Olemme yhä piilossa, koska

Maata ei ole löydetty vieraiden "ufojen" toimesta, koska Maasta ei ole tavattu "heidän" tutkimuslaitteita, mönkijöitä tms, joita me olemme lähetelleet Kuuhun, Marsiin jne. Tai sitten heidän tutkimusmenetelmät ovat niin ylivertaisia, etteivät tarvitse mekaanisia laitteita Maan kamaralle, ja tämä se vasta pelottavaa onkin! Toisaalta sulke pois meidän kaltaisten tyhmien olemisen avaruudessa, olemme pohjasakkaa.
5411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ihmisien älyä ei voi juuri ylittää koska se on kehittynyt evoluution ansiosta miljardin vuoden aikana (alkueliöstä nisäkkääksi) monipuolisessa ympäristössä - ei voi kuvitella että maailmankaikkeudessa olisi niin ihanteellista tilannetta missään kolkassa. Sitä paitsi liika äly tuhoaa itsensä nopeasti, ,,ihmiselle ei vain vielä ole näin käynyt, elämme hienoa hetkeä parhaillaan.

Äänestä
  • Ja paskempaan suuntaan olemme menossa.

    Äänestä

  • H.sap elää laput silmillä ja korvilla, niin ei voi käsittää muuta. Siis, ihmisen käsityskyvyllä on olemassa raja.

    Äänestä

  • Niin, kyllä aika paljon löydetyt planeetatkin muistuttavat toisiaan ainakin siltä mittapuulta mitä olemme tutkineet, tosin joukkoon mahtuu mustia aukkoja yms, eli elollinen voisi olla eri muodossa, säteinä, haihyuvana, plasmana, mustana energiana, siis aivan tunnistamattomassa muodossa! Ja miljardi vuosi nyt on vain meidän laskuopin mukaan, koska meillä lyhyt elämä, perhonen elää päivän ja luule eläneensä 100 vuotta eli muualla laskuoppi eri mitoissa, meitin miljardi siellä 1 vuosi vasta! Funtsipas.

    Äänestä

  • vesipalloja? kirjoitti:

    Niin, kyllä aika paljon löydetyt planeetatkin muistuttavat toisiaan ainakin siltä mittapuulta mitä olemme tutkineet, tosin joukkoon mahtuu mustia aukkoja yms, eli elollinen voisi olla eri muodossa, säteinä, haihyuvana, plasmana, mustana energiana, siis aivan tunnistamattomassa muodossa! Ja miljardi vuosi nyt on vain meidän laskuopin mukaan, koska meillä lyhyt elämä, perhonen elää päivän ja luule eläneensä 100 vuotta eli muualla laskuoppi eri mitoissa, meitin miljardi siellä 1 vuosi vasta! Funtsipas.

    Ootte lukenu liikaa sci-fiä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


EiLöydetty kirjoitti:

Maata ei ole löydetty vieraiden "ufojen" toimesta, koska Maasta ei ole tavattu "heidän" tutkimuslaitteita, mönkijöitä tms, joita me olemme lähetelleet Kuuhun, Marsiin jne. Tai sitten heidän tutkimusmenetelmät ovat niin ylivertaisia, etteivät tarvitse mekaanisia laitteita Maan kamaralle, ja tämä se vasta pelottavaa onkin! Toisaalta sulke pois meidän kaltaisten tyhmien olemisen avaruudessa, olemme pohjasakkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu