Luotatko kumppaniisi

Luotan kyllä sen verran että en kyttää. En kuitenkaan luota niin paljoa että päästäisin minnekään ulkomaanmatkalle.

Olen aina luottanut niin pitkään kunnes joskus luottamus on petetty. Hulluksihan sitä tulisi, jos jatkuvasti pitäisi epäillä ja pelätä pahinta.

luottaisin, mutta oikeasti en luota. Olen sillä linjalla, että jos mies antaa aihetta epäillä uskollisuuttaan, niin todennäköisesti ei savua ilman tulta. Periaatteesta en vahdi tekemisiä, enkä kiellä mitään, mutta jos mies esimerkiksi alkaisi usein käymään poikien kanssa ulkona tai olemaan ylitöissä, niin tuskin luottaisin hänen pelkkään sanaansa.

On kovasti väliä, jos pettää, koska se kertoo siitä, mitä mies tuntee minua kohtaan. Kertapettämisen yrittäisin antaa anteeksi, jos mies olisi ihan oikeasti pahoillaan ja olisi kertonut minulle itse, mutta suhdetta tai tunnustamatta jäänyttä syrjähyppyä en ikinä. Kyse on enemmänkin rehellisyydestä ja kunnioituksesta, kuin seksuaalisesta halusta.

Olen aina luottanut kumppaneihini. Aina he ovat olleet "luottamuksen arvoisia" jos puhutaan nyt pettämisestä.
En minä osaisi epäillä ja vaania ja vahtia. En usko että siitä olisi mitään hyötyäkään. Aikunen ihminen osaa päättää itse, mitä tekee ja jättää tekemättä. Ja kantaa vastuun.

On sillä väliä: ei saa pettää.

jos mulla olisi kumppani. Koska en edes aloittaisi suhdetta mieheen, ellen luottaisi siihen ihan kokonaan. Sen luottamuksen saamiseen kuluu se aika mikä kuluu, vaikka vuosia. Toisaalta jotkut teot voivat nopeutaa koko prosessia.

Henkisellä pettämisellä ainakin on väliä. Ei tuntuisi kivalta joutua oman miehen takia petetyksi ja nöyryytetyksi toisten silmissä, jos mies ei olisikaan mun puolella vaan siirtyisi sinne "vihollisten leiriin".

en luota, tiedän sen pirulaisen...