nähdä. Jeesus tulee TAIVAALLISELLA voimalla ja kaikki häneen turvaavat temmataan yläilmoihin Häntä vastaan, myöskin ne jotka ovat nukkuneet kuolon uneen uskossa Kristukseen.
Jeesuksen jalat eivät edes koske maan kamaraa, vaan meidät, jotka uskomme Hänen nimiinsä temmataan ylös taivaan pilviin Häntä vastaan, ja niin saamme AINA olla Hänen kanssaan.- hildurvonhopsis
Aam. 4:2 Herra, Herra on vannonut pyhyytensä kautta: Totisesti, katso, päivät tulevat teille, jolloin teidät temmataan ylös koukuilla ja viimeisetkin teistä kalaongilla.
1. Tess. 4:17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
Matt. 24:36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
Matt. 25:13 Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.
Matt. 24:42 Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. - täyttää lupauksensa
Jeesukseen uskovat vanhurskautetaan ja he menevät taivaaseen. Sen jälkeen kun Kristukseen uskossa kuolleet ovat nousseet kuolleista, heidät yhdessä elossa olevien pyhien kanssa temmataan "pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan"
(1.Tess. 4:17).
täyttSilloin Kristus täyttää lupauksensa, jonka hän antoi juuri ennen lähtöään tästä maailmasta:
"Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen"
(Joh. 14:3).
Jeesus nimitti paikkaa, jonne hän veisi seuraajansa, Isänsä kodiksi, jossa on "monta huonetta"
(Joh. 14:2).
Jeesus viittasi Uuteen Jerusalemiin, joka ei tule tämän maan päälle ennen kuin tuhatvuotiskauden jälkeen. Toisessa tulemuksessa siis Kristukseen uskovat ovat vanhurskautettuja ja heidät temmataan "yläilmoihin" Herraa vastaan; heidän määränpäänsä on taivas - ei tämä maapallo, jonka he silloin jättävät.
Kristus ei perusta kirkkauden valtakuntaansa maan päälle tuona ajankohtana. Hän tekee sen vasta tuhatvuotiskauden päätyttyä. - diana*
täyttää lupauksensa kirjoitti:
Jeesukseen uskovat vanhurskautetaan ja he menevät taivaaseen. Sen jälkeen kun Kristukseen uskossa kuolleet ovat nousseet kuolleista, heidät yhdessä elossa olevien pyhien kanssa temmataan "pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan"
(1.Tess. 4:17).
täyttSilloin Kristus täyttää lupauksensa, jonka hän antoi juuri ennen lähtöään tästä maailmasta:
"Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen"
(Joh. 14:3).
Jeesus nimitti paikkaa, jonne hän veisi seuraajansa, Isänsä kodiksi, jossa on "monta huonetta"
(Joh. 14:2).
Jeesus viittasi Uuteen Jerusalemiin, joka ei tule tämän maan päälle ennen kuin tuhatvuotiskauden jälkeen. Toisessa tulemuksessa siis Kristukseen uskovat ovat vanhurskautettuja ja heidät temmataan "yläilmoihin" Herraa vastaan; heidän määränpäänsä on taivas - ei tämä maapallo, jonka he silloin jättävät.
Kristus ei perusta kirkkauden valtakuntaansa maan päälle tuona ajankohtana. Hän tekee sen vasta tuhatvuotiskauden päätyttyä.Menkää vaan, sopii mulle, kunhan ette sotke asioita olemassa olevaan Israeliin, eli juutalaisten luvattuun maahan ja Jerusalemiin, joka kuuluu myös juutalaisille.
Jumala on täyttänyt lupauksensa Israelin kansalle, eikä siinä ole tarvittu Jeesusta, siksi minä uskon Israelin Pyhään.
Jospa Jeesuskin täyttää teille lupauksensa,
toivotaan niin, vaikka raamattu kyllä sanoo, että
hän joutuu alistumaan isän tahtoon. diana* kirjoitti:
Menkää vaan, sopii mulle, kunhan ette sotke asioita olemassa olevaan Israeliin, eli juutalaisten luvattuun maahan ja Jerusalemiin, joka kuuluu myös juutalaisille.
Jumala on täyttänyt lupauksensa Israelin kansalle, eikä siinä ole tarvittu Jeesusta, siksi minä uskon Israelin Pyhään.
Jospa Jeesuskin täyttää teille lupauksensa,
toivotaan niin, vaikka raamattu kyllä sanoo, että
hän joutuu alistumaan isän tahtoon.Israelin Pyhä! Jeesus ON täyttänyt KAIKEN. Hänen kauttaan vain voimme kelvata Jumalalle. Hän ON SE MESSIAS josta vanha testamentti kirjoittaa, emme enää odota uutta messiasta, sillä Jeesus Kristus ON lihaan tullut JUMALAN POIKA:)
- hildurvonhopsis
diana* kirjoitti:
Menkää vaan, sopii mulle, kunhan ette sotke asioita olemassa olevaan Israeliin, eli juutalaisten luvattuun maahan ja Jerusalemiin, joka kuuluu myös juutalaisille.
Jumala on täyttänyt lupauksensa Israelin kansalle, eikä siinä ole tarvittu Jeesusta, siksi minä uskon Israelin Pyhään.
Jospa Jeesuskin täyttää teille lupauksensa,
toivotaan niin, vaikka raamattu kyllä sanoo, että
hän joutuu alistumaan isän tahtoon.http://ftp.funet.fi/pub/doc/bible/html/finnish/1933,38/hae/hakemisto.html
Katso aakkosista:
'Jeesuksen nimet' ja Raamatun kohdat. - diana*
Sirkka-Iita kirjoitti:
Israelin Pyhä! Jeesus ON täyttänyt KAIKEN. Hänen kauttaan vain voimme kelvata Jumalalle. Hän ON SE MESSIAS josta vanha testamentti kirjoittaa, emme enää odota uutta messiasta, sillä Jeesus Kristus ON lihaan tullut JUMALAN POIKA:)
on Jumala YHWH. Ei ihminen.
Messias taas on ihminen, mutta ei kenenkään syntien sovittaja, vaan rauhan tuoja.
Ihan maanpäällisen rauhan, jolloin aseet taotaan auroiksi ja paha hävitetään.
Häntä ei palvota, hän tekee tehtävänsä ja kuolee niinkuin muutkin.
Jeesus on kuollut, eikä tullut takaisin silloin kun lupasi, joten hän on petturi. - alla olevalla palstalla:
diana* kirjoitti:
on Jumala YHWH. Ei ihminen.
Messias taas on ihminen, mutta ei kenenkään syntien sovittaja, vaan rauhan tuoja.
Ihan maanpäällisen rauhan, jolloin aseet taotaan auroiksi ja paha hävitetään.
Häntä ei palvota, hän tekee tehtävänsä ja kuolee niinkuin muutkin.
Jeesus on kuollut, eikä tullut takaisin silloin kun lupasi, joten hän on petturi. - diana*
alla olevalla palstalla: kirjoitti:
Siellä oli ensimmäinen aloitus Jeesuksesta.
Lue Vanhaa testamenttia, siellä kerrotaan messiaasta ja Jumalasta myös.
- hildurvonhopsis
Matt. 24:36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
Matt. 25:13 Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.
Matt. 24:42 Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.
Lukekaa Raamattua !
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible- diana*
ollut tietoa, että MINNE Jeesus tulee.
- Maruanne*
diana* kirjoitti:
ollut tietoa, että MINNE Jeesus tulee.
Hän tulee pilvissä, eikä astu alas maan kamaralle vaan Jeesuksen omat temmataan ylös Herraa vastaan yläilmoihin. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. "Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta! Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta" (Ilm.20:6).
Kun Jeesus tulee kaikkien pyhiensä kanssa alas taivaasta tuhannen vuoden kuluttua, silloin "Hän seisoo sinä päivänä Öljymäellä, joka halkeaa kahtia idästä länteen, toinen puoli vuoresta väistyy pohjoiseen, toinen puoli etelään, ja välille syntyy laakso" (Sak.14:4).
Siis vastaus on: Öljymäelle, mutta ei ensimmäisellä kerralla, vaan sitten, kun Hän tulee pyhiensä kanssa. Ja silloin "Herra itse lähtee sotaan viholliskansoja vastaan"(Sak.14:3). - toinen käsitys
Maruanne* kirjoitti:
Hän tulee pilvissä, eikä astu alas maan kamaralle vaan Jeesuksen omat temmataan ylös Herraa vastaan yläilmoihin. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. "Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta! Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta" (Ilm.20:6).
Kun Jeesus tulee kaikkien pyhiensä kanssa alas taivaasta tuhannen vuoden kuluttua, silloin "Hän seisoo sinä päivänä Öljymäellä, joka halkeaa kahtia idästä länteen, toinen puoli vuoresta väistyy pohjoiseen, toinen puoli etelään, ja välille syntyy laakso" (Sak.14:4).
Siis vastaus on: Öljymäelle, mutta ei ensimmäisellä kerralla, vaan sitten, kun Hän tulee pyhiensä kanssa. Ja silloin "Herra itse lähtee sotaan viholliskansoja vastaan"(Sak.14:3)."Kun Jeesus tulee kaikkien pyhiensä kanssa alas taivaasta tuhannen vuoden kuluttua"
Tarkoitatko, että ns. tuhatvuotinen valtakunta alkaa uskovien 'tempauksen' jälkeen taivaassa ja päättyy Jeesuksen ja Hänen omiensa laskeutumiseen Öljymäelle?
Jos siis tarkoitat, että tuhatvuotinen valtakunta vietetään taivaassa, niin keitä Jeesus ja pyhät hallitsevat siellä taivaassa? Enkeleitäkö? - diana*
Maruanne* kirjoitti:
Hän tulee pilvissä, eikä astu alas maan kamaralle vaan Jeesuksen omat temmataan ylös Herraa vastaan yläilmoihin. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. "Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta! Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta" (Ilm.20:6).
Kun Jeesus tulee kaikkien pyhiensä kanssa alas taivaasta tuhannen vuoden kuluttua, silloin "Hän seisoo sinä päivänä Öljymäellä, joka halkeaa kahtia idästä länteen, toinen puoli vuoresta väistyy pohjoiseen, toinen puoli etelään, ja välille syntyy laakso" (Sak.14:4).
Siis vastaus on: Öljymäelle, mutta ei ensimmäisellä kerralla, vaan sitten, kun Hän tulee pyhiensä kanssa. Ja silloin "Herra itse lähtee sotaan viholliskansoja vastaan"(Sak.14:3).Sinulla on taas ihan ikioma tulkinta.
Metsään meni, niin että humisi.
Jeesus ei tule enää, yritä herätä unestasi. - diana*
toinen käsitys kirjoitti:
"Kun Jeesus tulee kaikkien pyhiensä kanssa alas taivaasta tuhannen vuoden kuluttua"
Tarkoitatko, että ns. tuhatvuotinen valtakunta alkaa uskovien 'tempauksen' jälkeen taivaassa ja päättyy Jeesuksen ja Hänen omiensa laskeutumiseen Öljymäelle?
Jos siis tarkoitat, että tuhatvuotinen valtakunta vietetään taivaassa, niin keitä Jeesus ja pyhät hallitsevat siellä taivaassa? Enkeleitäkö?sinulla.
diana* kirjoitti:
Sinulla on taas ihan ikioma tulkinta.
Metsään meni, niin että humisi.
Jeesus ei tule enää, yritä herätä unestasi.Kyllä se Maruannen tulkinta perustuu ihan Raamattuun.
Mutta sinähän diana uskot eritavalla kuin me.Kunnioitetaan näkemyksiä puolin ja toisin.
Jumalan siunausta sinulle :)- Maru-anne
Maruanne* kirjoitti:
Hän tulee pilvissä, eikä astu alas maan kamaralle vaan Jeesuksen omat temmataan ylös Herraa vastaan yläilmoihin. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. "Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta! Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta" (Ilm.20:6).
Kun Jeesus tulee kaikkien pyhiensä kanssa alas taivaasta tuhannen vuoden kuluttua, silloin "Hän seisoo sinä päivänä Öljymäellä, joka halkeaa kahtia idästä länteen, toinen puoli vuoresta väistyy pohjoiseen, toinen puoli etelään, ja välille syntyy laakso" (Sak.14:4).
Siis vastaus on: Öljymäelle, mutta ei ensimmäisellä kerralla, vaan sitten, kun Hän tulee pyhiensä kanssa. Ja silloin "Herra itse lähtee sotaan viholliskansoja vastaan"(Sak.14:3).Tässä on muutama Raamatun paikka:
Ilm. 20; 1.Kor. 6:2,3; Jer. 4:23-26; Ilm. 21:1-5; Mal. 4:1; Hes. 28:18,19. - ja mun kokonaan.
diana* kirjoitti:
ollut tietoa, että MINNE Jeesus tulee.
Ota se sydämmees, jos se on virtuaali Jeesus.
Minä otan sen jos se on lihaa,luuta ja verta. - hildurvonhopsis
diana* kirjoitti:
ollut tietoa, että MINNE Jeesus tulee.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000283&posting=22000000036900560
Etkö lukenut Raamatun kohtia, jotka annoin?
Tuossahan se paikka oli:
Sakarjan kirjassa 4.luku
Sakarja 4
1 Katso, Herran päivä on tuleva, ...
4 Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.
5 Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.
6 Sinä päivänä ei ole valoa: loistavat tähdet sammuvat.
Kaikki saavat nähdä Jeesuksen takaisintulon. Se ei ole salainen. Jeesus tempaa meidät, omansa, häntä vastaan:
1. Tess. 4:17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
http://www.raamatullapaahan.com/
http://jani.mirekweb.com/usko Uskon rukous.
KUUNTELE TUO:
Synnytystuskat maailmassa ovat alkaneet
Juhani Laukkonen.
http://www.alajarvi.svk.fi/?sid=14#aanet Valtavan hyvä saarna ! - hildurvonhopsis
ja mun kokonaan. kirjoitti:
Ota se sydämmees, jos se on virtuaali Jeesus.
Minä otan sen jos se on lihaa,luuta ja verta.Pilkkaajille hänkin on pilkallinen, mutta nöyrille hän antaa armon. Sananl. 3:34
Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Apt.t 17:30
Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?
Roomalaiskirje 2:4
Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. Joh. 1:12-13
Psalmi 139:13-16
…sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa. Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää. Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä. Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
http://www.raamatullapaahan.com/
http://jani.mirekweb.com/usko Uskon rukous.
Synnytystuskat maailmassa ovat alkaneet
Juhani Laukkonen.
http://www.alajarvi.svk.fi/?sid=14#aanet Valtavan hyvä saarna ! - diana*
hildurvonhopsis kirjoitti:
Pilkkaajille hänkin on pilkallinen, mutta nöyrille hän antaa armon. Sananl. 3:34
Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Apt.t 17:30
Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?
Roomalaiskirje 2:4
Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. Joh. 1:12-13
Psalmi 139:13-16
…sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa. Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää. Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä. Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
http://www.raamatullapaahan.com/
http://jani.mirekweb.com/usko Uskon rukous.
Synnytystuskat maailmassa ovat alkaneet
Juhani Laukkonen.
http://www.alajarvi.svk.fi/?sid=14#aanet Valtavan hyvä saarna !pilkata Jumalaa.
Mutta Jeesus ei olekaan Jumala. - diana*
hildurvonhopsis kirjoitti:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000283&posting=22000000036900560
Etkö lukenut Raamatun kohtia, jotka annoin?
Tuossahan se paikka oli:
Sakarjan kirjassa 4.luku
Sakarja 4
1 Katso, Herran päivä on tuleva, ...
4 Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.
5 Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.
6 Sinä päivänä ei ole valoa: loistavat tähdet sammuvat.
Kaikki saavat nähdä Jeesuksen takaisintulon. Se ei ole salainen. Jeesus tempaa meidät, omansa, häntä vastaan:
1. Tess. 4:17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
http://www.raamatullapaahan.com/
http://jani.mirekweb.com/usko Uskon rukous.
KUUNTELE TUO:
Synnytystuskat maailmassa ovat alkaneet
Juhani Laukkonen.
http://www.alajarvi.svk.fi/?sid=14#aanet Valtavan hyvä saarna !Öljymäelle?
1. Moos. 49:10 - hildurvonhopsis
diana* kirjoitti:
Öljymäelle?
1. Moos. 49:101. Mooseksen kirja 49
1 Sitten Jaakob kutsui poikansa ja sanoi: "Kokoontukaa, niin minä ilmoitan teille, mitä teille päivien lopulla tapahtuu.
2 Tulkaa kokoon ja kuulkaa, Jaakobin pojat, kuulkaa isäänne Israelia.
3 Ruuben, sinä olet minun esikoiseni, minun voimani ja minun miehuuteni ensimmäinen, ensi sijalla arvossa, ensi sijalla vallassa.
4 Mutta sinä kuohahdat kuin vesi, et pysy ensi sijalla, sillä sinä nousit isäsi leposijalle; silloin sinä sen saastutit. Niin, hän nousi vuoteeseeni.
5 Simeon ja Leevi, veljekset, heidän aseensa ovat väkivallan aseet.
6 Heidän neuvoonsa ei suostu minun sieluni, heidän seuraansa ei yhdy minun sydämeni; sillä vihassaan he murhasivat miehiä, omavaltaisuudessaan he silpoivat härkiä.
7 Kirottu olkoon heidän vihansa, sillä se on raju, heidän kiukkunsa, sillä se on julma. Minä jakelen heidät Jaakobin sekaan ja hajotan heidät Israelin sekaan.
8 Juuda, sinua sinun veljesi ylistävät; sinun kätesi on vihollistesi niskassa, sinua kumartavat isäsi pojat.
9 Juuda on nuori leijona; saaliilta olet, poikani, noussut. Hän on asettunut makaamaan, hän lepää kuin leijona, kuin naarasleijona-kuka uskaltaa häntä häiritä?
10 Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijansauva hänen polviensa välistä, kunnes tulee hän, jonka se on ja jota kansat tottelevat.
11 Hän sitoo aasinsa viinipuuhun, viiniköynnökseen aasinsa varsan; hän huuhtoo vaatteensa viinissä; viittansa rypäleen veressä.
12 Hänen silmänsä ovat viinistä sameat, hänen hampaansa valkeat maidosta.
13 Sebulon asuu meren rannalla, laivojen rannikolla, hänen sivunsa on Siidoniin päin.
14 Isaskar on luiseva aasi, joka loikoilee karjatarhojen välissä.
15 Hän huomasi lepopaikkansa suloiseksi ja maan ihanaksi; niin hän taivutti olkansa taakan alle ja joutui työveroa tekemään.
16 Daan hankkii oikeutta kansalleen, hänkin yhtenä Israelin sukukunnista.
17 Daan on käärmeenä tiellä, on polulla kyynä, joka puree hevosta vuohiseen, niin että ratsastaja syöksyy selin maahan.
18 Sinulta minä odotan pelastusta, Herra.
19 Gaadia ahdistavat rosvojoukot, mutta hän itse ahdistaa heitä heidän kintereillään.
20 Asserista tulee lihavuus, hänen leipänsä, hän tarjoaa kuninkaan herkkuja.
21 Naftali on nopea peura; hän antaa kauniita sanoja.
22 Joosef on nuori hedelmäpuu, nuori hedelmäpuu lähteen reunalla; sen oksat ulottuvat yli muurin.
23 Jousimiehet hätyyttävät häntä, ampuvat ja ahdistavat häntä.
24 Mutta hänen jousensa pysyy lujana, ja hänen käsivartensa ovat notkeat Jaakobin Väkevän avulla, kaitsijan, Israelin kallion,
25 isäsi Jumalan, avulla, joka sinua auttakoon, Kaikkivaltiaan avulla, joka sinua siunatkoon, antakoon siunauksia taivaasta ylhäältä, siunauksia syvyydestä alhaalta, siunauksia nisistä ja kohdusta.
26 Sinun isäsi siunaukset kohoavat yli minun vanhempaini siunausten, yli ikuisten kukkulain ihanuuden. Ne laskeutukoot Joosefin pään päälle, veljiensä ruhtinaan päälaelle.
27 Benjamin on raatelevainen susi; aamulla hän syö riistaa, ja illalla hän jakaa saalista."
28 Nämä ovat kaikki Israelin sukukunnat, luvultaan kaksitoista, ja tämän puhui heille heidän isänsä siunatessaan heidät; hän siunasi jokaisen erikseen erityisellä siunauksella.
29 Ja hän käski heitä ja sanoi heille: "Minut otetaan pois heimoni tykö; haudatkaa minut isieni viereen, siihen luolaan, joka on heettiläisen Efronin vainiolla,
30 luolaan, joka on Makpelan vainiolla, itään päin Mamresta Kanaanin maassa, jonka vainion Aabraham osti heettiläiseltä Efronilta perintöhaudakseen.
31 Siihen on haudattu Aabraham ja hänen vaimonsa Saara, siihen on haudattu Iisak ja hänen vaimonsa Rebekka, ja siihen minäkin hautasin Leean,
32 siihen vainioon, joka luolineen on ostettu heettiläisiltä."
33 Kun Jaakob oli antanut määräyksensä pojilleen, veti hän jalkansa vuoteeseen ja kuoli ja tuli otetuksi heimonsa tykö.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1179952Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki775012Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.694832Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.73290Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j142497Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1071730Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.551550- 471526
Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591444Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?661382