olisin vain kysellyt neuvoa/mielipiteitä seuraavassa asiassa. minulla on 4 vuotias lapsi ja olemme mieheni kanssa jo pidempään seurustelleet.yhteisistä lapsista on aina ollut puhetta ja mies ehdottomasti niitä haluaisi. ongelma on vain se, että minä haluaisin lapsia lisää jo nyt, kun tuo ensimmäinenkin alkaa jo olla aika iso ja en haluaisi olla itsekkään ikäloppu kun se toinen sitten syntyy. mutta mies sanoo ettei hän halua vielä,mutta minusta tuntuu etten minä enää halua sitten myöhemmin kun hän on valmis, koska en juuri halua että lapsille tulisi kauhean iso ikäero, enkä myös enää kun ensimmäinen alkaa olla niin iso että suurin"hoitaminen" alkaa olla loppu, niin tiedän etten enää halua aloittaa hommaa alusta.eli, onko jollain ollut mitään samantapaisia kokemuksia ja miten niistä selvisitte?rakastan miestäni,mutta pelkään myös että hän pettyy myöhemmin kun tajuaa etten todella meinaa lapsia enää muutaman vuoden päästä tehdä, eikä hän mitä ilmeisemmin niitä nyt ala tekemään.
lapsen tekemisen ajankohdasta taistelua
koi
3606
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meillä yhteinen lapsi 1v3kk ja minä haluaisin toisen melko pian, juuri ikäeron vuoksi ja, että suoriltaan hoitaisin kotona myös toisen. sEn jälkeen voisin minäkin painostaa työelämään täysillä ilman äitiysloma katkoja ja miettimistä, että koskahan nyt mies sitten sanoo et nyt olisi hyvä hetki ja minulla uraputki jäisi taas kesken. mies taas ajattelee, että ei vielä. Olen miehelle tämän sanonut ja meillä päädytty siihen ratkaisuun, että minulle käy kun miehelle käy. Vauvakuume on kova mutta eihän sitä toista voi pakottaa... Toivon vaan, että mies ajattelisi asiaa myös minun näkökulmasta tarkemmin.
Ei kai tuohon ole muuta ratkaisua, että sanot oman mielipiteesi, perustelet ja odotat mitä mies vastaa. Kysyt, että miksi mies ei vielä halua, kuuntelet perustelut ja yhdessä yritätte saada jotain päätöksiä aikaan. jos molemmat pysytte kannassanne tiukasti niin lapsia teille ei tule. jomman kumman pitää joustaa...
itsellänikin juuri tuo työelämä ja muu "omaan" elämään liittyvä huolestuttaa ja tuntuu ettei mies ymmärrä että se olen minä joka joutuisi sitten jäämään taas töistä pois ja miettimään kaiken uusiksi...ymmärrän kyllä että jos toinen ei halua niin ei halua, eikä pakottaa voi, mutta välillä tuntuu ettei mies todella usko kun sanon etten lapsia tee enää sitten myöhemmin...nytkin ikäeroa tulisi jo 5 vuotta ja kuka sanoo että sitä edes samantien raskaana oltaisiin...pelkäänpä pahoin että me emme saa mitään kompromissia aikaiseksi ja sitten ne lapset jää tekemättä..
taas toisin päin!!! Meillä on 8 viikonen poika ja mies rupes jo nyt puhumaan toisesta lapsesta, mulla on vielä synnytys sen verran hyvin mielessä et ei ihan just kiinnosta uudestaan saliin lähteä, kun ei ole paikat palautunu entisestäkään. Toki haluan itsekin toisen lapsen, mut jos vähän aikaa odottelis... onneksi mies sentään sen verran ymmärtää kun oon omat tunteet hälle kertonut, et ei ole ruvennut jankuttamaan asiasta, mut kyl hänen ilmeensä oli pettynyt kun pyysin et ootetaan vielä. Hitto soikoon, mulla on kädet täynnä työtä tämänkin pikkusen ja koiran sekä kodinhoidon kanssa... huoh... Jos mies auttais enemmän kodin ja lapsen hoidossa niin vois toinen lapsiki kiinnostaa jo kohta puoliin, mutta ei...